Keskiaika

Keskiajan naisia ja miehiä Suomen kirkkojen vanhimmissa hautakivissä

FM Ulla Moilanen – Turun yliopisto

Tapa merkitä hautoja on todennäköisesti erittäin vanha, vaikka konkreettisia jälkiä merkinnöistä ei aina olekaan säilynyt. Osa esihistoriallisista hautamuodoista, kuten esimerkiksi röykkiöt, ovat jo itsessään toimineet näkyvinä merkkeinä, joihin on todennäköisesti liittynyt tietynlaista symboliikkaa. Kristillisessä kulttuurissa yksinkertaisin hautamuistomerkki on ollut puinen risti, joka kuitenkin lahoaa ja katoaa melko nopeasti. Kivestä valmistetut muistomerkit ovat kestäviä, joten niiden avulla on voitu kertoa vainajan varallisuudesta ja asemasta yhteisössä. Hautakivien avulla on voitu muistaa yksilöä, mutta ne voi myös nähdä surun ja menetyksen ilmaisijoina. Suomen vanhimmat kristilliset hautakivet ajoittuvat keskiajalle, 1200-1300-luvulle. Vanhimmat kivistä ovat kuvallisia, mutta myöhemmin niihin on kaiverrettu latinankielisiä tekstejä.

Vuonna 1968 Raision kirkon tutkimuskaivauksessa löydettiin kaksi varhaiskeskiaikaista hautakiveä. Toinen kivistä oli eteläportaalin kynnyskiveyksessä, toinen runkohuoneen ja länsitornin välisen aukon kynnyskiveyksen keskellä kuviopuoli ylöspäin. Raision kivikirkko on rakennettu vuosien 1480-1550 välisenä aikana, mutta löydetyt hautakivet ovat tätä vanhempia: arviolta 1200-luvun alkupuolelta. Markus Hiekkasen mukaan samalla paikalla on sijainnut aikaisemmin puukirkko, johon hautakivet ovat liittyneet.

Raision kirkko on rakennettu 1400-1500 -lukujen vaihteessa. Kirkon kynnyskiviksi on tuolloin asetettu 1200-luvun hautakiviä. Kuva: Mikko Laihonen/Wikimedia Commons.

Raision kirkko on rakennettu 1400-1500 -lukujen vaihteessa. Kirkon kynnyskiviksi on tuolloin asetettu kaksi 1200-luvun hautakiveä, jotka ovat peräisin vanhemmasta paikalla sijainneesta kirkosta. Kuva: Mikko Laihonen/Wikimedia Commons.

Kuva-aiheidensa mukaan Raision kiviä kutsutaan sauvaristi- ja auringonpyöräkiviksi. Lähes kaksi metriä korkean sauvaristikiven pintaan on hakattu 143 cm pitkä ristipäinen sauva. Toisessa kivessä on suuri auringonpyörä, ympyräristejä, eläinhahmoja sekä muita epäselvempiä kuvioita. Eläinhahmojen on tulkittu esittävän lintua ja jotakin nelijalkaista eläintä, mahdollisesti koiraa tai leijonaa. Molemmat hautakivet ovat graniittia, mutta ne eroavat toisistaan valmistustekniikaltaan. Sauvaristi on noin 1 cm syvä hakkaus kivessä, kun taas auringonpyöräkiven kuvat ovat kohokuvioita.  Molempien kivien kuva-aiheille löytyy vastineita Ruotsista ja Gotlannista 1100-1200 -luvuilta.

Raision nykyistä kirkkoa rakennettaessa hautakivistä on tehty kynnyskiviä, joten ilmeisesti niihin liittyvä perimätieto on 1400-1500-lukujen vaihteeseen mennessä unohtunut. Ruotsissa esikristillisiä hautakiviä on toisinaan käytetty kirkkojen kynnyskivinä, mitä on pidetty tietoisena halveksuntana ei-kristillisyyttä kohtaan. Raision kivien kohdalla tällaista suhtautumista on pidetty epätodennäköisenä, sillä ainakin sauvaristikivi on kuva-aiheeltaan täysin kristillinen (Näränen 2005).

Kuva: Anniina Laine.

Raision kirkosta 1960-luvulla löytyneet kivet kuuluvat Suomen vanhimpiin kristillisiin hautakiviin. Ne ajoittuvat 1200-luvulle ja lähimmät vastineet löytyvät Gotlannista. Nykyisen kirkon rakentamisen aikaan 1400-1500 –lukujen vaihteessa alkuperäinen käyttötarkoitus oli mahdollisesti unohtunut, joten niistä tehtiin kynnyskivet. Kuva: Anniina Laine.

Suomessa 1200-1300-luvulle ajoittuvat hautakivet ovat harvinaisia ja selvää lainaa Suomen alueen ulkopuolelta. Raision hautakivissä ei ole tunnisteita siitä, kenen haudalle ne on pystytetty. Toisin on Turun Maarian kirkon sakaristossa säilytettävän kalkkikivisen hautakiven laita. Kiven reunoja kiertävästä kirjoituksesta ei enää nykyään saa selvää, mutta teksti on luettavissa neljästä eri lähteestä: Elias Brennerin vuonna 1671 tekemästä piirroksesta, Sören Abilgaardin piirroksesta 1754 ja Nils Reinhold Brocmanin päiväkirjamerkinnästä vuodelta 1754. Lisäksi Suomen muinaismuistoyhdistyksen retkikunta teki siitä muottijäljennöksen vuonna 1871. Näiden dokumentointien perusteella kivessä lukee: Herran vuonna 1215 / 1290 kuoli Ingigerdis, aikoinaan Petruksen vaimo. Levätköön rauhassa.

Maarian kirkko on rakennettu 1400-luvulla varhaisempien puukirkkojen paikalle. Kuva: Samuli Lintula/Wikimedia Commons.

Maarian kirkko on muurattu vuoden 1440 jälkeen. Samalla paikalla on todennäköisesti sijainnut vanhempia puukirkkoja. Kuva: Samuli Lintula/Wikimedia Commons.

Vuosikymmenien ajan tutkijat kiistelivät Maarian kiven vuosiluvusta. Brennerin piirustuksessa luku on 1215, mutta latinaa hyvin kääntäneellä Abilgaardilla 1290. Muinaismuistoyhdistyksen kipsivaloksen perusteella kumpikin vuosiluku on mahdollinen. Ruotsalaisten hautapaasien perusteella reunakirjoitukset yleistyivät vasta 1300-luvulla, ja Maarian kivelle on vastineita 1200-luvun loppuvuosilta muun muassa Visbyn tuomiokirkosta. Nykyisin tutkijat ovatkin yksimielisiä kiven ajoittumisesta vuoteen 1290.

Maarian kirkon kiveä säilytettiin aluksi sakariston lattiassa, mutta vuonna 1819 siitä tehtiin kirkon pääoven kynnyskivi, jona se toimi vuoteen 1893 saakka. Tuolloin kivi palautettiin sakaristoon. Kivi on tehty mahdollisesti Gotlannissa ja on esitetty, että se olisi alkujaan voinut olla läheisessä Koroisten kirkossa, josta se olisi siirretty Maarian kirkkoon. Markus Hiekkanen pitää kuitenkin varmana, että Ingigerdin hauta on tehty aikanaan samalla paikalla sijainneen Maarian pitäjän esimmäisen tai toisen puukirkon alle. Nykyinen kivikirkko on muurattu vuoden 1440 jälkeen, mutta kaivauksissa löydettyjen 1300-luvun alkuun ajoittuvien rahojen perusteella jokin varhaisemmista puukirkoista lienee sijainnut samalla paikalla. Maarian seurakunta on perustettu 1200-luvun alussa, joko samaan aikaan tai hiukan varhaisemmin kuin piispankirkon siirtäminen Nousiaisista Koroisiin. Kun piispankirkko oli koko Suomen lähetyshiippakunnan keskus, oli Maaria puolestaan paikallisseurakunnan keskus.

Kuva: Juhana Ahlamo.

Maarian kirkossa säilytettävä kivi on Suomen vanhin vuosiluvun sisältävä hautakivi, ja se on kuulunut naiselle. Vuonna 1290 kuollut Ingigerd (Ingrid/Inkeri) on ollut Petruksen (Pietari) leski ja ilmeisen varakas. Paaden keskiosassa olevat kirjaimet IHC merkitsevät lyhennettä latinan sanoista Ihesus Christus. Kuva: Juhana Ahlamo.

Ingigerdin on täytynyt olla varakkaan miehen äiti tai vaimo, sillä tuohon aikaan hautakiviä teetettiin vain ylhäisön ja papiston jäsenille. Paasi on tilattu todennäköisesti Gotlannista, joten sen valmistus ja kuljetus on ollut hintavaa. Kiveen hakatun tekstin perusteella nainen on elänyt pitempään kuin miehensä, ja luultavasti asunut ainakin elämänsä viimeiset vuodet Koroisissa tai lähiseuduilla. Daniel Juslenius merkitsi 1700-luvulla muistiin kansantarinan, jonka mukaan Maarian kirkon rakennutti kristityksi kääntynyt ylhäisönainen Inkeri. Se, onko hautakiven saanut Ingigerd todellisuudessa rakennuttanut kirkkoa tai kääntynyt kristityksi, ei ole varmaa. Tarina voi olla syntynyt juuri kyseisen, tiedossa olleen hautakiven pohjalta.

Turun tuomiokirkossa on useita 1200-1300–luvuille ajoittuvia hautakiviä tai niiden fragmentteja. Hannu Laaksosen hautakiveksi nro 2 nimittämä kivi on koottu fragmenteista, ylöspäin leveneväksi laataksi. Sen keskelle on kaiverrettu puumerkkivaakuna, jossa on kaaren sisään piirretty kummusta nouseva risti. Reunoja kiertää teksti, joka on kulunut lukuunottamatta neljää viimeistä sanaa, A(N)I(M)A SIT IN PA(CE), olkoon sielu rauhassa. Juhani Rinteen mukaan kivi on todennäköisesti kuulunut pappissäätyiselle vainajalle.

Turun tuomikirkon Pormestarin kuorissa säilytettävä kivi nro 1 kuuluu Itämeren alueen keskiaikaisiin hautakivityyppeihin, joiden muodossa on toisinaan nähty jopa riimukivien vaikutusta. Kuvat: Juhana Ahlamo.

Turun tuomikirkon Pormestarin kuorissa säilytettävä kivi nro 2 kuuluu Itämeren alueen keskiaikaisiin hautakivityyppeihin, joiden muodossa on toisinaan nähty jopa riimukivien vaikutusta. Kuvat: Juhana Ahlamo.

Pormestarin kuorissa on myös edellistä muistuttava kalkkikivinen hautakivi (nr. 3), joka on löydetty palasina mullasta kirkon länsiosan lattian alta. Kiven jokaiseen kulmaan on hakattu tasavartinen risti, ja reunaa kiertävän tekstin alusta pystyy erottamaan keskiaikaisissa hautakivissä tyypillisen ilmaisun: ”kuoli herra…”. Myös tätä kiveä on arveltu papille kuuluneeksi, ja se ajoittunee 1200-1300–lukujen vaihteeseen. Pormestarin kuorissa on myös kolmas hautakivi, jota on käytetty kynnyskivenä. Siinä ollut teksti on kokonaan kulunut pois, mutta Juhani Rinteen mukaan kivi kuuluu vanhimpiin hautakiviin. Kijkin kappelissa säilytettävän kiven nro 4 kappaleet ovat punertavaa kalkkikiveä, ja ne ovat löytyneet sakariston alttarin perustuksista. Teksti on kulunut, mutta siitä voi erottaa sanat ANNO DOMINI M — CUI(US) A(N)I(M)A SIT I(N) PA(CE): Herran vuonna 1 — jonka sielu olkoon rauhassa. Rinteen mukaan kyseessä on myös 1300-luvun hautalaaka.

Kuva: Ulla Moilanen.

1200-1300–lukujen vaihteeseen ajoittuva laaka nro 3 on kalkkikiveä. Varhaisella keskiajalla kirkkoihin haudattiin aluksi vain papistoa, sittemmin myös ylimystöä. Hautakivien latinankielistä tekstiä on voinut ymmärää vain koulutettu väestö, ja tämänkin kiven on arveltu olleen alkujaan papin haudalla. Kuva: Ulla Moilanen.

Turun tuomiokirkon eteläsivun sisäänkäynnin kynnyskivenä käytetystä hautakivestä teksti on kulunut kokonaan pois, mutta Juhani Rinteen mukaan kyseessä on yksi tuomiokirkon vanhimpiin kuuluva hautakivi. Kuva: Ulla Moilanen.

Turun tuomiokirkon eteläsivun sisäänkäynnin kynnyskivenä käytetystä hautakivestä teksti on kulunut kokonaan pois, mutta Juhani Rinteen mukaan kyseessä on yksi tuomiokirkon vanhimpiin kuuluvista hautakivistä. Kuva: Ulla Moilanen.

Kijk15A

Kijkin kappelin punertavan kalkkikivisen hautakiven reunaa kiertää teksti, jossa sielua kehotetaan lepäämään rauhassa. Kivi on todennäköisesti 1300-luvulta. Kuva: Anniina Laine.

Turun tuomiokirkon kivi nro 5 on erittäin kulunut, todennäköisesti Gotlannissa valmistettu kalkkikivinen hautalaaka, jota kiertää teksti: Herran vuonna 1395 yhdeksäntenä päivänä helluntain jälkeen kuoli Henrik Straturekenpoika. Rukoilkaa hänen puolestaan. Vainajasta ole kiven lisäksi muuta tietoa, mutta nimen perusteella Juhani Rinne on arvellut kyseessä olleen Turkuun ulkomailta muuttaneen porvarisperheen jäsenen. Siinä tapauksessa 1300-luvun lopulla kirkkoon olisi haudattu pappien ja aateliston ohella myös varakasta porvaristoa.

Kuva: Juhana Ahlamo.

Kalkkikivistä laakaa kiertää kohokuviona teksti ANNO D(OMI)NI MCCCXCV NONA D(IE) POST FESTU(M) PE(N)TECOSTE(M) O(BIIT) HENRIC(US) FILI(US) STRATURECE ORATE (PRO EO). Kuva: Juhana Ahlamo.

Suomen vanhimpien kristillisten hautakivien joukkoon kuuluu myös Sastamalan Pyhän Marian kirkossa oleva, sakariston oven viereen ylösalaisin asetettu hautakiven fragmentti, joka on löytynyt kirkon kaivauksissa. Tekstistä vain osa on näkyvissä, ja siinä lukee: Tässä lepää (Aschilaus?). Herran (vuonna) 1304 kuoli. Sastamalan seurakunta on perustettu 1200-luvun alussa ja nykyisen, 1500-luvun tienoilta olevan kivikirkon paikalla on todennäköisesti seissyt useampia puukirkkoja. Hautakiven saanut vainaja, joka mahdollisesti on ollut nimeltään Aschilaus (latinalaistettu muoto nimestä Eskil?), on ollut puukirkkojen aikalainen ja ammatiltaan mahdollisesti pappi.

Kuva: Anniina Laine.

Sastamalan Pyhän Marian kirkossa oleva hautakiven fragmentti on kaiverrettu vuonna 1304 kuolleelle henkilölle, mahdollisesti papille. Kuva: Anniina Laine.

Ulvilan Pyhän Olavin kirkossa säilytetään myös 1300-luvun hautakiviä. Neljä näistä on säilynyt kokonaisena. Ulvilan alue on kuulunut aluksi Kokemäen 1200-luvun alussa perustettuun seurakuntaan, mutta irtautuminen omaksi seurakunnaksi on saattanut alkaa jo samalla vuosisadalla, kun Liikistöön rakennettiin puinen kirkko tai kappeli.

Vanhin Ulvilan kirkon vuosiluvun sisältävistä hautakivistä on vuodelta 1313. Reunoja kiertävästä tekstistä vain osa on säilynyt, mutta siitä voi erottaa: Pyhän Johannes Kastajan päivän aattona Herran vuonna 1313 kuoli Herbordus de Wiperenvorde. Rukoilkaa hänen puolestaan. Toisen hautakiven säilyneessä tekstinosassa lukee: Herran vuonna 1318 kuoli Tidemanus de Cume. Kolmas kalkkikivinen hautakivi on vuodelta 1345. Siinä välimerkit ovat pieniä ympyröitä ja tekstissä lukee: Viidentenä päivänä ennen Bartolomeuksen päivää (= 18.8.) Herran vuonna 1345 kuoli Arnoldus Stolte. Rukoilkaa hänen puolestaan”. Neljännessä, niinikään kalkkikivestä valmistetussa hautakivessä mainitaan nainen: Herran vuonna 1380, Pyhän Mikaelin päivän jälkeen, kuoli Anna. Rukoilkaa hänen puolestaan.

Kuva: Ulla Moilanen

Yksi Ulvilan Pyhän Olavin kirkossa olevista keskiaikaisista hautakivistä on kuulunut vuonna 1313 kuolleelle Herbert de Wippervoerdelle. Kuvassa henkilön etunimen Herbordus (Herbertus/Herbert) sisältävä teksti lähikuvassa. Kuva: Ulla Moilanen

Nimiltä mainittuja miehiä, Herbert de Wippervoerdea, Tidemannusta, ja Arnoldus Stoltea on pidetty saksalaissukuisina porvareina, mutta Annan identifioiminen on vaikeampaa. Wippervoerden sukua tavataan Tallinnassa, Visbyssä ja Tukholmassa, ja myös Stolte on mahdollisesti kuulunut Visbyhyn asettuneeseen saksalaiseen kauppiassukuun. Jotkut ovat tulkinneet Tidemannus de Cumen jälkimmäisen osan tarkoittavan Kokemäen ruotsin- tai latinankielistä nimeä Kumo/Cumo, ja henkilö mainitaankin toisinaan kirjallisuudessa Kokemäen Tidemannuksena. Jalmari Jaakkola painotti artikkelissaan 1926 saksalaiskauppiaiden vaikutusta Kokemänjokisuun keskiaikaisessa asutuksessa. Hänen mielestään Kokemäen nimeä ei koskaan kirjoitettu vanhemmalla keskiajalla muodossa Cume, ja hänen mukaansa Tidemannuksen nimeen liittyvä toponyymi olisikin kenties luettava muodossa Camen. Samaa nimeä tavataan myöhemmin keskiajalla Turussa ja Visbyssä, joista jälkimmäisessä suvussa on myös Tideman-nimisiä miehiä. Jos nimitys kuitenkin viittaa Kokemäkeen, kertonee se Tidemannuksen asuneen paikkakunnalla vakituisesti. Jalmari Jaakkolan mukaan kesällä kuolleet Herbert ja Tidemannus olisi voitu kuljettaa helposti maasta pois, joten hänen mukaansa heidät on tällä perusteella katsottava seudun vakinaiseen asujaimistoon kuuluviksi.

Kuva: Ulla Moilanen.

Ulvilan Pyhän Olavin kirkon asehuoneen seinään on kiinnitetty 1300-luvun hautakiviä. Vasemmalle pystyssä oleva kivi on Arnoldus Stolten paasi vuodelta 1345, oikealla kumollaan syksyllä 1380 kuolleen Annan hautakivi. Annan hautakiven päällä on fragmentteja toisesta keskiaikaisesta hautakivestä. Kuva: Ulla Moilanen.

Tideman

Tidemannus de Cumen hautakivi vuodelta 1318. Kuva: Ulla Moilanen.

Aikaisemmin on esitetty, että Ulvilan hautakivissä mainitut henkilöt olisi voitu haudata Liikistön hautausmaalle, josta kivet olisi myöhemmin siirretty Pyhän Olavin kirkkoon. Liikistö on ollut hautauskäytössä ainakin 1200-luvulta 1300-1400–lukujen vaihteeseen saakka. Kalmiston hautaukset ovat toistensa kaltaisia: pääosin itä-länsi–suuntaisia ja löydöttömiä, joten niiden perusteella on vaikea arvella, missä määrin vainajien joukossa on paikallisia talonpoikia, kaupunkilaisia tai saksalaiskauppiaita. Markus Hiekkasen mukaan ei kuitenkaan ole mitään perusteita olettaa hautakivien koskaan olleen Liikistössä. Hänen mukaansa saksalaiskauppiailla on voinut olla oma kirkkonsa nykyisen, 1400-luvulla rakennetun, Pyhän Olavin kirkon tienoilla jo 1200-luvulla. Liikistö sen sijaan olisi Hiekkasen mukaan ollut pääasiassa paikallisen väestön käytössä.

DSC_7991

Ulvilan Pyhän Olavin kirkossa säilytetään myös hautakiviä, joissa ei ole tekstiä. Tässä kivessä on ihmishahmo ja geometrinen kuvio. Ihmishahmo esittää miestä, jolla on 1300-luvulla muodissa ollut kiehkurainen hiustyyli. Kuva: Ulla Moilanen.

Ulvila1200

Ulvilan kirkon vanhimpana hautakivenä on pidetty puumerkin sisältävää kiveä. Sen on arveltu ajoittuvan 1200-luvulle. Kuva: Ulla Moilanen.

Tyylillisesti Suomen vanhimmat, 1200-1300–lukujen kristilliset hautakivet pohjaavat roomalaisin esikuviin. Niiden perusteksti ”tässä lepääolkoon sielu rauhassa” esiintyy Roomassa 1100-luvulla. Hautakivissä vainajaa kehotetaan usein lepäämään rauhassa. Kehotuksen taustalla saattaa myös olla uskomus kuolleen palaamisesta elävien joukkoon. Fraasilla on siten voitu alun perin kehottaa vainajia olemaan häritsemättä eläviä. Keskiajalla hautakivien pääasiallisena tarkoituksena oli kuitenkin muistaa vainajaa ja muistuttaa tämän elämästä ja asemasta. Kivien avulla saadaankin esiin pieniä välähdyksiä Suomen keskiajasta ja aikakaudella eläneistä henkilöistä, joiden nimet olisivat muutoin kokonaan unohtuneet.

 

Käytetyt lähteet:

Hiekkanen, M. 2007. Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1117.

Jaakkola, J. 1926. Ulvilan seurakunnan, asutuksen ja kaupungin synnystä. Satakunta VI: 57–100.

Känä, M. 2015. Ulvilan kirkon aarteet. Ulvilan kotiseutulehti no 41: 16-18.

Laaksonen, H. 1992: Turun seudun 1200-luvun hautakiviä. Studia Historica Septentrionalia 21: 231–240

Laaksonen, H. 1984. Turun Latinankieliset Piirtokirjoitukset – Latinska Inskrifter i Åbo. Turun maakuntamuseon raportteja 7.

Laaksonen, H. 1994. Raision auringonpyöräkivi on huomattava harvinaisuus. Rahaisesta Raisiosta. Raisio-Seuran kotiseutujulkaisu 16. 1994.

Knapas, M.-T. 1970. Varhaiskeskiaikainen hautakivilöytö. Suomen Museo 1970: 79–81.

Nordman, C.A. 1994. Ingigerds gravsten. Finskt museum 1944: 34–39.

Näränen, J. 2005. Vanhoja hautakiviä Raision kirkossa. Arkeologia NYT! 2/2005: 20–21.

Pitkäranta, R. 2004. Suomen kirkkojen latina. Piirtokirjoitukset kirkoissa, kellotapuleissa ja hautausmailla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1000.

Rinne, J. 1948. Turun tuomikirkko keskiaikana II. Alttarit ja kirkolliset toimitukset. Turku.

Salminen, T. 2007. Joki ja sen väki. Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle. Jyväskylä.

Sjölund, A.-K. 2000. Ulvilan Liikistön varhaisvaiheista. SARKA. Satakunnan Museon vuosikirja 2000: 86–99.

2 replies »

  1. Mielenkiintoinen artikkeli! Hattulan Pyhän Ristin kirkon kynnyskivenä on myös kalkkikivinen hautalaaka jossa on kirjoitusta, joten ainakin tässä tapauksessa kyse on varmaan ollut enemmän käytännöllisyydestä kuin vanhempien perinteiden nöyryyttämisestä.

    Tässä yhteydessä olisi voinut mainita myös varmasti Suomen vanhimman pystyssä olevan kristillisen hautakiven, nimittäin Untamalan ”Kalevanpojan viikatteentikun”, jonka juuresta Ella Kivikoski kaivoi kaksi esineetöntä ruumishautaa 1100-1200-luvuilta. Ravattulan Ristimäenkin hautojen päistä on löytynyt työstämättömiä kiviä, jotka ilmeisesti ovat merkinneet hautoja.

    Tykkää

    • Kiitos Hattula-vinkistä! ”Viikatteentikku” ja muut varhaiskristilliset kivet jätettiin tarkoituksella tästä pois sillä ajatuksella, että niitä voi käsitellä toiste omana kokonaisuutenaan. Tässä haluttiin käsitellä suuria, suorakaiteen muotoisia, Itämeren ympärillä yleisiä laakakiviä, joihin 1300-luvulle tultaessa alettiin lisäämään tekstiä.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s