Historiallinen aika

Lukijan kysymys: Mitä tiedetään Hauhon Ajorannan menneisyydestä?

Hämeenlinnan Hauholla, Ajorannan kylästä läheltä Hauhoselkää löytyy peltojen muokkauksen yhteydessä savipiippujen kappaleita ja maastossa on kivikasoja. Onko näitä kivikasoja tutkittu ja mitä alueen arkeologisesta menneisyydestä tiedetään? – Lukijan kysymys

Hauhonselän eteläpuolelta, Ajorannan kylästä tai sen läheltä, ei tunneta Museoviraston Muinaisjäännösrekisterin mukaan ainuttakaan muinaisjäännökseksi määriteltyä kiviröykkiötä. Kaikkia muinaisjäännöksiä ei kuitenkaan aina ole ehditty kirjaamaan rekisteriin ja osa on vielä löytymättä. Jos röykkiöt ovat peltojen välittömässä läheisyydessä, on todennäköistä, että ne ovat peltojen raivauksen seurauksena syntyneitä viljely- eli peltoröykkiöitä (Perttola 2010: 60). Viljelyröykkiöt voivat olla yhtä vanhoja kuin itse peltoalue, ja niihin on saatettu tuoda pelloilta kiviä vuosisatojen ajan. Jos kivet ovat särmikkäitä tai niissä on poranreikiä, on kyseessä myöhäinen, 1800-luvun puolivälin jälkeen kasattu viljelyröykkiö (Niukkanen 2009: 49). Tässä tapauksessa peltoröykkiöiksi tulkittujen kivikasojen ei luultavasti ole katsottu olevan riittävän vanhoja, jotta ne voitaisiin määritellä kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Museoviraston Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisun mukaan ”yksittäisen viljelyröykkiön suojeleminen ei ole välttämättä mielekästä eikä myöskään sellaisten röykkiöiden, jotka sijaitsevat edelleen viljelyksessä olevan pellon yhteydessä” (Niukkanen 2009: 50). Jos röykkiöt sen sijaan eivät sijaitse peltojen läheisyydessä, voisivat ne olla esimerkiksi lapinraunioita. Lapinrauniot ovat varhaismetallikaudelle ajoittuvia erimuotoisia sisämaan röykkiöitä, joista usein avautuu näkymä vesistölle (Perttola 2010: 60).

Ajorannan pohjoispuolella sijaitsee lukuisia muinaisjäännöksiä. Punaiset ympyrät ovat kiinteitä
muinaisjäännöksiä ja oranssit ympyrät irtolöytöpaikkoja. Museoviraston karttapalvelu.

Ajorannan kylästä ei toistaiseksi tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kylän pohjoispuolella noin 3–4 kilometrin päässä sijaitsevassa Tuittulassa on kuitenkin viitteitä rautakautisesta toiminnasta, joista runsaslukuisimmat ovat kuppikivet. Kuppikiviin ja -kallioihin on tehty pyöreämuotoisia, muutaman senttimetrin kokoisia kuoppia, ja niitä uskotaan tehdyn pääosin rautakaudella, tosin jotkin kuppikivet saattavat myös olla myöhäisempää perua (Poutiainen & Siljander 2010: 104–106). Kuppikiviä pidetään yleisimmin jonkinlaisina uhrikivinä, mutta myös muita teorioita on esitetty (Poutiainen & Siljander 2010: 106–110). Tuittulan alueella on esimerkiksi Länsi-Hahkialan kuppikallio, jossa kuppeja on 15 kappaletta. Hieman pohjoisempana, Okerlassa, sijaitsee Skytte 1 -niminen muinaisjäännös, johon kuuluu kuusi kumpua ja röykkiötä, joista yhden keskellä on kuppikivi (m.rek. 83010039). Kuppikivien ja -kallioiden lisäksi alueella on myös muun muassa Kontuniemen rautakautinen kalmisto, josta on löydetty kaksi rautaista keihäänkärkeä, rahoja ja muuta metalliesineistöä. Lisäksi kuppikiviä ympäröiviltä pelloilta on irtolöytöinä löydetty runsaasti rautakautista ja keskiaikaista esineistöä. Esimerkiksi Länsi-Hahkialan kuppikallion viereiseltä pellolta on löydetty rautakautinen ketjunkantaja ja kupurasoljen katkelma sekä keskiaikainen vaatehakanen (mj.rek. 1000024009).

Hauhon Tuittulan Vähä-Heikkilän kuppikivi. Kuva: Museovirasto/finna.fi, CC BY 4.0.

Savipiiput tunnetaan arkeologiassa yleisemmin liitupiippuina, johtuen niiden valmistusmateriaalista, valkosavesta (Ainasoja 2003: 281). Yleisin liitupiipun väri on valkoinen, mutta niitä on tehty myös punaisia ja harmaita (Pihlman 1989: 144). Suomessa liitupiippuja käytettiin 1500-luvun lopulta 1800-luvun lopulle asti. Liitupiiput ovat hyödyllisiä arkeologisten kohteiden ajoittamisessa, koska piippujen valmistuksessa käytettyjen muottien muodot ovat muuttuneet aikojen saatossa (Ainasoja 2003: 281–284). Liitupiiput ovat hyvin yleisiä historiallisen ajan löytöjä, ja niiden tarkkuus erilaisten arkeologisten ilmiöiden ajoittamisessa on esimerkiksi keramiikkaa tarkempaa (Ainasoja 2003: 284).

Vastaus: Jere Leppänen, Turun yliopisto

Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia aikaisempiin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.

Lähteet:

Ainasoja, M. 2003. Liitupiiput ajoittajina ja yhteiskunnan peilaajina. Teoksessa Liisa Seppänen (toim.) Kaupunkia pintaa syvemmältä – arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. TS-yhtymä. Suomen keskiajan arkeologinen seura. Turku. 281–293.

Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Arkeologiset kohteet: www.kyppi.fi

Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3. Museovirasto.

Perttola, W. 2010. Lapinrauniot. Teoksessa Hannu Poutiainen (toim.) Hirviveneestä hullukaaliin. Muinaisuskomukset arkeologisen aineiston tulkinnassa. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja
2008-2009. Päijät-Hämeen tutkimusseura ry. Hämeenlinna. 60–69.

Pihlman, Aki 1989. Liitupiiput. Teoksessa Juhani Kostet & Aki Pihlman (toim.) Turun Mätäjärvi. Mätäjärvi i Åbo. Turun Maakuntamuseo. Raportteja 10. 143–149.

Poutiainen, H. & Siljander, E. 2010. Kuppikivet ja muinaiset uskomukset. Teoksessa Hannu Poutiainen (toim.) Hirviveneestä hullukaaliin. Muinaisuskomukset arkeologisen aineiston
tulkinnassa. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2008–2009. Päijät-Hämeen tutkimusseura ry. Hämeenlinna. 102–119.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s