Hauta-antimet

Hautaukset skandinaavissa saagoissa

Janne Kurki – Turun yliopisto

Skandinaaviset saagat perustuvat suullisena perimätietona kulkeneisiin tarinoihin, jotka kuvaavat jo kirjoittamisajankohtanaan muinaisia aikoja. Useimmiten fantasiaan kääntyvät tarinat kertovat aiemmin eläneiden sankareiden seikkailuista, mutta sankaritarinoiden ja seikkailujen ohella saagat sisältävät myös kuvauksia perheistä ja kuningassuvuista. Koska kuolemalla oli tärkeä merkitys muinaisskandinaavisessa maailmankuvassa, on saagoissa toisinaan kuvauksia sankareiden sekä ylhäisön jäsenten hautaamisista tai muista hautauksiin liittyvistä rituaaleista, tosin usein kirjoitamisajankohdan muuttuneiden käsitysten suodattamina.

Hautausten kuvaukset saagoissa ovat melko satunnaisia. Usein todetaan, että vainaja haudattiin jonkun tietyn henkilön rakentamaan kumpuun jossakin tietyssä paikassa. Tässä jutussa tarkastelen sitä, minkälaisia hautauksia ja hautaustapoja saagoissa esiintyy sekä sitä, miten ne vastaavat todellisia viikinkiajan hautalöytöjä.

Islannin saagamuseossa esitetään tunnettujen saagojen tapahtumia, myös väkivaltaisia kohtaamisia. Kuva: Michael Labrecque-Jessen/Flickr CC.

Viikinkiaikaa kuvaavat saagat kerättiin ja kirjoitettiin ylös 1200-luvulla, noin kaksisataa vuotta viikinkiajan päättymisen jälkeen. Vaikka tarinat sijoittuvat usein kristinuskon saapumista edeltävään aikaan ja osin Skandinaviaan, ovat kirjoitusajankohdan kristilliset vaikutteet ja kirjoittajien islantilainen alkuperä teksteissä havaittavissa. Esimerkiksi polttohautaus oli Islannissa jo viikinkiajalla harvinaista, toisin kuin muualla Skandinaviassa (Price 2008:258; Pétursdóttir 2009:24). Kristinuskon käsitykset ovatkin saattaneet vaikuttaa siihen, että saagoissa mainintoja polttohautauksista on vain vähän.

Heimskringlan esipuheessa Snorri Sturluson jakaa viikinkiajan hautausrituaalit kremaation ja kumpuhautauksen kausiin. Snorrin mukaan polttohautaus kuitenkin jatkui alueittain kumpuhautausten rinnalla. Ynglinga-saagassa eli Heimskringlan ensimmäisessä osassa kerrotaan Odinin antamasta laista, jossa annetaan ohjeita kuolleiden käsittelyyn. Siihen kuului vainajan esineiden laittaminen roviolle ja ruumiin polttaminen, minkä jälkeen tuhkat tuli sirotella joko maahan tai mereen. Polttohautaus esiintyykin saagoissa lähinnä muinaisten esi-isien tapana.

Polttohautauksista on mainintoja esimeriksi Heimskringlassa. Kuvassa Frank Dickseen romantisoitu maalaus The Funeral of a Viking vuodelta 1893. (Wikimedia Commons)

Vaikka polttohautaustraditio ei välittynyt islantilaisiin saagoihin, erottuu sen sijaan kumpuhautaus merkittävänä eri hautaustapojen joukosta. Kristinuskon levitessä ryhdyttiin sekä Skandinaviassa että Islannissa hautaamaan maakuoppiin, ja kumpujen rakentamisesta luovuttiin. Kristinusko hyväksytiin Islannin viralliseksi uskonnoksi yleiskäräjillä vuonna 1000, mutta hautakumpuihin liitettyjen uskomusten voidaan olettaa säilyneen pitkään kumpuhautaustavan loputtua. Tähän vaikuttivat todennäköisesti sekä kumpujen maisemallinen merkitys että suullinen perimätieto, jonka kirjoitettua muotoa saagat edustavat.

Ynglinga-saagassa mainitun Odinin lain mukaan kumpuhautaus oli varattu lähinnä merkkimiehille ja kummun tarkoituksena oli muistaa vainajia henkilöinä. Saagojen soturit saavatkin usein viimeisen leposijansa kummusta. Sotureiden kummut voidaan kertomuksissa rakentaa henkilön kaatumispaikalla, joko tovereiden tai vihollisen toimesta. Saagoissa kumpuihin tehdään myös yhteis- ja joukkohautauksia, kuten Viglundin saagassa, jossa mainitaan veljekset Jokul ja Einar. jotka haudataan kumpuun mukanaan kaatunut sotajoukko.

Viikinkiaikainen miekkahauta Hringsdalurissa, Islannissa. Kuva: Minjastofnun Ìslands (Islannin museovirasto).

Saagojen hautaustavat eivät yleensä kerro tavallisista hautauksista, sillä tarinoiden vainajat ovat usein sankareita. Siten monissa saagoissa kuvataan lähinnä tietylle ihmisryhmälle tarkoitettuja hautausrituaaleja. Historialliset lähteet ja arkeologinen aineisto tukevatkin saagojen kuvauksia kumpuhaudoista merkittävien henkilöiden sekä ylhäisön hautaustapana. Kuitenkin perhesaagoissa, kuten Lohilaaksolaisten saagassa, sankaritarinoiden sijasta kuvataan ”keskiluokkaista” elämää Islannissa. Osa viikinkiyhteisön jäsenistä (kuten orjat) eivät mahdollisesti saaneet minkäänlaista hautaa tai ne ovat vaikeammin tunnistettavissa (Price 2008:259).

Saagoissa kerrotaan myös hauta-antimista, joita laitettiin hautoihin vainajan kanssa. Esimerkiksi Egilin saagassa, Egil hautaa Skallagrimin ja sijoittaa tämän hautaan vainajan omaisuutta: hevosen, aseita ja sepän työkalut. Hauta-antimet olivat tärkeä osa viikinkiajan hautauksia. Odinin lain mukaan vainaja sai Valhallaan saapuessaan omistukseensa paitsi kaiken sen, minkä kanssa hänet oli haudattu, myös kaiken itse maahan kätkemänsä. Arkeologisten lähteiden mukaan yleisimmin ihmisten mukana haudattiin aseita, työkaluja, hevosia ja muita kotieläimiä (Petursdottir 2009:26). Näitä kaikkia ihmiset tarvitsivat eläessään ja uskomusten mukaan ehkä myös tuonpuoleisessa. Vaikka kristinuskon saapuminen vähensi hauta-antimien sijoittamista hautoihin, jatkui tapa vielä uuden uskonnon saapumisen jälkeenkin.

Skallagrimin hautana tunnettu kumpu Borgarnesissa, Islannissa. Kuva: Wlickfield/Flickr CC.

Osa tutkijoista on sitä mieltä, että merkittävien henkilöiden hautausrituaaleihin saattoi viikinkiajalla kuulua myös ihmisuhrausta. Uhreja on pyritty tunnistamaan esimerkiksi tietynlaisista väkivallan merkeistä (Price 2008:266). Ihmisuhrauksiin viitataan kyllä saagoissa, mutta ei hautauksien yhteydessä. Saagoissa esiintyy kuitenkin toisinaan teloituksia sekä vainajien silpomista ja paloittelua. Heimskringla kertoo kuningas Halfdanista, joka kuoleman jälkeen paloitellaan eri seutujen merkkihenkilöiden toiveesta ja palat haudataan kumpuihin eri alueille. Kuninkaan poikkeuksellisen hautauksen uskotaan tuovan mukanaan hyvän viljasadon.

Ruumiin silpomista ja paloittelua pidetään yleensä ruumiin häpäisykeinona, ja tuon ajan kristinuskon oppien mukaisesti puutteellinen ja silvottu ruumis tuomitsi vainajan kadotukseen. Kuitenkin keskiajalla kuninkaiden ja pyhimysten ruumiita paloiteltiin, ja niiden osia voitiin haudata eri paikkoihin, sillä niillä uskottiin olevan taianomaisia voimia (ks. esim. Mos teutonicus – Aristokraatin viimeinen matka). Heimskringlassa kuningas Haraldin poika Halfdan Pitkäjalka kokee verikotkaksi kutsutun teloitustavan. Saagoissa verikotka on varattu kostoksi isän murhasta. Tällaisen rituaalinomaisen surmaamisen todenperäisyyttä on kuitenkin epäilty. Kuvaus on mahdollisesti perustunut väärinkäsitykseen tai esikristillisten ”pakanoiden” julmuuden liioitteluun (Frank 1984:334).

Kjartanin kuolema. Lohilaaksolaisten saagan kuvitusta vuodelta 1898. Kuva: Wikimedia Commons.

Kuolleiden ruumiisiin liittyi monia uskomuksia, ja viikingeilläkin oli omat uskomuksensa kummitteluista ja elävistä kuolleista. Lohihaakson saagassa esiintyy pahantahtoinen kummitus Hrapp. Hrapp haudataan toiveittensa mukaan talonsa oviaukkoon, josta hän kummituksena aiheuttaa kuolemia ja huonoa onnea taloudessa. Vasta kummituksen saama keihään isku ja Hrappin mädäntymättömän ruumiin polttaminen ja jäännösten hävittäminen meren aaltoihin lopettaa kummittelut. Lohilaakson saaga kertoo myös kummituksesta, joka tuo uutisia kirkossakävijälle miehensä hukkumisesta merellä. Erik Punaisen saagassa pyhittämättömään maahan haudatut kummittelevat eläville. Kummituksilla oli tarinoissa kerronnallinen merkitys, sillä ne ohjaavat tarinoiden hahmojen toimintaa. (Kanerva 2013:127-128)

Saagoista löytyy myös viittauksia venehautauksiin. Gísli Súrinpojan saagassa Thorgrim haudataan laivaan, joka peitetään maakummulla. Samoin Lohilaaksolaisten saagassa ylhäisönainen ja laivan kapteeni Unn haudataan veneeseen. Kuvauksen perusteella hautakumpu oli jo rakennettu aluksen päälle kun Unnin ruumis sijoitettiin sinne hauta-antimineen. Lohilaaksolaisten saagan Unnin venehautauksen ja norjalaisen Osebergin väliset samankaltaisuudet ovat helposti havaittavissa. Niel Pricen mukaan Osebergin laiva peitettiin aluksi vain osittain kummulla ja kummun sisälle, jossa vainajien hautakammio sijaitsi, oli kulkuyhteys. Kumpu rakennettiin loppuun vasta myöhemmin. Aivan kuten Lohilaaksolaisten saagassa. Osebergistä löydettiin rikkaiden hauta-antimien kanssa haudattuna kaksi naista. Lohilaaksolaisten saagassa naishenkilö sai merkittävät hauta-antimet ja hautajaisrituaalin. Joidenkin tulkintojen mukaan tämä voi viitata siihen, että naisten asema oli viikinkiyhteisöissä tasa-arvoisempi kuin helposti ajatellaan (Price 2008:266-267)

Osebergin laivahaudan kaivaus vuonna 1904 Norjassa. Kuva: UiO Museum of Cultural History.

Osa saagoista kertoo kristinuskon saapumisesta ja kristillisistä hautatavoista. Kristinuskon mukana tuli vallitsevaksi hautaustavaksi yksilöhautaus maahan, pyhitetylle kirkkomaalle. Grönlantiin sijoittuva Erik Punaisen saaga kertoo siitä, miten kristinusko vaikutti käsityksiin hautaustavoista: Pyhittämättömälle maalle haudattujen paikallisten sielut eivät saa rauhaa. Egilin saagassa esiintyy myös hautaus kirkon sisälle, sillä siinä Egilin jäännökset on siirretty kirkon ulkopuolelta ja kaivettu alttarin alle. Tämä tapa oli keskiajalla säästetty lähinnä pyhimyksille, piispoille ja kuninkaallisille. Heimskringlassa taas kuningas Hakon, joka yritti levittää kristinuskoa Norjaan, sai pakanoiden mailla kuollessaan kumpuhautauksen kristillisen perinteen vastaisesti.

Saagojen kuvaukset yhdistettynä arkeologiseen materiaaliin kohottavat saagojen arvoa myös muuna kuin fantastisina tarinoina. Saagojen kuvaukset hautauksista ovat kuitenkin häilyviä ja lakonisia, eikä hautauksien kuvaamiseen käytetä suurta tarkkuutta. Usein kirjoittajat ovat keskittyneet siihen, kuka rakensi kummun kenelle, ei itse tapahtumaan tai rituaaleihin.

Skálholt, josta tuli Islannin kirkollinen keskus jo 1000-luvulla. Kuva: Kyle Taylor/Flickr CC.

Saagojen hautauskuvauksia lukiessa on muistettava, että ne kertovat jo kirjoitusaikanaan menneisyydestä. Saagoissa vanha suullinen perimätieto on suodattunut kristittyjen kirjureiden kynän kautta, joten kirjoittajien nykyisyys on vaikuttanut kirjoitettuun lopputulokseen. Saagojen hautauksissa mainitaan usein kaikista näkyvimmät hautamuodot. Esimerkiksi hautakummut olivat nähtävissä myös saagojen kirjoittajien aikana. Kuitenkin tarinoissa kuvataan myös arkeologisen aineiston perusteella havaittavia viikinkiajan hautaustapoja. Näin ollen saagoja ei voi pitää ainoastaan mielikuvituksen tuotteena. Tarinat ovat perustuneet osaltaan todellisiin tapahtumiin, vaikkakin myöhemmät kirjoittajat ovat voineet muokata kertomuksia. Sopivan lähdekritiikin kanssa saagat muodostavat hyvän vertailuaineiston arkeologiselle aineistolle.

———

Teksti pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati Turun yliopistossa järjestetyllä kurssilla Hautaustapojen arkeologiaa: Fokuksena ruumishautaus Euroopassa. 

Lähteet:

Frank, R. 1984. Viking atrocity and Skaldic Verse: The Rite of the Blood-Eagle, The English Historical Review, Vol. 99, No. 391: 332-343.

Kanerva, K. 2013. Messages from the Otherworld – The Roles of the Dead in Medieval Iceland.  Deconstructing Death: Changing Cultures of Death, Dying, Bereavement and Care in the Nordic Countries. Michael Hviid Jacobsen (ed.): 111-130. University Press of Southern Denmark.

Lawing, S. B. 2015. The Burial of Body Parts in Old Icelandic Gragas, 16th International Saga Conference, 10-15 August 2015, Zürich.

Pétursdóttir, T. 2009. Icelandic Viking Age Graves: Lack in Material – Lack of Interpretation?, Archaeologica Islandica 7 (2009): 22-40.

Price, N. 2008. Dying and the Dead: Viking Age Mortuary Behaviour, Routledge, 2008

Seuraavat saagat (pääosin saatavilla sivulla sagadb.org):

  • Egilin saaga
  • Erik Punaisen saaga
  • Gísli Súrinpojan saaga
  • Lohilaaksolaisten saaga
  • Norjan kuningassaagoja (Heimskringla)
  • Viglundin saaga

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s