Kalmistokohteita

Muinaisuuden kuvitusta Eurassa

Euran Luistarin rautakautiselle kalmistolle kokoontui viikonloppuna muinaispukuun pukeutunutta väkeä valokuvattavaksi. Kuvauksella hankittiin materiaalia Luistarin kalmiston kotisivulle, joka julkistetaan vuonna 2019 osana kalmiston löytymisen 50-vuotisjuhlaa. Luistarin tulevalla sivustolla esitellään monipuolisesti Luistarin löytöjä ja pitkää tutkimushistoriaa. Sivustolle tuleva tietokanta puolestaan helpottaa tuleviakin tutkimuksia, sillä sen avulla on entistä helpompi tarkastella yksittäisiä hautoja, niiden sisältämiä löytöjä sekä hautoihin liittyvää tutkimusaineistoa.

Kuvaus Luistarissa sujui hyvin siitäkin huolimatta, että päivä käynnistyi ukkosmyräkällä, joka kaatoi Luistarintielle vanhan koivun. Luistarin jälkeen kuvauksia jatkettiin vielä Härkänummen viikinkikylässä. Kotisivuprojektin tiimoilta on suunnitteilla vielä toinenkin kuvauspäivä lumisena aikana, jotta kuvitusta saataisiin eri vuodenajoilta. Elokuun kuvauksen satoa voi tarkastella alla olevasta galleriasta.

Kalmistopiirin Luistari-aiheisia tekstejä löydät tästä linkistä. Kuuntele myös Radio Ramonan juttu nettisivuprojektista. Lisää kuvia löytyy myös Alasatakunta-lehden artikkelista.

Kuvat: Ulla Moilanen

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s