DNA-tutkimus

Tiedekahvilassa puhuttiin teknisen rikostutkinnan arjesta ja tulevaisuudennäkymistä

Tampereen Lumate-keskuksen Café Scientifique (tiedekahvila) -luento tarjosi 13.12.2017 katsauksen rikostekniikkaan, kun Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion tutkimusjohtaja FT Tapani Reinikainen puhui kirjasto Metsossa otsikolla Teknisen rikostutkinnan arkea ja tulevaisuudennäkymiä.

Reinikainen kertoi, kuinka CSI-sarjat ovat kohottaneet teknisen rikostutkinnan imagoa, mutta myös luoneet alasta vääränlaisia, romantisoituja mielikuvia. Rikostutkijat eivät ole poliiseja, eivätkä ota rikollisia kiinni. Poliisi tekee taktista tutkintaa ja pyrkii vastaamaan kysymyksiin siitä, kuka teki jotakin ja miten se tapahtui. Rikostutkijoiden tekemä tekninen tutkinta on osa taktista tutkintaa ja sen tavoitteena on pyrkiä löytämään poliisille todistusaineistoa. Tekninen tutkinta hyödyntää laajasti erilaisia luonnontieteellisiä menetelmiä ja teknologioita.

Arkeologiassa ja rikostutkimuksessa on paljon yhteistä: pienistä paloista pyritään rakentamaan kokonaiskuva. Rikospaikkatutkinnassa on tärkeää, ettei todisteita sotketa, arkeologiassa sama pätee kontekstiin. Molemmilla aloilla tehdään myös paljon yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

CSI-sarjat ovat popularisoineet rikospaikkatutkimusta, mutta myös luoneet siitä vääriä kuvia. Kuva: CBS/Paramount Network Television.

Reinikaisen oma tausta on biokemiassa, ja rikostutkinta työllistää myös monien muiden alojen asiantuntijoita. Keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa työskentelee noin 130 henkilöä, jotka edustavat 25 eri tutkimusaluetta. Joukossa on niin kemian, molekyylibiologian, mikroskopian, tietotekniikan, käsialatutkimuksen kuin antropologian asiantuntijoita.  Esimerkiksi kemistiä tarvitaan ympäristörikostutkimuksissa tai palonsyyntutkinnassa. Arkeologian suuntauksista forensinen arkeologia keskittyy nimenomaan rikospaikkojen tutkimukseen. Monista arkeologin perustaidoista on hyötyä teknisessä rikostutkimuksessa, jossa esimerkiksi näytteiden kerääminen ja analysointi vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja huolellisuutta. Tekninen tutkinta ei tapahdu hetkessä, sillä esimerkiksi yhden asunnon tutkinta voi kestää useita viikkoja. Joskus tutkinnassa tarvitaan myös osaamista esimerkiksi luiden ja niiden iän tunnistamisessa.

Rikospaikkatutkimus on tavallisesti vertailevaa aineiston analyysiä, jossa pyritään tutkimaan sitä, vastaavatko näytteet tai esimerkiksi kengänjäljet toisiaan. Reinikainen kertoi tarkkuuteen ja käytettävään välineistöön liittyen muutamia vuosia aikaisemmin uutisoidusta tapauksesta, jossa ”saksalainen sarjamurhaaja osoittautui vanupuikoksi”. Tässä tapauksessa vanupuikot, joita ei varsinaisesti edes suositella DNA-näytteiden keräämiseen, eivät olleet steriilejä vaan niistä saatiin valmistajan DNA:ta. Saman henkilön DNA:ta oli siis löytynyt useilta eri rikospaikoilta.

Tiedekahvila-luento alkamassa Tampereen pääkirjasto Metsossa. Sali täyttyi kiinnostuneista lähes kokonaan.

Reinikaisen mukaan DNA-tutkimuksiin liittyy monia väärinkäsityksiä. Rikospaikalta otettu DNA on fragmentaarista, eikä siitä saada selville koko perimää, henkilön riskiä sairauksiin tai ulkonäköä. Näytteestä tutkitaan usein lähinnä henkilön sukupuoli ja se, vastaako näyte jotakin tiettyä vertailunäytettä. Joskus näytteitä saadaan kuitenkin hämmästyttävistä paikoista, sillä epäiltyyn sopiva DNA-näyte on joskus saatu otettua jopa hyttysestä.

Keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio on erittäin tekninen ja moderni. Monet perustöistä, kuten pipetointi, hoidetaan automaattisesti. Näytteiden eri vaiheet ja myös lausunnot kirjataan sähköisesti, joten laboratorio on lähes paperiton. Laboratoriossa tehdään runsaasti kansainvälistä yhteistyötä ja kehitetään erilaisia menetelmiä. Luennon mielenkiintoisinta osaa olivatkin tulevaisuuden menetelmät ja tekniikat, joista voisi olla hyötyä myös arkeologisissa tutkimuksissa. Esimerkkinä tulevaisuuden menetelmistä Reinikainen mainitsi analyysitekniikoiden viemisen rikospaikoille. Erilaisten aineiden tunnistaminen spektroskooppisilla menetelmillä voisi olla mahdollista jo kenttätyövaiheessa. Reinikaisen mukaan myös DNA-tekniikoiden monipuolistuminen sekä 3D-kuvaaminen ja mallinnus (digitaaliforensiikka) ovat tulevaisuudessa merkittävämmässä asemassa. Big data, tiedon yhdistäminen ja visualisointi helpottavat tulevaisuudessa erilaisten ilmiöiden seuraamista ja tunnistamista.

Kuka tahansa poliisi pystyy tekemään perustasoista teknistä tutkintaa. Varsinaisesta rikospaikkatutkinnasta vastaavat kuitenkin tekniset tutkijat, ja ylimpänä toimivat keskusrikospoliisin tutkijat, joiden joukossa on eri alojen asiantuntijoita. Keskusrikospoliisin luututkijalla on arkeologinen tausta, ja arkeologeja työskentelee Suomessa myös kentällä teknisessä rikostutkimuksessa. Muutamia arkeologeja on kouluttautunut myös poliisiksi. Lue seuraavista linkeistä lisää muutamista suomalaisista, arkeologian ja poliisintyön yhdistäneistä, henkilöistä:

Kuinka arkeologi meni poliisikouluun ja päätyi kaivamaan joukkohautoja. (Taisto Karjalainen) Helsingin yliopiston Humanistilehti 6/2004.

Uratarina: Vanhempi rikoskonstaapeli Otso Manninen. Poliisiammattikorkeakoulu.

Lue myös keskusrikospoliisin Rikosmuseosta, joka ei ole avoinna suurelle yleisölle: Kalloja ja kriminaaliantropologiaa Rikosmuseossa

 

Teksti: FM Ulla Moilanen

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s