Ulla Moilanen, Turun yliopisto 9.11.2006
Olenij Ostrovin (Peurasaaren) kalmisto Äänisen saarella löydettiin kalkkikivilouhosta tehtäessä 1936. Seuraavien kahden vuoden aikana ja vielä 1950-luvulla jatkuneissa kaivauksissa paikka osoittautui yhdeksi Euroopan suurimmista mesoliittisista kalmistoista. Osa haudoista ehti tuhoutua ennen kaivauksia ja tutkittua 170 hautaa onkin arveltu vain kolmasosaksi hautojen kokonaismäärästä.
Radiohiiliajoitusten mukaan 6400-6000-luvulle eaa. ajoittuvista hautauksista noin 20 % on antimettomia. Muista haudoista on runsaasti esineistöä, yhteensä 7132 artefaktia. Suurin osa esineistä koostuu rei’itetyistä hirvenhampaista (4372 kpl) ja majavanhampaista (1155 kpl), joita on käytetty riipuksina sekä vaatteiden ja päähineiden koristeina. Myös luutikareita (6 kpl), piiveitsiä (13 kpl), liuskeveitsiä (60 kpl), muita kaiverrettuja kivi- ja luuriipuksia sekä sarvesta, puusta ja luusta valmistettuja zoomorfisia figuureja (esim. käärmesauvat ja varrelliset hirvenpäät) on asetettu hautoihin. Löydöissä on myös sekä luusta että piistä valmistettuja harppuunoita, ongenkoukkuja, neuloja, kaapimia, keihään- ja nuolenkärkiä. Kalmistosta on löytynyt myös suden, karhun ja koiran luita. Runsaasti varustelluissa haudoissa on usein punamultaa sekä kuopan pohjalla että vainajan päällä.
Miesten haudoissa yleisimmät antimet ovat luukärkiä, luuharppuunoita, kirveitä, iskoksia ja liuskeveitsiä. Yhdentoista miehen hauta-antimena on ainoastaan luukärkiä. Naisten haudoissa on enemmän riipuksia, etenkin majavanhampaat näyttävät kuuluneen naisille. Naisten hauta-antimina on tavallisesti kaapimia, piiteriä sekä kaiverrettuja majavan– ja karhunhampaita, joita on voitu käyttää riipuksina ja pukujen koristeina. Kalmistoon on haudattu myös muutamia lapsia.
Runsasantimisista haudoista esimerkkinä mainittakoon hauta numero 100, jonka vainaja oli keski-ikäinen mies. Haudassa oli yli 500 esinettä, jotka oli asetettu ruumiin päälle ja ympärille, etenkin pään ja olkapäiden kohdalle, lantiolle sekä polvien alapuolelle. Osa riipuksista oli ilmeisesti kiinnitetty päähineeseen, vaatteisiin tai erityiseen hautajaisasusteeseen. Vainajalla oli mukanaan nuoliviini nuolineen sekä piisälein reunustettu luutikari. Haudassa oli runsaasti punamultaa ja haudan päälle oli asetettu suuria kiviä.
Karhunhampaita kantaneiden yksilöiden haudat vaikuttavat rikkaammin varustetuilta kuin muiden. Toiseksi eniten antimia on hirven- tai majavanhammasriipusten kantajilla. Vähiten antimia löytyy haudoista, joissa eläinten hampaita ei esiinny. Antimien määrä liittyy myös vainajien ikään. Nuoremmilla yksilöillä on vähemmän antimia kuin vanhemmilla.
Vainajat on yleensä asetettu hautaan itä-länsi-suunnassa, suurin osa selinmakuulla. Muutama vainaja on asetettu hautaan kyljellään ja neljää muita pystympään asentoon haudattua on joissakin tulkinnoissa arveltu shamaaneiksi. Yleensä vainaja on haudattu yksin, mutta kalmistosta tunnetaan myös yksitoista kaksoishautausta. Kolmeen hautaan on asetettu kolme vainajaa. Hautakuoppien syvyys maanpinnasta on suuressa osassa noin 50 cm. Toisin kuin Suomen kivikautiset hautaukset, Olenij Ostrovin kalmisto ei sijaitse asuinpaikalla.
Kalmiston löytöjen perusteella on tehty useita tulkintoja sitä käyttäneestä yhteisöstä. Yhden tulkintatavan mukaan kalmiston on selitetty olevan sosiaalisesti stratifioituneen matriarkaalisen klaaniyhteisön käytössä. John O’Shea ja Marek Zvelebil ovat nähneet Olenij Ostrovin esineellisissä lapsenhaudoissa merkkejä jonkinasteisesta perinnöllisestä asemasta yhteisössä. Toisaalta riipusten suurta määrää ja jakaantumista tietynikäiselle väestölle on pidetty osoituksena hankitusta asemasta yhteisössä. Aineston pohjalta on myös esitetty argumentti, jonka mukaan kalmiston materiaali ei osoita lainkaan merkkejä sosiaalisesta hierarkiasta. K. Jacobs on kritisoinut O’Shean ja Zvelebilin tulkintoja ja on esittänyt etnografisten vertailujen pohjalta, että esineistö ilmaisee yhteisön surua ja menetystä vainajaa kohtaan perinteisen varallisuuden ja statuksen sijaan. Kalmiston luuainestosta on myös yritetty etsiä vastauksia kysymyksiin alueen mesoliittisen väestön alkuperästä ja etnisiteetistä.
Kalmistoa käytti mahdollisesti kaksi eri väestöä tai klaania, sillä paikan hauta-antimissa näkyy kaksi selkeää alueellista keskittymää. Pohjoisemmassa keskittymässä on enemmän hirviveistoksia ja eteläisessä käärmemäisiä tai antropomorfisia veistoksia. Eteläisemmät veistokset näyttävät yhdistyvän yksittäiseksi, pohjoisesta eroavaksi traditioksi. Antropologiset tutkimukset vaikuttavat vahvistavan kuvaa kahdesta eri ryhmästä, mikä saattaa myös kertoa väestön sekoittumisesta alueella.
Kalmiston käyttöikä oli suhteellisen lyhyt, vain noin 80-120 vuotta tai 4-6 sukupolvea. Pohjoisen ja eteläisen alueen erilaisuus voi selittyä myös kronologialla, jolloin kalmiston käyttöikä olisi huomattavasti pitempi. On myös esitetty, että kalmistoon olisi haudattu vainajia vain joka kolmas vuosi tai vuosittain. Joka tapauksessa näyttää siltä, että kalmistoa käytettiin vain kesäisin ja sinne haudattiin vain valikoituja yksilöitä.
Olenij Ostrov pähkinänkuoressa:
- Kaivettu: 1936-1938, 1950-luku
- Kaivausjohtaja: Vladislav Ravdonikas, Nina Gurina (50-l.)
- Hautojen lukumäärä: n. 170 tutkittu
- Hautojen suunta: Yleensä itä-länsi
- Vainajan asento: Selinmakuu tavallisin, myös kyljellään ja pystyasennossa
- Esineistöä: Luu– ja puuesineitä, esim. hirvikoristeinen luutikari, kvartsia, majavan leukaluita, piinuolenkärkiä
- Ajoitus: n. 6400-6000 eaa.
Lähteet:
Cunliffe, Barry (2001). The Oxford Illustrated History of Prehistoric Europe. Italy.
Dolukhanov, Pavel (1996). The Early Slavs. Eastern Europe from the Initial Settlement to the Kievan Rus. Singapore
Gurina, N. N. (1956). Oleneostrovski Mogil’nik. Materialy i Issledovaniya po Arkheologii SSSR. Moscow.
Jacobs, Ken (1995). Returning to Oleni’ ostrov: Social, Economic, and Skeletal Dimensions of a Boreal Forest Mesolithic Cemetery. Journal of Anthropological Archaeology. Vol. 14, Issue 4: 359-403.
O’Shea, John & Zvelebil, Marek (1984). Oleneostrovskii Mogilnik: Reconstructing Social and Economic Organisation of Prehistoric Hunter-Fishers in Northern Russia. Journal of Anthropological Archaeology 3, no. 1: 1–40.
Parker Pearson, Mike (2005). The Arhaeology of Death and Burial. Great Britain.
Popova, Tatiana. New Discoveries On The Sculptures of Oleni Island. Electronic journal: Folklore vol 18&19 (PDF)
Price, T. Douglas, and K. Jacobs (1990). Olenii Ostrov: First Radiocarbon Dates from a Major Mesolithic Cemetery in Karelia, USSR. Antiquity 64: 849–853.
Stoliar, Abram (2004). Oleni Island Cemetery and the First Petroglyphs at Lake Onega. Aurinkopeura 2. Suomen muinaistaideseuran julkaisuja. Kaksikymmentä vuotta muinaistaiteen parissa. Kabli III konferenssin 25.-27.06.2003 esitelmiä: 15-30.
Zvelebil, Marek. (2003). Oleni Ostrov cemetery. Bogucki, P., Crabtree, P.J. (eds.) Ancient Europe 8000 BC–AD 1000: Encyclopaedia of the Barbarian World. USA.
KALMISTOPIIRI 