Itä-Eurooppa ja Venäjä

Venehautauksia kivi- ja pronssikauden Euraasiassa

Veronika Paschenko – Turun yliopisto

Monissa kulttuureissa vesi ja virta sekä niitä pitkin kulkevat veneet ovat symboleita elämän ja kuoleman välisestä liminaalitilasta. Veneet kuljettavat ihmisiä “toiselle puolelle” – toiselle puolelle jokea, toiselle saarelle tai toiseen maahan. Veden virta luo mielikuvan jatkuvuudesta elämän ja kuoleman välillä, ja saattaa vainajan seuraavalle etapille elämän kiertokulun mukaan. Voikin ajatella, että jo kivikaudella veneet on nähty kulkuyhteytenä myös toiselle puolelle todellisuutta. Paljon myöhemmin rautakaudella laiva- ja venehautauksista muodostui etenkin Pohjoismaissa merkittävä hautaustapa. Tässä jutussa selvitän venehautausperinteen varhaisimpia kerrostumia tarkastelemalla muutamia kivi- ja pronssikaudelle ajoittuvia ruuhi- ja venehautauksia Euroopassa ja Aasiassa.

Vuonna 1824 tehty piirros peuroja nahkakanooteista metsästävistä inuiiteista. Pohjoismaiden kivikautisten veneiden on usein arveltu olleen samalla tekniikalla tehtyjä. Kuva: The John Carter Brown Library, Brown University (CC). https://www.brown.edu/academics/libraries/john-carter-brown/about

Vuonna 1824 tehty piirros peuroja nahkakanooteista metsästävistä inuiiteista. Pohjoismaiden kivikautisten veneiden on usein arveltu olleen samalla tekniikalla tehtyjä. Kuva: The John Carter Brown Library, Brown University (CC).

Kivi- ja pronssikaudella vesikulkuneuvot eivät vielä olleet tarpeeksi suuria laivoiksi. Ympäristöolosuhteet jääkauden jälkeisessä Skandinaviassa olivat aluksi karut, eikä niukka kasvillisuus tuottanut tarpeeksi isoja ja paksuja puita ruuhienkaan tekoon. Euroopan ensimmäiset veneet rakennettiinkin todennäköisesti hyödyntämällä eläinten luita, sarvia ja nahkaa (Fletcher 2015; McGrail 2001). Nahkaveneitä voitiin valmistaa rakentamalla sarvista veneelle runko, joka päällystettiin pingottamalla ympärille yhteen ommellut nahat. Oletus perustuu muun muassa kalliomaalausten ja -piirrosten tulkintaan, etnografisiin esimerkkeihin sekä muiden maanosien varhaisiin veneisiin. Siitä, onko tällaisia veneitä käytetty hautausmenoissa, ei ole löytynyt fyysisiä jäänteitä.

Noin 8000-luvulla eaa. Skandinavian puusto alkoi mahdollistaa ruuhien valmistamisen, minkä jälkeen niitä alkaa toisinaan esiintyä myös haudoissa. Käytännössä puun rungosta koverrettuun, niin sanottuun ruuhiarkkuun tehtyjä hautauksia voi virheellisesti luulla venehautaukseksi. Epäselvien tapausten ratkomiseksi onkin tärkeä dokumentoida mahdolliset venehautaukset yksityiskohtaisesti sekä vaaka- että pystysuunnassa (Natuniewicz-Sekula & Seehusen 2010). Myös ruuhen säilyneisyydellä on merkitystä, kun arkun alkuperäistä funktiota mietitään.

Noin 8000 vuotta vanhaa Hollannista löytynyttä Pessen ruuhta pidetään maailman vanhimpana. Kuva: Drents Museum/CC.

Noin 8000 vuotta vanhaa Hollannista löytynyttä Pessen ruuhta pidetään maailman vanhimpana. Kuva: Drents Museum/CC.

Venehautaus kalliotaiteessa?

Euroopassa kivi- ja pronssikautiset venehautalöydöt ovat vähäisiä, mutta perinnettä voi tarkastella konkreettisten hautojen lisäksi kalliomaalausten ja -piirrosten avulla. Niissä veneitä kuvataan toisinaan osana rituaaleja ja vene on kalliotaiteessa toisinaan tulkittu myös transformaation symboliksi (Van de Noort 2011). Azerbaidžanissa sijaitsevissa, noin 8000 vuotta vanhoissa Gobustanin kalliopiirroksissa veneitä on kuvattu kuljettamassa aurinkoa ja muita taivaankappaleita, ja alueella esiintyy vieläkin paikallisia uskomuksia veneistä, jotka kuljettavat aurinkoa joka yö horisontin toiselle puolelle. Vastaavasti veneiden on voitu ajatella vievän vainajat horisontin toiselle puolelle taivaankappaleiden tavoin (Simonia & Jijelava 2015).

Pohjoismaiden kalliotaiteessa esiintyy satoja laivoja ja veneitä erilaisissa tilanteissa metsästyksestä sodankäyntiin. Joissakin kalliomaalauksissa ja -piirroksissa kuvataan mahdollisesti veneiden käyttöä rituaaleissa, mutta rituaalin luonne ei aina ole yksiselitteinen. Esimerkiksi erästä Altan kalliopiirrosta Norjassa, ajalta 4800 – 4000 eaa., on tulkittu muun muassa siten, että ihmishahmot yrittävät rikkoa venettä halkaisemalla sen kahtia. Piirroksen vieressä on kuvattu erilaisia rituaaliin viittaavia tilanteita, kuten piiritanssi, sekä yksi muista erottuva, pitkänomainen hahmo, joka saattaisi olla sivussa makaava vainaja. Veneen rikkominen voisi olla osa hautausrituaalia, jossa vene uhrataan tai valmistellaan haudattavaksi vainajan kanssa. Eräässä toisessa Altan kalliopiirroksessa joukko veneitä kuljettaa ihmisiä, ja jokaisen veneen keskellä on ylimääräinen objekti. Tilanne ei näytä miltään tunnistettavalta metsästystä tai sotaa kuvaavalta piirrokselta, joten sitäkin on ehdotettu veneillä suoritettavaksi hautausmenoksi. (Helskog 2014: 54, 56, 92-93).

Norjalaisen arkeologin, emeritusprofessori Knut Helskogin mukaan Altan kalliopiirroksissa kuvattujen veneiden kohotettu keula sekä muut rituaaleihin viittaavat piirteet voisivat symboloida tuonpuoleiseen matkaavaa venettä ja kuvata veneen osuutta kuolemaan liittyvissä rituaaleissa. Kuva: Helskog 2014, fig. 88.

Norjalaisen arkeologin Knut Helskogin mukaan Altan kalliopiirroksissa kuvattujen veneiden kohotettu keula sekä muut rituaaleihin viittaavat piirteet voisivat symboloida tuonpuoleiseen matkaavaa venettä ja kuvata veneen osuutta kuolemaan liittyvissä rituaaleissa. Kuva: Helskog 2014, fig. 88.

Altan kalliopiirroksissa esiintyy myös veneitä, joissa kuljetetaan jotakin ylimääräistä lastia. Kuva: Klem 2010: 58.

Altan kalliopiirroksissa esiintyy myös veneitä, joissa kuljetetaan jotakin ylimääräistä lastia. Kuva: Klem 2010: 58.

Møllegabetin mesoliittinen venehautaus

Toistaiseksi Skandinavian vanhin tunnettu venehautaus on Tanskan Ærøssa sijaitseva mesoliittinen ruuhi Møllegabet II, joka ajoittuu aikavälille 4900 – 4730 eaa.. Nykyisin paikka sijaitsee täysin veden alla johtuen jääkauden jälkeisestä vedenpinnan noususta, mutta hautauksen tekoaikaan paikka on ollut aivan rannan lähellä sijainnutta matalikkoa. Hautaushetkellä hautapaikkaan pääsi ilmeisesti isoja kivimurikoita pitkin, jotka olivat aikoinaan vedenpinnan yläpuolella. (Grøn & Skaarup 1993).

Ruuhi on aikojen kuluessa altistunut aaltojen ja veden virtauksen vaikutuksille, minkä vuoksi löytö on hieman hajanainen – palamattomia ihmisluita löytyi sekä ruuhen sisä- että ulkopuolelta. Löytöhetkellä ruuhi oli myös hyvin huonokuntoinen ja siitä puuttui peräosa, joten sen alkuperäistä kokoa on vaikea arvioida. Säilyneen osan pituus on 2,5 metriä ja leveyttä kulkuvälineellä oli vähintään 60 cm. Erityistä huomiota on herättänyt taidokas veistotekniikka, jolla veneen seinämiin ja pohjaan on saatu alle 1,5 cm paksuus (Grøn & Skaarup 1993). Ruuhen ympäriltä löytyi myös kaksi oletettua melaa. Ruuhen säilyneessä osassa oli hiiltymiä, jotka saattavat liittyä tulenpitoon ja hautausrituaaliin. Toisinaan kivikautisista ruuhista on löydetty merkkejä hiekkakerroksella eristetystä tulisijasta, jonka tarkoituksena on voinut olla esimerkiksi kalojen houkuttaminen yöllä (Klooß & Lübke 2006: 103-4). Toisaalta ruuhen palaminen on saattanut vaikuttaa siihen, että se ei ole ollut enää käyttökelpoinen kulkuvälineenä, mikä selittäisi sen sekundaarisen käytön arkkuna (Grøn & Skaarup 1993: 48). Ruuhen yhteydestä löydetyt luut kuuluvat yhdelle henkilölle: noin 25-vuotiaalle, vankkarakenteiselle miehelle. Vainajan kallossa on merkkejä parantuneesta vammasta, todennäköisesti kirveen osumasta (Grøn & Skaarup 1993: 47). Vamma ei ole aiheuttanut henkilön kuolemaa, mutta se kertonee rauhattomista ajoista ja väkivaltaisista yhteenotoista mesoliittisella kivikaudella.

Møllegabetin ruuhihautauksen kaivauskarttaan on merkitty mm. luujäännösten löytöpaikkoja ja muita havaintoja. Kuva: Grøn & Skaarup 2012, fig. 11.

Møllegabetin ruuhihautauksen kaivauskarttaan on merkitty mm. luujäännösten löytöpaikkoja ja muita havaintoja. Kuva: Grøn & Skaarup 1993, fig. 11.

Ruuhen ympäristöstä ja sen alta löytyi paljon jäänteitä kaarnasta tai tuohesta, ja on ehdotettu, että vainaja tai koko vene olisi voitu kääriä tuoheen. Muutamia tuoheen käärittyjä vainajia on löytynyt myös muualta Tanskasta, mutta luulen, että tässä tapauksessa tuoheen käärimisen tarkoitus on ollut pitää vainaja paikallaan veneessä. Muuten ruumis olisi lähtenyt kellumaan, sillä vene oli upotettu tarkoituksella veden alle ja sitä oli estetty liikkumasta sitomalla se molemmista päistä paaluihin (Mithen 2005). Ruuhen peräosaan oli sijoitettu kauriin sarvia, samaan tapaan kuin maakuoppiin tehtyhin ruumishautauksiin. Juuri sarvia pidetään selkeimpänä indikaattorina siitä, että kyseessä oli nimenomaan veteen tehty hautaus, joka suoritettiin samoilla periaatteilla ja rituaaleilla kuin tavalliset, maanalaiset ruumishautaukset (Skaarup & Grøn 2004).

Øgården neoliittinen venehautaus

Toinen Tanskasta löytynyt venehautaus on neoliittinen Øgårde III Sjællandin saarella. Hautauksen radiohiiliajoitus on 3360 cal BC. Tämä seitsemän metriä pitkä ruuhi oli myös kiinnitetty pysymään paikallaan useamman paalun avulla, mutta Møllegabetista poiketen vene oli jätetty kellumaan veden pinnalle. Aikakauden ruuhille tyypilliseen tapaan laidoissa oli tarkoituksella tehtyjä reikiä, joihin paalut on voitu kiinnittää (McGrail 2001). Ruuhen välittömästä läheisyydestä löydetyn miehen luurangon on arveltu olleen alkujaan veneen keulapäässä, josta myöhemmät ulkoiset vaikutukset ovat siirtäneet luut ruuhen ulkopuolelle. Ruuhen toisessa päädyssä oli jälkiä tulisijasta, josta löytyi hiiltä ja jäänteitä kalasta (Skaarup & Grøn 2004). Vaikka Møllegabetin veneen alkuperäistä kokoa ei tunneta, on mahdollista että siinäkin vainaja oli sijoitettu samalla tavalla kuin Øgårdessa, eli veneen keulapäähän.

Molemmissa ruuhissa on ollut runsaasti tilaa sekä vainajalle että antimille. Itse olettaisin, että vainajan jalkatilaan on voitu asettaa hauta-antimia tai polttaa tulta rituaalitarkoituksessa. Øgårde III:n ja Møllegabetin venehautausten välinen ikäero on noin 1500 vuotta, mutta ne ovat silti melko samankaltaisia. Voi vain arvailla, kuinka suuri on löytämättömien ja dokumentoimattomien venehautojen määrä. Löytöjen niukkuus voi johtua muun muassa siitä, että vedenalaiset kohteet ovat alttiimpia tuhoutumiselle. Uusia vene-hautoja voi kuitenkin yrittää löytää esimerkiksi tarkastelemalla kriittisesti aiemmin kaivettuja kohteita, jotka sijaitsevat rannalla.

Nationalmuseet Danmark.

Tanskan kansallismuseon piirros siitä, miltä Øgården ruuhihautaus olisi voinut näyttää tekohetkellä. Kuva: Nationalmuseet Danmark.

Veden alle tehdyt hautaukset todennäköisesti sijaitsevat lähellä maahan kaivettuja hautoja. Tanskasta on löytynyt myös rannalle huuhtoutuneita kivikautisia ihmisjäännöksiä, mikä voi merkitä sitä, että venehautaus oli luultua yleisempi käytäntö (Skaarup & Grøn, 2004). Voi olla, että Øgården ja Møllegabetin ruuhihautaukset ovat säilyneet meidän päiviimme senkin vuoksi, että kulkuvälineitä oli estetty liikkumasta paalujen avulla. Rannalle huuhtoutuneet ihmisjäännökset voisivat olla peräisin vainajista, joiden hautaveneitä ei kiinnitetty pysymään paikallaan. Tanskassa Ison-Beltin saariston soisilta alueilta on löytynyt 20 kivikautista venettä, joista yhdentoista läheisyydestä on löytynyt myös ihmisjäännöksiä. Useissa tapauksissa on kuitenkin hankala todistaa, että löydöt todella liittyvät toisiinsa ja muodostavat hautauskontekstin. Myös sekundääriset vaikutukset ja löytöjen huono kunto tekevät usein tulkinnasta vaikeaa. Veneen yhteydestä löytyneet ihmisluut sekä esineet ovat voineet joutua löytöpaikkaan muusta syystä kuin tarkoituksellisesta hautauksesta. Vaikka osa Ison-Beltin vainajista on todennäköisesti peräisin vene- tai ruuhihautauksista, voidaan täysin varmuudella hautoina pitää vain Øgården ja Møllegabetin löytöjä (Skaarup & Grøn 2004).

Maanalaiset hautaukset veneissä

Veteen tehtyjä venehautauksia on löytynyt hyvin niukasti, mutta veneisiin tai veneen muotoisiin arkkuihin tehtyjä hautauksia kuivalla maalla on löytynyt hieman enemmän. Osa tällaisista hautauksista ajoittuu pronssikaudelle. Venäjän Tjumenissa, Ingalskaya-laaksossa sijaitsevassa Buzan III-nimisessä kohteessa kaivettiin vuosina 1995-1996 laaja myöhäiskivikaudelle ja pronssikaudelle ajoittuva kalmisto, joka sisälsi ainakin yhden venehautauksen. Yli viisimetrisessä veneessä oli jälkiä ennen hautaamista tapahtuneesta palamisesta. Ruumis ei ollut säilynyt, mutta vainajan asuun kuuluneet noin 170 hiottua kiviriipusta sijaitsivat veneen pohjalla. Haudan vieressä oli merkkejä toisestakin venehaudasta, joka oli mahdollisesti maatunut kokonaan. Veneen pohjalla oli jälkiä tervauksesta. Keulan pohja oli muotoiltu jyrkästi kapenevaksi, muistuttaen lyhyttä köliä, ja nokassa oli jälkiä ulkonevasta, korkeasta ulokkeesta, joka on mahdollisesti jäännös keulan koristeveistoksesta. Haudan ajoitus on noin 3200 eaa., mikä tekee siitä koko Venäjän alueen vanhimman venehaudan. (Matveev et al. 1997).

Tyumenin museossa on mahtipontinen rekonstruktio Bazanin kalkoliittisesta venehautauksesta. Kuva: Wikimedia Commons.

Tjumenin museossa on mahtipontinen rekonstruktio Buzanin kalkoliittisesta venehautauksesta. Rekonstruktion vene muistuttaa lähinnä rautakautisia aluksia. Kuva: Wikimedia Commons.

Iso-Britanniasta on löytynyt muutamia pronssikautisia venehautoja, mm. Yorkshiresta, Cumbriasta ja Walesista. Nämä hautaukset sijaitsevat pääosin kauempana vesiyhteyksistä. Tarkemmat tutkimukset näistä haudoista ovat kuitenkin osoittaneet, ettei kyseessä ole ollut käytöstä poistettujen veneiden käyttäminen uudelleen, vaan veneen muotoisiksi veistetyt ruumisarkut (Van de Noort 2013: 392). Myös Tanskasta Jyllannista on löytynyt pronssikautisia, veneenmuotoisia hauta-arkkuja. Arkut on täytetty usein kivillä samaan tapaan kuin myöhemmin rautakautisissa venehautauksissa (Hawkes 1940).

Yorkshiren Loose Howesta on löytynyt yhteensä kolme pronssikaudelle ajoittuvaa venettä muistuttavaa ruuhiarkkua, jotka on veistetty yhdestä puunrungosta. Muotonsa puolesta ne eivät kuitenkaan jäljitelleet perinteistä ruuhivenettä, sillä sen ajan ruuhiin ei kuulunut köliä tai suippoa keulaa (Fokkens & Harding 2013; McGrail 2001; Elgee & Elgee 1949). Arkkujen mallina on siis toiminut jokin astetta kehittyneempi venetyyppi. Loose Howen ruuhiarkut oli haudattu pronssikaudelle tyypillisen hautakummun alle ja niihin liittynee veteen kytkeytyvää symboliikkaa (McGrail 2001; Van de Noort 2011; Elgee & Elgee 1949).

Myös Walesista, Disgwylfa Fawrin hautakummusta on löytynyt kaksi venettä muistuttavaa, tammesta veistettyä ruuhiarkkua. Näiden pituudet ovat noin 2,7 m ja 1,5 m. Pienempi arkku on ajoitettu noin vuoden 1350 eaa. tienoille, ja sen alla oleva pitempi arkku noin vuoteen 1910 eaa.. Palaneita ihmisluita löytyi vain pienemmästä arkusta, josta löytyi myös eläimen nahkaan käärittyjä hauta-antimia. Hautauksen ympärille oli ladottu kivikehä (Daniel & Foster 1963; National Monuments Record of Wales 2004). Arkkujen asetelma ja ikäero antaa vaikutelman, että nuorempi arkku oli tarkoituksella haudattu vanhemman venearkun yläpuolelle. Ikäero on kuitenkin mielestäni liian suuri ollakseen kahden eri sukupolven hautaus, ja ruumiin puuttuminen vanhemmasta arkusta antaa vaikutelman, että hautaukset on tehty aivan eri syistä.

Disgwylfa Fawrin pronssikautinen hautakumpu Walesissä. Kuva: Andy Tomkins/Flickr CC.

Disgwylfa Fawrin pronssikautinen hautakumpu Walesissä. Kuva: Andy Tomkins/Flickr CC.

Lopuksi

Kivi- ja pronssikautiset venehautaustavat ja niiden monimuotoisuus herättävät paljon kysymyksiä venehautauksen syystä, niihin liittyvistä rituaaleista ja vainajien asemasta. Veneeseen hautaamisen taustalla on voinut olla myös muu kuin veneen symbolinen merkitys kuolemanjälkeiseen liminaalitilaan saattajana. Veden äärellä asuvilla kulttuureilla saattoi olla eroja kalastajien ja muiden yhteisön jäsenien hautauskäytännöissä. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että kalastajat olivat eriarvoisia kuin muut, vaan pyrkimyksenä on voinut olla taata vainajille tuonpuoleisessakin tutut olosuhteet ja välineet. Ingalskayan venehautauksen tapauksessa on mahdollista, että veneeseen haudattu vainaja oli eri asemassa suhteessa muihin ympärille haudattuihin, sillä sekä hauta-antimet että haudan sijainti on kalmiston keskellä.

Veneisiin on voitu haudata myös muukalaisia, jotka saapuivat vieraalle alueelle vesiteitä pitkin, jolloin vene on voinut edustaa tähän läheisesti liitettyä objektia. Veneet voi myös nähdä tärkeinä kulttuurin muokkaajina, sillä niiden avulla ihmisryhmät ovat päässeet kosketuksiin toistensa kanssa. Hautaamalla veneisiin on voitu kunnioittaa myös tätä merkitystä (Foster & Daniel 1963). Joka tapauksessa varhaiset venehaudat vaikuttavat lähes aina poikkeukselliselta tavalta haudata vainaja, ja niiden taustalla on ollut jokin tietty syy. Onko mahdollista, että myös kivikautisia nahkaveneitä käytettiin toisinaan hautauksiin? Kuten venehautauksia, myös itse veneitä on säilynyt hyvin vähän kivi- ja pronssikaudelta. Nahkavenehaudat olisivat mahdollisesti vielä vanhempia kuin ruuhihaudat, ja koska niiden materiaali on helposti maatuvaa, niitä ei ole välttämättä säilynyt. Rautakaudelle tultaessa venehautaustapa oli kokenut paljon muutoksia sekä ideologisella että käytännöllisella tasolla, minkä lisäksi tapa on ollut välillä unohduksissa pitkiä aikoja. Kivi- ja pronssikautiset venehautaukset kuitenkin osoittavat, että vesikulkuvälineiden käyttämisellä hautauksissa on pitkä – joskin täysin omanlaisensa –historia.

—––

Kirjoitus pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati Turun yliopistossa järjestetyllä kurssilla Hautaustapojen arkeologiaa: Fokuksena ruumishautaus Euroopassa.

Käytetyt lähteet:

Daniel, G. & Foster, I. Ll. (toim.) (1963) Prehistoric and Early Wales. Routledge, New York.

Elgee, H.W. & Elgee, F. (1949). An Early Bronze Age burial in a boat-shaped wooden coffin from north-east Yorkshire. Proceedings of the Prehistoric Society 15: 87–106

Fletcher, Peter (2015) Discussions on the possible origin of Europe’s first boats 11,500 BP. Accademia Peloritana dei Pericolanti, vol. 93.

Fokkens, Harry & Harding, Anthony (toim.) (2013) The Oxford Handbook of the European Bronze Age. Oxford Unity Press, Oxford.

Grøn, O. & Skaarup, J. 1993. Møllegabet II— A Submerged Mesolithic Site and a “Boat Burial” from Ærø. Journal of Danish Archaeology, Vol. 10, 1991 – Issue 1: 38–50.

Hawkes, C.F.C. (1940) The Prehistoric Foundations of Europe to the Mycenean Age. Routledge, New York

Helskog, Knut (2014) Communicating with the World of Beings: The World Heritage rock art sites in Alta, Arctic Norway. Oxbow Books, Oxford

Klem, P.G. 2010. Study of Boat Figures in Alta Rock Art and other Scandinavian locations. With a view to elucidate their construction, and discuss the origin of the Nordic Boat. Master Thesis in Archaeology at the University of Oslo, Department of Archaeology, Conservation and History.

Klooß, Stefanie & Lübke, Harald (2006) The Terminal Mesolithic and Early Neolithic Logboats of Stralsund-Mischwasserspeicher. Proceedings of the Eleventh International Symposium on Boat and Ship Archaeology, s. 97 – 105

Matveev, A. V., Volkov, E. N. & Zach, V. A. (1997) Ingalskaya-laakson eneoliittisen kalmiston Buzan 3 tutkimus. Исследование энеолитического могильника Бузан 3 в Ингальской долине. Вестник археологии, антропологии и этнографии, vol. 1.

McGrail, Sean (2001) Boats of the World: From Stone Age to Medieval Times. Oxford Unity Press, New York

Mithen, Steven (toim.) (2005) Creativity in Human Evolution and Prehistory. Taylor & Francis e-Library

National Monuments Record of Wales (2004) Disgfylfa Fawr, Cairn

Natuniewicz-Sekula, Magdalena & Seehusen, Christina Rein (2010) Baltic Connections. Some remarks about studies of boat-graves from the Roman Iron Age. Finds from the Slusegård and Weklice cemeteries. Julkaisussa Worlds Apart? Contacts Across the Baltic Sea During the Iron Age. Nordiske Fortidsminder ser. C vol. VII, s. 287 – 313

Niblett, Rosalind (2001). A Neolithic dugout from a multi-period site near St Albans, Herts, England. The International Journal of Nautical Archaeology, Vol. 30, Issue 2, Dec. 2001: 155–195.

Simonia, Irakli & Jijelava, Badri (2015) Astronomy in the Ancient Caucasus. Teoksessa Ruggles, C.L.N.(toim.) Handbook of Archaeoastronomy and Ethnoastronomy, s. 1443 – 1450 New York, Springer Science+Business Media.

Skaarup, Jørgen & Grøn, Ole (2004) Møllegabet II: A submerged Mesolithic settlement in southern Denmark. BAR International Series 1328, Oxford.

Van de Noort, Robert (2011) North Sea Archaeologies: A Maritime Biography, 10,000 BC – AD 1500. Oxford University Press.

Van de Noort, R. 2013. Seafaring and Riverine Navigation in the Bronze Age of Europe. Teoksessa The Oxford Handbook of the European Bronze Age: 382–397. Fokkens, H. & Harding, A. (eds.) Oxford Univesity Press.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s