Baltia

Nuorakeraamisen kulttuurin haudat Euroopassa

Tohtorikoulutettava Jussi Kinnunen – Turun yliopisto

Nuorakeraaminen kulttuuri (snörkeramisk kultur, Corded Ware Culture) on yhteisnimitys neoliittisen kivikauden myöhäisvaiheessa (n. 2900–2300 eaa.) nykyisen Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopan sekä Länsi-Venäjän alueilla vallinneelle kulttuuripiirille (Gillis et al. 2004:126–128, Kriiska & Tvauri 2007: 77). Nuorakeramiikka-termin esitti ensimmäisen kerran saksalainen arkeologi Friedrich Klopfleisc 1883 (Czebreszuk 2004:467). Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa nuorakeraamisen kulttuurin ajoituksena on noin 2800–2300 eaa. (Burenhult 1991: 156–158; Gillis et al. 2004: 126; Halinen 2015: 113–120).

Ruotsissa ja Norjassa nuorakeraamista kulttuuria kutsutaan sotakirveskulttuuriksi (stridyxekulturen, battle-axe culture), Tanskassa, Hollannissa ja Länsi-Saksassa yksittäishautakulttuuriksi (enkeltgravskulturen, Single Grave Culture) sekä Suomessa myös vasara- tai venekirveskulttuuriksi (Burenhult 1991:157, Huurre 2009: 71). Nuorakeraamiselle kulttuurille ominaisimpia esinelöytöjä ovat nuorapainenteinen nuorakeramiikka, amforat, metallikirveitä jäljittelevät reiälliset kiviset taistelukirveet eli vasara-/venekirveet, nuolenkärjet ja pii-iskokset (Sherratt 2001a: 190–193; Gillis et al. 2004: 126–127, Scarre 2013), joita on löytynyt usein myös haudoista.

Kartta Myöhäisneoliittisten kulttuurien esiintymisalueita Euroopassa, Länsi-Venäjällä ja Lähi-Idässä. Kuva: Muokkaus ja suomennos Jussi Kinnunen (Scarre 2013:421).

Kartta Myöhäisneoliittisten kulttuurien esiintymisalueita Euroopassa, Länsi-Venäjällä ja Lähi-Idässä. Kuva: Muokkaus ja suomennos Jussi Kinnunen (Scarre 2013:421).

Neoliittisen kulttuurin alkuun ja maatalouden leviämiseen liittyy myös kysymys nuorakeraamisen kulttuurin alkuperästä. Siitä on nykyisin vallalla kaksi pääkoulukuntaa; Marija Gimbutasin kurgaaniteoria indoeurooppalaisten paimentolaiskansojen Eurooppaan levittäytymisestä ja alkujaan Colin Renfrewn (2003) esittämä Anatolian alkukoti-teoria maanviljelyn ja kulttuurin hitaasta levittäytymisestä Anatoliasta kohti Keski- ja Pohjois-Eurooppaa. Maanviljelyn leviäminen kesti Keski-Eurooppaan noin 1500 vuotta ja Etelä-Skandinaviaan vielä noin 2500 vuotta lisää. Pääsyynä pidetään ”overspill-teoriaa”; maatalousväestö pysytteli paikallaan ja vain nuorempi liikaväestö levittäytyi hiljalleen uusille viljelymaille samalla kuin metsästyksellä ja keräilyllä elävä uudisviljelyalueiden alkuperäisväestö saattoi pitää kiinni omasta kulttuuristaan ja vastusti maatalousväestön tuloa (Whittle 1994: 137–149 ; Scarre 2013: 399–400).

Vielä 1900-luvun alkupuoliskolla ajateltiin, että nuorakeramiikka ja muukin siihen liittyvä esineistö on samanaikaista ja puhuttiin mm. yhteiseurooppalaisesta horisontista (Pan-European horizon tai AHorizon). Syynä näennäisen äkilliseen esineistön ja hautaustapojen muuttumiseen pidettiin indoeurooppalaisen paimentolaisen soturikansan, ”nuorakeraamisen kansan” tunkeutumista Itä- ja Keski Eurooppaan. Yksittäishautoja pidetäänkin merkkinä liikkuvasta kulttuurista ja taistelukirveet kielivät sotaisasta käyttäytymisestä (Czebreszuk 2004: 472–474).

Vasemmalta oikealle varhais-, keski- ja myöhäisnuorakeraamiset (3000–2400 BC) juoma-astiat ja alla vastaavan ikäiset taistelukirveet. Kaikki esineet ovat Tanskalaisia, mutta vastaavia on löydetty hauta-anteina Tanskasta Moskovaan. Kuva: Sherratt (2001a:191).

Vasemmalta oikealle varhais-, keski- ja myöhäisnuorakeraamiset (3000–2400 BC)
juoma-astiat ja alla vastaavan ikäiset taistelukirveet. Kaikki esineet ovat Tanskalaisia, mutta vastaavia on löydetty hauta-anteina Tanskasta Moskovaan. Kuva: Sherratt (2001a:191).

Gimbutasin mallin mukaan indoeurooppalaiset olisivat saapuneet Kaakkois-Eurooppaan kolmena asutusaaltona vuosien 4400 eaa. ja 2800 eaa. välissä. Ensi vaiheessa indoeurooppalaiset olisivat levittäytyneet Länsi-Ukrainasta Romanian ja Unkarin sekä Keski- ja Etelä-Saksan alueelle. Toinen aalto olisi liittynyt palloamforakulttuurin, Badenin kulttuurin ja lopulta nuorakeramiikan ilmestymiseen. Kolmas aalto olisi ollut kuoppahautakulttuurin leviäminen.

Nykyisten ajoitusten perusteella nuorakeraaminen esineistö on peräisin pitkältä aikaväliltä, mikä yhdessä maanviljelyn hyvin hitaan leviämisen kanssa vie pohjaa pois ajatukselta indoeurooppalaisten kansojen ”räjähdysmäisen nopeasta tunkeutumisesta yli Euroopan” (Jensen 2003: 131). Kiistämättä indoeurooppalaisen kulttuurin vaikutteet ilmestyvät nuorakeraamiseen kulttuuriin ja indoeurooppalaisen väestön siirtymistä DNA- ja kielentutkimuksen perusteella on tapahtunut. Ajatus sotakirveitä heiluttavasta ja jousilla ampuvasta kolmesta neoliittisesta valloitusarmeijasta lienee maailmansotien jälkeisen pahoinvoinnin heijastusta 1900-luvun puolivälin arkeologisukupolveen.

Ruotsista löytynyt vasarakirves. Kuva: Marcus Persson/SHMM. (CC BY 2.5 SE)

Ruotsista löytynyt vasarakirves. Kuva: Marcus Persson/SHMM. (CC BY 2.5 SE)

Jos pronssikirveet olivatkin varsinaisia sotakirveitä, niin niiden mukaan muotoiltuja kivisiä kirveitä voidaan myös pitää haluttuina statussymboleina (Sherratt 2001a:191), jotka saattavat liittyä myös sulan pronssivalun hehkun, nuorakeraamisten astioiden aurinkopainanteiden ja muun aurinkosymboliikan mukana kognitiivisen käsitteistön piiriin. Tähän voisi viitata myös se, että nuorakeraamisen kulttuurin aikana kivinen taistelukirves on ollut tavallisesti miehen haudan yleisin hauta-anti. Jonkinlaisen ”aurinkokultin” alku liittyy myös maanviljelyn alkamiseen, vaikka sen varsinaista kukoistuskautta onkin vasta pronssikausi.

Nuorakeraamiset hautaustavat Manner-Euroopassa

Nuorakeraamisissa haudoissa ruumiit on asetettu kyyrypolviasentoon (hocker), kasvot kohti etelää, miehet vartalo oikealle kyljelleen ja pää länteen päin sekä naiset vasemmalle kyljelleen ja pää itään päin. Hauta-antimina on tavallisesti keraaminen, usein kaulastaan kapeampi, noin litran vetoinen juoma-astia (beaker), jonka kaulaosa on tavallisimmin koristeltu nuorapainanteilla sekä kivinen varsireiällinen yksiteräinen taistelukirves (Sherratt 2001a:191). Joistain haudoista on satunnaisesti löydetty myös kuparikoruja. Huomattavana poikkeuksena edeltäviin neoliittisiin kulttuuritraditioihin, nauhakeraamiseen (LBK) ja suppilopikarikulttuuriin (TRB), punamultaa ei hautoihin enää laitettu (Gillis et al. 2004: 126–127). Hautoihin laitettiin usein eläimiä, myös kokonaisia härkiä tai sikoja ja usein pareittain. Henkilökohtainen esineistö ja hautausrituaali yhdistävät eteläisiä ja itäisiä piirteitä.

Tyypillinen Keski-Eurooppalainen nuorakeraamisen kulttuurin naisen (vas.) ja miehen (oik.) hautaus. Vainajilla yksilölliset hauta-annit ja sukupuolittunut bipolaarinen ruumiiden asettelu ja kylkisyys. Kuva: muokattu, Turek & Cern (2001).

Tyypillinen Keski-Eurooppalainen nuorakeraamisen kulttuurin naisen (vas.) ja miehen (oik.) hautaus.
Vainajilla yksilölliset hauta-annit ja sukupuolittunut bipolaarinen ruumiiden asettelu ja kylkisyys. Kuva: muokattu, Turek & Cern (2001).

Nuorakeraaminen hauta, jossa antimina on astia sekä lukuisia eläimen hampaita ja simpukankuoria. Oechlitz, Saalekreis, Saksa. Kuva: D. Menke, LDA Sachsen-Anhalt.

Nuorakeraaminen hauta, jossa antimina on astia sekä lukuisia eläimen hampaita ja simpukankuoria. Oechlitz, Saalekreis, Saksa. Kuva: D. Menke, LDA Sachsen-Anhalt.

Nuorakeraamiset astiat on toisinaan yhdistetty rituaalisen juomisen leviämiseen Eurooppaan Anatoliasta. Myös pyöreät hautakummut, joita nuorakeraamisilla haudoilla toisinaan esiintyy, saattavat olla perintöä indoeurooppalaisten nomadien pyöreiden telttojen muodosta. Nuorakeraamisen kulttuurin myöhäisvaiheessa kumpujen tekeminen hiljalleen loppui ja siirryttiin kuoppahautaukseen (Sherratt 2001a: 191–192). Tuhansista tutkituista Euroopan nuorakeraamisista haudoista, yksittäishautakulttuuri-nimityksestä huolimatta, on löydetty erikseen luettelematta lukuisa määrä monenlaisia hautausvariantteja, mitä tulee esim. vainajien lukumäärään, sijoitteluun, hauta-antimiin, vainajan peittämiseen tai haudan muotoon.

Skandinavian ja Suomen nuorakeraamiset haudat

Mats Malmerin (1975: 33–34) mukaan Ruotsista oli löydetty yhteensä 233, Norjasta kuusi ja Bornholmilta viisi nuorakeraamiseen kulttuuriin kuuluvaa hautausta vuoteen 1961 mennessä. Skandinavian nuorakeraamiset haudat ovat yksittäishautauksia tai kaksoishautauksia, joissa voi olla kahden miehen, kahden naisen tai miehen ja naisen ruumiit. Gotlannista on löydetty myös kolmen tai useamman ruumiin hautauksia (Janzon 1974: 24–25). Ruotsissa suurin osa ruumiista on asetettu kyyrypolviasentoon pohjois-etelä-suuntaisesti, miehet vasemmalla kyljellä pää pohjoiseen ja naiset oikealla kyljellä pää etelään päin. Tavallisia hauta-anteja ovat mm. vasarakirves, 1-2 keramiikka-astiaa, piistä tehty työkirves, piiveitsi, meripihkahelmet sekä luurenkaat ja -riipukset. Noin puolessa haudoista löytyy erilaisia kivirakenteita. (Malmer 1975: 33–51).

Oikealla: Yksittäishautakulttuurin hautojen levinneisyys ja kehitys Jyllannissa 2850–2600 BC. Musta - Vaihe 1, tummansininen - Vaihe 2 ja vaaleansininen - Vaihe 3. Kuva: Tanskan kansallismuseon verkkosivut (Natmusdk 2017).

Vasemmalla: Ruotsin ja Norjan nuorakeraamisen kulttuurin hautaukset Malmerin (1975:153) mukaan. Pieni musta pallo on kuoppahautaus, suuri musta pallo on Bedingen ja Västerbjerin kalmisto ja avoneliö käytävähautaus, josta on löydetty nuorakeraamista esineistöä. Kuvasta puuttuu Länsi-Norjan hautauksia. Oikealla: Yksittäishautakulttuurin hautojen levinneisyys ja kehitys Jyllannissa 2850–2600 eaa.. Musta – Vaihe 1, tummansininen – Vaihe 2 ja vaaleansininen – Vaihe 3. Kuva: Tanskan kansallismuseon
verkkosivut (Natmusdk 2017).

Nuorakeraaminen kaksoishautaus, Gotlanti, Ire, Hauta 6 (Janzon 1974:71).

Nuorakeraaminen kaksoishautaus, Gotlanti, Ire, Hauta 6 (Janzon 1974:71).

Leikkaus tyypillisestä Tanskalaisesta yksittäishautakulttuurin hautakummusta. Haudat voidaan ajoittaa niiden sijainnin perusteella hautakummussa. Kuva: Tanskan kansallismuseon verkkosivut (Natmusdk 2017).

Leikkaus tyypillisestä tanskalaisesta yksittäishautakulttuurin hautakummusta. Hautaukset
voidaan ajoittaa niiden sijainnin perusteella kummussa. Kuva: Tanskan kansallismuseon
verkkosivut (Natmusdk 2017).

Tanskasta on löydetty lähes tuhat yksittäishautakulttuurin hautausta, joista suurin osa Juutinmaalta Länsi-Tanskasta. Tanskassa ruumiit haudattiin yksittäishautakulttuurin varhaisperiodissa (2800–2600 eaa.) syviin hautoihin, joiden päälle kasattiin matala kumpu. Samaan kumpuun saatettiin haudata myöhemmässä periodissa (2600–2350 eaa.) lisää ruumiita, jolloin kumpua samalla kohotettiin. Näin syntyi kerroshautakumpuja, joiden haudat voidaan ajoittaa sijaintinsa perusteella Bottom Grave, Ground Grave- ja Upper Grave -periodeihin. Tanskan nuorakeraamisista haudoista löydettyjen ruumiiden asettelu ilmansuuntien ja sukupuolen mukaan on ollut samanlaista kuin Ruotsissa ja Norjassa. Ruumiiden jäännökset ovat usein huonosti säilyneitä ja sukupuolen määritys jää usein löytökontekstin varaan. (Jensen 2003: 181–183, Natmusdk 2017).

Suomesta varmoja nuorakeraamisia hautauksia tunnetaan 30 kpl ja mahdollisia hautauksia 81 kpl (Nordqvist & Häkälä 2014: 8). Myös Suomessa nuorakeraamisen kulttuurin haudat poikkeavat aiemmista, kampakeraamisen kulttuurin haudoista. Hautoihin ei laitettu enää punamultaa, joten hautojen havaitseminen tapahtuu käytännössä esinelöytöjen tai maassa olevan värjäytymän perusteella. Vainaja voitiin peittää tuohilla tai turkiksilla, jotka on joskus voit kiinnittää kulmistaan maahan pienillä paaluilla. Toisinaan vainaja voitiin asettaa myös puusta tai kivilaaoista rakennettuun kehikkoon. Haudassa on myös saatettu pitää tulta ennen hautaamista (vrt. Viron Sope). Suomessa nuorakeraamisen kulttuurin haudoille ei kuitenkaan rakennettu kumpuja. Hautoihin pantiin mukaan käyttöesineitä, saviastioita ja työkirveitä sekä miehille myös vasarakirveitä. Korut puuttuvat hautauksista (Huurre 2009:81–82, Halinen 2015:113–120), tai ainakaan niitä ei ole säilynyt.

Suomen nuorakeraamiset a) varmat hautaukset ja b) mahdolliset hautaukset. Kuva: Nordqvist & Häkälä (2014).

Suomen nuorakeraamiset a) varmat hautaukset ja b) mahdolliset hautaukset. Kuva: Nordqvist & Häkälä (2014).

Suuri osa Suomen nuorakeraamisista haudoista on tutkittu jo 1900-luvun alkupuolella, jolloin käytössä olivat karkeat tutkimusmenetelmät tai haudat olivat kaivauksen alussa jo osin tuhoutuneita. Manner-Suomesta ei ole löydetty kokonaisia kivikautisia ihmisjäännöksiä. Suomen ainoaa säilynyttä kivikautista luurankoa Ahvenenmaan Jettbölen asuinpaikalta on pidetty nuorakeraamiseen kulttuuriin kuuluvana, koska ruumis on haudattu kyyrypolviasentoon vasemmalle kyljelleen (Huurre 2009: 81). Uudessa tutkimuksessa Jettbölen eri ihmisluista on tehty kolme radiohiili-iänmääritystä; 3500–3010 eaa., 3100–2700 eaa. ja 3340–2910 eaa. (Götherström et al. 2002: 46). Ajoitusten perusteella luut sijoittuvat Ruotsin keskineoliittisen kauden A-vaiheeseen 3350–2900 eaa. (suppilopikarikulttuuri) ja osin B-vaiheeseen 2900–2400 eaa. (nuorakeraaminen kulttuuri). Jettbölen asuinpaikka on tämän perusteella otettu käyttöön jo satoja vuosia ennen nuorakeraamisen kulttuurin alkua. Jettbölestä on myös löydetty niin asuinpaikkakulttuurin kuin nuorakeraamisen kulttuurinkin löytöjä (Huurre 2009:81).

Viron nuorakeraamiset haudat

Nuorakeraamisen kulttuurin alkua Virossa ei pystytä vielä tarkasti ajoittamaan, sillä toistaiseksi muinaisjäännöksistä on olemassa vain muutamia radiohiiliajoituksia. Tikan ja Kunilan nuorakeraamisista kalmistoista löydetyt ihmisluut ovat ajalta 2700–2500 eaa. (Kriiska & Tvauri 2007: 77) sekä Ardun ja Sopen noin 2860–2570 eaa. (Lõugas et al. 2007: 24). Viron alueen nuorakeraaminen väestö on kuitenkin elänyt satoja vuosia myöhäisen kampakeraamisen kulttuurin yhteisöjen rinnalla. Virosta tunnetaan parikymmentä nuorakeraamisen kulttuurin hautauspaikkaa, joissa on kaikkiaan noin seitsemänkymmentä hautaa. Valtaosa niistä sijaitsee Viron pohjoisrannikolla ja Saarenmaalla. Haudat on yleensä löydetty sattumalta erilaisissa maatöissä ja ne on voitu tuhota ennen tieteellistä tutkimusta. Toistaiseksi on onnistuttu tutkimaan vain yksittäisiä hautoja Sopessa, Ardussa ja Kunilassa.

Viron nuorakeraamiseen kulttuuriin liitetyt asuinpaikat ja hautaukset. Kuva: muokattu Lõugas et al.( 2007:24).

Viron nuorakeraamiseen kulttuuriin liitetyt asuinpaikat ja hautaukset. Kuva: muokattu Lõugas et al (2007: 24).

Hautauspaikat olivat pieniä, sisältäen vain yhden tai kaksi, harvoin useampia hautoja. Laajin hautauspaikka on Harri Mooran vuonna 1929 ja Richard Indrekon vuonna 1934 tutkima Sopen kalmisto Koillis-Virossa, missä hautauksia on ollut kymmenkunta. Haudat sijaitsevat usein ympäröivää maastoa vähän korkeammilla kummuilla, harvemmin tasamaalla ja yleensä asuinpaikkojen ulkopuolella. Vainaja sijoitettiin hautaan usein kyljelleen kyyrypolviasentoon, naiset oikealle ja miehet vasemmalle kyljelleen. Toinen käsi tai molemmat kädet oli usein pantu pään alle. Sopesta tunnetaan myös yksi hautaus, jossa vainaja on istuma-asennossa. Tarton Karlovasta on löydetty miehen luuranko, joka oli haudassa suorana ja selällään, ruumis kalkkikivilevyllä peitettynä. Eräästä Sopen haudasta löydettiin naisen olkapään alta pieniä kiviä ja samasta kalmistosta myös tulisijoja, jotka saattoivat liittyä hautausrituaaleihin.

Vainajalle pantiin tavallisesti mukaan sotakirves, usein myös kivisiä talttoja, piistä valmistettuja veitsiä, luisia naskaleita, luutalttoja, saviastioita sekä atraimen kärkiä. Hautauksista on löydetty myös sarvesta tehty kirves ja terä, meripihkarengas, fylliittinen nuolenkärki ja simpukan kotilo. Ardun haudoista löydettiin myös kaksi vaatteiden kiinnittämiseen käytettyä luista pulikkaa. (Kriiska 2003, Kriiska & Tvauri 2007:81–83)

Naisen hauta, Koillis-Viro, Sope. Kriiska & Tvauri (2007:83).

Naisen hauta, Koillis-Viro, Sope. Kriiska & Tvauri (2007: 83).

Vanhojen lähteiden uudelleen analysoinnin ja useiden virhekäsitysten oikaisujen jälkeenkään perusajatus nuorakeraamisesta kulttuurista ei ole juuri sadan vuoden jälkeen muuttunut. Nuorakeraamista väestöä pidetään edelleen karjankasvattajina ja mahdollisesti paimentolaisina. Samoin indoeurooppalainen kulttuurivaikutus näkyy kiistämättä nuorakeraamisessa löytöaineistossa, johtuipa sen olemassa olo sitten väestön tai kulttuurivaikutusten siirtymisestä. Viimeisimpien laajojen muinais-DNA -tutkimusten perusteella Euroopan nuorakeraaminen kulttuuri päätyi kosketuksiin itäisen Jamnan kulttuurin kanssa noin 2500 eaa. ja silloin olisi tapahtunut massiivinen muuttoaalto idästä keskeiseen Eurooppaan. Tuolloin syntynyttä sekakulttuuria pidetään edelleen indoeurooppalaisten kansojen, balttien, kelttien, germaanien, slaavien ja itaalien, arkeologisena edustajana (Haak et al. 2015). Uudet todisteet eivät ole ristiriidassa maanviljelyn hitaan leviämisen kanssa Anatoliasta pohjoiseen Eurooppaan ja Skandinaviaan.

Tärkein nuorakeraamisen kulttuurin vaikutus myöhempään kehitykseen on yksilökeskeisen ajattelun syntyminen, minkä todisteena pidetään järjestelmällisesti eri tavoin toimitettuja yksittäishautauksia, joissa yksilöerot nousevat esiin. Yksilöstä tulee aktiivinen toimija yhteisön sosiaalisen muutoksen prosessissa, mikä on sosiaalisessa kulttuurissa merkittävä askel. Yksilöiden välinen kilpailu johti statuksen ja materiaalisen vaurauden tavoitteluun, kulttuurillisiin rituaaleihin, yksilön ja ryhmien sosiaaliseen kerrostumiseen sekä lopulta sosiaaliluokkien syntyyn. Tämä puolestaan johti päällikkökulttuurien, kaupunkien ja lopulta valtioiden syntyyn.

Käytetyt lähteet:

Burenhult, G. (1991). Arkeologi i Sverige 1 – Fångstfolk och herdar. 2. p. Förlags AB Viken.

Czebreszuk, J. (2004). Corded Ware From East to West. Teoksessa: Bogucki, P. & Crabtree, P.J. (toim.), Ancient Europe 8000 B.C.–A.D. 1000, Encyclopedia of the Barbarian World, Volume I – The Mesolithic to Copper Age (c.8000–2000 B.C.), s. 467–475. Thomson-Gale.

Darvill, T. (2008). The Concise Oxford Dictionary of Archaeology. 2. p. Oxford University Press. Online Version 2009.

Gillis, C., Olausson, D. & Vandkilde, H. (2004). Dawn of Europe. University of Lund.

Haak, W., Lazaridis, I., Patterson, N., Rohland, N., Mallick, S., Llamas, B., Brandt, G., Nordenfelt, S., Harney, E., Stewardson, K., Fu, Q., Mittnik, A., Bánffy, E., Economou, C., Francken, M., Friederich, S., Pena, R.G., Hallgren, F., Khartanovich, V., Khokhlov, A., Kunst, M., Kuznetsov, P., Meller, H., Mochalov, O., Moiseyev, V., Nicklisch, N., Pichler, S.L., Risch, R., Guerra, M.A.R., Roth, C., Szécsényi-Nagy, A., Wahl, J., Meyer, M., Krause, J., Brown, D., Anthony, D., Cooper, A., Alt, K.W. and Reich, D. (2015). Massive migration from the steppe is a source for IndoEuropean languages in Europe. bioRxiv preprint first posted online Feb. 10, 2015; doi: http://dx.doi.org/10.1101/013433.

Halinen, P. (2015). Neoliittinen kivikausi (5200–1900/1700 EAA.). Teoksessa: Haggren, G., Halinen, P., Lavento, M.,Raninen, S. & Wessman, A. (toim.), Muinaisuutemme jäljet., s. 55–121. Gaudeamus.

Horváth, T., Svingor, S.E. & Molnár, M. (2008). New Radiocarbon Dates for the Baden Culture. Radiocarbon 50(3):447–458.

Huurre, M. (2009). 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. 10. p. Otava.

Janzon, G.O. (1974). Gotlands mellanneolitiska gravar = The middle-neolithic graves of Gotland. Acta universitatis Stockholmiensis 6, Studies in North-European Archaeology. Almqvist & Wiksell, Stockholm.

Jensen, J. (2003). The Prehistory of Denmark. eBook. Taylor & Francis Group.

Kriiska, A. (2003). From hunter-fisher-gatherer to farmer – Changes in the Neolithic economy and settlement on Estonian territory. Archaeologia Lituana 4:11–26. Vilnius University Publishing House.

Kriiska, A. & Tvauri, A. (2007). Viron esihistoria. SKS.

Lõugas,L., Kriiska, A. & Maldre, L. (2007). New dates for the Late Neolithic Corded Ware Culture burials and early husbandry in the East Baltic region. Archaeofauna 16:21–31.13

Malmer, M. (1975). Stridsyxekulturen i Sverige och Norge. Lund.

Natmusdk 2017: http://en.natmus.dk/historical-knowledge/denmark/prehistoric-period-until-1050-ad/the-neolithicperiod/the-single-grave-culture/ 

Nordqvist, K. & Häkälä, P. (2014). Distribution of corded ware in the areas north of the Gulf of Finland – An update. Estonian Journal of Archaeology 18(1):3–29.

O’Brien, S.T. (1979). The Mortuary Practices of the Late Neolithic Peoples of Central Europe: A Study of Social Organization. Doctoral thesis. University of California, Los Angeles.

Renfrew, C. (2003). Time Depth, Convergence Theory, and Innovation in Proto-Indo-European: ’Old Europe’ as a PIE Linguistic Area. Teoksessa: Bammesberger, A. & Vennemann, T. (toim.) Languages in Prehistoric Europe, s. 17–48. Heidelberg: Universitätsverlag Winter GmBH.

Scarre, C. (2013). Holocene Europe. Teoksessa: Scarre, C. (toim.), The Human Past – World Prehistory & the Development of Human Societies, 3. p., s. 392–431. Thames & Hudson.

Sherratt, A. (2001a). The Transformation of Early Agrarian Europe: The Later Neolithic and Copper Ages, 4500–2500 BC. Teoksessa: Cunliffe, B. (toim.), The Oxford Illustrated History of Prehistoric Europe, s. 167–210. Oxford University Press.

Turek, J. & Cern, V. 2001. Society, gender and sexual dimorphism of the Corded ware and the Bell Beaker populations. Teoksessa: Nicolis, F. (toim.), Bell Beakers Today. Pottery, people, culture and symbols in prehistoric Europe, 601–612. Oxbow Books.

Wencel, M.M. 2015. An Absolute Chronological Framework for the Central-Eastern European Eneolithic. Oxford Journal of Archaeology 34(1):33–43.

Whittle, A. (1994). The First Farmers. Teoksessa: Cunliffe, B. (toim.), The Oxford Illustrated History of Prehistoric Europe, s. 136–166. Oxford University Press.

2 replies »

  1. Kiitos hyvästä jutusta! Pienenä korjauksena pitää kuitenkin mainita, että myös Manner-Suomesta on löytynyt kivikaudelle ajoittuvia fragmentaarisia ihmisjäänteitä. Vaikka ihmisluuta on pääsääntöisesti löydetty nk. punamultahaudoista, on yksi ihmisen poskihampaan kiillefragmentti peräisin myös nuorakeraamisesta haudasta. Kivikautisista ihmijäänteistä löytyy muuten oma juttunsa Kalmistopiiristä muutaman vuoden takaa. Lisäksi voi tutustua allekirjoittaneen, Kati Salon ja Kristiina Mannermaan uutukaiseen artikkeliin ’Almost gone: Human Skeletal Material from Finnish Stone Age Earth Graves’, joka julkaistiin viimeisimmässä Fennoscandia archaeologicassa (http://www.sarks.fi/fa/faxxxiii.html).

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos kommentoinnista ja täsmennyksestä. Tiedostin kyllä että kivikautisia luufragmentteja Manner-Suomesta on löydetty, mutta yritin kiertää tuon sanomalla ”ei ole löydetty kokonaisia kivikautisia ihmisjäännöksiä”, mikä sekin on epätäsmällinen ilmaisu. Kohtalainen ilmaisu voisi olla ”hyvin säilyneitä luurankoja.”

      Harmi etten ehtinyt noteerata artikkelianne kirjoituksessni, koska en ole siihen vielä tutustunut. FA XXXIII on kyllä hankintalistalla odottamassa seuraavaa Tiedekirja-reissua.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s