DNA-tutkimus

Palace Green Libraryn joukkohauta – skotlantilaisia sotavankeja 1650-luvun sisällissodasta?

Nelli-Johanna Saari

Marraskuussa 2013 Durhamin arkeologiset kenttäpalvelut havaitsivat ihmisjäännöksiä valvoessaan Palace Green Libraryn uuden kahvilan perustusten rakennustöitä. Tuleva kahvila sijaitsi keskellä kaupungin historiallista keskustaa, UNESCO:n maailmanperintökohteeksi listatun Durhamin katedraalin ja linnan välittömässä läheisyydessä. Rakennustyöt keskeytettiin ja havainto johti laajoihin arkeologisiin kaivauksiin sekä lopulta monivuotiseen tutkimusprojektiin, jossa kaivauslöytöjä on tutkittu tarkemmin. Alueelta löytyi kaksi joukkohautaa, joista isompi sisälsi 18 ja pienempi 11 luurankoa (Millard, 2015a). Haudat kaivettiin pääosin sekoittumattomasta maasta, mutta pienempi joukkohauta sijaitsi osittain 1800-luvun tiiliseinän alla ja oli siltä kohtaa osittain tuhoutunut (Annis, 2015b). Kaivausten kuluessa havaittiin, että vainajia sijaitsi laajemmallakin alueella, mutta vain rakennustyömaan kohdalla olleet vainajat (yhteensä 28) nostettiin maasta (Annis, 2015b; Caffell, 2014). Vainajien ja löytökontekstin monitieteinen tutkimusprojekti Durhamin yliopiston ja muiden tutkimukseen osallistuneiden tutkijoiden avulla on johtanut merkittäviin tuloksiin, ja tutkimus jatkuu yhä. Suuri kiinnostus aineistoon on synnyttänyt myös museonäyttelyn, kiertävän näytelmän ja julkaisuja, joilla tutkimuksia on tehty tunnetuksi myös suurelle yleisölle.

Kartta kuvaa kaivauskohdetta Durhamissa, Englannissa. Tarkka kaivausalue Palace Green Libraryn sisäpihalla on merkitty punaisella ympyrällä oikeanpuoleiseen karttaan. Myös 1100-luvun Durhamin katedraali ja linna on merkitty kuviin. Kuva: Annis, 2015b, muokkaus: Nelli-Johanna Saari.

Tutkijat olivat arvelleet jo ennen joukkohautojen löytymistä, että vuonna 1650 käydyn Dunbarin taistelun skotlantilaisvankeja olisi haudattu Durhamin keskustaan Palace Green Libraryn läheisyyteen (Millard, 2015a). Aikaisemman rakennustoiminnan myötä alueella on törmätty useisiin katedraalin hautausmaan ulkopuolisiin historiallisiin hautauksiin ainakin vuosina 1921, 1946 ja 2001. Näiden löytöjen kuvaukset ovat kuitenkin epämääräisiä, eikä hautoja tai niiden täsmällisiä sijainteja ole dokumentoitu tarkasti tai löytöjä säilytetty uuden tutkimuksen varalta (ibid). On mahdollista, että kyseessä ovat olleet yksittäiset irralliset ihmisjäännökset, joita on siirretty historiallisen rakennustoiminnan yhteydessä paikalla sijainneista yksittäisistä haudoista (Millard, 2015a). Vuoden 2013 kaivaukset paljastivat suuren määrän vainajia, joiden voitiin asentojen, sekoittuneisuuden ja löytökontekstin perusteella olettaa kuuluneen osaksi kahta lyhyen ajan sisällä rakennettua joukkohautaa (Caffell, 2014). Mahdollisiksi tulkinnoiksi esitettiin Dunbarin taistelun sotavankien lisäksi 1600-luvun ruttoepidemiassa kuolleet, mutta haudan sijainti keskustassa ja hautojen pitäminen auki jonkin aikaa ennen hautaamista (todisteena tästä jyrsijöiden jäljet luissa) eivät tue tätä teoriaa (Caffell, 2014; Graves, 2016).

Palace Green Libraryn kaivaukset. Kuva: North News and Pictures.

Syyskuussa 1650 käyty Dunbarin taistelu oli osa niin sanottua ´kolmatta Englannin sisällissotaa´ tai ´kolmen kuningaskunnan sotaa´, ja se käytiin Dunbarissa, Skotlannissa. Taistelun osapuolina olivat vastakkain Oliver Cromwellin johtamat englantilaiset parlamentaristit ja David Leslien johtamat skotlantilaiset rojalistit. Taistelun syyt juontuivat aikaisempiin sisällissotiin sekä niiden myötä vaikuttaneeseen monitahoiseen poliittiseen ja uskonnolliseen konfliktiin (Reese, 2006). Skotlantilaisten armeija lyötiin Dunbarissa, ja 4000–5000 sairainta tai loukkaantunutta sotilasta vapautettiin, kun taas noin 4000 hyväkuntoisinta otettiin vangeiksi ja marssitettiin Dunbarista Durhamin katedraaliin (Gerald et al., 2018; Graves, 2016; Graves, 2015; Reese, 2006: 99–111).

Sotilaiden vangitsemisen jälkeen osa sotilaista kuoli tai tapettiin jo matkalla (arviolta noin tuhat miestä), mutta suurin määrä sotilaita (mahdollisesti 1700 miestä) kuoli vasta Durhamissa, jossa huono hygienia, kylmyys, taudit ja nälänhätä johtivat nopeaan kuolemaan (Gerrard et al., 2018: 125–133; Graves, 2015; Reese, 2006: 101–105), vaikkakaan historiallisten dokumenttien perusteella ei ole täysin selvää, kuinka monta vankia katedraalissa tai linnassa oli ja kuinka kauan. Osa vangeista siirrettiin erilaisiin töihin Pohjois-Englantiin, osaksi armeijaa Irlantiin tai Ranskaan ja pakkotyöhön Amerikkaan, mutta dokumentit lukumääristä eivät ole yksityiskohtaisia. Vankien runsaslukuiset menehtymiset johtivat siihen, ettei dokumenteissa vaadittuja vankimääriä voitu toimittaa eteenpäin. Palace Green Libraryn vainajien henkilöllisyyden selvittäminen koettiin paitsi arkeologisesti myös historiallisesti merkittäväksi, sillä Dunbarin taistelun väkivaltainen jälkipuinti nähtiin pimeänä osana Durhamin menneisyyyttä.

Andrew Carrick Gown maalaus vuodelta 1886 esittää Cromwellia armeijoineen taistelussa Leslien joukkoja vastaan Dunbarissa syyskuussa 1650. Kuva: Wikimedia Commons.

Vainajien tutkimus aloitettiin ajoitusnäytteiden ottamisella. Radiohiiliajoitusten avulla vainajat ajoitettiin vuosien 1625–1660 välille (Millard, 2015b), mikä sopisi kuvaan skotlantilaissotilaiden joukkohaudasta. Paikalta löytyneet esineet ja monien vainajien hampaista löytyneet liitupiipun polttamisesta syntyneet jäljet tukevat myös osaltaan 1600-lukua (Annis, 2015b; Millard, 2015b). Osteologiset ja paleopatologiset tutkimukset muodostivat yksityiskohtaisempaa kuvaa vainajista, kertoen muun muassa vainajien sukupuolen, pituuden, kuoliniän ja terveydentilan. Suurin osa vainajista oli nuoria aikuisia (18–25-vuotiaita) tai aikuisia (26–35-vuotiaita) miehiä, mutta joukossa oli myös kaksi vanhempaa vainajaa (yli 45-vuotiasta) (Caffell, 2014). Vähimmäisyksilömääräksi todettiin 17 vainajaa, ja useimmat heistä olivat elinaikanaan kärsineet sairauksista, kuten riisitaudista, hammaskivestä, karieksesta tai parantuneista vammoista (ibid). Yksilöistä ei kuitenkaan löytynyt merkkejä sellaisista vakavista vammoista, jotka osana ikä- ja sukupuolirakennetta tukisivat tulkintaa sotavangeista.

Stabiili-isotooppianalyysit valottivat paremmin vainajien taustaa sekä edistivät tulkintaa vainajien henkilöllisyydestä. Isotooppitutkimukseen valittiin yhteensä 13 vainajan hammasnäytteet, joista tutkittiin hiilen (δ13C) ja typen (δ15N) isotooppien avulla yksilöiden elämänhistoriaa ja ruokavaliota (Gerrard et al., 2018; Jay and Richards, 2007). Analyysi osoitti, että moni vainajista kärsi ravinnonpuutteesta ja terveysongelmista ennen kuolemaansa, mikä sopii hyvin yhteen skotlantilaissotilas–hypoteesin kanssa, sillä heidän tiedettiin kärsineen aliravitsemuksesta, sairauksista ja vahvasta fysiologisesta stressistä elämänsä loppupäässä (Gerrard et al., 2018; 88–90; Graves, 2016).

Liitupiipun polttamisesta tulleita jälkiä vainajan Sk21 hampaissa. Kuva: Caffell 2014.

Samoista vainajista tehtiin myös muita isotooppianalyysejä: strontiumin (87Sr/86Sr), hapen (𝛿18O) ja lyijyn (206Pb/204Pb) isotooppisuhteiden avulla voitiin tutkia liikkumista ja henkilöiden maantieteellistä alkuperää (Brettell et al., 2012; Price et al., 2017; Shaw et al., 2016). Historiallisten dokumenttien mukaan skotlantilaisten armeijaan kuului miehiä monilta eri alueilta Skotlannista, pääasiallisesti kuitenkin Alamaan alueelta (Gerrard et al., 2018: 111–114; Reese, 2006: 47–50). Osa miehistä oli myös voinut tulla Pohjois-Irlannista, ja dokumenteissa kuvataan joitakin ”hollantilaisia”, joiden alkuperä lienee Belgiassa, Alankomaissa ja Saksan luoteisosissa. Myös eteläsaksalaisia oli skotlantilaisten joukoissa, mutta dokumenteista ei selviä, osallistuivatko he varsinaiseen taisteluun Dunbarissa (Furgol 1990; Gerrard et al., 2018: 111–114; Reese, 2006: 39–50, Millard et al., 2015).

Isotooppitulosten mukaan vainajat olivat kotoisin eri maantieteellisiltä alueita ja vain kuuden vainajan voitiin isotooppisuhteiden perusteella tulkita tulleen Skotlannista (Brettell et al., 2012; Millard et al., 2014), vaikka näistä yhden vainajan tulokset olivatkin monitulkintaisia ja hieman epävarmoja. Kahden vainajan lyijyarvot vastasivat Skotlannin lyijymalmiarvoja (Millard et al., 2014). Neljän vainajan happiarvot olivat yhteneväiset Pohjois-Englantiin, kun taas kolme vainajaa oli alkujaan mahdollisesti muualta Euroopasta, mistä he olivat todennäköisesti tulleet lapsuuden jälkeen Brittein saarille (ibid). Happiarvojen perusteella nämä kolme vainajaa tulivat eri maantieteellisiltä alueilta, mahdollisesti Alppien alueelta tai eteläisestä Saksasta, Ruotsista tai Puolasta (Millard et al., 2014).

Durhamin yliopiston ja Liverpool John Mooren yliopiston yhteistyönä tuotettu vainajan Sk22 3D-kasvorekonstruktio Kuva: Corporate Communications, Face Lab LJMU, 2017.

Isotooppianalyysien perusteella joukkohautojen pääteltiin edustavan niiden Dunbarin taisteluun osallistuneiden sotilaiden viimeistä leposijaa, jotka marssitettiin vangittavaksi syyskuussa 1650 Durhamiin. Tutkimusaineiston vainajista on saatu uutta tietoa monilla muillakin menetelmillä, kuten kolmiulotteisella kasvorekonstruktiolla (Millard et al., 2017) ja muinais-DNA-tutkimuksilla (Fernández-Domínguez, 2016; Speller, 2016). Vaikka vainajat uudelleenhaudattiin 18.05.2018 Durhamissa, jatkuu vainajista otettujen näytteiden tutkimus yhä, ja kiinnostus erityisesti muinais-DNA-tutkimukseen on ollut jo pitkään korkealla. Syksyllä 2018 kirjoitin laajemman muinais-DNA:han keskittyvän maisterintyön kyseisestä aineistosta, ja tulosten pohjalta on suunnitteilla vielä lisää muinais-DNA-tutkimuksia. Muinais-DNA-analyysit voisivat paljastaa paremmin esimerkiksi vainajien geneettistä taustaa tai mahdollisia perhesuhteita toisiin vainajiin nähden. Tuloksia opinnäytetyöstä ollaan julkaisemassa myöhemmin ja kirjoitan niistä sitten myös Kalmistopiiriin.

———

Kirjoittaja Nelli-Johanna Saari on valmistunut maisteriksi (MSc) Durhamin yliopistosta ja keskittynyt Dunbarin taistelun sotilaiden muinais-DNA-tutkimuksiin. Hän tekee parhaillaan toista maisterintutkintoa Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineeseen.

Lähteet:

Annis, R. (2015b) ‘Human remains found at Palace Green November 2013’. Project Report. Durham University, Durham.

Brettell, R., Montgomery, J. and Evans, J. (2012) ‘Brewing and stewing: the effect of culturally mediated behaviour on the oxygen isotope composition of ingested fluids and the implications for human provenance studies’, Journal of Analytical Atomic Spectrometry, 27(5), pp.778–785

Caffell, A. (2014) ‘Palace Green Library excavations 2013 (PGL13): Human Remains’. Project Report. Durham University, Durham.

Corporate Communications (2017) ´LJMU reveals digital image bringing people face to face with Seventeenth Century Scottish soldier’ (Article) Liverpool John Moores University.

Fernández-Domínquez, E. (2016) ‘Mitochondrial DNA analysis’. (Blog) Scottish Soldiers Project: Research Blog. Available at http://community.dur.ac.uk/scottishsoldiers/2016/- 10/07/30th-sept-mitochondrial-dna-analysis/ (Accessed 28.08.2018).

Furgol, E.M. (Ed.) (1990) ‘A Regimental History of the Covenanting Armies: 1639– 1651’. John Donald Publishers LTD, Edinburgh, pp.296–354

Gerrard, C., Graves, P., Millard, A., Annis., R. and Caffell, A. (Eds.) (2018) ‘Lost Lives, News Voices. Unlocking the stories of the Scottish Soldiers from the Battle of Dunbar 1650’. Oxbow Books, Oxford.

Graves, P. (2016) ‘Palace Green Library excavations 2013 (PGL13): The Durham Diaspora: Background to the Battle of Dunbar, and the Aftermath of the Battle’. Project Report. Durham University, Durham.

Graves, P. (2015) ‘Palace Green Library excavations 2013 (PGL13): Background to the Battle of Dunbar, and the Aftermath of the Battle’. Project Report. Durham University, Durham.

Millard, A., Graves, P., Roughley, M., Hengelhaupt, I. and Wilkinson, C. (2017) ‘Osteobiography and facial reconstruction of Skeleton 22’, Archaeological Report.

Millard, A. (2015a) ‘Palace Green Library excavations 2013 (PGL13): History and topography of the site’. Project Report. Durham University, Durham.

Millar, A. (2015b) ‘Palace Green Library excavations 2013 (PGL13): Chronology of the burials’. Project Report. Durham University, Durham.

Millard, A., Dodd, L. and Nowell, G. (2015) ‘Palace Green Library excavations 2013 (PGL13): Isotopic studies’. Project Report. Durham University, Durham.

Reese, P. (Ed.) (2006) ‘Cromwell’s Masterstroke’. Pen & Sword Military, Pen & Sword Books Ltd, South Yorkshire, pp. 39–50.

Speller, C. (2016) ’Dental Calculus Analysis’. (Blog) Scottish Soldiers Project: Research Blog. Available at http://community.dur.ac.uk/scottishsoldiers/2016/07/18/dental-calculus-analysis/ (Accessed 10.12.2018).

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.