DNA-tutkimus

SMIA-konferenssi 2019: muinais-DNA:ta, viikinkiajan hevosia ja raakkutunkioon haudattuja metsästäjä-keräilijöitä

Satu Lindell

SMIA-konferenssi eli kolmastoista Nordic Conference on the Application of Scientific Methods in Archaeology järjestettiin tänä vuonna Stavangerissa Lounais-Norjassa. En ole itse aiemmin osallistunut kyseiseen konferenssiin, mutta tällä kertaa kynnys oli varsin matala, järjestettiinhän se omalla työpaikallani.

Kolmipäiväisestä konferensista kaksi ensimmäistä päivää oli varattu esitelmille ja postereille, kolmantena järjestettiin työpajoja. Maanantai aloitettiin pääpuhujien keynote-puheenvuoroilla. Kate Welham (Bournemouth University) aloitti otsikolla The state of science in archaeology. Welham pohdiskeli ensin teknologian ja arkeologian yhteistä tulevaisuutta ja esitteli sitten muutaman esimerkin, joissa uusien teknologioiden käyttö on esimerkiksi vaikuttanut kenttätöiden kohdentamiseen tutkimuskysymysten kannalta oleellisiin osiin laajaa aluetta.

Kate Welham pohti teknologian ja arkeologian yhdistämisetä. Kuva: Satu Lindell.

Toisen keynote-puhujan Niels Nørkjær Johanssenin (Aarhus University) otsikkona oli Ancient DNA, old epistemology and young interdiscipinarity: on meeting of archaeology with genetics, and its future. Johanssen suhtautui muinais-DNA-tutkimusten ja arkeologian yhdistämiseen sekä tiettyjen laboratorioiden dominointiin hieman skeptisesti. Muinais-DNA-tutkimuksen menetelmät ovat kehittyneet huimasti viimeisen kymmen vuoden aikana, mutta tutkimusta on Johanssenin mukaan tehty pääasiassa teknologialähtöisesti ja geenitutkijat ovat pyrkineet saamaan raflaavaotsikkoisia julkaisuja ulos nopeasti, osin arkeologian kustannuksella. Johanssen muistutti myös miten geneettisen datan ja arkeologisen tutkimuksen skaalat ovat usein hyvin erilaiset ja peräänkuulutti muutenkin epistemologista tarkastelua ja yhteisen teorian kehittämistä. Hän kehotti kaikkia myös lukemaan New York Timesissa muutamaa päivää aiemmin ilmestyneen Gideon Lewis-Krausin artikkelin Is Ancient DNA Research Revealing New Truths – or Falling Into Old Traps?, joka onkin varsin kiintoisaa luettavaa.

Molemmat keynote–puhujat painottivat yhteistyön tärkeyttä yhdistettässä luonnontieteellistä tutkimusta ja arkeologiaa. Samoihin teemoihin palattiin keskusteluissa toistuvasti konferenssin mittaan. Heti keynote-puheenvuorojen jälkeen konferenssin ohjelma oli pahasti aikataulusta jäljessä ja koska taukoja oli vähän ja ne olivat varsin lyhyitä, ei siihen loppuaikana enää päästykään.

Niels Nørkjær Johanssen peräänkuulutti kritiikkiä muinais-DNA-tutkimuksia kohtaan. Kuva: Satu Lindell.

Suurin osa konferenssin esitelmöijistä oli tutkimustaan esitteleviä jatko-opiskelijoita. Osa oli väitöskirjatyönsä alkuvaiheessa, osa jo loppusuoralla. Lähestulkoon kaikki olivat ilahduttavasti pohtineet ja pyrkineet ratkaisemaan keynote-puhujien peräänkuuluttamaa yhteistyötä luonnontieteiden ja arkeologian välillä, sekä sen mahdollisuuksia ja ongelmia. Varsinkin destruktiivisia näytteenottomenetelmiä käyttäneet tutkijat olivat pyrkineet ensin miettimään näytteenoton tarpeellisuutta ja valittujen menetelmien soveltuvuutta tutkimuskysymyksiin. Monilla oli myös pyrkimyksenä tutkimuksen avoimuus ja tiedon jakaminen tulevaisuudessa, osin ettei jokaisen tarvitsisi käydä aina ottamassa uusia näytteitä.

Yksi mielestäni kiinnostavimmista muinais-DNA:han keskittyneistä esitelmistä oli Albine Pálsdóttirin Which horse should we sacrifice? Sex as a determining factor for the selection of horses in Viking Age burials in Iceland. Hevonen on ollut yksi yleisimmistä hauta-antimista Islannin viikinkiaikaisissa hautauksissa. Aiemmissa tutkimuksissa, joissa hevosten sukupuolen määrittäminen on tehty morfologisin perustein, ovat kaikki määritettävissä olevat eläimet olleet oreja. Uudessa tutkimuksessa tunnistettiin muinais-DNA:n avulla myös tammoja, tosin hautakohteista vain yksi yhdeksästätoista sisälsi tamman. Muista kohteista (asuinpaikka ja luola) tutkituista hevosista kaikki kolme olivat tammoja. Hautaan laitettavan hevosen sukupuoli on voinnut olla merkityksellinen voimankäytön symbolina, mutta Pálsdóttirin mukaan on syytä myös pitää mielessä eläintenpidon yleiset käytännöt, jolloin tammat on ehkä haluttu säästää kasvatukseen tai syötäväksi. Tutkimuksen tulokset on julkaistu open access -artikkelina ”Sexing Viking Age horses from burial and non-burial sites in Island using ancient DNA” (Pálsdóttir et al, 2019, Journal of archaeological science, vol. 101, s.115-122).

Albine Pálsdóttir esitteli Islannin viikinkiaikaisten hevosten muinais-DNA-tutkimuksia. Kuva: Satu Lindell.

Toinen erittäin mielenkiintoinen esitelmä oli Rita Peyroteo-Stjernan One body, multi-possibilities. Investigating hunter-gatherer deathways from multi-analytical perspectives, jossa hän esitteli kahden portugalilaisen jokilaakson, Tajon ja Sadon, metsästäjä-keräilijöiden tutkimusta. Molemmissa laaksoissa vainajat on haudattu n. 6400-6500 eaa. välisenä aikana jonkinlaisiin raakkutunkioihin (shell midden). Haudat ovat olleet hautaajien tiedossa, sillä ne eivät juuri koskaan leikkaa toisiaan, vaikka ovat hyvin lähekkäin. Hautaukset ovat täysin yhteneväisiä molemmissa laaksoissa ja tutkimuksessaan Peyroteo-Stjerna on pyrkinyt eri menetelmin pääsemään käsiksi väestöryhmiin hautausten takana. Hiilen ja typen stabiili-isotooppien avulla hän oli selvittänyt, että Sado-laaksossa oli kahteen kalmistoon haudattu väestöä, joka on syönnyt sekaravintoa (maa- ja meriresurssit) ja neljään ihmisiä, joiden ravinto on koostunut pelkästään maaeläimistä. Tajo-joen laaksossa kaikki olivat sekasyöjiä. Jatkossa Peyroteo-Stjerna aikoo täydentää tutkimusta muinais-DNA:lla ja pyrkiä selvittämään onko alueella geneettistä jatkuvuutta sekä västön mahdollista yhteyttä ympäröiville alueille.

Rita Peyroteo-Stjerna tutkii Portugalin mesoliittisia metsästäjä-keräilijöitä. Kuva: Satu Lindell.

Aikatauluongelmista huolimatta konferenssi oli oikein mukava ja mielenkiintoinen. Onneksi etukäteispelkoni liiallisesta, vaikeaselkoisesta luonnotieteellisyydestä osoittautui turhaksi. Aihepiirit ja menetelmät ovat tosin niin moninaiset, ettei kukaan puhujista olettanut muiden tuntevan käyttämiään menetelmiä, vaan kaikki mukavasti selittivät hieman myös taustoja ja menetelmiä, jolloin jopa kaltaiseni humanistinplanttu pysyi varsin hyvin kärryillä.

———

Kirjoittaja on Stavangeriin asettunut helsinkiläinen kenttäarkeologi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s