Historiallinen aika

Taudinsyitä jäljittämässä – Thackrayn museon näyttely kertoo elämästä ja kuolemasta 1800-luvun Leedsissä

Nina Maaranen – University of Bradford

On vuosi 1842. Viktoriaanisen Leedsin köyhien kaupunginosa näyttäytyy hämyisänä, kapeiden katujen sokkelona. Pienissä huoneen kokoisissa asunnoissa elää useita perheitä kotieläimineen ja osasta kantautuu papin ääni sairasvuoteen ääreltä. Ympäröivä haju on kertakaikkisen unohtumaton. Jalkojen alle tekee mieli kurkistaa, ettei vain ole vahingossa astunut mihinkään, kunnes muistaa olevansa museossa.

WP_20150312_004

Pappi Holdforth Mary Holmesin sairasvuoteella. Holmes kuoli tuberkuloosiin, ilmateitse tarttuvaan keuhkosairauteen. Kuva: Nina Maaranen.

Thackrayn museo Leedsissä on erikoistunut lääketieteellisen historian kuvaamiseen koululaisyleisölle. Museo palvelee vuodessa noin kahtakymmentätuhatta oppilasta museon omissa tiloissa, mutta laajentaa vaikutuspiiriään muun muassa esinelainoilla ja opettajatilaisuuksilla. Thackray onkin useana vuonna palkittu Sanford Award for Heritage Education –maininnalla, eikä turhaan. Museopedagogiikan kivijalat, kuten asiantuntijaopastukset, työpajat ja osallistava toiminta (Kaitavuori 2007: 286) ovat osa museon toimintaa ja näyttelykokonaisuuksia.

Museopedagogiikan käsitykset ovat kehittyneet 1970-luvulta, jolloin niistä alettiin erityisesti keskustella. Nykyinen käsitys konstruktivistisesta oppimisesta viittaa tiedon subjektiiviseen luonteeseen, sen kulttuurin luomaan viitekehykseen (Roberts 1997:2), ja käyttää tätä tietoa hyväksi tarjoamalla monia näkökulmia. Museo ei siis enää tarjoa yhtä mallia tiedosta vaan pyrkii tarjoamaan avaimet omien näkemysten muodostamiseen.

Thackrayn museon näyttely Leedsin omasta historiasta perustuu vuonna 1842 julkaistuun raporttiin kaupungin tautilevinnästä. Se kertoo hyvin elävän tarinan varattomuuden epäsuotuisasta vaikutuksesta elinoloihin ja terveydentasoon ja varmistaa museovieraan kiinnostuksen antamalla tälle mahdollisuuden seurata yksittäisen ihmisen selviytymistä. Ystäväni hyvin avuliaasti valitsi minulle roolin Thomas Sowdenina, 42-vuotiaana mieshenkilönä, jonka työ oli kerätä ihmisuloste käymälöistä yöaikaan. Vuonna 1842 Sowden oli sairastunut ripulia aiheuttavaan lavantautiin, mikä ei hänen työolosuhteensa huomioon ottaen ole kovinkaan yllättävää. Viktoriaanisen ajan Britanniassa lavantauti levisi laajalle saastuneen veden ja ruoan mukana ja tappoi tehokkaasti. Lääkkeet tauteja vastaan olivat harvoin toimivia, sisälsivät usein myrkyllisiä ainesosia kuten elohopeaa, eivätkä aina liikkuneet kaikissa varallisuusluokassa. Thomas Sowden selvisi lavantaudista ilman liian kallista lääkettä (ripulia hoidettiin usein oopiumilla) kuollakseen koleraan seitsemän vuotta myöhemmin.

WP_20150312_003

Thomas Sowden työntouhussa. Kuva: Nina Maaranen.

Tautilevintäraportin seurauksena saasteiden tasoon puututtiin ja muun muassa vesilähteistä tuli aiempaa puhtaampia. Tautien epidemiamainen esiintyminen laantui aiemmasta ja Kochin ”bakteeriteorian” myötä vuonna 1882 ymmärrys tautien luonteesta kasvoi entisestään. Myös tästä voi oppia lisää Thackrayn ”Disease in Retreat”-näyttelyssä. Kahdeksan punnan aikuislippu on voimassa koko vuoden innokkaan kävijän iloksi, mutta jos lähitulevaisuudessa ei ole käyntiä Leedsissä aina voi vierailla virtuaalinäyttelyssä osoitteessa www.thackraymedicalmuseum.co.uk.

Lähteet:

Kaitavuori K (2007) Museo ja yleisö. Teoksessa Kinanen P (toim.) Museologia tänään. Suomen museoliiton julkaisuja 57. Helsinki: Suomen museoliitto

Roberts LC (1997) From Knowledge to Narrative. Educators and the Changing Museum. Washington: Smithsonian Institution Press

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s