Marko Marila, Turun yliopisto 9.11.2007
Laivalatomukset ovat nimensä mukaisesti laivan muotoon aseteltuja kivilatomuksia. Niiden keskusalueena pidetäään Gotlantia, mistä latomuksia tunnetaan yli 350 kappaletta. Samanlaisia latomuksia on koko Itämeren alueella Manner-Ruotsissa, Öölannissa, Tanskassa, Virossa ja Latviassa, sekä Ahvenanmaalla. Manner-Suomesta tunnetaan muutamia epävarmoja laivalatomuksia; muun muassa Kotkasta ja Haminasta, sekä Laitilasta ja Raumalta. Yleisesti Manner-Suomen latomukset ovat muodoltaan epämääräisiä, eikä niistä ole saatu ajoittavia esinelöytöjä. Yleisesti laivalatomukset ajoittuvat pronssi- ja rautakaudelle.
Latomusten rakenne vaihtelee alueittain. Pienimmät latomukset ovat vain muutaman metrin pituisia, suurimmat lähes 70 metriä pitkiä. Yleensä latomuksen kärjissä on suuret, useita metrejäkin korkeat päätykivet ja reunoissa pienemmän kehäkivet. Vene on mahdollisesti täytetty maalla tai pienillä kivillä. Joissakin latomuksissa useampi laiva on aseteltu jonoon. Laivalatomusten läheisyydessä on usein myös röykkiöitä tai muita kivimuodostelmia sekä hautakumpuja.
Kaikista latomuksista ei ole löytynyt merkkejä hautauksesta. Esimerkiksi Gotlannin laivoissa poltetun vainajan jäänteet on saatettu haudata uurnassa kiviseen paasiarkkuun, kun taas Suomen haudoista varsinaisia hautauksen merkkejä ei ole löydetty lainkaan. Koko ajan on kuitenkin harjoitettu sekä poltto-, että ruumishautausta. Erään tulkinnan mukaan laivalatomukset ovat saattaneet olla tietyn sosiaalisen ryhmän tunnus, jolla on ollut vain kultillinen arvo.
Lähteet:
Jarmo Grönros: Lounais-Suomen röykkiöhaudat Aurajoesta Rauman maalaiskuntaan. 1983. Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto.
The Ship as Symbol in Prehistoric and Medieval Scandinavia. Copenhagen National Museum. 1995.
Stone ship settings of Northern European Bronze Age. Riika. 1999.
Arkeologi på Gotland. 1979.
KALMISTOPIIRI 