Luonnontieteelliset analyysit ja menetelmät

Yksi Valkeakosken Toppolanmäen rautakautisista haudoista avataan uudelleen

Tohtorikoulutettava Ulla Moilanen – Turun yliopisto

Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi minulle toukokuussa 2017 apurahan Valkeakoskella sijaitsevien rautakautisten hautojen tutkimukseen. Yksi tutkittavista kohteista on Vanajaveden ja Vähäjärven väliin jäävällä kapealla kannaksella sijaitseva Toppolanmäen kalmisto. Toppolanmäen ristiretkiaikainen kalmisto on pääosin tutkittu jo 1900-luvun alkupuolella, jolloin paikka löytyi soranoton yhteydessä. Vaikka soranotto ehtikin tuhota arviolta kymmenkunta hautaa, on vuosina 1936, 1937 ja 1951 paikalta kaivettu yhteensä 15 hautaa. (Erä-Esko 1951; Leppäaho 1936; Pälsi 1937)

Toppolanmäen esineellisistä haudoista on löytynyt muun muassa hopeakoristeinen tappara, sormuksia ja hevosenkenkäsolkia. Osa haudoista on ollut esineettömiä. Joukossa on myös hauta, jonka arkku oli suljettu kahdella keihäänkärjellä sekä hauta, johon oli laskettu päällekkäin neljä vainajaa, kahden päät vastakkaiseen suuntaan kuin kahden muun. Yhteen hautaan vainajan kasvojen eteen oli laskettu puuastia, joka oli täytetty poltetuilla ihmisluilla. (Leppäaho 1936; Moilanen 2017a, 2017b; Pälsi 1937)

Toppolanmäen kalmisto Sakari Pälsin 1937 laatimassa yleiskartassa ja haudan 3 sijainti nuolella merkittynä. Muokkaukset ja lisäykset: Ulla Moilanen.

Sakari Pälsin vuoden 1937 kaivauksissa esiin saadun haudan nro 3 päällä oli kolme suurta, laakamaista kiveä. Niiden alta tuli esiin suhteellisen hyvin säilynyt luuranko, joka dokumentoitiin piirtämällä ja valokuvaamalla. Luut jätettiin kuitenkin koskemattomana paikoilleen, ja hauta peitettiin ja ennallistettiin Pälsin todettua, ettei luiden yhteydessä ollut esineistöä. Vielä 1900-luvun alussa arkeologien mielenkiinto kohdistui lähinnä esineisiin, sillä luonnontieteellisiä tutkimusmenetelmiä ei vielä ollut. (ks. esim. Moilanen 2017b)

Kesällä 2017 tehtävässä tutkimuksessa hauta nro 3 avataan uudelleen ja tutkitaan nykyaikaisin menetelmin. Haudan uudella avaamisella selvitetään muun muassa sitä, mitä luun säilyvyydelle on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Muualla maailmassa ilmansaasteiden ja teollisuuden päästöjen aiheuttaman ympäristön happamoitumisen on todettu vaikuttavan myös arkeologiseen aineistoon kiihdyttämällä maaperässä olevan orgaanisen aineksen tuhoutumista (Nord et al. 2005). Tutkimusten mukaan luiden maatuminen on pahimmissa tapauksissa ollut muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana nopeampaa kuin edeltävien vuosisatojen aikana yhteensä. Toppolanmäen rautakautinen hauta nro 3 on ainutlaatuinen, sillä se on avattu 70 vuotta sitten, luiden kunto on todettu, ja hauta on peitetty koskemattomana. Vaikka haudan avaaminen ja luiden altistaminen hapelle on todennäköisesti osaltaan vaikuttanut orgaanisen aineksen säilymiseen, mahdollistaa hauta varhaisine dokumentaatioineen erinomaisen kohteen uudelle tarkastelulle.

Sakari Pälsin piirtämä kuva haudan 3 kiveyksestä ja sen alla olleesta luurangosta. Piirrosten lisäksi haudasta on olemassa hyvät valokuvat. Muokkaus: Ulla Moilanen.

Tutkimuksessa otetaan esiin vuoden 1937 kaivaustaso, minkä jälkeen hauta tutkitaan pienvälineistöä käyttämällä. Mahdolliset säilyneet ihmisjäännökset nostetaan maasta tutkimuksia varten ja luetteloidaan Kansallismuseon kokoelmiin. Lisäksi haudasta otetaan runsaasti erilaisia näytteitä, joiden avulla selvitetään mm. sitä, minkälaisia eläin- tai kasvisperäisiä jäänteitä haudassa on. Nämä voivat kertoa esimerkiksi vainajan vaatetuksesta tai haudan pohjalle asetetuista taljoista, tai hautaan laitetuista kasveista ja sitä kautta esimerkiksi hautausrituaalista tai hautauksen ajankohdasta. Mahdolliset luujäännökset analysoidaan ja jos luuta on säilynyt tarpeeksi, SUGRIGE-projekti voi ottaa siitä esimerkiksi muinais-DNA-näytteitä.

Muita Toppolanmäen hautoja tullaan käsittelemään myös tekeillä olevassa väitöskirjassani, joka käsittelee hautaustapoja Suomen alueella rautakaudella ja keskiajalla.

Lähteet:

Erä-Esko, A. (Kivikoski, E.) 1952. Kaivauskertomus Sääksmäen Ritvalan Toppolanmäen ruumiskalmiston kaivauksesta 1951. Julkaisematon kaivauskertomus. Museoviraston keskusarkisto, Helsinki.

Leppäaho, J. 1936. Sääksmäki, Ritvala, Hakala Toppolanmäen kalmisto. Julkaisematon kaivauskertomus. Museoviraston keskusarkisto, Helsinki.

Moilanen, U. 2017a. Hautoja ja hautaustapoja Pirkanmaan alueella tuhat vuotta sitten. Teoksessa: Tursiannotko. Tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle, Lesell, K., Meriluoto, M. & Raninen, S. (toim.), s. 129-146. Tampereen museoiden julkaisuja 148, Helsinki.

Moilanen, U. 2017b. Kuinka kivikauden tutkija kaivoi rautakautta – Sakari Pälsin kalmistokaivauksista. Teoksessa: Sakari Pälsi – Elämä ja työt, Metsola, M. & Relas, J. (toim.), s. 167–174.

Nord, A.G., Kars, H., Ullén, I., Tronner, K. & Kars, E. 2005. Deterioration of archaeological bone – a statistical approach. Journal of Nordic Archaeological Science 15: 77–86 (2005).

Pälsi, S. 1937. Sääksmäki Ritvala Toppolanmäki. Kalmiston kaivaus 1937. Julkaisematon kaivauskertomus. Museoviraston keskusarkisto, Helsinki.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s