Hauta-antimet

Pistoaseista partaveitsiin: Metalliesineet Suomen pronssikauden hautalöydöissä

FM Anu Soikkeli-Jalonen

Pronssikautisista esineistä hautalöydöiksi on tulkittu esineet, jotka ovat löytyneet lähinnä kiviröykkiöistä. Muutamia yksittäisiä pronssiesinelöytöjä on tehty myös muista yhteyksistä, kuten laivalatomuksesta. Hautauksiksi tulkituista yhteyksistä on löytynyt yhteensä 60 esinettä, jotka liittyvät 45 eri hautaukseen. Hautaröykkiöistä löytyneiden esineiden osuus kaikista esinelöydöistä on merkittävä, sillä noin kolmasosa kaikista Suomen pronssikauden pronssiesineistä on hautalöytöjä.

Suurin osa vanhemman pronssikauden (1800–1100 eKr.) hautalöydöistä koostuu tikareista ja miekoista. Suomen pronssitikarilöydöistä kaikki ajoittuvat vanhemmalle pronssikaudelle ja yhteensä noin puolet kaikista vanhemmalle pronssikaudelle ajoittuvista hautoihin asetetuista pronssiesineistä on tikareita tai miekkoja. Vanhemmalla pronssikaudella tikarit ja miekat olivat Etelä-Skandinaviassa ja Pohjois-Saksassa yleisiä hauta-antimia (mm. Larsson 1986) ja myös Suomeen ne ovat saapuneet näiltä vanhemman pronssikauden pronssikulttuurin kannalta keskeisiltä alueilta (esim. Vandkilde 1996: 15–18; Salo 2010: 16). Yhtä Raumalta löytynyttä tikaria (KM 2800:6) lukuun ottamatta kaikki vanhemman pronssikauden tikari- ja miekkalöydöt on tehty Ahvenanmaalta, Varsinais-Suomesta sekä Uudeltamaalta. Kyseisten esineiden päätyminen hautoihin ja suuri osuus hautalöydöistä viittaavat siihen, että näillä löytöalueilla skandinaaviset perinteet tunnettiin ja niitä myös noudatettiin esineiden sijoittelussa ja hautaustavoissa. Miekkojen ja tikareiden lisäksi muita vanhemman pronssikauden hautalöytöjä ovat olkakirveet, muutama nappi ja veitsi, keihäänkärki ja neula, sekä epämääräiset esineiden katkelmat.

Pronssiesineet Suomen pronssikauden hautalöydöissä.

Nuoremman pronssikauden (1100–500 eKr.) hautalöydöistä lähes kolmasosa on partaveitsiä. Partaveitsien lisäksi löydöissä on paljon nappeja ja pinsettejä, jotka yhdessä partaveitsien kanssa muodostavat yli puolet nuoremman pronssikauden hautalöydöistä. Myös nuoremman pronssikauden esinelöydöt heijastavat skandinaavisia vaikutteita, sillä partaveitset, napit ja pinsetit ovat Skandinaviassakin usein hautausten yhteydessä esiintyviä esineitä (mm. Baudou 1960; Hyenstrand 1968; Larsson 1986). Skandinaviassa nuoremman pronssikauden partaveitset ovatkin useimmiten haudoissa ryhmänä pinsettien, kaksoisnapin, sekä veitsen tai jonkin näistä kanssa ja samassa yhteydessä voi esiintyä myös naskaleita ja piikiveä, sekä eläinten osia (Larsson 1986: 36; Thedéen 2004). Kaikkia kyseisiä esineitä esiintyy samoissa hautauksissa kuitenkin harvoin (Kaul 1998: 150). Suomen partaveitsistä, samoin kuin napeista puolet on löytynyt Satakunnasta. Myös kaikki pinsettilöydöt on tehty Satakunnan alueelta.

Partaveitsiä ja pinsettejä on perinteisesti pidetty henkilökohtaiseen hygieniaan ja lähinnä parran leikkaamisen käytettyinä välineinä (mm. Baudou 1960: 29–30). Sittemmin on kuitenkin esitetty, että kyseisillä esineillä olisikin ollut merkitystä lähinnä hautausseremonioissa ja ihmisen elämään liittyvissä siirtymäriiteissä, eivätkä kysymyksessä olisi niinkään hygieniatarvikkeet (esim. Jensen 2002: 399). Näin ollen partaveitset liittyisivät sellaisten henkilöiden hautauksiin, joilla olisi yhteisössä ollut rooli siirtymäriittien suorittajina yhteisön jäsenten eri elämänvaiheissa syntymästä kuolemaan. Lisäksi partaveitsiä ja pinsettejä olisi käytetty mm. vainajan rituaalisen puhdistamiseen ennen polttamista, sillä ne esiintyvät lähinnä polttohautausten yhteydessä (Thedéen 2003: 104–105; 2004: 118–122).  Tämän lisäksi myös nappeja on aiemmin pidetty arkielämään liittyvinä esineinä, eli lähinnä vaatteiden kiinnittiminä (Baudou 1960: 87; Salo 1981: 262). Nappeja on kuitenkin löydetty usein partaveitsien sekä pinsettien kanssa samoista hautauksista (Larsson 1986: 36). On ajateltu, että koska kaksoisnapit ovat osana partaveitsien ja pinsettien muodostamia rituaalisiksi katsottuja löytökokonaisuuksia, olisivat napit näissä yhteyksissä toimineet lähinnä sulkijoina pusseissa, joissa muita esineitä, kuten partaveistä, pinsettejä, piikiveä, naskalia ym. säilytettiin (Thedéen 2004: 116, 122).

Koruneula Vehmaalta ja kaksoisnappeja Salon Uskelasta. Esineet Kansallismuseon esihistorian perusnäyttelyssä. Kuva: Ulla Moilanen.

Suomessa esiintyy vain muutamassa tapauksessa Skandinaaviseen tapaan partaveitsiä ja muita esineitä yhdistelminä samoissa hautauksissa. Kokemäeltä löydetyn veitsen (TYA 172:1) yhteydessä on hautaukseen liitetty partaveitsi, pinsetit, sekä kaksi piiesinettä. Euran Loukomäen veitsilöydön (KM 12858:1) kanssa samassa hautauksessa on ollut mahdollisesti tulen tekemiseen liittyvää piikiveä. Muutoin partaveitset, pinsetit tai napit ovat yleensä olleet hautauksissa lähinnä yksittäisinä esineinä. Nakkilan Rieskaronmäestä yhdestä röykkiöstä on löydetty kahdet pinsetit (SatM 17102:2, SatM 17102:7). Lisäksi kyseisestä röykkiöstä on löydetty kamman (SatM 17102:4) ja epämääräisen pronssiesineen katkelman (SatM 17102:3) lisäksi yksi pronssilevy (SatM 17102:10–11), jonka reuna oli teroitettu ja esine tällä perusteella tulkittu mahdollisesti partaveitsen tapaan käytetyksi. Pinsetit, mahdollinen partaveitsi ja kampa kuuluvat kuitenkin samassa röykkiössä esiintymisestä huolimatta kaikki eri hautauksien yhteyteen (Salo 1981: 84–87).

Suomalaiset partaveitsi-, pinsetti- ja nappilöydöt seuraavat skandinaavista esimerkkiä siltä osin, että Euran Luistarin (KM 22346:25) poikkeavia, moniperiodisia olosuhteita ja Inarin kätkölöytöä (KM 8724:2) lukuun ottamatta kaikki partaveitsilöydöt on tehty haudoiksi tulkituista röykkiöistä ja Ahvenanmaan Sundin löytö (ÅM 96:6) hautauksen sisältäneestä laivalatomuksesta. Laihian veistä (KM 703) lukuun ottamatta kaikkien hautarakenteista löydettyjen partaveitsien kanssa on esinelöydön yhteydessä havaittu myös palanutta luuta. Vaikka kyseisen Laihian laivankuvaveitsen kanssa samasta röykkiöstä ei mainita löytyneen luuta, liittyy siihen kuitenkin mielenkiintoinen kaivaushavainto. Aspelinin (1875) mukaan haudassa olisi tutkimusten yhteydessä havaittu ”nahkan kappaleita”. Olisiko veitsi voinut olla nahkapussiin tms. suljettuna? Myös napit ovat yhtä lukuun ottamatta hautalöytöjä röykkiöistä. Pinseteistä Kokemäen Myllymäen pinsetit (KM 7980:1) ovat irtolöytö sorakuopasta, mutta kaikki muut pinsetit ovat hautalöytöjä.

Ylempi veitsi Perniöstä, alempi Laihialta (KM 703). Esineet Kansallismuseon perusnäyttelyssä. Kuva: Ulla Moilanen.

Muita nuoremman pronssikauden hautalöytöesineitä ovat mm. veitset, rengaskorut ja neula, sekä putkikirveet ja tarkemmin määrittelemättömät esineiden katkelmat. Putkikirveistä tosin ainoastaan yksi Maaningan kirves (KM 26618:1) on melko varmasti röykkiöstä, muut kaksi ovat epävarmoja hautalöytöjä tuhoutuneiden röykkiöiden lähistöltä. Vaikka kirveet muodostavat yleisesti huomattavan osan Suomen pronssikautisista pronssiesinelöydöistä, ei niitä juurikaan laitettu hautoihin. Vastaava tilanne oli myös Skandinaviassa, missä kirveitä on löydetty röykkiöistä vain harvoin (Baudou 1960: 16).

Alueellisesti pronssiesineitä haudoista on löytynyt lähinnä Satakunnasta, Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta, sekä Ahvenanmaalta ja Pohjanmaalta. Vanhemmalla pronssikaudella löytöjä on eniten Varsinais-Suomesta, sekä joitakin Ahvenanmaalta ja Uudeltamaalta. Hautalöytöjen määrä kuitenkin suorastaan romahtaa näillä alueilla siirryttäessä vanhemmalta pronssikaudelta nuoremmalle. Nuoremmalle pronssikaudelle ajoittuvia hautalöytöjä on tehty lähes ainoastaan Satakunnasta. Satakunnan alueella hautalöytöjen suureen määrään vaikuttaa yleisesti se, että alueella on tutkittu röykkiöitä aktiivisesti. Tutkimusaktiivisuus voikin osaltaan selittää Satakunnan löytöjen runsauden nuoremmalla pronssikaudella, mutta se ei selitä nuoremman pronssikauden hautalöytöjen puuttumista muilta alueilta. Ainoastaan Pohjanmaalta tunnetaan neljä nuoremman pronssikauden hautalöytöesinettä, muiden maakuntien esinelöydöt ovat yksittäisiä. Myös niillä alueilla, joilla esiintyy eniten vanhemman pronssikauden hautalöytöjä, on nuoremmalle pronssikaudelle ajoitettu ainoastaan muutamia esineitä. Ahvenanmaalla on nuoremmalle pronssikaudelle ajoitettu vain yksittäinen laivalatomuksesta löytynyt esine ja Varsinais-Suomen ainoa mahdollisesti nuoremmalle pronssikaudelle ajoittuva hautalöytö ajoittuu vanhemman ja nuoremman pronssikauden taitteeseen. Uudeltamaalta nuoremman pronssikauden hautalöytöjä ei ole lainkaan.

Hautalöytöjen määrä eri maakunnissa vanhemmalla ja nuoremmalla pronssikaudella.

Vanhemmalla pronssikaudella Varsinais-Suomesta, Ahvenanmaalta ja Uudeltamaalta löydetyt esinetyypit, eli tikarit ja miekat vastaavat skandinaavisia esikuvia, joten vaikutteet hautaustapoihin saatiin Skandinaviasta. Nuoremman pronssikauden hautalöydöt keskittyvät lähes yksinomaan Satakunnan alueelle, missä puolestaan nuoremman pronssikauden hautalöytöesineissä pinsettien ja partaveitsien muodossa on nähtävissä samankaltaisuus skandinaavisten esinelöytöjen kanssa. Sinänsä skandinaaviset vaikutteet esineiden hautaan panemisessa näyttävät jatkuvan vanhemmalta pronssikaudelta nuoremmalle, mutta vaikutusalue muuttuu pohjoisemmaksi.

Mitä tapahtui vanhemman pronssikauden vaihtuessa nuorempaan? Miksi pronssiesineitä saapui ja sijoitettiin hautoihin pronssikauden alkaessa Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla, mutta niiden määrä väheni nuoremmalle pronssikaudelle siirryttäessä? Pronssiesineitä kuitenkin saapui Suomeen edelleen Skandinaviasta ja myös skandinaaviset tavat mm. hautaan laitettavien esineiden suhteen tunnettiin, mistä todisteena ovat mm. Satakunnan hautausten nuoremman pronssikauden skandinaavisia vastaavat pronssiesinelöydöt. Oliko Varsinais-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Uudellamaalla ehkä skandinaavisten vaikutteiden saapumisessa II (1500–1300 eKr.) ja III (1300–1100 eKr.) periodeille ajoittuva huippukausi, joka päättyi vanhemman ja nuoremman pronssikauden vaihteessa?

Esinelöytöjen lisäksi palaneista luista tehtyjen AMS-radiohiiliajoitusten mukaan pronssikauden II ja III periodi näyttävät olleen polttohautaustavan kannalta aktiivisinta aikaa (Asplund 2011: Fig. 1). Nuoremmalle pronssikaudelle ajoittuvia polttohautauksia puolestaan on II ja III periodia selvästi vähemmän. Kun myös hautalöytöesineet eteläisimmässä ja lounaisessa Suomessa lähes katoavat vanhemman pronssikauden jälkeen, voidaan pohtia voisiko näillä ilmiöillä olla jonkinlainen yhteys. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla Skandinaviasta saapunut maahanmuutto, mikä näkyi nopeana esinemäärien lisääntymisenä sekä polttohautausten alkamisena II periodilla esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Unto Salo (1981: 428–431) on esittänyt oletuksen, että kaikki II periodin röykkiöhaudat olisivat seurausta maahanmuutosta.

Skandinaavinen pronssinappi ja palaneita luita, joukossa kallon kappaleita. Oikealla nappi piirrettynä. Kuva: Miettinen 1992. Piirros: Museovirasto, Tuula Piili 1997 (Purhonen 2001: 123)

On myös mahdollista, että yhteyksissä eteläiseen Skandinaviaan tapahtui jonkinlaisia muutoksia vanhemman ja nuoremman pronssikauden taitteessa, mikä osaltaan voisi selittää esineiden vähenemisen. Hautalöytöjä ei ole lähes lainkaan Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa tai Uudellamaalla, eikä alueiden irtolöydöissäkään nuoremmalla pronssikaudella ole enää eteläskandinaavisia esineitä, mutta irtolöytöinä tunnetaan mm. Keski-Ruotsissa yleisiä Mälarin kirveitä.

Varhaisella pronssikaudella yhteydet eteläisestä ja lounaisesta Suomesta näyttävät pronssiesinetyyppien perusteella keskittyneen Etelä-Skandinaviaan, mihin oli syntynyt pronssikulttuurin kannalta keskeinen alue. Pronssikauden jälkipuolella Keski-Ruotsiin syntyi uusi metallikulttuurin keskusalue ja myös Suomesta löytyneet nuoremman pronssikauden esineet heijastavat yhteyksien kohdistumista kyseiselle alueelle. Salo (1984a: 165) on kuitenkin huomauttanut, ettei metallinvalannan tai -kaupan keskusalueen muutos selitä löytöjen vähenemistä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, koska olivathan yhteydet näiltä alueilta Etelä-Skandinaviaan maantieteellisesti edelleen olemassa ja toisaalta meritieyhteys myös Keski-Ruotsiin oli mahdollinen aivan kuten Satakunnasta.

Vaikuttaakin siltä, että hautalöytöjen puuttuessa irtolöytöjen valossa tarkasteltuna jonkinlaiset yhteydet myös mm. Varsinais-Suomesta olivat olemassa aiemman Etelä-Skandinavian sijaan Keski-Ruotsiin, mutta jostain syystä hautaustavoissa ei enää seurattu skandinaavisia esikuvia II-III -periodien tapaan. Satakunnassa sen sijaan muutos oli päinvastainen. Vaikka röykkiöhautaus oli alueella tuttua jo pronssikauden alkupuolelta lähtien, ja skandinaavisia vaikutteita saapui jossain määrin koko pronssikauden ajan, ei Satakunnasta tunneta kuin yksi vanhemmalle pronssikaudelle ajoittuva pronssiesinelöytö haudasta. Nuoremmalle pronssikaudelle ajoittuvia löytöjä sen sijaan on runsaasti ja esineellisessä hautauksessa noudatettiin skandinaavistyyppisiä tapoja.

 

Tiedot esinelöydöistä perustuvat pro gradu -tutkielmaani ”Pronssikautiset pronssiesinelöydöt Suomessa”.

Seuraavat tekstissä esiintyvät lyhenteet viittaavat kokoelmaan, jossa esinettä säilytetään:

KM: Kansallismuseo

SatM: Satakunnan museo

TYA: Turun yliopisto, arkeologian oppiaine

Lähteet:

Aspelin, J.R. 1875. Suomalais-ugrilaisen muinaistutkinnon alkeita. Helsinki: SKS.

Asplund, H. 2011. Early Bronze Age Cairn Dates from Burned Bone, teoksessa J. Harjula, M. Helamaa & J. Haarala (toim.) Times, Things and Places. 36 Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen: 42-49. Raisio: Newprint.

Baudou, E. 1960. Die regionale und chronologische Einteilung der jüngeren Bronzezeit im Nordischen Kreis. Stockholm: AB Tryckindustri.

Hyenstrand, Å. 1968. Gravformer och symboltecken under yngre bronsålder. Fornvännen 63: 185–189.

Jensen, J. 2002. Danmarks Oldtid. Bronzealder 2000–500 f. Kr. Köbenhavn: Gyllendal.

Kaul, F. 1998. Ships on Bronzes. A Study of Bronze Age Religion and Iconography. (Studies in Archaeology and History 3). Copenhagen: PNM.

Larsson, T. B. 1986. The Bronze Age metalwork in Southern Sweden : aspects of social and spatial organization 1800–500 B.C. (Archaeology and Enviroment 6). Stockholm: Gotab.

Meinander, C.F. 1954. Die Bronzezeit in Finnland. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 54. Helsinki: Puromiehen Kirjapaino Oy.

Miettinen, T. 1992. Kotkan Kaarniemen Salovaaran hiidenkiukaan kaivaus 4.5. – 27.5.1992. Kymenlaakson maakuntamuseon arkisto.

Purhonen, P. (toim.) 2001. Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Museovirasto.

Salo, U. 1981. Satakunnan historia 1,2. Satakunnan pronssikausi. Rauma: Oy Länsi-Suomi.

Salo, U. 1984a. Pronssikausi ja rautakauden alku, teoksessa E. Laaksonen, E. Pärssinen & K.J. Sillanpää (toim.) Suomen historia 1: 98–249. Espoo: Weilin+Göös.

Salo, U. 2010. Pronssikauden miekat, teoksessa K. Hintsala (toim.) Miekka Suomessa: 14–31. Turku: Finepress Oy.

Soikkeli-Jalonen, A. 2016. Pronssikautiset pronssiesinelöydöt Suomessa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto.

Thedéen, S. 2003. Life Course Practices in Bronze Age Landscapes of East Central Sweden. Beyond Divine Chiefs and Neodiffusionism. Current Swedish Archaeology 11: 97–118.

Thedéen, S. 2004. Gränser i livet – gränser i landskapet. Generationsrelationer och rituella praktiker i södermanländska bronsålderslandskap. (Stockholm Studies in Archaeology 33). Östervåla: Elanders Tofters.

Tuovinen, T. 1985. Kokemäki, Orjapaasi, varhaismetallikautisen hautaraunion tutkimus 1980. Karhunhammas 9: 1–9.

Vandkilde, H. 1996. From Stone to Bronze. The Metalwork of the Late Neolithic and Earliest Bronze Age in Denmark. Århus: Aarhus University Press.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s