Moilanen Ulla

Solki ja naudan hampaat – Uhrilöytöjä miekanhiontakiven vierestä?

Ulla Moilanen

Kymmeniä vuosia sitten Lammin Gammelgårdin maalta Ormajärven rannasta löytyi kovan tyrskyn jälkeen hevosenkenkäsolki (KM 17142:1). Kansallismuseon kokoelmiin solki toimitettiin vuonna 1966. Yhtä aikaa soljen kanssa lähetettiin kaksi samasta paikasta löytynyttä naudan hammasta (KM 17142:2).  Hampaita kerrottiin sijaitsevan löytöpaikalla kymmenittäin noin viidenkymmenen metrin matkalla pitkin Ormajärven rantaa. Kiinnostavan löytopaikasta tekee se, että vain neljänkymmenen metrin päässä sijaitsee Gammelgård 2- niminen miekanhiontakivi.

Solki ja hammas Lammin Gammelgårdista. Solki on niin sanottu valmunuppinen hevosenkenkäsolki. Tyyppiä on löytynyt kaikkialta Itämeren ympäristöstä, mutta sitä on pidetty alkujaan gotlantilaisena korumuotona (Kivikoski 1951: 5). Kuva: Ulla Moilanen.

Miekanhiontakivillä ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä miekkojen hiomisen kanssa. Suomessa miekanhiontakiviä esiintyy pääasiassa Hämeessä ja Skandinaviassa erityisesti Gotlannissa, jossa ne on ajoitettu viikinkiaikaisiksi. Vaikka erilaisia teorioita kivien tekemisestä ja käytöstä on esitetty, on niitä pidetty yleensä uhrikivinä. Voisivatko Gammelgårdin miekanhiontakiven vierestä tehdyt löydöt liittyä nimenomaan uhraustoimintaan?

Gammelgårdin miekanhiontakivi on rautakaudella sijainnut aivan järven rannassa. Myös soljen ja hampaiden löytöpaikka on ollut vanhaa järvenpohjaa 1950-luvulle saakka. Olisiko paikalla voitu uhrata veteen?

Lammin Gammelgårdin miekanhiontakivi. Vastaavia kiviä on pidetty usein uhrikivinä, joilla uhraamisen on arveltu edistäneen saalisonnea. Kuva: Nils Cleve (Museovirasto, arkeologian kuvakokoelma, Finna.fi).

Veteen uhraaminen on kiinnostava ilmiö ja vaikka uhrilähdeperinne tunnetaan Suomesta myöhemmiltä ajoilta, ei vesistöjen rituaalikäyttöä rautakaudella ole meillä vielä juurikaan tutkittu. Useita rautakautisia esineitä on aikojen saatossa kuitenkin löytynyt joko suoraan veden alta tai paikoista, jotka rautakaudella ovat olleet veden alla. Selittääkö hukkaaminen kaikki nämä löydöt?

Erilaiset vesistöt ja kosteikot, kuten suot, joet, lähteet ja kaivot ovat kautta aikojen olleet tärkeitä uhri- ja rituaalipaikkoja. Skandinaviassa vesistöjen on arveltu olleen merkittävä osa viikinkiajan rituaalista ja uskomuksellista maisemaa, mistä osoituksena ovat lukuisat vesistöihin tehdyt esineuhrit (esim. Lund 2013).

Gammelgårdin miekanhiontakivi arkeologisen inventoinnin yhteydessä kuvattuna vuonna 1983. Kuva: Jyri Saukkonen (Museovirasto, arkeologian kuvakokoelma, Finna.fi).

Tarkempia arkeologisia tutkimuksia miekanhiontakivien ympäristössä ei ole toistaiseksi tehty, mutta eläinten hampaita on löytynyt usein myös rautakautisista uhri- ja hautaröykkiöistä, joissa niiden on tulkittu edustavan kokonaista eläintä (Muhonen 2009: 26). Gammelgårdin hampaiden ajoittaminen radiohiilimenetelmällä olisi kiinnostavaa, mutta ei välttämättä ratkaisisi löytöjen arvoitusta. Rautakautinen ajoitustulos voisi viitata rituaalitoimintaan, mutta toisaalta mahdollinen uhraaminen on voinut jatkua paikalla pitkään. Hampaan ajoittuminen viikinkiaikaa nuoremmaksi ei siten sulkisi pois myöhemmän uhraamisen mahdollisuutta. Lammin Gammelgårdissa olisi kuitenkin mahdollisuuksia kiinnostaviin tutkimuksiin, jotka saattaisivat paljastaa uutta tietoa miekanhiontakivien merkityksestä ja käytöstä.

———

Kirjoittaja on Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tohtorikoulutettava. Hän työskentelee parhaillaan tutkijana Turun yliopiston biologian oppiaineen Kipot ja kielet -hankkeessa, jossa hän vastaa rautakauden esinetietokannan kokoamisesta. Gammelgårdin löydöt käytiin läpi projektin yhteydessä.

Lähteet:

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas: miekanhiontakivi akp.nba.fi/wiki;miekanhiontakivi

Kivikoski, E. 1951. Suomen rautakauden kuvasto II. WSOY, Porvoo.

Lund, J. 2013. Banks, Borders and Bodies of Water in a Viking Age Mentality. Journal of Wetland Archaeology, Vol. 8, 2008, issue 1: 53-72.

Muhonen, Timo 2009. Rahoja raunioissa, keitoksia kiviröykkiöissä – Uhriröykkiöt historiallisen ja esihistoriallisen ajan ilmiönä. Muinaistutkija 3/2009: 25–45.

2 replies »

  1. Kiinnostavia ajatuksia! Gammelgårdin kiven ympäristö olisi tärkeä tutkia, ja Suomen miekanhiontakivistä se lienee parhaiten säilynyt (toinen vaihtoehto olisi Tyrvännön Kirkkovalkaman kivi). Tämä on ollut pitkään tarkoitus ottaa projektiksi kun vaan ehtii. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Erinomainen projekti-idea! Jään seuraamaan. 🙂 Itseäni kiinnostaisi tutkia yleisesti tarkemmin vesistöistä ja entisistä vesistöistä tehtyjä rautakautisia löytöjä. KiKi-hankkeessa pystyn vähän kartoittamaan sopivaa aineistoa. / Ulla

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.