Karhuntaljalla haudattu – Hautaröykkiöitä ja kulttipaikkoja Lempäälän Päivääniemessä

Ulla Moilanen

Lempäälän Päivääniemessä, Pyhäjärven Toutosenselän eteläpuolella, sijaitsee yksi Suomen laajimmista rautakautisista röykkiökalmistoista. Päivääniemeen kuuluu yhteensä 128 kiven- ja maansekaista röykkiötä, ja paikkaa onkin pidetty rakenteidensa ja löytöjensä vuoksi yhtenä Suomen merkittävimmistä muinaisjäännöskohteista.

Ensimmäiset maininnat kalmistosta ovat jo 1790-luvulta, jolloin kirkkoherra Mikael Waldenius kertoi Lempäälästä laatimassa pitäjänkuvauksessaan, että paikalla sijaitsevat nelikulmaiset ja pitkänomaiset kiviladelmat viittaavat siihen, että paikalla on ollut pakanallisia polttohautauksia. Röykkiöiden kaivaminen aloitettiin vuonna 1867, ja vuoteen 1896 mennessä niitä oli kaivettu jo 17 kappaletta. Tämän jälkeen paikalta on tutkittu kuitenkin enää vain puolikas yhdestä röykkiöstä Kaarlo Katiskosken johdolla 1987.

Miehiä Lempäälän Päivääniemessä (röykkiöllä numero 1) 1890-luvulla. Kuva: Finna.fi.

Vuonna 1896 tutkittu röykkiö nro 1 oli rakennettu suuren maakiven ympärille. Röykkiöstä löytyi kappaleita kolmesta soljesta, useita keihäänkärkiä, miekan ja väkipuukon kappaleita, rautakuonaa ja eläinten luita. Esineet ajoittuvat merovingiajalle, vuosien 600-800 välille. Röykkiöstä ei löytynyt juuri lainkaan ihmisluita, minkä vuoksi rakennetta on arveltu kalmiston keskelle rakennetuksi kulttipaikaksi eli uhriröykkiöksi. Kuva: Ulla Moilanen.

Päivääniemeä pidetään tavallisesti alueen vanhimpana kalmistona, joka on otettu käyttöön kansainvaellusajalla, noin 400-luvulla jaa.. Merovingiajan kuluessa (600−800 jaa.) ympäristöön ilmaantuu uusia hautapaikkoja, joissa vainajien roviolla poltetut jäännökset ja esineet on siroteltu niin sanottuun polttokenttäkalmistoon. Päivääniemessä kuitenkin jatkui vanhempana pidetty perinne: röykkiöiden rakentaminen ja niihin hautaaminen. Alue oli käytössä viikinkiajalle, noin 1000-luvulle, saakka. Runsaimmat löydöt ovat 400-800-lukujen väliltä.

Päivääniemen röykkiöille ominaista on muuta rakennetta suurempi silmäkivi, jonka ympärille röykkiöt on rakennettu. Silmäkivi löytyy paikalta ainakin 52 kivirakenteesta. Kahdessa kaivetussa rauniossa on havaittu myös epämääräinen kehärakenne. Löytöjen perusteella paikalla on sekä hautaröykkiöitä että uhriröykkiöitä. Hautoina käytetyissä röykkiöissä on arveltu olleen yleensä vain yksi polttohautaus.

Hautoihin laitettu esineistö on sisältänyt runsaasti erilaisia koruja: solkia, ranne- ja kaularenkaita sekä aseita: miekkoja, kilpiä ja nuolenkärkiä. Varsinkin kansainvaellusajan hautauksiin keihäänkärkiä on asetettu tavallisesti pareittain. Yleinen yhdistelmä on ollut väkäsellinen ja väkäsetön keihäänkärki, joista toista on oletettavasti käytetty heittokeihäänä ja toista pistokeihäänä. Haudoista on löydetty myös arkipäiväisiä esineitä, kuten värttinänpyöriä, kangaspuiden painoja, kuolaimia ja rautapatojen kappaleita.

Päivääniemestä löydettyjen merovingiaikaisten solkien piirroksia.

Päivääniemen hautausrituaaleihin on olennaisesti kuulunut hauta-antimien rikkominen. Täällä esineitä on yleensä pilkottu ja leikattu paloiksi, kun taas samanaikaisessa Liedon Ylipään kalmistossa esineet ovat yleensä kokonaisia, mutta taivutettuja. Tämä kertoo Johannes Karvosen (1998) mukaan eroista kalmistoilla käytetyissä hautausrituaaleissa. Esineiden rikkominen on myös voitu tehdä eri aikaan: Päivääniemessä mahdollisesti jo ennen roviolle laittamista, mutta Ylipäässä vasta polttamisen jälkeen.

Rautakautista hauta-antimien rikkomista on selitetty monella tavalla. Yhden selityksen mukaan rikkominen kuvastaa esineiden surmaamista, jolloin esineen sielu pääsee siirtymään vainajan mukana tuonpuoleiseen. Toisen selityksen mukaan rikkomalla on merkattu vainajan omaisuus ja siten estetty tätä palaamasta elävien joukkoon. Kolmannen selityksen mukaan rikotut esineet kuvastaisivat sitä, että tuonpuoleinen maailma on päinvastainen kuin elävien maailma.

Vasemmalla Liedon Ylipään kalmistosta löytynyt taivutettu miekka ja oikealla pilkottu miekka Lempäälän Päivääniemestä. Esineiden erilainen rikkominen kuvastaa todennäköisesti kalmistojen erilaisia hautausrituaaleja. Kuva: Karvonen 1998, fig. 2.

Rautakautiseen uskomusmaailmaan on liitetty myös osa Päivääniemen kivirakenteista, sillä osaa niistä arveltiin jo 1800-luvun kaivausten perusteella uhriröykkiöiksi.  Tällaisina on pidetty etenkin rakenteita, joissa on ollut hiiltä, kuonaa, saviastian paloja ja eläinten hampaita, mutta ei merkkejä ihmisluista. Usein uhriröykkiöt vaikuttavat rakennetun lähelle varsinaista hautaröykkiötä.

Jo varhain uhriröykkiöt yhdistettiin kalmistolla harjoitettuun vainajien palvontaan. Uusien tutkimusten mukaan uhriröykkiöt ovat kuitenkin voineet olla huomattavasti monipuolisempia ja niihin liittyvä kultti monitahoisempaa kuin mitä aiemmin on ajateltu. Uhriröykkiöillä on voitu kunnioittaa esi-isien lisäksi haltioita tai pyrkiä edistämään vilja- tai kalaonnea. Rakenteissa myös itse kivet ovat voineet olla tärkeitä ja merkittäviä, sillä kansanperinteen mukaan niiden on uskottu sisältävän yliluonnollista voimaa (Muhonen 2008). Päivääniemeen on kuitenkin varmuudella myös haudattu, sillä Katiskosken vuonna 1987 kaivama (puolikas) röykkiö nro 37 sisälsi palaneita luita, joista 25,4 % kuului nuorelle ihmiselle. Eläinluiden joukossa oli kappaleita karhun kynnestä, mikä saattaa viitata siihen, että vainajan mukana roviolla on ollut karhun talja. Toistaiseksi röykkiö 37 on ainoa, josta on tehty luuanalyysi. Röykkiöstä on tutkittu myös kasvinjäänteet, jotka kertovat rautakaudella röykkiöön asetetusta kasvisperäisestä ruoasta tai Päivääniemen ympäristössä rautakaudella kasvaneista kasveista. Niiden joukossa oli mahdollinen nurmilaukan sipuli sekä erilaisten hernekasvien siemeniä.

Päivääniemen röykkiökalmistoa. Kuva: Ulla Moilanen.

Lähteet:

Honka-Hallila, H. 1984. Pyhäjärven eteläosan rautakautinen asutus ja sen yhteys historialliseen asutukseen. Karhunhammas 8. Turun yliopisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos. Suomalainen ja vertaileva arkeologia, Turku.

Karvonen, J. 1998. Deliberately Damaged Objects in Iron Age Cremation Cemeteries. With reference to the objects from the cremation cemeteries of Ylipää in Lieto and Päivääniemi in Lempäälä. Fennoscandia archaeologica XV: 3-13.

Muhonen, T. 2008. Something Old, Something New: Excursions into Finnish Sacrifical Cairns. Temenos, Vol. 44, no 2.

Katso myös:

Museovirastossa säilytettävät tutkimusraportit