DNA-tutkimus

Hämeen väestön esihistorialliset juuret

Mitkä väestöryhmät/löytöpaikat liittyvät muinaishämäläisten esi-isiin? Miten hämäläisten synty määritellään? Ovatko hämäläiset niitä asukkaita, jotka saamelaisten ja lappalaisten kanssa alueella liikkuivat? Mikä tämä alue voisi olla? Millä vuosisadalla arvellaan hämäläisten heimon muotoituneen? Ovatko savolaiset pohjimmiltaan Kannakselta kotoisin? Hämmennystä tuottaa kun joissakin lähteissä kerrotaan muinaishämäläisten kulkeutuneen myös Karjalan ja Savon alueille. – Lukijan kysymys

Kysymys Hämeen ja hämäläisten alkuperästä on mielenkiintoinen ja vaatii pitkän vastauksen. Häme on historian saatossa merkinnyt eri asioita. Häme-sana on sisältynyt useiden erilaisten hallinnollisten alueiden ja maantieteellisten käsitteiden nimeen. Nykyiseen vuoden 1994 maakuntajakoon mahtuvat Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat. Myös Pirkanmaan nykymaakunnalla on jonkinlainen hämäläinen identiteetti, ja vuosina 18311997 voimassa olleessa läänijaossa nykyisen Pirkanmaan alue kuuluikin Hämeen lääniin. Ns. historiallisessa maakuntajaossa suurin osa Pirkanmaasta kuuluu kuitenkin Satakuntaan ja vain eteläosa Hämeeseen. Nykyinen Keski-Suomen maakunta puolestaan on historiallisessa maakuntajaossa suunnilleen Hämeen pohjoisosa.

Hämeen historiallinen maakunta. Kuva: Wikimedia Commons.

Historiallisen maakuntajaon esimuoto olivat ns. sinettimaakunnat, jotka katolinen kirkko organisoi ilmeisesti 1200-luvun jälkipuolella kymmenysverotusta koskevien sopimusten sopijaosapuoliksi (Salminen 2013: 39). Häme ja Satakunta lukeutuivat niiden joukkoon. Yksi Suomen historian kiistakysymyksistä on ollut se, edelsivätkö keskiajan sinettimaakuntia järjestäytyneet rautakautiset maakuntayhteisöt, Satakunnan ja Hämeen ”muinaismaakunnat”. Useimmat nykytutkijat suhtautuvat organisoituneiden muinaismaakuntien olemassaoloon epäuskoisesti.

Häme ja saamelaiset

Joka tapauksessa Häme ja hämäläiset näyttävät niminä ja käsitteinä olevan paljon vanhempia kuin sinettimaakunnat tai muut keskiaikaiset aluejaot. Kielitieteilijöiden mukaan Hämeen nimi ja saamelaisten omakieliset nimet (pohjoissaamen sápmelaš ja nimen variaatiot muissa saamelaiskielissä) ovat samaa alkuperää. Vaikuttaakin siltä, että Hämeeksi mieltämämme alueet ovat jossain menneisyyden vaiheessa olleet suurelta osin saamelaiskielisen väestön asuttamia. Siitä todistavat saamelaisperäiset ns. substraattinimet. Ne ovat paikannimiä (usein vesistönimiä), joiden etymologia (alkuperä) on saamelaiskielinen. Useimmiten näihin nimiin sisältyy saamelaisperäinen määriteosa suomenkieliseen yleisnimeen yhdistettynä. Saamelaisperäisiä substraattinimiä tunnetaan jonkin verran Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilta (esim. Aikio 2008). Tunnetuin näistä nimistä on varmaankin Tammerkoski, josta Tampereen kaupungin nimi on johdettu (Rahkonen 2011, Heikkilä 2012).

Tampereen Tammerkosken nimeä on toisinaan pidetty saamelaisperäisenä. Kuva: Ulla Moilanen.

Nykyisen käsityksen mukaan vanhinta saamelaiskieltä eli kantasaamea puhuttiin suunnilleen nuoremmalla varhaismetallikaudella (noin 700 eaa.300 jaa.). Tätä vanhempia Hämeen saamelaisperäiset substraattinimet eivät siis voi olla. Keskiajan ja 1500-luvun asiakirjalähteissä mainittu Hämeen paikan- ja asutusnimistö ovat kuitenkin valtaosin suomalaisperäisiä. Toisin sanoen saamelaiskielisen väestön voimakas läsnäolo kuuluu 13001500-lukuja kaukaisempaan menneisyyteen ainakin niissä Hämeen osissa, joissa jo silloin asui asiakirjalähteisiin päätynyttä, vakiintunutta talonpoikaisväestöä. Pohjois-Pirkanmaan ja Keski-Suomen erämaa-alueilla saamelaiskielisyys varmastikin säilyi pidempään kuin ”rintamailla”.

Hämeen suomenkielistyminen

Tutkijat ovat jotakuinkin yksimielisiä siitä, että myös suomen kielen varhaismuodot myöhäiskantasuomi ja siitä kehittynyt pohjoiskantasuomi – alkoivat levitä Hämeen ydinalueelle eli Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöjen eteläisille järviseuduille jo rautakaudella. Leviäminen tapahtui kaikesta päätellen rannikoiden suunnasta. Esineellisiä hautauksia sisältävät röykkiökalmistot ilmaantuvat Pirkanmaalle ja Kanta-Hämeeseen nuoremmalla roomalaisajalla (noin 200–400. Useimmat arkeologit ovat perinteisesti katsoneet, että näiden järvialueen röykkiökalmistojen alkuperä juontuu rannikkoseutujen varhaisrautakautisiin kalmistoihin, eikä niinkään järvialueen omaan varhaismetallikautisten lapinrauniohautojen perinteeseen. Röykkiökalmistoihin liittyy myös suhteellisen yhtenäinen metalliesineistö, joka todistaa Itämeren ja Suomenlahden yli ulottuneista merellisistä kontaktiverkostoista, ja uusi keraaminen perinne, joka sekin juontunee rannikolta.

Ei siis ole outoa, että röykkiökalmistojen ja myöhempien polttokenttä- ja ruumiskalmistojen ilmaantuminen ja leviäminen on jo vanhastaan haluttu yhdistää suomenkielisen väestön levittäytymiseen sisämaassa (esim. Salo 1981: 438–445; Lang 2018: 248–250). Se olisi siis alkanut nuoremmalla roomalaisajalla. Kovin kaavamaisia tulkintoja kannattaa kylläkin karttaa, koska hautaustapojen muutoksen ei periaatteessa tarvitse olla minkäänlaisessa yhteydessä kielenvaihtoon. Toisaalta on luontevaa ajatella, että sekä kielenvaihto että uusi hautaustapa olivat ainakin jossain määrin seurausta uuden väestön ilmaantumisesta sisämaahan. Samalla uusi kieli ja/tai uusi hautaustapa saattoivat paikoitellen levitä myös vanhan saamelaiskielisen väestön keskuuteen.

Lempäälän Päivääniemen röykkiökalmistoa. joka oli käytössä 4001000-lukujen välillä. Sisämaan röykkiökalmistojen alkuperänä on pidetty rannikkoseutujen varhaisrautakautisia kalmistoja. Kuva: Ulla Moilanen.

Samaan prosessiin kuului nähtävästi myös maanviljelyn ja karjanhoidon yleistyminen sisämaassa, joskaan tämän ilmiön yhteys kalmistojen levinneisyyteen ja ajoituksiin ei ole mitenkään yksiselitteinen paikoitellen viljely näyttää vakiintuneen jo ennen kalmistojen ilmaantumista. Kaikesta huolimatta on todennäköistä, että sisämaan järviseutujen kielenvaihdolla, uudentyyppisillä kalmistoilla ja vakiintuneilla maatalouselinkeinoilla on jonkinlainen keskinäinen yhteys, ainakin laajassa mittakaavassa ja lavealla aikavälillä tarkasteltuna. Yksityiskohtatasolla todellisuus saattoi toki olla mutkikkaampi. Joka tapauksessa eri kieliryhmät elivät Hämeessä rinnakkain riittävän pitkään, jotta saamelaisperäisiä paikannimiä ehti lainautua myös suomenkielisen väestön käyttämään nimistöön.

Hämäläiset Hämeen itäpuolella

Nykyisten ajoitusten valossa kalmistot ilmaantuivat Etelä-Savoon merovingiajalla (550800). Savossa ne eivät Mikkelin aluetta lukuunottamatta kuitenkaan yleistyneet koko rautakauden kuluessa, johtuen oletettavasti rautakauden länsisuomalaiselle maanviljelytekniikalle soveltuvien pintamaiden vähäisyydestä (Orrman 1991).  Luovutetun Karjalan alueelle kalmistot ilmaantuvat merovingi- ja viikinkiajan taitteessa, viimeistään viikinkiajalla (8001050) myös paikoitellen nykyiseen Suomen Etelä-Karjalaan.

Hämeen tapaan kalmistojen ilmaantuminen on Savossa ja Karjalassakin nähty seurauksena läntisen, suomenkielisen maanviljelijäväestön saapumisesta alueelle (esim. Uino 1997). Voidaan olettaa, että Savoon ja Karjalaan uusi läntinen väestö saapui pääasiassa Järvi-Suomen länsiosista, siis Hämeestä. Laatokan alueella läntisten tulokkaiden pohjoiskantasuomalaisesta kielestä haarautui ns. laatokkalainen kantakieli, joka kehittyi edelleen karjalan ja vepsän kieliksi (esim. Lang 2018: 254258).

Lappeenrannan Kauskilassa sijaitsee rautakautinen kalmisto, joka on otettu käyttöön ristiretkiajalla. Kuva: Vesa Laulumaa, Museovirasto/ Finna.fi (CC BY 4.0).

Ristiretkiajalla (10501200/1300) karjalainen asutus, eränkäynti ja kulttuurivaikutus levisivät eri ilmansuuntiin, arkeologisten löytöjen valossa myös Savoon ja jopa lännemmäs, Päijät-Hämeeseen. Tästä syystä suomen kielen savolaismurteet ovat kehittyneet karjalaiselta pohjalta.

Kysymys väestöjatkuvuudesta

Saamelaiskielten ja suomen ohella Järvi-Suomen alueella on ilmeisesti varhaismetallikaudella tai rautakaudella puhuttu muitakin kieliä, jotka ovat jättäneet joitakin jälkiä paikannimistöön. Sellaisia ovat saamelle ja suomelle sukua ollut ”x-kieli” (esim. Rahkonen 2013) sekä arvoitukselliset ”paleokielet” (Aikio 2012). Saamelaiskielet luultavasti syrjäyttivät näitä kieliä, aivan kuten suomi syrjäytti saamelaiskieliä. Yksi kiinnostavista kysymyksistä on tietenkin se, miten paljon väestön geneettisessä perimässä oli jatkuvuutta kielenvaihtojen yli. Omaksuiko vanha väestö uuden kielen ja sekoittuiko uuden kielen tuonut ihmisryhmä aikaisempaan väestöön? Jossain määrin näin varmasti tapahtui, mutta populaatiogeneettisen jatkuvuuden tai muutoksen määrää on nykytiedon valossa vaikea arvioida.

Maisemaa Päijänteeltä, jonka nimi on yhdistetty tuntemattomaan kieleen. Kuva: Miguel Virkkunen Carvalho/Flickr CC. Kuva: Miguel Virkkunen Carvalho/Flickr CC.

Yleisesti ottaen voi sanoa, että 197090-luvuilla monet arkeologit korostivat Etelä-Suomen asutuksen ja väestön jatkuvuutta kivikaudelta rautakaudelle saakka. Nykyisin asiasta ovat vallalla osittain toisenlaiset näkemykset. Arkeologit ja geenitutkijat ovat löytäneet merkkejä esihistorian aikana tapahtuneista väestöllisistä ”pullonkauloista”, joiden aikana väestö kutistui voimakkaasti, jotkin seudut saattoivat autioitua kokonaan ja geeniperimä kaventui. Laajalti hyväksytyn teorian mukaan varsinkin Itä-Suomen alueella oli tällainen pullonkaulavaihe neoliittisen kivikauden lopulla (esim. Lavento 2001: 182; Sundell et al. 2014). Vanhemmalla varhaismetallikaudella (noin 1800700 eaa.) käytetyssä Tomitsan tekstiilikeramiikassa ei ole jatkuvuutta Itä-Suomen kivikautisista keramiikoista, vaan se ilmeisesti levisi Savoon ja Karjalaan uuden idästä tulleen väestön mukana (Lavento 2001: 182184). On mahdollista, että juuri tämä väestö toi tullessaan länsiuralilaisen kielen, josta kantasaame ja aiemmin mainittu x-kieli sittemmin kehittyivät (esim. Rahkonen 2013). Hämeessä tilanne kuitenkin on mutkikkaampi, koska sikäläinen tekstiilikeramiikan ryhmä, Sarsan keramiikka, on saattanut kehittyä saman alueen neoliittisen keramiikan ja Viron alueelle suuntautuneiden kontaktien pohjalta (Lavento 2001: 112113, 166, 170, 185).

Sarsan keramiikkaa Kangasalta. Kuva: Museovirasto/Finna.fi (CC BY 4.0).

Myös uudet muinais-DNA-tutkimukset tukevat oletusta, että itäinen Fennoskandia on saanut uutta itäistä väestöä vanhemman varhaismetallikauden alussa (esim. Lamnidis et al. 2018). Asiaa käsittelevissä tutkimuksissa ei kylläkään ole ollut mukana Hämeen alueelta löydettyjä vainajia. Kysymys populaatiogeneettisen jatkuvuuden määrästä Hämeen myöhäisneoliittisen ja vanhemman varhaismetallikauden tekstiilikeraamisen väestön välillä jää auki. Sen sijaan voitaneen sanoa, että tekstiilikeraamisesta väestöstä on vahvaakin jatkuvuutta Hämeen ja Savon asukkaisiin nuoremmalla varhaismetallikaudella.  Hämeen ja Savon nuorempaa varhaismetallikautta luonnehtiva Luukonsaaren keramiikka on kehittynyt Tomitsan tekstiilikeramiikan pohjalta (Lavento 2001: 168169). Luukonsaaren keramiikkaa valmistaneet ihmiset ovat nykytiedon valossa olleet ainakin osaksi kantasaamenkielisiä. Myös myöhäisin tekstiilikeramiikka ajoittuu nuoremman varhaismetallikauden puolelle.

Mutta millainen jatkuvuus nuoremman varhaismetallikauden väestöstä on Hämeen kalmistoalueiden rautakautiseen väestöön? Arkeologisia jatkuvuusindikaatioita ei tässä tapauksessa juurikaan ole, mutta se ei sulje pois populaatiogeneettistä jatkuvuutta. Hämeen varhaismetallikautisen väestön geeniperimää ei kuitenkaan voida tutkia, koska palamatonta varhaismetallikautista ihmisluuta ei ole alueelta käytettävissä. Näin ollen heidän perimäänsä ei voi verrata rautakautisista kalmistoista löydetystä palamattomasta luusta tehtyihin muinais-DNA-analyyseihin (joita niitäkään ei vielä ole juuri julkaistu).

Luukonsaaren keramiikkaa, joka on yhdistetty kantasaamea puhuneisiin ryhmiin. Kuva: Museovirasto/Finna.fi (CC BY 4.0).

Etelä-Pohjanmaan kuuluisan järvikalmiston, Isonkyrön Levänluhdan, keskirautakautisten vainajien geeniperimä oli lähempänä nykysaamelaisia kuin nykysuomalaisia (Lamnidis et al. 2018). Ainakin tällä alueella on siis tapahtunut merkittävä väestömuutos keskisen rautakauden jälkeen. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voi muitta mutkitta yleistää koko Suomen aluetta koskevaksi eikä se välttämättä kerro aivan koko totuutta edes Etelä-Pohjanmaan keskirautakautisesta väestöstä. Levänluhta on merkittävyydestään huolimatta vain yksi ja poikkeuksellinen tapaus Etelä-Pohjanmaan monien rautakautisten kalmistojen joukossa.

Ei myöskään ole mikään itsestäänselvyys, että kaikki menneisyydessä eläneet saamelaiskieliset ryhmät olisivat geneettiseltä perimältään muistuttaneet läheisesti nykysaamelaisia. Etelä-Pohjanmaalla runsaslöytöistä keskirautakautta (400800) tunnetusti seuraa myöhäisrautakauden (800 – 1200/1300) niukkalöytöinen vaihe. Se oli todennäköisesti seurausta asutuksen heikentymisestä ja jonkinasteisesta, ehkä rajustakin alueellisesta väestökadosta. Hämeessä vastaavaa myöhäisrautakautista pullonkaulavaihetta ei ole.

Isonkyrön Levänluhdan keskirautakautisten vainajien geeniperimä oli lähempänä nykysaamelaisia kuin nykysuomalaisia. Kuva: Ulla Moilanen.

Rautakauden hämäläiset

Sisämaan järviseutujen suomenkielistyessä niiden asukkaita alettiin kaikesta päätellen kutsua hämäläisiksi, vaikka saman termin saamelaiskieliset vastineet samalla säilyivät saamelaisten omakielisinä nimityksinä (esim. Heikkilä 2014: 139). ”Hämäläisestä heimosta” puhuttaessa täytyy silti olla varovainen. Mitä ”heimo” oikeastaan tarkoittaa?

Lienee selvää, että jo rautakauden ihmiset käyttivät ”Hämeen” ja ”hämeiden”/”hämäläisten” tapaisia käsitteitä tilan ja ihmisryhmien jäsentämiseen ja identifiointiin. Rautakauden hämäläiset olivat kuitenkin hajaantuneet varsin laajalle alueelle, eikä heillä varmaankaan ollut mitään yhteisiä ”yleishämäläisiä” organisaatioita tai instituutioita. Emme tiedä, millä tavoin, millaisissa yhteyksissä tai miten voimakkaasti hämäläistä ryhmäidentiteettiä mahdollisesti ilmaistiin. Paikallisyhteisö, sukulaisuussuhteet tai vaikkapa kauppakumppanuudet saattoivat ohjata sosiaalista tai poliittista yhteenkuuluvuutta ja yhteistoimintaa paljon voimakkaammin kuin hämäläinen etnisyys.

Ei tiedetä millä tavoin ja missä yhteyksissä Hämeen rautakautiset asukkaat ilmaisivat ryhmäidentiteettiä. Kuvassa rautakauden elämää harrastajien elävöittämänä. Kuva: Ulla Moilanen.

Tässä yhteydessä on kiinnitettävä huomiota Suomen lukuisiin paikannimiin, joiden määriteosa on ”Hämeen-” (esim. Hämeenaho, Hämeenkangas, Hämeenjärvi). Tämän nimisistä paikoista vain pieni osa sijaitsee Hämeen ydinalueella. Suurin osa nimistä löytyy Hämeen ja Varsinais-Suomen välivyöhykkeeltä, Keski-Suomesta, Keski-Suomen ja Pohjanmaan välivyöhykkeeltä, Savosta, Karjalasta ja Pohjois-Suomesta. Näillä alueilla liikkui rautakaudella ja/tai keskiajalla hämäläisiä eränkävijöitä. Vaikuttaa siltä, että Hämeen-alkuisten nimien taustalla on yleensä ollut jonkinlainen vastakohtaisuus hämäläisten ja jonkin muun ihmisryhmän välillä. Vakiintuneen tulkinnan mukaan muiden suomenkielisten tai karjalankielisten ryhmien edustajat merkitsivät Hämeen-alkuisilla (Itä-Karjalassa Hämeheh-alkuisilla) nimillä hämäläisiin eränkävijöihin tavalla tai toisella liittyneitä paikkoja (Vahtola 1980: 9697; Kuzmin 2014: 7677).

Tässä yhteydessä voinee mainita, että kun ruotsalaisia uudisasukkaita muutti Uudellemaalle 1200- ja 1300-luvulla, he nimesivät alueella liikkuneisiin tai asuneisiin hämäläisiin liittyneitä paikkoja tavast-alkuisilla nimillä (Kepsu 2005: 2427). Hämeen ruotsinkielinen nimi tavataan jo 1000-luvulle ajoittuvassa riimukirjoituksessa.

Nimistöpohdiskelujen yhteydessä kannattaa kuitenkin muistaa, että endonyymi (ryhmän itsestään käyttämä nimi) ja sen ilmaisema identiteetti eivät välttämättä täsmällisesti vastaa eksonyymejä eli vieraiden ryhmien kyseisestä ryhmästä käyttämiä nimiä. On esimerkiksi mahdollista, että muukalaiset välillä käyttivät hämäläiset-nimeä tai sen vieraskielisiä vastineita sellaisistakin ihmisryhmistä, jotka eivät itse mieltäneet itseään hämäläisiksi.

Gävlen kirkossa sijaitseva riimukivi Gs13 on pystytetty Hämeessä kuolleen Egillin muistoksi. Kuva: Wikimedia Commons.

Mutta jos edellä kuvattu teoria Hämeen-alkuisista nimistä pitää pääpiirteissään paikkansa, se paljastaa ainakin yhden Häme-nimen vanhan käyttötarkoituksen: lounaisrannikon ja Pohjanmaan asukkaat sekä karjalaiset ja savolaiset käyttivät sitä ”toiseuden” nimeämiseen eränkäynnin yhteydessä. Riippumatta siitä, miten vahva tai selkeä hämäläisten oma identiteetti oli, naapuriryhmien mielestä Häme ja sen asukkaat nähtävästi olivat enemmän tai vähemmän tunnistettavia entiteettejä. Hämäläiset puolestaan nimesivät itäisiin naapureihinsa ja kilpailijoihinsa liittyviä paikkoja Karjalan-alkuisilla nimillä. Näiden paikannimien ajoittaminen on kylläkin melko spekulatiivista. Voidaan silti ajatella, että puheena oleva nimistö alkoi syntyä jo rautakaudella, vaikka joiltakin osin se voi olla paljon nuorempaakin. Päijät-Hämeessä näyttää ristiretkiajalla olleen jonkinlaista vastakkainasettelua hämäläisten ja karjalaisten eränkävijöiden välillä; Savon alueella vastaava tilanne oli vallinnut ehkä jo viikinkiajalla (esim. Taavitsainen 1994: 408411).

Hämäläisten ja karjalaisten vastakkainasettelu ja heidän intressipiiriensä kohtaaminen Päijät-Hämeen alueella ilmenevät ristiretkiajan arkeologisessa esineistössä. Esimerkiksi naisenpukuun kuuluneiden soikeiden kupurasolkien hämäläiset ja savolais-karjalaiset tyypit eroavat toisistaan. Hämäläiset kupurasolkityypit ovat harvinaisia Itä-Suomessa ja Karjalassa. Itäiset kupurasolkityypit ovat harvinaisia Kanta-Hämeessä. Päijät-Hämeessä esiintyy sekä itäisiä että hämäläisiä tyyppejä (Taavitsainen 1990: 96112).

Karjalainen kupurasolki Ruokolahdelta (KM 12050:1). Kuva: Museovirasto/Finna.fi (CC BY 4.0).

Toisaalta Pirkanmaan alueella naiset eivät juurikaan käyttäneet soikeita kupurasolkia, vaan Varsinais-Suomelle ja Satakunnalle luonteenomaisia pieniä hevosenkenkäsolkia. Tämä koskee myös Sääksmäen aluetta, joka on historiallisessa maakuntajaossa kuulunut Hämeeseen. Eivätkö Pirkanmaan ristiretkiaikaiset asukkaat pitäneet itseään hämäläisinä? Ehkä kyse olikin vain siitä, että heille oli tärkeämpää ilmaista yhteenkuluvuutta ja samankaltaisuutta lounaisrannikolla asuvien kauppakumppaneidensa kuin toisten hämäläisten kanssa. Solkia levisi myös erämaa-alueille, todennäköisesti siis saamelaiskielisen väestön keskuuteen. Tästä päätellen soljilla käytännössä ilmaistiin pikemminkin kauppaverkostoihin kuulumista kuin ”heimon” jäsenyyttä (Taavitsainen et al. 2007: 135140).

Vastaus: Sami Raninen, Museovirasto, Arkeologiset kokoelmat

———

Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia aikaisempiin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.

Lähteet:

Aikio, Ante 2008: The Study of Saami Substrate Toponyms in Finland. Teoksessa Borrowing of Place-names in Uralic Languages, 157197.

Aikio, Ante 2012: An Essay on Saami Etholinguist Prehistory. Teoksessa Linguistic Map of Prehistoric Northern Europe, 63117.

Heikkilä, Mikko 2012: Tampere – saamelaisen Tammerkosken kaupunki. Virittäjä 1/2012: 117124.

Heikkilä, Mikko 2014: Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria i tid och rum. Helsingin yliopisto.

Kepsu, Saulo 2005: Uuteen maahan. Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1027.

Kuzmin, Denis 2014: Vienan Karjalan asutushistoria nimistön valossa. Helsingin yliopisto.

Lang, Valter 2018: Läänemeresoome tulemised. Muinaisaja teadus 28.

Lavento, Mika 2001: Textile Ceramics in Finland and on the Karelian Isthmus. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 109.

Laminidis,  Thiseas C. ja 16 muuta 2018: Ancient Fennoscandian genomes reveal origin and spread of Siberian ancestry in Europe. Nature Communications. DOI10:1038/s41467-018-07483-5.

Orrman, Eljas 1991: Geographical factors in the spread of permanent settlement in parts of Finland and Sweden from the end of the Iron Age to the beginning of modern times. Fennoscandia archaeologica VIII (1991), sivut 321.

Rahkonen, Pauli 2011: Tampere – saamelainen koskiappellatiivi. Virittäjä 2/2011, sivut 252256.

Rahkonen, Pauli 2013: South-eastern Contact Area of the Finnic languages in the Light of  Onomastics. Helsingin yliopisto.

Salo, Unto 1981: Satakunnan pronssikausi. Satakunnan historia I,2. Satakunnan maakuntaliitto.

Salminen, Tapio 2013: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Vantaan kaupunki.

Sundell, Tarja, Pesonen, Petri, Kammonen, Juhana & Onkamo, Päivi 2014: Arhaeology, genetics and a population bottle-neck in prehistoric Finland. Antiquity 88 (2014), sivut 11321147.

Taavitsainen, J.-P. 1990: Ancient Hillforts of Finland, Problems of Analysis, Chronology and Interpretion with Special Reference to the Hillfort of Kuhmoinen. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 94.

Taavitsainen, J.-P. 1994: Östra Tavastland som samfälld erämark. Historisk tidskrift för Finland 3/1994, sivut 391412.

Taavitsainen, J.-P., Vilkuna, Janne & Forssell. Henry 2007: Suojoki at Keuruu. A mid 13th-Century Site of the Wilderness Culture in the Light of Settlement Historical Processes in Central Finland. Finnish Academy of Science and Letters.

Uino, Pirjo 1997: Ancient Karelia. Archaeological studies. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 104.

Vahtola, Jouko 1980: Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty: Nimistötieteellinen ja historiallinen tutkimus. Studia Historica Septentrionalia 3. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys.

1 reply »

  1. Olenkin jo tovin kaivannut tämänkaltaista päivitystä hämäläisten esihistoriaan. Kiitos tästä! Ainoa asia, johon ajatuksissani liitin kysymysmerkin, koski laatokankarjalan syntyä – että se haarautui läntisten tulokkaiden kielestä. Nuorten kielentutkijoiden tekstejä silmäillessäni olen saanut käsityksen, että muinaiskarjalan ajatellaan syntyneen ”omalta pohjaltaan” ehkä jossain Laatokan eteläpuolella. Tätä itäisempää kielimuotoa puhuneita siirtyi sitten Kannaksellekin, jossa ilmeisesti oli jo hieman länsisuomalaisia. Voin kuvitella, että laatokankarjala saattoi saada vaikutteita lännestä mutta mahtoiko vaikutus ulottua vepsään saakka.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.