Miten ihmisluissa näkyy maanviljelyskulttuuriin siirtyminen, eli siirtyminen metsästäjästä viljelijäksi? Muuttuivatko ruumiinrakenne, elinikä tai sairaudet? – Lukijan kysymys
Maanviljelyyn siirtymisellä oli niin ihmisen kuin ihmiskunnan kannalta monenlaisia seurauksia, joissa riittää edelleen tutkimista. Muutos liikkuvasta metsästäjä-keräilijästä paikallaan pysyväksi viljelijäksi ja karjankasvattajaksi näkyy niin luurangon muodossa ja koossa kuin näiden dynaamisen suhteen kehityksessä (allometriassa). Maanviljelykulttuurissa eläneellä on myös ollut erilainen terveysnäkymä, mitä ei voi kuitenkaan tulkita toisenlaista elintapaa paremmaksi tai huonommaksi. Vaihdos näkyy myös muutoksina ikäjakaumissa, terveysprofiileissa sekä käyttäytymismalleissa (Bocquet-Appel ja Bar-Yosef 2008; Pinhasi ja Stock 2011).
Tällä hetkellä varhaisin domestikoitunut vilja (Triticum durum/aestivum) tunnetaan Tell Halulasta, Syyriasta, noin 10 000 vuoden takaa (Araus 2001). Samoihin aikoihin väestökoot kokivat kasvupyrähdyksen niin Euroopassa, Kaakkois-Aasiassa kuin Afrikassa. Tämän on tulkittu johtuneen yhtäaikaisesta maanviljelykulttuurin synnystä, ja väestönkasvun on arvioitu olleen noin viisinkertainen aiempaan verrattuna. (Gage ja DeWitte 2009, Gignoux et al. 2011)
Viljelyyn painottuminen näkyy luuston koossa ja painossa, sillä uudet ruoanhankintatavat vahvistivat eri lihaksia. Viljely lisäsi aiempaa enemmän yläruumiin mekaanista lastia, mikä näkyy myös suurempina yläruumiin lihasten kiinnittymiskohtina (Eshed et al 2004). Vaikutuksen alaisena eivät olleet vain itse viljelyssä käytetyt lihakset, vaan myös viljan prosessointia (syömistä) varten tarvittavat leuan purentalihakset. Viljelykulttuureissa eläneillä on lyhyempi ja leveämpi leuka kuin metsästäjäkeräilijöillä (Cramon-Taubadel 2011).
Vaikka viljelykulttuuriin siirtyminen voidaan nähdä ihmiskunnan kannalta yleisesti ottaen positiivisena muutoksena, sen vaikutusta yksilön elämään voidaan pitää monisävyisempänä. Sedentaarisuus on mahdollistanut aiempaa suuremmat väestökoot, mutta yksilöiden luuston kestävyyden kannalta paikallaan pysyminen on ollut negatiivisempaa. Tutkimuksen osoittavat, että ihmisluuranko on keventynyt (ja haurastunut) huomattavasti metsästäjäkeräilijäajoista, lisäten esimerkiksi osteoporoosin ja murtumien riskiä (Ryan ja Shaw 2015). Vaurauden kertyminen johtaa myös yhteisön eriarvoistumiseen, mikä on luultavimmin palvellut vain noin 20 prosenttia väestöstä.
Väestönkasvuun liittyvä korkea väestöntiheys lisää myös tartuntatautien määrää ja kehittymistä, sillä se mahdollistaa tautien nopeamman leviämisen ihmisestä toiseen. Lähellä elävät kotieläimet kiihdyttävät myös omalta osaltaan tautien kehittymistä (ks. esim. Taudinsyitä jäljittämässä). Sen on myös on globaalisti huomattu johtavan lyhyempään pituuskasvuun (Mummert et al 2011). On kuitenkin huomattava, että pituusarviot ja niistä tehtävät johtopäätökset eivät ole absoluuttisia, ja vertailut on pidettävä populaatioiden sisäisinä (ks. esim. Miten korreloivat varhainen voimakas pituuskasvu ja viisaudenhampaiden puhkeaminen?)
Maanviljely on saapunut Pohjois-Eurooppaan noin 4000 eaa. (Gron et al 2015, Fischer 2002). Vaikka muutama esimerkki viljelystä (tai viljanjyvistä) Suomesta ajoittuu noin 5000-4000 eaa. (Alenius et al. 2013; Mökkönen 2010), ensimmäiset varmat, laaja-alaisemmat merkit viljelystä ovat vasta nuorakeraamisen kulttuurin ajalta noin 2500-2000 eaa. (Carpelan 1999: 264, Cramp et al. 2014). Suomen pohjoinen sijainti ja mahdolliset hallat eivät tehneet viljelystä kannattavaa, ja maatalous onkin alkuaikoina saattanut olla sekoitus karja- ja viljelytaloutta (Cramp et al. 2014). Tätä näkemystä tukee muun muassa Bowlesin (2011) näkemys ruoantuotannon hitaasta kehityksestä, jossa tehottomin muoto antaa tietä uudelle tuotantomuodolle. (Ks. myös: Riistaa, marjoja ja pähkinöitä: Kivikautista ruokaa Suomen alueella.)
Maanviljelykulttuurin vaikutusta väestökasvuun on tutkittu vertaamalla Lapissa noin 400-200 vuotta sitten eläneitä suomalaisia ja saamelaisia (Helle et al. 2014). Suomalaisen väestönosuuden merkittävin ravinnonlähde on ollut karjanhoito, kun taas saamelainen väestö harjoitti pääasiassa metsästystä ja kalastusta. Tutkimuksen mukaan hedelmällisyys (synnytysväli), synnytyskuolleisuus ja väestönkasvun nopeus olivat voimakkaammin positiivisia suomalaisessa väestössä. Karjatalous ja pienviljely ovat vahvistaneet sekataloutta (ravinnolla oli niin korkea kalori- ja ravinnesisältö), ja paikallaan pysyvä asutus on helpottanut lasten kasvatusta ja tihentänyt synnytysvälejä. Saamelaispopulaatioissa äidit imettivät lapsia kauemmin (Itkonen 1948), mikä on saattanut olla osa luontaista syntyvyyden säännöstelyä liikkuvassa yhteisössä.
On kuitenkin myös huomattava, ettei 1600-1800-luvuille ajoittuva Lapin aineisto ole välttämättä täysin verrannollinen alkuviljelyssä nähtäviin muutoksiin, eikä suomalainen historiallinen maatalouskaan ollut koskaan puhtaasti pelkkää viljelyä. Verrattain alhainen väestöntiheys ja pitkät välimatkat ja lääkekasvien tuntemus (lääkekasvipuutarhoja tunnetaan keskiajalta esim. Naantalin luostarista, ks. Peldan 1967) lienevät ehkäisseet tartuntatautien vaikutuksia. Tartuntatautien puuttuminen Lapista tänä aikana on myös Helle et alin (2014) mukaan merkittävä tekijä alueen väestönkasvussa. Muualla Suomessa väestöntiheyden aiheuttamien tartuntatautien leviäminen ja ruokavarastojen niukkuus on nähtävissä esimerkiksi 1700–1800-lukujen kaupungeissa, jolloin maalla asuvat väestöt näyttäytyivät kaupunkilaisia terveempinä (Salo 2016).
Maatalouden kehittyminen ja sen seuraukset muodostavat dynaamisen kokonaisuuden, jota tutkitaan edelleen. Tässä vastauksessa on keskitytty vain hyvin pieneen osa-alueeseen, eikä esimerkiksi eriarvoistumista ja sen seurauksia ole käsitelty kuin ohimennen. Lajin kannalta voidaan hyvinkin sanoa, että maatalous on ollut äärimmäisen positiivinen kehitysaskel. Siihen liittyvä sedentaarisuus on mahdollistanut niin ihmiskunnan nykyisen väestömäärän kuin tehokkaan teknologisen kehityksen.
Vastaus: Tohtorikoulutettava, FM, MSc Nina Maaranen – Bournemouth University
Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia muihin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.
Kirjallisuus:
Alenius T., Mökkönen T. ja Lahelma A. (2013) Early farming in the Northern boreal zone: reassessing the history of land use in Southeastern Finland through high-resolution pollen analysis. Geoarchaeology, 28, 1-24.
Araus J.L., Slafer G. A., Romagosa I. ja Molist M. (2001) FOCUS: Estimated Wheat Yields During the Emergence of Agriculture Based on the Carbon Isotope Discrimination of Grains: Evidence from a 10th Millennium BP Site on the Euphrates. Journal of Archaeological Science, 28 (4), 341-350.
Bocquet-Appel, J.-P. ja Bar-Yosef, O. (2008) The Neolithic Demographic Transition and its Consequences. Springer Netherlands.
Bowles, S., (2011) Cultivation of cereals by the first farmers was not more productive than
foraging. PNAS, 108(12):4760-5.
Carpelan, C. (1999) Käännekohtia Suomen esihistoriassa aikavälillä 51001000
ekr. Teoksessa Fogelberg P (toim.) Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan (Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153). Helsinki: Suomen Tiedeseura.
von Cramon-Taubadel, N. (2011) Global human mandibular variation reflects differences in agricultural and hunter-gatherer subsistence strategies. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 108(49), 19546-19551.
Eshed, V., Gopher, A., Galili, E. ja Hershkovitz, I. (2004) Musculoskeletal stress markers in Natufian hunter-gatherers and Neolithic farmers in the Levant: the upper limb. American Journal of Physical Anthropology,123 (4), 303-315.
Fischer, A. (2002) Food for Feasting. Teoksessa Fischer A ja Kristensen K (toim.) The
Neolithisation of Denmark 150 years of debate. Sheffield: J. R. Collis Publications.
Gage T. B. ja DeWitte S (2009) What Do We Know About the Agricultural Demographic Transition? Current Anthropology, 50 (5), 649-655.
Gignoux C R, Henn B M ja Mountain J L (2011) Rapid, global demographic expansions after the origins of agriculture. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 108(15), 6044-6049.
Gron, K. J., Montgomery, J., RowleyConwy, P. 2015. Cattle Management for Dairying in Scandinavia’s Earliest Neolithic. PLoS ONE 10(7): e0131267.
Helle S, Brommer J E, Pettay J E, Lummaa V, Enbuske M ja Jokela J (2014) Evolutionary demography of agricultural expansion in preindustrial northern Finland. Proceedings of the Royal Society B, (281), 20141559.
Mummert A, Esche E, Robinson J ja Armelagos G J (2011) Stature and robusticity during the agricultural transition: evidence from the bioarchaeological record. Economics and Human Biology, 9 (3), 284-301.
Mökkönen T. (2010) Kivikautinen maanviljely Suomessa. Suomen Museo 2009, 116 vuosikerta. Vaasa: Waasa Graphics Oy.
Peldan K. (1967) Suomen farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys.
Pinhasi R. ja Stock J. T. (2011) Human bioarchaeology of the transition to agriculture. Hoboken: John Wiley & Sons, Ltd.
Ryan T. M.ja Shaw C N (2015) Gracility of the modern Homo sapiens skeleton is the result of decreased biomechanical loading. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 112(2), 372-377.
Salo K. (2016) Health in Southern Finland: Bioarchaeological analysis of 555 skeletons excavated from nine cemeteries (11th -19th century AD). Väitöskirja. Helsingin yliopisto.
KALMISTOPIIRI 