Keski- ja Etelä-Eurooppa

Karhuja neandertalien haudoissa ja ihmisen hautaamia luolakarhuja – Totta vai tarua?

Henna Virtanen – Turun yliopisto

Karhun (ursus arctos) ja luolakarhun (ursus spelaeus) jäänteitä on löytynyt useista keskieurooppalaisista, neandertalinihmisen käyttämistä luolista. Varhaisten tutkijoiden mukaan osa karhujen jäännöksistä oli peräisin neandertalinihmisten haudoista ja osa mahdollisesti tarkoituksellisista tehdyistä karhunhaudoista. Aivan kuten neandertalhautauksista itsestään, myös karhunjäänteistä on  vuosikymmenten aikana käyty kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan.

Regourdoun luolasta Ranskassa löydettiin 1960-luvulla kuoppa, jonka pohjalla oli karhun kallo ja kaksi jalkaluuta (Steadman 2009: 74). Kuoppa leikkasi ympäröivän maan stratigrafisia kerroksia, joten se tulkittiin tarkoituksella kaivetuksi. Jalan luut näyttivät asetetun ristiin ja niiden tukena oli pieni kivi. Samasta luolasta löytyi myös muita, 60 000-70 000 vuotta vanhoja hautauksia, joihin vaikutti liittyvän erilaisia kivirakenteita (Steadman 2009: 74-75, Pettitt 2011: 112-113). Toisessa kuopista oli lähes kokonainen karhun luuranko, jonka päällä oli painava, laakea kivi. Kivi lepäsi kahta kuoppaa erottavan kiviseinän ja toisella puolella kuoppaa sijainneen toisen kivilatomuksen päällä. Toisessa kuopassa oli aikuinen neandertal-mies. Luuranko makasi oletetulla kiveyksellä ja sen päälle oli asetettu pienempi laakakivi. Miehen haudassa oli myös kaksi karhun jalkaluuta ja laakakiven päältä löytyi kivityökaluja. Tutkijoiden mukaan karhun ja neandertal-miehen hautojen päälle oli vielä kasattu kiviröykkiö. Nykyisin yleinen käsitys kuitenkin on, ettei luolasta löytyneiden karhun ja neandertalinihmisen välillä ei ole selkeää yhteyttä, eikä kiveyksissä tai muissa rakenteissa ole välttämättä kyse lainkaan ihmistoiminnan aikaansaamasta ilmiöstä (Wunn 2000: 438).

Le Regourdoun luolan ”kivirakenteita” ja luulöytöjä. Nykyinen käsitys on, että kivikasat ovat syntyneet luolan romahtamisen seurauksena ja muista luonnollisista syistä. Kuva: Donsmaps.com. Suomennokset ja muokkaus: Ulla Moilanen.

Regourdoun luolasta löytynyt luolakarhun leukaluun kappale. Kuva: Donsmaps.com.

Emil Bächler tutki vuosina 1917-1921 Drachenlochin luolaa Sveitsin alpeilla ja löysi kiviesineiden lisäksi lukuisten luolakarhujen jäännöksiä (Steadman 2009: 74). Hänen mukaansa luolakarhujen kalloja oli kaivettu tarkoituksellisesti maahan kivistä kasattuun arkkuun, joka oli sitten peitetty laakakivellä. Bächler tulkitsi jäännökset merkiksi neandertalinihmisten harjoittamasta karhukultista keskipaleoliittisella kivikaudella (Germonpré & Hämäläinen 2007: 1). Karhuhautauksista on myös muita väitettyjä löytöjä. Myöhemmin Emil Bächler löysi lisää karhunluita Wildenmannlislochista Sveitsistä ja Mornovan luolasta Sloveniasta, ja vuonna 1946 André Leroi-Gourhan kaivoi esiin seitsemän luolakarhun kalloa ympyrään aseteltuna Les Furtinsin luolasta Saone-et-Loiressa, mutta kirjoitti myöhemmin tulkinneensa löydön väärin (Chase 1987). Myöhemmät tukijat ovat todenneet Bächlerin kaivausmetodiikan ja kohteiden dokumentoinnin vajavaiseksi ja kyseenalaistaneet karhujen jäännösten tarkoituksellisen hautauksen muissakin vastaavissa tapauksissa.

Menneisyyden ihmiset ovat mahdollisesti kokeneet karhut uhkana, ja onkin helppo uskoa, että niitä on sekä kunnioitettu että pelätty. Ne ovat syöneet samankaltaista ravintoa ja hyödyntäneet samoja ruoanhankinta-alueita kuin ihmiset. Karhu pystyy seisomaan ihmismäisesti kahdella jalalla ja käyttämään etutassujaan hieman käsien tavoin. On mahdollista, että karhu on ollut keskeinen osa myös neandertalinihmisen uskomusmaailmaa. Germonprén ja Hämäläisen (2007) mukaan osa myöhäispaleoliittisista karhun luista osoittaa merkkejä punamullalla ja hiilellä värjäämisestä. Heidän mukaansa vain tietyt karhun luurangon osat saivat värjäyskäsittelyn, sillä väriaineista on jäänteitä lähinnä pään alueen ja käpälien luissa. Germonpré ja Hämäläinen muistuttavat, että punamultaa käytettiin myös ihmishautauksissa, ja toteavat, että karhun jäänteiden käsittelyllä voi olla samankaltainen merkitys myöhäispaleoliittisella ajalla. Ranskan Cussacin luolan 25 000 vuotta vanhat ihmisjäännökset, jotka oli asetettu karhun tekemiin talvehtimispesiin (Pettitt 2011: 152), saattavat heidän mukaansa myös kertoa karhun ja ihmisen välisestä yhteydestä.

Näkymää Wildenmannlislochin luolan sisäänkäynniltä. Kuva: Adrian Michael/Wikimedia Commons.

Rekonstruktio luolakarhusta. Kuva: Daniel Mennerich/Flickr (CC BY-NC-ND 2.0).

Luolat, joissa on väitettyjä karhukultin merkkejä, olivat osa sekä karhun että luolakarhun luontaista elinaluetta. Karhut käyttivät luolia talvehtimiseen ja poikasten kasvattamiseen, ja toisinaan ne myös kuolivat luoliinsa. Korkeaan ikään, sairauteen tai nälkään kuolleiden karhujen jäännökset jäivät siten luolaan, elleivät muut eläimet kuljettaneet niitä muualle. Wunn (2000: 436-438) huomauttaakin, ettei luolista löytyvien karhun jäänteiden suuri määrä pitkältä aikaväliltä ole yllättävää, vaan täysin oletettavissa. Hänen mukaansa löydetyt luurangon osat, kallot ja suuret jalkojen luut, ovat painavia ja tiiviitä ja siten hitaammin tuhoutuvia, kuin esimerkiksi kylki- tai jalkaterän luut.

Monissa tapauksissa karhujen jäännökset luolissa vaikuttavat luontaisesti paikalle päätyineiltä. Luut ovat voineet kulkeutua karhun itsensä luolan lattialle tekemään painaumaan monesta eri syystä. Monessa vanhemmassa tapauksessa arkeologisten kaivausten ja löytötietojen dokumentointi on ollut harmillisen puutteellista, eikä tapauksista voi todeta jälkikäteen mitään varmaa. Wunn (2000: 438) toteaa, ettei asiaa voisi selkeämmin sanoa: Keskipaleoliittisella kivikaudella ei ollut minkään sortin luolakarhukulttia. Emme siis nykyisen arkeologisen informaation perusteella pysty sanomaan mitään varmaa neandertalinihmisen uskomusmaailmasta karhuun liittyen. Voimme kuitenkin todeta, että karhu on ollut keskeinen osa kivikautisen ihmisen maailmaa, ja on mahdollista, että tällä suhteella on ollut myös symbolinen ulottuvuus.

 

Lähteet:

Chase, P. G. (1987) The Cult of the Cave Bear Prehistoric Rite or Scientific Myth? Expedition, Vol. 29, Issue 2, July 1987. Penn Museum.

Germonpré M., Hämäläinen R. (2007) Fossil Bear Bones in the Belgian Upper Paleolithic: The Possibility of a Proto Bear-Ceremonialism. Arctic Anthropology, Vol. 44, Nr 2, 2007: 1-30.

Pettitt, P. (2011) The Palaeolithic Origins of Human Burial. Routledge.

Steadman S. R. (2009) Archaeology of Religion. Left Coast Press

Wunn I. (2000) Beginning of religion (Palaeo-anthropological research on early ritual practice and cultic beliefs), Numen – International Review for the History of Religions. Vol. 47, Issue: 4: 417-452

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s