Iso-Britannia ja Irlanti

Irlantilaiset suoruumiit Clonycavan Man ja Oldcroghan Man

Minna Luomala – Turun yliopisto

Suoruumiit ovat turpeessa säilyneitä ihmisten jäännöksiä, joita on kahta eri tyyppiä. Suoluurangot ovat nimensä mukaisesti luurankoja tai luita, kun taas suomuumiot ovat muumioituneita ihmisjännöksiä, joissa on yhä jäljellä pehmytkudosta sekä mahdollisesti sisäelimiä, aivot ja myös vainajan vaatteita (van der Sanden 2013, 401). Kaikki suoruumiit eivät kuitenkaan ole kokonaisia, ja luonnollisestikaan esimerkiksi päättömältä vainajalta ei löydy aivoja, tai pelkältä päältä sisäelimiä. Kaikissa tapauksissa vaatteet eivät myöskään ole säilyneet ja voi olla epäselvää, onko suo syövyttänyt ne vai oliko vainaja alunperinkin alasti. Van der Sandenin mukaan yleensä kun puhutaan suoruumiista, sillä viitataan suomuumioihin. Suoluurangot taas ovat jääneet vähemmälle huomiolle, sillä ne eivät herätä yhtä paljon mielenkiintoa ja niissä on vähemmän tutkittavaa (ibid.).

Rautakautisten suoruumiiden esiintymisalueita karkeasti esitettynä.

Rautakautisten suoruumiiden esiintymisalueita karkeasti esitettynä. Kuva: Kalmistopiiri.

Suoruumiita on löydetty pääasiassa Pohjois- ja Luoteis-Euroopasta, tarkemmin sanottuna Irlannista, Iso-Britanniasta, Hollanista, Pohjois-Saksasta, Tanskasta, Norjasta, Ruotsista sekä Puolasta (van der Sanden 2013, 402). Suoluurankoja on löydetty selvästi enemmän kuin suomuumioita, joita on arviolta hieman päälle 50 yksilöä (van der Sanden 2013, 404). Uudet suoruumislöydöt ovat harvinaisia, sillä turpeen leikkaamisessä käytettävä raskas koneisto saattaa tuhota ne, minkä lisäksi soiden määrä on vähentynyt turveleikkuun seurauksena. Tanskassa ja Hollanissa jäljellä olevat suot ovat nykyisin suojeltuja (Lobell ja Patel 2010a, n. pag.). Irlannissa, kuten Suomessa, turvetta käytetään energiantuotannossa polttoaineena. Valtiollinen energiayhtiö Bord na Móna omistaa 7,5% kaikista Irlannin soista, joista kolme prosenttia on aktiivisessa turvetuotannossa. Yhtiö aikoo lopettaa turpeen tuottamisen polttoaineeksi vuoteen 2030 mennessä (Bord na Móna 2017a, n. pag.).

Monet 2000-luvulla Irlannista löytyneistä suoruumiista ovat Bord na Mónan työntekijöiden löytämiä, esimerkiksi Cashel Man, Rossan Bog -suon kaksi suoruumista, sekä vuonna 2003 löydetty Clonycavan Man (tässä suomennettu Clonycavan-mies) (Bord na Móna 2017b, n. pag.). Eamonn Kellyn (2012, 233) mukaan viimeisimmäksi mainittu löytyi turvekoneen jätteistä, ja kone oli katkaissut sen kahtia niin, että jäljellä oli ruumiin yläosa. Koska ruumis oli siirtynyt koneen mukana, alkuperäinen sijainti ei ole varma. Tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että se olisi sijainnut syvällä suossa Ballivor-nimisen kylän alueella Clonycavanissa, Meathin ja Westmeathin maakuntien rajalla (Kelly 2012, 233-234). Samana vuonna, kolme kuukautta myöhemmin, noin neljänkymmenen kilometrin päästä, Croghan Hillin läheltä Offalyn maakunnasta, löytyi toinen suoruumis (Lobell ja Patel 2010b, n. pag.). Oldcroghan Man (tai Old Croghan Man, tässä Oldcroghan-mies) löytyi kun suota kuivattiin ojittamalla. Ruumis koostuu rintakehästä, jolta oli leikattu pää irti jo ennen hautausta, sekä erittäin hyvin säilyneistä käsistä (Kelly 2012, 234). Kellyn mukaan Oldcroghan-miehen sisäelimet olivat yhä paikallaan, kun taas Clonycavan-miehen sisäelimet olivat vain osin jäljellä. Radiohiiliajoitusten perusteella Clonycavan-mies eli vuosien 392‒201 eaa. välillä, Oldcroghan-mies puolestaan on ajoitettu vuosien 362‒175 eaa. välille (ibid.).

Clonycavan-mies. Kuva: Bob White/Flickr CC.

Clonycavan-mies. Kuva: Bob White/Flickr CC.

Oldcroghan-mies. Kuva: National Museum Ireland.

Oldcroghan-mies. Kuva: National Museum Ireland.

Molemmat vainajat olivat kokeneet väkivaltaisen kuoleman. Clonycavan-mies kuoli useisiin päähän ja rintaan kohdistuneisiin iskuihin, jotka iskettiin painavalla ja terävällä aseella, luultavasti kirveellä (Kelly 2012, 236). Hänen vatsassaan oli myös 40 senttimetriä pitkä viilto, jonka Kelly mainitsee tulkitun suolistuksen merkiksi. Oldcroghan-mies puolestaan kuoli pistohaavaan rinnassa, minkä lisäksi hänellä oli itsepuolustuksen aiheuttama haava vasemmassa käsivarressa. Kuoltuaan vainaja oli katkaistu rintakehän alapuolelta, ja myös pää oli leikattu irti. Oldcroghan-miehen käsivarsien yläosissa oli viiltohaavat, joiden läpi oli asetettu taipuisia puunoksia, jotka ovat Kellyn mukaan mahdollisesti jäänteitä eräänlaisista eläinten jalkojen sitomiseen käytetyistä remmeistä. Molempien miesten nännit oli leikattu osin pois, mutta ei tiedetä tapahtuiko tämä ennen vai jälkeen kuoleman (ibid.). Miehet olivat hyvin erikokoisia, Oldcroghan-miehen on arveltu olleen lähes kaksi metriä pitkä (Lobell ja Patel 2010b, n. pag.) ja voimakasrakenteinen (Kelly 2012, 234) kun taas Clonycavan-mies oli hyvin lyhyt ja kevytrakenteinen (ibid.).

Vainajia yhdistää myös se, että molemmat olivat luultavasti eläessään korkea-arvoisessa asemassa. Tätä puoltavat monet seikat, kuten esimerkiksi Clonycavan-miehen hiuksista löytynyt ”hiusgeeli”. Vainajan hiukset oli leikattu takaa noin 2,5 senttimetrin mittaisiksi, loput hiuksista olivat noin 20 senttimetriä pitkät ja koottu ylös kasvipohjaisen aineen avulla, joka sisälsi Ranskasta tai Espanjasta tuotua pihkaa (Kelly 2012, 234). Tämänkaltaisen mantereelta tuodun ylellisyystuotteen käyttö viittaa varallisuuteen tai korkeaan asemaan. Oldcroghan-miehen harvinaisen hyvin säilyneissä käsissä taas ei ollut lainkaan raskaan, fyysisen työn merkkejä, ja hänen kyntensä olivat hyvin hoidetut (Kelly 2012, 235). Tämän lisäksi vainajan käsivarressa oli letitetty nahkainen käsivarsikoru metallikoristein (Kelly 2012, 234), joka saattoi symboloida valtaa tai olla osoitus varakkuudesta.

Oldcroghan-miehen käsi lähikuvassa. Kuva: National Museum Ireland.

Oldcroghan-miehen käsi ja hyvin hoidetut kynnet. Kuva: National Museum Ireland.

Oldcroghan-miehen käsivarren koru. Kuva: National Museum Ireland.

Oldcroghan-miehen käsivarren koru. Kuva: National Museum Ireland.

Kelly (2012, 239) on tulkinnut molempien vainajien olleen vallasta suistettuja kuninkaita, jotka olisivat epäonnistuneet tehtävässään. Kellyn (2012, 238) mukaan muinaiset irlantilaiset pakanakuninkaat olivat symbolisesti naimisissa maajumalattaren kanssa, ja nälänhädän tai tautiepidemioiden aikaan jumalattaren epäsuopeus katsottiin tämän puolison eli kuninkaan syyksi. Kuninkaan nännien imemisen katsottiin olevan alamaisten alistuneisuuden osoitus, ja koska vainajien nännit oli leikattu, se olisi tehnyt heistä kelpaamattomia kuninkaan virkaan (Kelly 2012, 239). Tämä on kuitenkin vain yksi teoria, ja nännien leikkaamiselle saattoi olla muitakin syitä. On kuitenkin todennäköistä, että vainajien hautaamiseen liittyi jokin rituaali.

Lobellin ja Patelin (2010a, n. pag.) mukaan rautakauden kelttiheimoille suot olivat pyhiä paikkoja joissa suoritettiin uskonnollisia rituaaleja, kuten uhrauksia. Huomionarvoista on myös se, että Clonycavan-mies, Oldcroghan-mies sekä monet muut irlantilaiset suoruumiit ovat löytyneet merkittäviltä aluerajoilta (Kelly 2012, 238). Kellyn mukaan Irlannissa nykyiset maa-alueiden rajat saattavat olla hyvinkin muinaista perua ja se, että moni suoruumislöytö koostuu jostakin yksittäisestä ruuminosasta (Oldcroghan-miehen tapauksessa päättömästä yläruumiista), viittaisi siihen että paloiteltuja ruumiita olisi tarkoituksenmukaisesti haudattu useisiin eri paikkoihin heimoalueiden rajoille (Kelly 2012, 237). Rajoilta löytynyt muu rautakautinen esineistö viittaa siihen, että rajoilla olisi ollut tärkeä rooli juurikin kuninkuusrituaaleissa, minkä lisäksi ruumiinosien hautaamisella aluerajoille olisi ollut suojelevaa vaikutusta (ibid.).

Rekonstruktio Clonycavan-miehestä ja tämän hiuksista. Kuva: Kuva: Alan Lathan/Flickr CC.

Rekonstruktio Clonycavan-miehestä ja tämän hiustyylistä. Kuva: Kuva: Alan Lathan/Flickr CC.

Clonycavan-miehen hiuksista otettu näyte on paljastanut hänen syöneen kasvipohjaista ruokavaliota kuolemaansa edeltävinä kuukausina, mikä viittaisi siihen että hän kuoli kesällä kun kasveja oli runsaasti tarjolla (Mulhall 2015, 66). Oldcroghan-miehen kynnestä analysoitu pala taas on paljastanut hänen nauttineen proteiinipitoista ruokavaliota kuukausina ennen kuolemaansa, mikä osoittaisi hänen kuolleen talvikuukausien aikana (ibid.). Lisäksi Oldcroghan-miehen viimeisen aterian on tutkittu koostuneen viljasta ja kirnupiimästä (Kelly 2012, 238), mikä voisi Kellyn mukaan liittyä kuninkuusseremonioihin, sillä niihin kuuluivat tärkeänä osana pidot, ja kuninkaan ja maajumalattaren liitostahan riippui viljan ja maitotuotteiden saanti. Toisaalta tässä on ylitulkinnan riski, sillä ateria kuulostaa hyvin tyypilliseltä, eikä sen yhteyteen välttämättä liity mitään erikoisluonteista.

Pelkän arkeologisen todistusaineiston perusteella on mahdotonta päätellä varmaksi olivatko Clonycavan-mies ja Oldcraghan-mies kuninkaita vai eivät, mutta joka tapauksessa heidän ruumiinsa riittävät todistamaan heidän olleen eläessään korkea-arvoisia henkilöitä. Ruumisiin kohdistettu väkivalta, kuten nännien leikkaaminen, viittaisi siihen että heidän tappamiseensa liittyi jonkinlainen rituaali tai uhraus. Lisäksi erityisesti Oldcroghan-miehen ruumiin pilkkominen kuvastaa sitä, että hautauksella saattoi olla jokin erityinen funktio tai merkitys, sillä vaikka esimerkiksi tapetuilta vihollisilta on kautta historian saatettu irrottaa pää voitonmerkiksi, on koko vartalon katkaisu varsin epätavallista. Lisävaloa asiaan toisi ruumiin alemman puoliskon löytyminen, jonka sijainti saattaisi paljastaa haudattiinko pilkotun ruumiin osat tarkoituksella kauas toisistaan.

 

Lähteet:

Bord na Móna. 2017a. “Peat.” http://www.bordnamona.ie/company/our-businesses/peat/.

Bord na Móna. 2017b. ”Archaeology.” http://www.bordnamona.ie/company/bord-na-mona-story/land-and-property/archaeology/.

Kelly, Eamonn P. 2012. “An Archaeological Interpretation of Irish Iron Age Bog Bodies.” Teoksessa The Archaeology of Violence: Interdisciplinary Approaches, editoinut Sarah Ralph, 232-240. Albany, NY: State University of New York Press.

Lobell, Jarrett A. ja Samir S. Patel. 2010a. “Bog Bodies Rediscovered.” Archaeology. Vol. 63 Nr 3, May/June 2010.

Lobell, Jarrett A. ja Samir S. Patel 2010b. “Clonycavan and Old Croghan Men.” Archaeology. Vol. 63 Nr 3, May/June 2010.

Mulhall, Isabella. 2015. “Bogs.” Teoksessa Archaeology of Food: An Encyclopedia, editoinut Karen Bescherer Metheny ja Mary C. Beaudry, 64-67. Lanham, MD: Rowman & Littlefield.

Van der Sanden, Wijnand A. B. 2013. “Bog Bodies: Underwater Burials, Sacrifices, and Executions.” Teoksessa The Oxford Handbook of Wetland Archaeology, editoinut Francesco Menotti ja Aidan O’Sullivan, 401-416. Oxford: Oxford University Press.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s