Haapala Kati

Leubingenin pronssikautinen ”ruhtinashauta”

Kati Haapala – Turun yliopisto

Pronssikaudella ryhdyttiin nimensä mukaisesti kuparin ja kiven lisäksi hyödyntämään myös pronssia. Uudet kulttuurit nousivat valtaan ja toiset kulttuurit hävisivät tai sulautuivat uusiin. Hautaustavat muuttuivat aikaa myöten alueesta riippuen ja näyttää siltä, että niihin vaikutti toisinaan myös yksilöiden varallisuus tai asema yhteisössä. Leubingenin hautakumpu on yksi esimerkki pronssikauden eliitin hautaustavasta varhaisella pronssikaudella. Kummun käyttö hautauksiin vielä myöhemminkin kuvastaa sen merkitystä paikallisille asukkaille.

Käsittelen tässä jutussa Leubingenin hautakummun rakennetta, hauta-antimia ja tutkimushistoriaa sekä sen moniperiodista luonnetta. Lähteenä käytän toisten tutkijoiden tulkintoja kummun rakenteen ja antimien merkityksestä suhteessa alueen kulttuuriin hautakummun alkuperäisenä rakennusaikana. Muun muassa Andrew Curryn uusista asuin- ja hautalöydöistä kertova artikkeli Ancient Germany’s Metal Traders, Tobias L. Kienlinin artikkeli Der ”Fürst” von Leubingen: Herausagende Bestattungen der Frühbronzezeit Leubingenin ruhtinashautauksesta sekä Marija Gimbutasin teos Bronze Age Cultures in Central and Eastern Europe ovat antaneet paljon tietoa aiheesta. Richard Bradley on lisäksi tutkinut kalmistojen moniperiodista käyttöä teoksessaan The Past in Prehistoric Societies.

Kuva: Wikimedia Commons.

Leubingenin hautakumpu. Kuva: Wikimedia Commons.

Saksan liittotasavallan keskiosassa, noin 60 km päässä Leipzigin kaupungista länteen sijaitsee Leubingenin kylän mukaan nimetty suuri hautakumpu (Curry 2012: 32). Sitä nimitetään yleisesti ruhtinashaudaksi, Fürstgrabeniksi (saks.). Pronssikaudella alue kuului Keski-Euroopassa noin vuosien 2300 eaa. – 1600 eaa. välille ajoittuvaan Úněticen (toisinaan myös Aunjetitzin) kulttuuriin. Kulttuurin alue ulottui etelässä Alpeilta Balkanille, idässä keskiseen Puolaan, pohjoisessa Saksan liittotasavallan pohjoisosiin, mutta ei kuitenkaan rannikolle asti, ja lännessä Ranskan itärajojen tuntumaan.

Leubingenin hautakumpu kaivettiin jo vuonna 1877 (ks. esim. Gimbutas 1965: 264) saksalaisen historioitsijan Friedrich Klopfleischin johdolla. Kaivaukset tehtiin ajan kaivausmenetelmien mukaisesti. Kummun kaikki rakenteet piirrettiin tarkasti muistiin, samoin hauta-antimien ja vainajien sijainnit (ks. esim. Kienlin 2008: 182, 192). Myös kaikista esineistä piirrettiin pikkutarkat kuvat (ks. esim. Curry 2012: 32; Kienlin 2008: 193). Lopuksi kumpu rekonstruoitiin. Kylmän sodan ja Saksojen yhdistymisen jälkeen entisen Itä-Saksan aluetta on kunnostettu ja sen infrastruktuuria on parannettu (Curry 2012: 30). Moottoritie-, rautatie-, kaasu- ja sähkölinjojen rakennushankkeet ovat sekä mahdollistaneet että pakottaneet tekemään useita pelastuskaivauksia myös Leubingenin hautakummun lähistöllä (Curry 2012: 32). Kaivaukset ja inventoinnit ovat paljastaneet useita ennen tuntemattomia pronssikautisia asuinpaikkoja ja hautakumpuja. Ne ovat syventäneet myös Leubingenin kummun muinaista merkitystä lähialueidensa hallinnassa ja kaupankäynnissä.

leubingen

Varhaisia dokumentointipiirroksia haudasta ja sen löydöistä. Kuva: Wikimedia Commons.

Kumpuhaudat kiinnostivat tutkijoita jo 1800-luvun loppupuolella, sillä ne poikkesivat yleisestä Úněticen kulttuurin hautaustavasta (Kienlin 2008: 181–182). Kulttuurin piirissä vainajat haudattiin tyypillisesti tasaisen maan alle kuoppiin, useita hautoja sisältäneisiin kalmistoihin. Úněticen kulttuurin aikana kumpuhaudat kuitenkin yleistyivät vähitellen (Coles & Harding 1979: 43), eikä Leubingenin kumpukaan ole alueen ainoa. Lähistöllä sijatisee myös Helmsdorfin vuonna 1906 kaivettu vastaavanlainen (Coles & Harding 1979: 40).

Leubingenin hautakummun on todettu koostuvan kahdesta eriaikaisesta kerrostumasta (Bradley 2002: 127). Bradley viittaa M. Soppiin, joka on kirjoittanut Leubingenin kummun moniperiodisuudesta vuonna 1999. Ylempi kerros ajoittuu keskiajalle. Alempi kerros on varhaiselta pronssikaudelta ja se on ajoitettu säilyneiden puuosien dendrokronologisilla analyyseillä noin vuoteen 1942 BC (Curry 2012: 32). Keskiaikaisesta kerroksesta oli Klopfleischin kaivauksissa havaittu noin 70 ruumishautaa, jotka oli varustettu mm. erilaisin koruin, veitsin ja sormuksin (Bradley 2002: 127). Vainajat oli aseteltu hautoihin itä-länsi-suuntaisesti, joten nuoremman hautausmaan on oletettu olleen kristillisessä käytössä keskiajalla. Haudat eivät eronneet merkittävästi toisistaan.

Leubingenin kummun stratigrafiaa. Päällimmäisenä on keskiaikainen hautausmaa, jonka alla on pronssikautinen kumpu. Kummun alimman osan muodostavat kiviröykkiö ja puinen hautakammio. Kuva: Bradley 2002, fig. 5.5.

Leubingenin kummun stratigrafiaa. Päällimmäisenä on keskiaikainen hautausmaa, jonka alla on pronssikautinen kumpu. Kummun alimman osan muodostavat kiviröykkiö ja puinen hautakammio. Kuva: Bradley 2002, fig. 5.5.

Alemmassa, varhaispronssikautisessa kerroksessa oli kuolleelle rakennettu talo, jonka päälle oli aseteltu kiviä röykkiöksi (Coles & Harding 1979: 40; Bradley 2002: 127). Kiviröykkiön päälle oli kasattu maa-ainesta. Koko kummun halkaisija oli noin 34 metriä ja korkeus noin 8,5 metriä (Coles & Harding 1979: 40). Tiedossa ei kuitenkaan ole, onko maa-ainesta tuotu kummun päälle lisää keskiaikaista hautausmaata varten. Kummun sisällä olleen kiviröykkiön halkaisija oli noin 20 metriä ja korkeus noin viisi metriä (Coles & Harding 1979: 42). Röykkiön ulkoreuna muodostui kivistä tehdystä kehästä. Kivet olivat levymäisen laakeita ja ne oli aseteltu röykkiöön limittäin. Ne suojasivat alla olevia puisia ja muita orgaanisia ja epäorgaanisia artefakteja, jotka säilyivät melko hyvin nykyaikaan asti (Coles & Harding 1979: 40). Kivien avulla myös kosteus pysyi poissa rakenteista.

Kuolleelle rakennettu yksihuoneinen talo oli tehty tammesta, ja siinä oli 18 pylvästä aseteltuna suorakaiteen muotoon siten, että pohjoispäädyssä ei ollut lainkaan pylväitä (Coles & Harding 1979: 40). Suorakaiteen mitat olivat 3,9 x 2,1 metriä. Pylväiden perustaksi oli kaivettu oja, joka oli täytetty kivillä. Kivien tarkoitus oli tukea pylväitä. Talon lattia nousi näin pylväiden alaosaa korkeammalle, mutta lattian alle ei ollut jätetty tyhjää tilaa, vaan se oli täytetty maalla. Pylväät oli pystytetty vinoon siten, että niistä muodostui taloon harjakatto. Eteläpäädyn seinässä pylväät oli asetettu suoraan ylöspäin tukien seinärivien viimeisiä vinoja pylväitä. Katon harjalla oli paksu tukki, johon pylväät oli kiinnitetty. Katto ja seinä oli tehty leveistä laudoista, joiden välit oli tilkitty kipsilaastilla. Lautojen päällä oli paksu kerros olkia ja niiden päälle oli aseteltu röykkiön kivet. Kivet on todennäköisesti tuotu noin 10–30 kilometrin päästä, sillä aivan lähellä ei ole riittävästi sopivaa kiviainesta (Gimbutas 1965: 267). Talo oli rakennettu hyvin huolellisesti, minkä vuoksi Gimbutas onkin tulkinnut, että vainaja oli yhteisössään rakastettu ja kunnioitettu.

Hautakummun pohjalle rakennettu ”kuolleiden talo”, johon vainajat ja antimet oli asetettu. Kuva: Brück & Fontijn 2013, fig. 11.2.

Talossa oli kaksi polttamatonta ruumista, joista toinen oli aseteltu pohjois-etelä-suunnassa makaamaan suorana lattialle ja toinen 90 asteen kulmaan alemman ruumiin päälle keskivartalon kohdalle (Coles & Harding 1979: 40–42). Vainajat olivat keskellä talon lattiaa. Alempi ruumis on aikuisen miehen ja ylempi joko lapsen tai nuoren aikuisen. Molemmat olivat makuuasennossa selällään. Suorana hautaaminen yleistyi keskisellä pronssikaudella, mutta Úněticen kulttuurin tyypillisissä ruumiskalmistoissa vainajat haudattiin yleensä sikiöasennossa kyljellään (Childe 1945: 13). Siitä, kummalle kyljelle vainaja oli aseteltu, voitiin tietyissä tapauksissa päätellä haudatun sukupuoli tai mahdollinen sukulaisuussuhde (Coles & Harding 1979: 39). Coles ja Harding mainitsevat joidenkin pohtineen yhteiskuntarakenteiden näkymistä kyljen valinnassa, mutta heidän mielestään tällaisten tulkintojen tekeminen on hyvin hankalaa. Rikkaammissa haudoissa, niin sanotuissa päällikköhaudoissa, vainajat asetettiin kuitenkin selinmakuulle (Childe 1945: 13). Leubingenin hauta on yksi esimerkki tällaisesta rikkaammasta haudasta, jossa vainajan asento oli erilainen kuin yleisesti.

Kumpua onkin pidetty hyvin varakkaan henkilön hautana, jopa kuninkaallisena (Coles & Harding 1979: 40). Tähän on syynä hautakummun suuri koko ja hautaan laitettujen antimien määrä ja korkea arvo. Perinteisissä Úněticen ruumishaudoissa hauta-antimet olivat maltillisempia (Coles & Harding 1979: 40). Esimerkiksi lähellä sijaitsevan Dermsdorfin kalmistolla antimet koostuivat keramiikka-astioista, pronssineuloista tai -sormuksista (Curry 2012: 33).  Leubingenin kummussa oli sen sijaan paljon arvokkaita esineitä. Ne oli aseteltu vainajien ympärille ja niiden sijainneilla on mahdollisesti ollut omat merkityksensä. Alemman vainajan jalkopään vasemmalle puolelle, lähelle talon seinää oli asetettu kivillä ympäröity astia (Coles & Harding 1979: 41). Vainajien lähellä oli myös hiomakivi ja serpentiinistä tehty puikko. Gimbutas (1965: 262) kuvailee serpentiinisen puikon olevan kuokka, johon on tehty vinoja reikiä.

Vainajien poikkeuksellinen asento haudassa. Myös pronssiesineitä oli asetettu hautaan samalla tavalla ristikkäin. Kuva: Mohen & Eluére 2000: 76.

Vainajien poikkeuksellinen asento haudassa. Myös pronssiesineitä oli asetettu hautaan samalla tavalla ristikkäin. Kuva: Mohen & Eluére 2000: 76.

Lisäksi haudassa oli teräväpäinen suippo esine, jota saksaksi kutsutaan nimellä stabdolch, englanniksi halberd. Suomenkielistä nimitystä esineelle ei ole, mutta lähinnä sitä voisi kenties kuvata termillä ”tikarikirves”. Terällinen esine on kiinnitetty suorassa kulmassa puiseen tai silloin tällöin metalliseen varteen (Coles & Harding 1979: 41; O’Flaherty 1998: 74), jolloin se muistuttaa ulkonäöltään hieman kuokkaa. Asetta käytettiin lyömiseen ja iskemiseen (Curry 2012: 32). O’Flahertyn mukaan ase oli melko yleinen vuodesta 2200 BC vuoteen 1700 BC, mutta vain tietyillä alueilla. Samanlaisia esineitä on löydetty vain Irlannista, Espanjasta ja Úněticen kulttuurin alueelta Keski-Euroopasta. Leubingenin ”tikarikirveestä” oli säilynyt myös hieman puista vartta, jossa oli kiinni yksi niitti (Coles & Harding 1979: 41).

Hautauksesta löydettiin lisäksi kolme pientä kolmiomaista pronssista tikaria, kaksi pronssikirvestä ja kolme pronssitalttaa (Gimbutas 1965: 262; Coles & Harding 1979: 41). Pronssitikareiden yläreunassa on nastanpaikat kahvan kiinnittämistä varten. Kahvat eivät olleet säilyneet, joten ne olivat mahdollisesti olleet puuta. Vaikka hautatalon puurakenteet olivat hyvin säilyneet, ei esimerkiksi aiemmin mainitusta ”tikarikirveen” varresta ollut säilynyt kuin hieman jäänteitä. Osa kirveistä ja tikareista oli aseteltu samaan asentoon kuin vainajatkin eli ristikkäin toistensa päälle (Kienlin 2008: 192 > Höfer 1906: kuva 1).

Kuva: Wikimedia Commons.

Haudan löytöihin kuului mm. ”Stabdolch”, jota suomeksi voisi kuvata esimerkiksi termillä tikarikirves. Kuva: Wikimedia Commons.

Kultaiset korut kertovat erittäin rikkaasta hautauksesta, sillä kulta oli varhaisella pronssikaudellakin hyvin arvostettu metalli. Kultaisia esineitä haudassa olivat spiraalin muotoinen helmi, suuri rannerengas, kaksi pienempää rengasta sekä kaksi suurta neulaa (Coles & Harding 1979: 41). Gimbutas (1965: 262) on aiemmin tulkinnut rannerenkaan käsivarsirenkaaksi ja nastoitetut pienemmät renkaat hiuksiin laitettaviksi renkaiksi. Hän mainitsee korujen olevan samaa tyyppiä kuin läheisessä Helmsdorfin hautakummussa, joka myös on hyvin rikas antimiltaan. Myös Helmsdorfin kummussa oli maakummun alla kiviröykkiö ja sen alla puusta rakennettu ”kuolleen talo”.

Eräissä tutkimuksissa ylempi vainaja on tulkittu mahdollisesti teini-ikäiseksi tytöksi (Gimbutas 1965: 263). Klopfleisch tulkitsi ylemmän vainajan kultakorujen vuoksi suosikkiorjaksi, joka oli laitettu mukaan ruhtinaan hautaan (Kienlin 2008: 195). Kuka sitten oli alempi vainaja, jota varten kumpu mahdollisesti rakennettiin? Niin sanottujen ruhtinashautojen vainajien roolista yhteisössään on esitetty paljon pohdintoja kuluneiden 150 vuoden aikana. Vainajien katsotaan olleen merkkihenkilöitä, mutta tutkimukset pyrkivät jatkuvasti selvittämään paremmin sitä, millaisessa roolissa he ovat toimineet. Kienlin (2008: 185, 190) kertoo kuparin ja suolan olleen merkittävässä asemassa alueen ja hallitsijoiden rikastumiselle. Suolaa ei hänen mukaansa välttämättä louhittu tai kerätty alueelta, vaan se mahdollisesti saatiin kaupan kautta. Toisaalta myös maaperä oli hänen mukaansa viljavaa ja maanviljelys oli tuottoisaa, mikä saattoi osaltaan edistää alueen väestön vaurastumista. Kullan lisäksi myös pronssi oli arvokasta, eikä siihen tarvittavaa tinaa ollut Euroopassa saatavilla kuin muutamassa paikassa. Yksi tinaesiintymistä sijaitsi juuri Úněticen kulttuurin alueella (Curry 2012: 32). Muualle tina piti tuoda joko raaka-aineena tai valmiina pronssiesineinä. Tärkeiden metalliesiintymien haltijat vaurastuivat kaupankäynnillä ja pystyivät valvomaan metallien jakelua. Mahdollisesti Leubingenin kumpuun haudattu henkilö on ollut osaltaan hallitsemassa alueen tinaesiintymää.

Leubingenin hautauksen rekonstruktio Thüringenin museossa Weimarissa. Kuva: Wolfgang Sauber/Wikimedia Commons.

Leubingenin hautauksen rekonstruktio Thüringenin museossa Weimarissa. Kuva: Wolfgang Sauber/Wikimedia Commons.

Leubingen on hyvä esimerkki varhaispronssikautisesta kumpuhaudasta. Se on rakennettu yhtä tai kahta henkilöä varten erityisellä tavalla verrattuna tyypillisiin aikakautensa hautauksiin. Suuri hautakumpu ei ole ainutlaatuinen Úněticen kulttuurin alueella, mutta niitä ei selvästikään rakennettu kaikille kansalaisille. Kumpu on huolella rakennettu ja vainajille on annettu mukaan arvokkaat antimet. Mahdollisesti toinen vainaja kuuluu osaksi hauta-antimia, jolloin hautakumpu olisi tehty vain yhtä vainajaa varten. Kummun merkitystä myöhemmille ihmisille kuvastaa se, että kummun päälliosaa on käytetty keskiajalla hautausmaana. Vastaavia aiempien hautapaikkojen käyttämistä rautakaudella tai keskiajalla esiintyy Keski-Euroopassa useita.

Kaupan ja metallinvalmistuksen lisätutkimuksilla voitaneen saada selville tarkempaa tietoa vastaavien ruhtinashautojen merkityksestä lähialueidensa ihmisille ja laajemmin koko Úněticen kulttuurille. Lisäkaivaukset valottavat lisäksi ruhtinashautojen sijoittumista alueen asutuksen keskelle. Kumpuhautojen lähistöllä voidaan nähdä laajoja asutuskeskittymiä ja myös eriarvoisia rakennusten jäänteitä. Nykyajan infrastruktuurin kehittymisellä voidaan siis saada selville huomattavasti lisää tietoa menneiden aikojen ihmisten elämästä ja ajatusmaailmasta.

Käytetyt lähteet:

Bradley, Richard 2002: The Past in Prehistoric Societies. Great Britain: Routledge.

Brück, Joanna & Fontijn 2013: David The Myth of the Chief: Prestige Goods, Power, and Personhood in the European Bronze Age. In: Fokkens, H. & Harding, A. (eds.) The Oxford Handbook of the European Bronze Age: 197-2015. United Kingdom; Oxford University Press.

Childe, V. Gordon 1945: Directional Changes in Funerary Practices During 50,000 Years. Man, Jan.–Feb., 1945, Vol. 45: 13–19. Royal Anthropological Institute of Great Britain and Ireland.

Coles, J. M. & Harding, A. F. 1979: The Bronze Age in Europe. An introduction to the prehistory of Europe c.2000–700 BC. Great Britain: Methuen & Co Ltd.

Curry, Andrew 2012: Ancient Germany’s Metal Traders. Archaeology, May/Jun 2012, Vol. 65 Issue 3: 30–33.

Euroopan pronssikausi. Web-julkaisussa Elävä pronssikausi. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus: https://extras.csc.fi/arctinet/pronssikausi/009.phtml

O’Flaherty, Ronan 1998: The Early Bronze Age Halberd: A History of Research and a Brief Guide to the Sources. The Journal of the Royal Society of Antiquaries of Ireland, Vol. 128: 74–94.

Gimbutas, Marija 1965: Bronze Age Cultures in Central and Eastern Europe. The Netherlands: Mouton & Co.

Kienlin, Tobias L. 2008: Der ”Fürst” von Leubingen: Herausagende Bestattungen der Frühbronzezeit. In: Kümmel, Christoph & Schweizer, Beat & Veit, Ulrich (Ed.) Körperinszenierung – Objektsammlung – Monumentalisierung: Totenritual und Grabkult in frühen Gesellschaften: 181–207. Germany: Waxmann Verlag.

Mohen, Jean-Pierre & Eluère, Christiane 2000. The Bronze Age in Europe. Gods, Heroes and Treasures. Thames and Hudson.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s