Mikko Moilanen, Turun yliopisto 28.11.2006
Kalmistoja ja muita hautauksia koskevat eettiset kysymykset voidaan jakaa karkeasti kahteen osa-alueeseen. Ensimmäinen näistä koskee hautauksen paljastamista, kaivamista ja säilyttämistä. Toinen, keskustellumpi aihepiiri käsittelee hautauksista löytyviin ihmisten jäännöksiin liittyviä kysymyksiä.
Ensimmäinen eettistä pohdintaa aiheuttava kysymys on, onko aiheellista suorittaa kaivaus. Arkeologien täytyy pystyä selkeällä tutkimuskysymyksellä perustelemaan hautausten kaivaminen. Kaivamisessa asettuvat vastakkain tutkimukselliset ja suojelulliset intressit. Tutkimus tuottaa uutta tietoa, mutta tuhoaa hautauksen tai muinaisjäännöksen. Toisaalta taas hautaus tuhoutuu hitaasti luonnon prosessien tai jopa ihmisen toiminnan vaikutuksesta, jolloin olisi eettisesti mielekkäämpää tutkia hautaus ja tuottaa näin jotain uutta tietoa.
Itse hautausten tutkimuksessa nousevat esiin tutkimuseettiset kysymykset. Miten tutkimus tulee suorittaa, jotta se olisi tieteellisesti pätevää? Pyrkimyksenä tulisi olla mahdollisimman kattavan ja objektiivisen kuvan luominen yleisölle ja muille tutkijoille, eli tutkijan eettinen vastuu kohdistuu kahdelle eri taholle. Ennen kaivausta tulee tutustua asiaa koskeviin lakeihin sekä konsultoida ja informoida kaivettavan kohteen alueen omistajaa. Kaivauksella tulisi pyrkiä dokumentoimaan ja säilyttämään kaikki mahdollinen data hylkäämättä mitään ”merkityksettömänä”. Perusteellinen ja tieteellinen julkaisu on myös oleellinen osa tutkimusta.
Hautauksiin kajoamisen etiikkaan liittyy löyhästi myös hautojen ryöstely. Tämä on usein järjestäytynyttä toimintaa, jonka päämääränä on saada hautoihin mukaan annetut historiallisesti arvokkaat esineet laittoman kaupan välityksellä keräilijöille. Täysin epäeettisenä pidettävän ryöstelyn seurauksena hautaus ja sen konteksti tuhoutuu, minkä seurauksena tutkimuksellisesti arvokasta tietoa ei voida enää saada. Laajemmassa mittakaavassa ryöstelyn seuraukset näkyvät myös kulttuurisella tasolla. Hautausten kaivamisen etiikkaan ryöstely liittyy esim. siinä, että joissakin tapauksissa – kun ryöstely on havaittu mahdottomaksi estää – ovat arkeologit tehneet yhteistyötä ryöstelijöiden kanssa saadakseen edes hauta-antimet museoille.
Eniten eettistä problematiikkaa on aiheuttanut hautauksista löytyneiden ihmisten jäännösten käsittely, josta on olemassa jopa kansainvälisiä säännöksiä. Periaatteena on, että ihmisten jäännökset ovat saatavilla tutkijoiden ja opetusalan ihmisten käyttöön, mutta ei kaikelle yleisölle. Jopa tutkimuksen ollessa kyseessä painotetaan tieteellistä, etnistä ja uskonnollista hyväksyttävyyttä. Ihmisten maallisten jäännösten näytteillepano on ongelma erikseen; sen tulisi kuitenkin olla tahdikasta ja kuolleen ihmisarvoa kunnioittavaa.
Johtuen kulttuurisesta diversiteetistä, on vaikeaa luoda universaalia tai edes maakohtaista eettisten sääntöjen luetteloa ihmisjäännösten käsittelylle. Arkeologisilla ja antropologisilla yhdistyksillä on – kansainvälisten säännöstöjen lisäksi – omia eettisiä ohjenuoriaan asiasta. Erilaisten säännösten pohjalta on mahdollista luoda vain suuntaa-antava ohjeisto, joka toimii perustana neuvotteluille ja kompromisseille.
Esihistorialliset ihmisjäännökset ja hautaukset ovat eettisesti “helpoimpia”, sillä näistä ei ole olemassa suoraa kirjallista lähdeaineistoa, joka viittaisi kulttuurisiin uskomuksiin tai tapoihin. Kristilliset ruumiit ovat ongelmallisempia ja jakavat mielipiteet; toisaalta hautauksia ei saisi kaivaa ja ruumiita poistaa niistä, ja toisaalta taas kaivamattomat hautaukset voivat tuhoutua luonnollisesti tai jopa kirkon toimesta. Erään näkökulman mukaan ei ole epäeettistä säilyttää museossa ihmisjäännöksiä, sillä niistähän huolehditaan silloin erittäin hyvin ja näin myös tutkimuseettisesti korkea tutkimuksellinen arvo säilyy parhaiten.
Ihmisjäännösten kohteluun liittyvät myös uudelleen hautaamista koskevat kysymykset. Normaalisti uudelleen hautaamista vaativat ihmiset tai yhteisöt ovat tunnustautuneet kuolleiden omaisiksi tai jälkeläisiksi, tai sitten hautausta vaaditaan uskonnollisten tai traditioon liittyvien seikkojen pohjalta. Uudelleenhautauskysymyksissä kyse on siitä, kuka omistaa kuolleet. Ongelmana on joskus se, että arkeologit näkevät itsensä totuuden etsijöinä ja tieteentekijöinä, jolloin muiden intressit jäävät taka-alalle ja voi syntyä konflikteja. Uudelleenhautaus on myös eräs keino pienille yhteisöille kohottaa asemaansa, jolloin luut voidaan nähdä eräänlaisina voiman symboleina.
Uudelleenhautauksessa (pienemmän) yhteisön tarpeet tai vaatimukset menevät jossain määrin tieteen edelle. Uudelleen haudattuja ihmisen jäännöksiä ei enää voi tutkia, vaikkakin nykyään tästä löytyy poikkeuksia. Keskiajalla ja historiallisella ajalla haudattujen ruumiiden uudelleenhautaus nojaa useimmiten periaatteeseen, että kristityt tulisi saattaa uudelleen haudan lepoon. Asia muuttuu ongelmalliseksi kirjoittamattomien lähteiden aikaa tutkittaessa kun arkeologinen löytöaineisto ja löytökonteksti ei voi varmuudella kertoa kuolleen uskonnollisesta vakaumuksesta.
Kirjallisuutta:
Bahn, Paul G. 1984. Do Not Disturb? Archaeology and the Rights of The Dead. Oxford Journal of Archaeology 3/1: 127-139.
Green, Ernestene L. (ed.) Ethics and Values in Archaeology. New York.
Kendall Stone, P. 1990. The reburial issue: ethics in archaeology.
Amherst. Lynott, Mark J. & Wylie, Alison (eds.) 1995. Ethics in American Archaeology, Washington, D.C.
Meighan, Clement W. 1986. Archaeology and Anthropological Ethics. Calabasas.
Messenger, Phyllis M. (ed.) 1989. The Ethics of Collecting Cultural Property: Whose Culture? Whose Property? Albuquerque.
Parker Pearson, Mike 1999. The Archaeology of Death and Burial. Stroud.
Pluciennik, Mark 2001. The responsibilities of archaeologists: archaeology and ethics. Oxford.
Powell, S, Garza, C. E. & Hendricks, A. 1993. Ethics and Ownership of the Past: The Reburial and Repatriation Controversy. Archaeological Method and Theory, volume 5: 1-42.
Salmon, Merrilee H. 1997. Ethical considerations in anthropology and archaeology, or relativism and justice for all. Journal of Anthropological Research 53: 47-63.
Scarre, Chris & Scarre, Geoffrey (eds.) 2006. The Ethics of Archaeology: Philosophical Perspectives on Archaeological Practice. Cambridge.
Talmage, Valerie A. 1982. The violation of sepulture: is it legal to excavate human remains? Archaeology 35: 44-49.
Vitelli, Karen D. (ed.) 1996. Archaeological Ethics. Walnut Creek.
Woodall, J. Ned (ed.) 1990. Predicaments, Pragmatics, and Professionalism: Ethical Conduct in Archaeology. Society of Professional Archaeologists, Special Publication no. 1.
Zimmerman, Larry J. & Brugier, L. R. 1994. Indigenous Peoples and the World Archaeological Congress Code of Ethics. Public Archaeology Review 2/1: 5-8.
Zimmerman, Larry J., Vitelli, Karen D. & Hollowell-Zimmer, Julie (eds.) 2003. Ethical Issues in Archaeology. Walnut Creek.
Internet-lähteitä:
The Code of Ethics of the Archaeological Institute of America
The Code of Ethics of the New Zealand Archaeological Association
The European Association of Archaeologists Codes of Principles
World Archaeological Congress Codes Of Ethics
Society for American Archaeology Principles of Archaeological Ethics
KALMISTOPIIRI 