Ulla Moilanen, FM – Turun yliopisto
Perinteisen näkemyksen mukaan kotikissa (Felis catus) on kesytetty Egyptissä noin neljätuhatta vuotta sitten. Vaikka kissa on ollut muinaisessa Egyptissä kunnioitettu ja pidetty – jopa jumalalliseksi korotettu eläin – on kissoja haudattu ihmisten kanssa huomattavasti harvemmin kuin koiria. Hyvin harvinaisissa neoliittisissa kissahautauksissa kysymykseksi nouseekin se, ovatko hautoihin asetetut kissat kesyjä vai villejä.
Egyptin Mostageddasta tunnetaan hauta (noin 4000 eaa.), johon ihmisen lisäksi on asetettu gaselli ja kissa. Koska hautaus ajoittuu noin kaksituhatta vuotta vanhemmaksi kuin keskivaltakunnan aika, jolloin kissa esiintyy egyptiläisessä taiteessa, on haudan kissaa pidetty mahdollisena villikissana (Bard 1999: 301).
Ylä-Egyptissä Niilin länsirannalla sijaitsevaa Hierankopoliin muinaista kaupunkia on tutkittu 1970-luvulta lähtien ja kaivaukset jatkuvat edelleen. Hierankopoliin esidynastiseen HK6-kalmistoon (3800-3600 eaa.) on haudattu ihmisten lisäksi runsaasti eläimiä, kuten paviaaneja, aaseja, virtahepoja, elefantteja, krokotiileja, leopardeja ja strutsi. Kalmiston ihmishautauksia on pidetty kaupungin eliitin ja heidän sukulaistensa hautoina, eläinhautauksia mahdollisina uhreina. Vaikka eläinhautaukset on tehty ihmishautojen läheisyyteen, eläimet on haudattu omiin hautakuoppiin joko yksin tai useamman saman lajin edustajan kanssa. Yhdestä kalmiston haudasta löytyi kuusi kissaa: uros, naaras ja neljä eri pentueeseen kuulunutta pentua. Kissojen mukaan ei ollut laitettu esineistöä. (Van Neer et al. 2014).
Kesyjen eläinten luustossa on piirteitä, joiden avulla ne voidaan erottaa villeistä sukulaisistaan. Egyptissä elävien villikissojen lajit ovat selvästi erikokoisia kuin kotikissa, joten lajien erottaminen koon ja morfologisten piirteiden avulla on Egyptissä hieman helpompaa kuin Euroopassa. Hierankopoliin kuuden kissan luiden tutkimus on osoittanut, että kyseessä olevat yksilöt ovat olleet pienempiä kuin metsäkissat (Felis silvestris) tai ruovikkokissat (Felis chaus), mutta suurempia kuin hietakissat (Felis margarita). Tämä viittaisi kissojen olleen kesyjä ja siten ihmisten lemmikkejä tai asuinkumppaneita (Van Neer et al. 2014).
Vielä selvemmin ihmisen ja kissan välisistä suhteista kertoo Hierankopoliin HK6-kalmiston hauta 12, joka kuului ruovikkokissalle (Felis chaus). Kissalla oli parantunut murtuma reisi- ja olkaluussa, mikä osoittaa, että kissaa on hoidettu ja siitä on pidetty huolta ennen uhraamista (Linseele et al. 2007).
Monille saattaa olla yllätys, että vanhin ihmisen ja kissan yhteishautaus ei ole löytynyt Egyptistä. Kyproksen Shillourokambosista tunnetaan neoliittiselle kivikaudelle (noin 7500 eaa.) ajoittuva hautaus, johon on laskettu ihminen ja kissa 40 cm:n päähän toisistaan. Molemmat on aseteltu samantapaiseen asentoon, mikä viittaisi hautausten samanaikaisuuteen (Vigne et al. 2004).
Haudattu henkilö on kuollut noin 30-vuotiaana, mutta hänen sukupuoltaan ei ole voitu määrittää. Haudasta löytyi punamultaa ja kiviesineitä: kirveitä ja piityökaluja. Tutkijoiden mukaan hautaus on osoitus jonkinlaisesta vuorovaikutuksesta ihmisen ja kissan välillä. Kenties kissoilla oli kivikauden kyproslaisille symbolista tai materiaalista merkitystä. Kissa on saatettu surmata hautausrituaalissa, jotta se on voitu haudata yhdessä vainajan kanssa. Eläin on suurikokoinen ja muistuttaa enemmän afrikanvillikissaa (Felis silvestris lybica) kuin kotikissaa (Felis catus). Kyproksella ei kuitenkaan ole luonnostaan kissaeläimiä, joten eläimen on täytynyt tulla saarelle ihmisten mukana. Hautaus osuu aikaan, jolloin maanviljelys oli leviämässä Kyprokselle, mikä saattaa selittää kissan läsnäolon saarella.
Kissan domestikaatio on todennäköisesti alkanut Lähi-Idässä laajamittaiseen maanviljelykseen siirryttäessä. Hyvä kysymys on, kesytettiinkö kissa tarkoituksella vahtimaan viljavarastoja, vai kesyyntyikö se vähitellen itse. Jälkimmäisessä skenaariossa viljavarastot ovat houkutelleet jyrsijöitä ja lisänneet niiden määriä, jolloin kissat ovat alkaneet viihtyä viljavarastojen ja ihmisten läheisyydessä.
Vaikka Lähi-Idän väestö on asettanut kissoja hautoihin vain harvoin, ovat kissat olleet tuttuja. Esimerkiksi Induksen kulttuuriin kuuluneesta Chanhu-Darosta (noin 4000-2000 eaa.) on savitiiliin painuneita kissan tassunjälkiä (McIntosh 2008: 130). Kissoiksi on myös toisinaan tulkittu Turkin Haçilarista (n. 5000 eaa.) löytyneiden keraamisten naishahmojen sylissään pitelemät hännälliset eläimet (Cauvin 2000: 29).
Entäpä neoliittisella kivikaudella hautaan asetettu kissa? Onko se tarkoitettu vainajan kehrääväksi seuralaiseksi tuonpuoleiseen vai symboloiko kissa hautauksessa jotakin, mitä emme enää voi saada selville? Miksi kissoja on asetettu hautoihin huomattavasti harvemmin kuin koiria? Kertooko se etäisemmästä ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta vai siitä, että kissa on jo tuolloin ollut myyttinen eläin, johon on liittynyt paljon uskomuksia? Vaikka kaikkiin kysymyksiin ei voi saada vastausta, voi varhaiset kissahautaukset nähdä osana pitkäaikaista kesyyntymisprosessia, jonka lopputulos on meitä nykyisin ilahduttava kotikissa.
Käytetyt lähteet:
Bard, K.A. (ed.) 1999. Encyclopaedia of the Archaeology of Ancient Egypt. Routledge, Abingdon.
Cauvin, J. 2000. The Birth of the Gods and the Origins of Agriculture. Cambridge University Press, Cambridge.
Linseele, V., Van Neer, W. & Hendrickx, S. 2007. Evidence for early cat taming in Egypt. Journal of Archaeological Science, Vol. 34, Issue 12 (December 2007): 2081-2090.
McIntosh, J. 2008. The Ancient Indus Valley: New Perspectives. ABC-CLIO Inc., United States of America.
Van Neer, W., Linseele, V., Friedman, R. & De Cupere, B. 2014. More evidence for cat taming at the Predynastic elite cemetery of Hierakonpolis (Upper Egypt). Journal of Archaeological Science, Vol. 45, (May 2014): 103–111.
Vigne, J-D., Guilaine, J., Debue, K., Haye, L. & Gérard, P. 2004. Early taming of the cat in Cyprus. Science, 304 (5668) (2004):
KALMISTOPIIRI 