Esitelmät ja konferenssit/seminaarit

Kuolema kiinnostaa – Suomen keskiajan arkeologian seuran syysseminaari Hämeen linnassa 1.12.2017

FM Ninni Närväinen

Hämeen linnassa järjestetyn Suomen keskiajan arkeologian seuran perinteisen syysseminaarin teemana oli tänä vuonna kuolema. Varsin sopivaa loppuvuoden synkkyyteen, kuten tilaisuuden avannut seuran puheenjohtaja Janne Harjula totesi. Aihe oli ilmeisen vetävä, sillä linnan auditorio täyttyi päivän aikana viimeistä paikkaa myöten. Yleisön joukossa näytti olevan tutkijoiden lisäksi runsaasti muitakin kiinnostuneita. Seminaarin puhujiksi oli kutsuttu tutkijoita, joista suurin osa käsitteli kuolemaa ihmisjäännösten ja hautaamisen kautta. 

Ensimmäisenä Ulla Moilanen Turun yliopistosta kertoi epätavallisina pidettyjen hautausten tutkimushistoriasta ja menetelmistä, joita nykytutkimus voi hyödyntää, kun halutaan selvittää miksi jokin hautaus näyttäytyy poikkeavana. Moilanen esitti, kuinka monin eri tavoin poikkeavuus on nähty hautauksissa. Esitelmässä havainnollistettiin, että hautaus saattaa muuttua virheellisen tulkinnan myötä poikkeavaksi, vaikka kuolemassa tai hautaustavassa ei olisi alunperin ollut mitään epätavallista. Esimerkkinä käytettiin Valkeakosken Toppolanmäen myöhäisrautakautista joukkohautaa, jossa neljä samanaikaisesti kuollutta vainajaa oli haudattu yhdessä. Haudan aiempi tulkinta antoi ymmärtää, että vainajat oli sidottu yhteen, vaikka todennäköisesti luurankojen sijainti haudassa selittyy maatumisprosessin eri vaiheilla.

Suomen keskiajan arkeologian seuran syysseminaari 2017 järjestettiin tuttuun tapaan Hämeen linnassa. Kuva: Ulla Moilanen.

Anne-Mari Liira ja Maija Helamaa esittelivät Muuritutkimus ky:n tekemiä Rauman Pyhän kolminaisuuden kirkon hautausmaan kaivauksia. Kirkkomaan koilliskulman tutkimuksista on kerrottu aiemmissa seminaareissa, mutta tällä kertaa valaistiin erityisesti Anne-Mari Liiran tekemän osteologisten analyysien tuloksia. Pyhän kolminaisuuden kirkon hautausmaa oli käytössä keskiajan lopulta 1800-luvulle. Muuritutkimuksen kaivauksissa löydetyt vainajat oli haudattu 1700- ja 1800-luvuilla. Yhteensä yli 150 tutkitun hautaukset joukossa oli huomattavan paljon lapsivainajia, joista yli puolet oli kuollut alle vuoden ikäisinä. 

Oulun yliopiston Ville Hakamäen aiheena olivat Sisä- ja Pohjois-Suomen myöhäisrautakautiset haudat. Näitä niin sanotun kalmistoalueen ulkopuolelta löydettyjä hautauksia on perinteisesti pidetty melko vaikeasti tutkittavana ilmiönä ja niiden on arveltu olleen merkkejä rautakaudella Lounais- ja Länsi-Suomesta lähteneistä ihmisistä.  Yleensä Sisä- ja Pohjois-Suomen myöhäisrautakautiset haudat ovat pienialaisia ja niissä on vain vähän rakenteita, joten niiden havaitseminen on vaikeaa. Monet aiemmin löytyneistä hautauksista ovatkin paljastuneet sattumalta, mutta nykyisin lisääntynyt metallinilmaisinharrastus on lisännyt näiden hautahavaintojen määrää. Hakamäen esitelmässä paneuduttiin erityisesti Oulun yliopiston tekemiin kenttätutkimuksiin. Esimerkkeinä käytettiin kahta melko tuoretta tutkimuskohdetta Utajärveltä ja Suomussalmesta. Molempien löydöt tulivat pintamaan läheltä ja molemmista löytyi useita metalliesineitä. Ajoitus näillä haudoilla on noin 900-1000 jaa. Esitelmässä huomautettiin, että nämä “erämaahaudat” liittyvät ehkä sittenkin paikallisväestön hautaustapoihin eikä muualta tulleeseen väestöön.

Rauman Pyhän kolminaisuuden kirkon rauniot. Kuva: Wikimedia Commons.

Tiina Väre Oulun yliopistosta puhui viime keväänä valmistuneen väitöskirjansa aiheesta eli Pohjois-Suomen tunnetuimman muumion, Kemin kirkkoherra Rungiuksen tutkimuksista. Tietokonetomografian ja kynnen keratiinin isotooppitutkimuksen avulla Rungiuksen elämästä oli selvinnyt monia asioita. Kirkkoherra kärsi ilmeisesti monista vaivoista, joiden aiheuttajaksi, ainakin osaksi, epäillään tuberkuloosia. Rungiuksen viimeisten elinkuukausien ruokavaliota kuvailtiin proteiinipitoiseksi, tyypilliseksi pohjoisen alueen asukkaan ravinnoksi. Kirkkoherra tuskin kärsi nälkää, vaan oli hyvin ravittu yhteiskuntaluokkansa edustaja.

Heli Etu-Sihvola Luonnontieteellisen keskusmuseon Ajoituslaboratoriosta esitteli Elämänhistoriat hampaissa -projektia, jonka tutkimuskohteena ovat Euran Luistariin haudatut myöhäisrautakautiset vainajat. Luistarin hampaiden isotooppitutkimuksen avulla pyritään selvittämään väestön ruokavaliota ja alkuperää. Isotooppitutkimusta, osteologiaa ja Luistarin kaivausdokumentteja yhdistämällä luodaan kokonaiskuvaa kalmistoa käyttäneistä ihmisistä. Elämänhistoriat hampaissa on toistaiseksi laajin stabiili-isotooppihanke Suomessa ja siinä on myös tavoitteena kehittää hampaiden isotooppitutkimukseen liittyviä menetelmiä. Alustavien tulosten perusteella Luistarin vainajien ruokavaliossa on huomattavaa vaihtelua, kun niitä verrataan esimerkiksi Mikkelin Tuukkalan kalmistoon (Mikkola 2009). Projektilta on tulossa lähiaikoina tuloksia kuoliniänmäärityksiin ja SUGRIGE-projektin kanssa yhteistyössä myös genetiikkaan liittyen.

Euran Luistarin kalmisto, josta tehdään laajaa tutkimusta Elämänhistoriat hampaissa -projektissa. Kuva: Ulla Moilanen.

Viimeinen esitelmä poikkesi tutkimusmenetelmien osalta hieman päivän muista aiheista, mutta kuolema ja ihmisjäännökset olivat siinäkin pääosassa. Helsingin yliopiston Katri Vuola kertoi keskiajan kirkkoveistoksiin sijoitetuista reliikeistä ja niihin liittyvästä katolisen kirkon perinteestä. Reliikit ovat pyhimyksiksi julistettujen ruumiita tai ruumiiden osia. Kun kirkkoja varhaiskeskiajalla perustettiin, niihin pyrittiin sijoittamaan reliikkejä. Kristikunnan laajentuessa pyhimysten ruumiista tuli pula ja uusiin kirkkoihin toimitettiin yhä pienempiä reliikin palasia. Keskiajalla reliikkien markkinat olivat kuumimmillaan ja “pyhimyksen jäännöksiksi” kelpasivat mitkä vaan vanhannäköiset ihmisluut. Viime vuosina tehdyissä ajoitustutkimuksissa on löydetty reliikkejä, jotka ovat jopa tuhansia vuosia vanhempia kuin mitä niiden pitäisi olla. Reliikkiä varten kirkossa oli oltava säilytysastia, jollaisina voitiin käyttää mm. puisia pyhimysveistoksia. Pohjoismaista on löydetty kymmeniä puuveistoksia, joissa on havaittu piilosäiliöitä mahdollisesti reliikkien säilytystä varten. Useissa suomalaisissa veistoksissakin on rakenneosia, kuten päässä näkyvä puutappi, jotka voisivat liittyä piilotettuihin koloihin. 

Päivän esitelmät lähestyivät kuoleman tutkimista hyvin eri tavoin. Joukossa oli perinteistä arkeologiaa, mutta myös sellaisten tutkimusmenetelmien esittelyä, joiden hyödyntäminen on Suomessa vasta alussa. Aiheita kiiteltiin mielenkiintoisiksi ja seminaarissa esiteltyjen tutkimusten ylistettiin jopa tuovan uutta virtaa kotimaiseen arkeologiseen tutkimukseen. Tieteellisen annin lisäksi yleisö tuntui olevan hyvin tyytyväinen myös Hämeen linnan keittiön tarjontaan.

Keskiaikainen pyhimysveistos Nousiaisista. Kuva: Kansallismuseo/Finna.fi.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s