Isotooppianalyysit

Riistaa, marjoja ja pähkinöitä: Kivikautista ruokaa Suomen alueella

”Olen lukenut, että Suomessa olisi viljelty mm ohraa, tattaria ja hernettä jo 5000-7000 vuotta sitten. Perustuuko tämä hautalöytöihin? Onko mitään kirjallisuutta, joka olisi perehtynyt näihin suomalaisiin tuhansia vuosia vanhoihin ruoka-ja ruoanlaitto-asioihin?” – Lukijan kysymys

Tutkimustulokset, joiden mukaan ohraa, tattaria ja hernettä viljeltiin 5000-7000 vuotta sitten eivät perustu hautalöytöihin. Kyseessä on Huhdasjärven pohjasedimentistä tehty siitepölytutkimus (Alenius et al. 2013). Tutkimuksessa löytyi tattarin (Fagopyrum esculentum) siitepöly kerrostumasta, joka ajoittuu noin 5200 eaa. ja ohratyypin siitepöly kerroksesta, joka ajoittuu noin 4200 eaa. Männyn ja koivun siitepölyn vähenemisen ja hiilihiukkasten lisääntymisen perusteella metsää on raivattu samaan aikaan tattarin siitepölyn ilmenemisen kanssa. Hiilihiukkaisten ja eroosion lisääntymisen perusteella ohratyypin siitepölyn esiintymisen aikaan on myös ollut maankäyttöä. Hernettä ei ole tietääkseni viljelty Suomessa tähän aikaan, vaikka sitä onkin löytynyt esimerkiksi suppilopikarikulttuurin parista Ruotsista ajalta noin 4000 eaa.

Huhdasjärven tutkimusten perusteella tattaria ja ohraa on viljelty kampakeraamisella kaudella. Osa tutkijayhteisöstä suhtautuu tuloksiin kuitenkin skeptisesti, koska löytöjä on vielä melko vähän ja viljelykasveista ei ole löydetty samalle ajalle ajoittuvia kasvinjäänteitä eli makrofossiileja. Tulevaisuuden tutkimuksissa tietoa saadaan varmasti lisää.

Herneenversoja. Hernettä tiedetään käytetyn Ruotsin alueella kivikaudella. Kuva: Wikimedia Commons.

Tiedämme kuitenkin jotain kivikauden ruoasta ja ruuanlaitosta. Näitä kysymyksiä voidaan lähestyä monien eri menetelmien ja teorioiden avulla. Luututkimuksen avulla voidaan selvittää mitä eläimiä ihmiset ovat syöneet. Tästä uusin ja varmasti paras kirja on Pirkko Ukkosen ja Kristiina Mannermaan kirja Jääkauden jälkeläiset.

Itse tutkin makrofossiileja eli erilaisia kasvinjäänteitä, kuten siemeniä. Olen kirjoittanut Petro Pesosen kanssa artikkelin, jossa kokosimme yhteen kivikaudelle ajoittuvat makrofossiilitutkimukset ja tarkastelimme myös kasvienkäyttöä käsitteleviä kansatieteellisiä tutkimuksia (Vanhanen and Pesonen, 2016). Quaternary International -lehdessä julkaistun artikkelin voi ladata Tuhat-sivultani. Artikkelin pohjalta on kirjoitettu juttu myös Keskisuomalaiseen ja sen voi lukea tästä linkistä.

Kivikautisen asuinpaikan makrofossiilianalyysissä löytynyt sianpuolukan siemen. Kuva: Santeri Vanhanen.

Suomen alueella metsästäjä-keräilijät käyttivät ainakin pähkinäpensaan pähkinöitä (Corylus avellana), joita kasvoi nykyistä pohjoisempana kivikaudella. Pohjoisimmat löydöt ovat Etelä-Pohjanmaan Kristiinankaupungista. Lisäksi käytettiin vesipähkinää (Trapa natans), joka ei enää kasva Suomen alueella. Eri marjoja (sianpuolukka, vadelma, variksenmarja, ahomansikka, tuomi) käytettiin runsaasti. Lisäksi käytettiin heiniä, saroja, savikoita ja lumpeita ja ulpukoita. Näiden kasvien jäänteet ovat usein hiiltyneitä siemeniä, joiden perusteella ei välttämättä voi sanoa miten kasveista valmistettiin ruokaa. Voidaan kuitenkin olla varmoja, että ihmiset ovat käyttäneet näitä kasveja ainakin silloin kun kasveja on käsitelty jollain tavalla, kuten rikkomalla pähkinöitä. Ulpukan siemenet ovat toinen selkeä ihmisen käyttämä kasvi, koska se on pitänyt ensin kerätä vedestä ja ne ovat hiiltyneet tulessa keräämisen jälkeen. On mahdollista, että siemeniä on paahdettu ravinnoksi ja osa niistä on hiiltyi vahingossa.

Ruuanlaitosta voidaan saada paljon tietoa myös etnografisten lähteiden perusteella. Perinteisiä ruuanlaittotapoja on dokumentoitu Suomessa jossain määrin ja näistä lähteistä saa vihjeitä siitä, miten ruokaa on mahdollisesti voitu tehdä, vaikka menetelmät ovat tietenkin voineet muuttua tai hävitä aikojen saatossa. Monet ruuanlaittoon liittyvät metsästäjä-keräilijöiden tavat ovat hävinneet maanviljelyksen yleistymisen myötä. Ainakin tärkkelyspitoisten ruokakasvien (esimerkiksi eri juuret, kuten osmankäämin juuri) käyttö on vähentynyt silloin kun ihmiset ovat alkaneet saada enemmän tärkkelystä viljelykasveista. Maanviljelys on myös muokannut ihmisten ajankäyttöä, jolloin heillä ei välttämättä ole ollut aikaa kasvien keräilyyn.

Esihistoriallisen aterian aineksia. Kuva: Vitlycke museum.

Kiinnostava lähde on turkulainen vanha väitöskirja Om finska allmogens nödbröd (suomalaisen rahvaan hätäleivästä) vuodelta 1792. Hätäleipiin on käytetty paljon erilaisia luonnonkasveja ja voidaan ajatella, että näistä samoista lähteistä olisi voitu saada tärkkelyksiä myös kivikaudella. On tietenkin vaikea arvioida millä tavalla tieto on säilynyt, mutta kyseessä vaikuttaa olevan kansanomainen tieto, joka on hyvinkin voinut säilyä todella pitkiä aikoja. Jos vaikka ajatellaan vanhoja kalanpyydyksiä, niin valmistustavat olivat ennen teollista valmistusta lähestulkoon identtisiä kivikautisten tapojen kanssa.

Ray Mearsin ja Gordin Hillman kirja Wild food on kiinnostava ja inspiroiva kirja villiruuan käytöstä ja siinä on erityisen paljon tietoa kasveista. Kirjasta tehty tv-sarja on katsottavissa YouTubessa:

Kivikautisten astioiden muodoista voidaan tehdä joitain päätelmiä ruuanlaitosta, mutta tästä on Suomessa kirjoitettu suhteellisen vähän. Vuonna 2016 julkaistiin Kerkko Nordqvistin ja Teemu Mökkösen artikkeli Ääniseltä löytyneestä kivikautisesta läviköstä, jollaisia on voitu käyttää esimerkiksi juuston tekoon, mutta toki muuhunkin. Viime vuosina on myös ilmestynyt uusia tutkimuksia, joissa on tutkittu saviastioissa säilyneitä lipidejä eli rasvoja. Näiden perusteella on muun muassa selvinnyt, että Suomessa nuorakeraaminen väestö (n. 2800-2300 eaa.) on käyttänyt maitoa (Cramp et al. 2014).

Hiilen ja typen stabiili-isotooppitutkimusten perusteella voidaan tutkia sitä, millaista ravintoa ihmiset ovat syöneet. Menetelmällä ei välttämättä voida sanoa tarkalleen mitä ruokia ihmiset söivät, mutta se antaa paljon tietoa muun muassa siitä, onko ravinto enemmän merellistä vai mantereista ja kuinka korkealla ravintoketjussa olevia asioita ihmiset ovat syöneet. Suomessa näitä tutkimuksia ei ole vielä tehty kivikautisista luista. Ruotsissa samanlaisten tutkimusten perusteella on saatu selville, että kuoppakeraaminen enimmäkseen rannikoilla asunut väestö (n. 3500-2300 eaa.) söi lähes täysin merellistä ravintoa, vaikka joiltain kohteilta löytyykin runsaasti sian luita (kyseessä on ilmeisesti villisika). Tästä on tehty tulkinta, että siat liittyisivät erityisiin juhliin tai pitoihin (Fornander et al. 2008).

Nuorakeramiikkaa ja vasarakirveitä Kaarinan Tammenmäestä, josta on tutkittu nuorakeraaminen hauta. Uuden tutkimuksen mukaan nuorakeraamisissa astioissa on ollut maitoa. Kuva: Finna.fi.

Kivikautisesta ravinnosta on siis olemassa paljon erilaista tietoa, mutta sitä ei ole koottu yksiin kansiin (paitsi osteologiaa käsittelevä yllä mainittu kirja). Emme välttämättä löydä ikinä kivikautista säilynyttä ateriaa, mutta monien eri menetelmien avulla voidaan tutkia ainakin sitä, mitä kasvien ja eläinten osia ihmiset jättivät jälkeensä valmistaessaan ruokaa, mistä heidän ravintonsa koostui ja mihin he käyttivät erilaisia saviastioita.

 

Vastaus: Arkeologian tohtorikoulutettava Santeri Vanhanen – Helsingin yliopisto

Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai tarkastele vastauksia aikaisempiin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.

———

Suomea koskevia tietoja on ainakin seuraavissa kirjoissa tai artikkeleissa, lista ei ole missään nimessä täydellinen. Fennoscandia Archaeologica ja Muinaistutkija ovat saatavilla Suomen Arkeologisen seuran sivuilta http://www.sarks.fi/julkaisut.html (Fennoscandia Archaeologican viimeisin numero ilmestyy aina vuoden kuluttua paperiversion julkaisusta). Muita lähteitä voi löytyä esim. osoitteista www.researchgate.com tai www.academia.edu (tarvittaessa apua voi kysyä minultakin).

Alenius Teija, Mökkönen Teemu, Lahelma Antti (2013) Early Farming in the Northern Boreal Zone: Reassessing the History of Land Use in Southeastern Finland through High-Resolution Pollen Analysis. Geoarchaeology 28:1–24. doi: 10.1002/gea.21428

Bläuer Auli, Kantanen Juha (2013) Transition from hunting to animal husbandry in Southern, Western and Eastern Finland: new dated osteological evidence. Journal of Archaeolical Science 40:1646–1666. doi: 10.1016/j.jas.2012.10.033

Immonen Visa (2002) Functional Ladles or Ceremonial Cutlery? A Cultural Biography of Prehistoric Wooden Spoons from Finland. Acta Borealia 19:27–47. doi: 10.1080/08003830215541

Jussila Pirjo (1994) Vesipähkinälöytö Rääkkylästä. In: Ranta H, Moisanen J, Halinen P (eds) Kentältä poimittua 2. Museovirasto, arkeologian osasto, pp 68–69

Jussila Pirjo (1992) Pieksämäen kasvijäännetutkimuksia. In: Koponen M (ed) Sihti 2. Savonlinnan maakuntamuseo, Savonlinna, pp 30–35

Koivisto Satu (2012) Subneolithic Fishery in the Iijoki River Estuary, Northern Ostrobothnia, Finland. Journal of Wetland Archaeology 12:22–47.

Lempiäinen Terttu (2010) Rohto- ja hyötykasveja Päijät-Hämeestä kivikaudelta uudelle ajalle kasvijäännetutkimuksen näkökulmasta. In: Poutiainen H (ed) Hirviveneestä hullukaaliin. Muinaisuskomukset arkeologisen aineiston tulkinnassa. Päijät-Hämeen tutkimusseura ry., Hämeenlinna, pp 132–144

Mannermaa Kristiina (2003) Birds in Finnish Prehistory. Fennoscandia Archaeologica 20:3–39.

Mökkönen Teemu (2010) Kivikautinen maanviljely Suomessa. Suomen Museo 2009:5–38.

Nunez Milton (1999) Role of food production in Stone Age Finland. In: Fogelberg P (ed) Pohjan poluilla Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153. Finska Vetenskaps-Societeten, Helsinki, pp 133–142

Nunez Milton (1991) On the Food Resources Available to Man in Stone Age Finland. Finskt Museum 1990:24–54.

Nurminen Katariina (2007) Kalanluulöytöjä Suomen neoliittisilta asuinpaikoilta. Muinaistutkija 2–17.

Siiriäinen Aari (1981) On the Cultural Ecology of the Finnish Stone Age. Suomen Museo 1980:5–40.

Siiriäinen Ari (1982) Recent studies on the Stone Age economy in Finland. Fennoscandia Antiqua 1:17–26.

Storå Jan (2000) Sealing and animal husbandry in the Ålandic Middle and Late Neolithic. Fennoscandia Archaeologica 16:57–81.

Ukkonen Pirkko (2002) The early history of seals in the northern Baltic. Annales Zoologici Fennici 39:187–207.

Ukkonen Pirkko, Mannermaa Kristiina, Nummi Petri (2014) New evidence of the presence of wild boar (Sus scrofa) in Finland during early Holocene: Dispersal restricted by snow and hunting? The Holocene 25:391–397. doi: 10.1177/0959683614557575

Vanhanen Santeri, Pesonen Petro (2016) Wild plant gathering in Stone Age Finland. Quaternary International 404:43–55. doi: 10.1016/j.quaint.2015.10.036

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s