Historiallinen aika

Arkeologisia uutisia Satakunnan Kansassa 1960-luvun alussa

FM Ninni Närväinen

Yli viisikymmentä vuotta sitten arkeologin työ oli osittain samanlaista, mutta osittain hyvin erilaista kuin nykyään. Vaikka tutkijoiden käytössä oleva tekniikka on kehittynyt valtavasti, edelleen valtaosa havainnoista tehdään maastossa käyttäen apuna silmiä ja käsiä. 1960-luvun arkeologi hyödynsi, kuten nykyisetkin tutkijat, paikallisten asukkaiden tietoja mahdollisista muinaisjäännöksistä. Kenttätyöt aloitettiin keväällä ja esimerkiksi esineiden löytöpaikkojen tarkastuksia jatkettiin myöhäiseen syksyyn saakka. Yhden satunnaisesti valitun 1960-luvun sanomalehtivuosikerran (1962) tarkastelussa huomaa, että ainakin Satakunnassa arkeologiasta ja muinaislöydöistä uutisoitiin melko ahkerasti. Epäilemättä aihe on ollut jo silloin lukijoita kiinnostava. Lehtijutuista myös näkee, miten muinaisjäännösten lähellä asuvat ihmiset vaikuttivat olevan innolla mukana kotiseutunsa historian selvittämisessä.

”Laajoja arkeologisia tutkimuksia tänä kesänä”  (10.5.1962)

Vuonna 1962 tutkittiin muutamia Suomen arkeologian kannalta merkittäviä kohteita, mm. Valkeakosken Rapolan muinaisjäännösalueeseen kuuluvaa Rupakallion polttokenttäkalmistoa, Tampereen Messukylän Vilusenharjun ruumiskalmistoa ja Savukosken tikareiden löytöpaikkaa. Lehtijutun mukaan polttamattomien vainajien jäännöksiä olisi löytynyt myös Jämsän Linnasenmäen linnavuoren rinteiltä, vaikka todellisuudessa tuona kesänä vasta tutkittiin voisiko linnavuoren rinteellä sijaita kalmisto. Sitä paikalta ei kuitenkaan löytynyt, vaikka paikalla oli potentiaalisen oloisia kiviröykkiöitä (Itkonen 1962).

Koko kesän tutkimuksiin oli varattu artikkelin mukaan 1,2 miljoonaa markkaa ja kenttätöitä teki parikymmentä arkeologia. Monet tutkijoista olivat Suomen arkeologian tunnetuimpia nimiä, vaikka osa heistä vielä tuolloin vasta uransa alussa. Keskimääräinen kuukausipalkka oli 1960-luvun alussa alle 100 markkaa (joka tosin nousi voimakkaasti 60-luvun kuluessa), joten palkkoihin nähden kyseisen vuoden tutkimusmääräraha oli varsin kohtuullinen.

lehtij1

”Kivikautinen suksisauva turvekerroksen alta? Kiintoisia lisäpiirteitä Kiikoisten esihistoriaan” (16.5.1962)

Tässä lehtijutussa kerrotaan ”salaperäisestä” suksisauvasta, jonka maanviljelijä Kalle Myllymaa löysi vuonna 1960 pelto-ojaa tehdessään aivan Kuorsumaan järven rannasta metrin vahvuisen turvekerroksen alta. Sauva lähettiin radiohiiliajoitukseen joka tuolloin oli vielä aivan uusi ajoitusmenetelmä ja siitepölytutkimukseen geologiseen tutkimuslaitokseen. Jutun mukaan ”kysymyksessä saattaa olla jopa kivikauden asukkaan sauva, mikä on säilynyt näihin päiviin asti vahvan turvekerroksen suojaamana erinomaisesti.” On harmillista, että löydön myöhemmistä vaiheista ei löydy enää tietoja. Jutussa kerrotaan myös ”rautakautisista kalmistokummuista”, jotka viittaavat Unto Salon samana vuonna tarkastamaan Kiilin Palsta -nimiseen muinaisjäännökseen. Röykkiöitä ei ole koskaan tutkittu, eikä niiden ajoituksesta ole tietoa. Ne voivat myös osittain olla luontaisia. Artikkeli on kuitenkin toiveikas, että kunnasta löytyy vielä lisää röykkiöitä. Nykyään Kiikoisista (joka vuodesta 2013 on kuulunut Sastamalaan ja siten Pirkanmaan maakuntaan Satakunnan sijaan) tunnetaankin muutamia muita röykkiökohteita, jotka kuitenkin ovat tarkemmin tutkimattomia ja siten ajoittamattomia.

lehtij2

lehtij3

”Hinnerjoella kaivetaan vanhaa ja rakennetaan uutta” (13.6.1962)

Euran Honkilahden ja Hinnerjoen laajojen kivikautisten kohteiden kaivauksista uutisoitiin monipuolisesti. Satakunnan Kansassa alueesta ja sen tutkimusmenetelmistä pyrittiin kertomaan seikkaperäisesti. Kolmhaaran pääosin kivikautista asuin- ja hautapaikkaa, jota Edgren tutki 1962, oli kaivettu jo kahdeksana kesänä ennen mainittua vuotta. Paikalta on löydetty yhteensä 26 hautaa, joista yhdessätoista on ollut kivipaasista rakennettu arkku ja kahdeksassa pystykivi molemmissa päissä.

Paasiarkkuhaudoissa on runsaasti punamultaa, jota on tavallisesti käytetty kivikautisissa hautausrituaaleissa. Radiohiiliajoitusten mukaan Kolmhaaran paasiarkkuhautojen ajoitus on kuitenkin mielenkiintoinen, sillä kaksi haudoista näyttää kuuluvan kivikauteen, kaksi mahdollisesti rautakauden alkupuolelle ja keskivaiheille. Haudoista ei ole tehty esinelöytöjä, jotka valottaisivat ajoitusta. Kolmhaaran paasiarkuista on kerrottu Kalmistopiirissä aiemmin jutuissa Ihmisluut Suomen kivikautisissa kuoppahautauksissa ja Hautaustavat esiroomalaisella rautakaudella (500 eaa.–0).

lehtij4

lehtij5

”Satakunnan museo saa kivikautisen paasiarkkuhaudan” (17.6.1962)

Tässä lehtijutussa kiinnostavaa on edellä mainittujen paasiarkkujen sijoittamisesta käyty kädenvääntö Museoviraston ja Satakunnan museon välillä:

”Honkilahden Kolmhaarasta kuljettivat maisteri Unto Salo ja toimittaja Olavi Alsta viime kesänä siellä kaivauksista tavatun kivikautisen haudan paasiarkun Poriin Satakunnan Museoon. Tuskin arkun paadet oli saatu puretuiksi, kun jo Kansallismuseo vanhemman oikeudella vaati arkkua Helsinkiin. Honkilahdessa jatkettiin kuitenkin kaivauksia tänäkin kesänä ja jälleen löytyi paasiarkku. Maisteri Torsten Edgren soitti tästä maisteri Salolle, ja jälleen kuljetettiin 300 kg painavat arkunpaadet Honkilahdelta Poriin. Arkku asetetaan näytteille Satakunnan Museoon vielä tämän vuoden aikana.”

Satakunnan museon arkeologi Leena Koiviston kertoman mukaan paasiarkku oli näytteillä Satakunnan museossa vielä 1990-luvun lopussa. Vanhan perusnäyttelyn purkamisen jälkeen paasiarkun kivet siirrettiin museon kokoelmiin. Museon arkistosta löytyy kuitenkin arkun kokoamisohje siltä varalta, että se joskus taas pystytettäisiin.

lehtij6

”Kaksi suurta pronssikautista röykkiötä löydetty Oosinselältä” (16.6.1962)

Paikallinen ”innokas kotiseudun tutkija” Hugo Lagström oli vakuuttunut, että Porin ja Luvian rajamailla sijaitevalla harjulla oli muinainen linna. Unto Salon tarkastusmatkalla löydettiin kuitenkin linnan sijasta kaksi suurta, vaikkakin osin hajotettua, hiidenkiuasta. Niiden arveltiin joutuneen muinaisten haudanryöstäjien penkomiksi. Sijaintikuvauksen ja Salon tarkastuskertomuksen perusteella kyseessä ovat joko Luvian Kourulan tai Porin Rajakallioiden pronssikautiset hiidenkiukaat, jotka molemmat ensimmäisen kerran tarkastettiin juuri kyseisenä kesänä Salon toimesta. Perustietoa hiidenkiukaista löytyy Kalmistopiirin artikkelista Suomen pronssikautiset röykkiöt – Moninaisia hautaustapoja ja merkityksiä.

lehtiju9

 ”Kullaalla rikas esihistoriallinen asutus. Uusia löytöjä jatkuvasti päivänvaloon” (18.6.1962)

Satakunnan museossa tuolloin toiminut Unto Salo (sittemmin Turun yliopiston arkeologian oppiaineen professori) kävi tarkastamassa röykkiöitä myös Ulvilan Kullaalla. Artikkelissa paikasta puhutaan Hiidenmäkenä, mutta muinaisjäännösrekisterissä paikka on nimellä Hiitteenmäki. Kyseessä on hyvin säilynyt pronssikautinen röykkiö, jota ei ole koskaan tutkittu. On mielenkiintoista, miten lyhyestä tarkastusmatkasta on usein saatu aikaan melko pitkä lehtijuttu.

lehtiju8

lehtij7

 ”Esihistoriallisen ajan jäännösten löytöpaikkoja kartoitetaan Kankaanpäässä” (19.6.1962)

Artikkelissa kerrotaan, miten arkeologian ylioppilas, neiti Pirjo Hautala suoritti inventointia Kankaanpäässä. Inventoija harmitteli sitä, kuinka kauan aikaa sitten löytyneiden esineiden merkitseminen karttaan on ”vaikea tehtävä”, sillä monien löytöjen tarkkaa löytöpaikkaa ei ollut kirjoitettu aikanaan ylös. Hautala kuitenkin kiitteli paikallisten asukkaiden innostusta ja avuliaisuutta löytöpaikkojen etsimisessä ja paikantamisessa. Inventoinnin jälkeen kirjoitetusta raportista käy ilmi, että jopa kymmeniä paikkoja ehdittiin tarkastaa, joukossa myös muutamia röykkiökohteita (Hautala 1962). Hieno suoritus ylioppilas Hautalalta, varsinkin kun hänen pääasiallinen kulkuvälineensä oli polkupyörä.

lehtiju10

”Vanha raha- ja korukätkö ilmi Hollolassa” (25.5.1962)

Lähialueiden arkeologisten tutkimusten lisäksi uutisoitiin mm. Hollolan kätkölöydöstä. Löydön tehnyt maanviljelijä Valde Nilanko ilmoitti esineistä välittömästi kansallismuseoon, josta Jouko Voionmaa lähetettiin paikalle seuraavana päivänä. Artikkeli on asiallinen ja sen tiedot pitävät edelleen pääosin paikkansa. Tuukka Talvio (2002: 155) on väitöskirjaansa varten käynyt löydön uudelleen läpi. Siihen kuuluu yhteensä 159 rahaa, joista valtaosa (143 kpl) on saksalaisia. Böömiläisiä rahoja on kaksi, unkarilaisia yksi, englantilaisia yhdeksän ja tanskalaisia kaksi. Rahat ajoittuvat noin vuoden 1000 tienoille. Nuorin raha on lyöty noin 1050, joten ainakaan tätä aikaisemmin rahat eivät ole voineet joutua maahan. Kätkölöytöön kuuluu myös seitsemän hevosenkenkäsolkea ja kaksi palaa pilkkohopeaa. Kätkö on aikoinaan laitettu maahan koivuntuohisessa korissa.

lehtiju11

”Komea uhrilehmus” (15.5.1962)

Kaikenlaista perimätietoa ja paikallishistoriaa jaettiin lehdessä usein. Esimerkiksi Satakuntalaisen osakunnan kansanperinteen keruuretkistä kirjoitettiin lukuisia artikkeleita. Luontokohteita ja niihin liittyviä tarinoita oli monessa numerossa. Myös ulkomaiden ”muinaistutkimusta” uutisoitiin yllättävän paljon. Enimmäkseen keskityttiin Välimeren turistikohteiden yhteydessä oleviin antiikin aikaisiin raunioihin, joita esiteltiin matkailusivuilla. Toisinaan uutisoitiin kuitenkin hieman erikoisemmista tutkimuksista, esimerkkinä Napoleonin kuolinsyytä selvittävä luonnontieteellinnen tutkimus.

lehtiju12

”Neutronianalyysi paljastaa: Napoleon myrkytettiin arsenikilla” (28.4.1962)

Neutroniaktivaatioanalyysi on 1930-luvulla kehitetty, tiettyjen alkuaineiden määrittämiseen perustuva menetelmä, jota on hyödynnetty mm. arkeologiassa, geologiassa ja teknisessä rikostutkinnassa (esim. Alfassi 1994). Suomessakin sopiva laite on ollut Otaniemessä vuodesta 1962 alkaen, ja meillä sitä on käytetty mm. kupariesineiden ja hopearahojen sisältämän metallin alkuperätutkimuksessa (Ikäheimo 2011: 40-41).

Vuonna 1961 tehtyjen tutkimusten perusteella Napoleonin kuolinsyyksi esitettiin tahallista arsenikkimyrkytystä vatsasyövän sijasta. Myös myöhemmissä tutkimuksissa Napoleonin hiusjäänteistä on löytynyt arseenia. Vuonna 2008 tehdyissä laajemmissa tutkimuksissa, joissa analysoitiin myös Napoleonin sukulaisten sekä muiden aikalaisten hiuksia, löydettiin kaikista näytteistä kohonneita arseenipitoisuuksia. Näyttääkin siltä, että aine on kertynyt 1700-1800-luvun vaihteessa eläneiden ihmisten elimistöön heidän elinaikanaan, eikä kohonnut pitoisuus viittaa myrkyttämiseen (Hindmarsh & Savory 2008). Napoleonin kuolinsyynä voi siis edelleen pitää vatsasyövän ja -haavan yhdistelmää.

lehtijut1

”Ilmastoitu muinaisuus” (9.6.1962)

Nopeasti vilkaistuna voisi kuvitella, että uutinen liittyy ilmastotutkimukseen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan artikkelissa kerrotaan Lascaux’n luolaan turisteja varten rakennetusta lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmästä. Lascaux’n luola löytyi vuonna 1940, ja sen sisältämistä paleoliittisista maalauksista tuli pian tunnettu nähtävyys. Luolassa oli kuitenkin jo 1950-luvulla havaittu leväkasvustoa, joka uhkasi maalauksia (Bahn 2007: 83). Kävijämääriä jouduttiin siten rajoittamaan, ja jo vuonna 1963 luola suljettiin kävijöiltä kokonaan (ibid.). Nykyisin maalausten kopioita pääsee katsomaan alkuperäisen luolan lähistölle vuonna 1983 avatussa replikassa.

lehtijut3

Mistä muista asioista kerrottiin lukijoille keväällä ja kesällä 1962? Etusivun uutisia olivat idän ja lännen kireät suhteet, ydinkokeet sekä taistelut Algeriassa. Myös avaruuden valloittamisesta oli lukuisia juttuja. Urheilussa seurattiin mm. jalkapallon MM-kisoja, jotka järjestettiin 30.5.-16.6.1962 Chilessä. Samana vuonna tuskailtiin loma-oikeusneuvotteluiden, valtion budjetinylitysten ja lainanoton kanssa sekä valiteltiin alkukesän koleutta. Nämä aiheet ovat edelleen, reilu puoli vuosisataa myöhemmin, tuoreita. Toisaalta maailman muuttumisen näkee tietyistä uutisista. 1960-luvun lehtiä selaillessa ei voi olla huomaamatta, kuinka yleisiä erilaiset onnettomuudet ja tapaturmat olivat. Etenkin lapsia menehtyi paljon, kevään ja alkukesän aikana mm. hukkumalla. Liikenteeseen liittyvät turmia tapahtui usein, auto-onnettomuuksista lentokoneiden maahansyöksyihin. Myös tarttuvia tauteja oli vielä runsaasti liikkeellä. Maa- ja metsätalous oli yhä merkittävä osa kansantaloutta, joten siihen liittyville artikkeleille oli varattu oma sivunsa päivittäin.

juttu1

juttu2

(31.5.1962)

Työpaikkailmoituksissa etsittiin usein ”neitosia” mm.  sihteereiksi. Television ja radion ohjelmatiedot mahtuivat vuonna 1962 yhden sivun oikeaan laitaan (6.5.1962):

juttu3

 Myös yllättävän ”moderneja” uutisia löytyi (4.5.1962):

juttu5

Käytetyt lähteet:

Alfassi, Z.B. (1994). Chemical Analysis by Nuclear Methods. John Wiley and Sons: New York, NY.

Bahn, P. G. 2007. Cave Art. A Guide to the Decorated Ice Age Caves of Europe.  Frances Lincoln Ltd Publishers.

Hautala, P, 1962. Kankaanpää inventointi 1962. Julkaisematon inventointikertomus Museoviraston arkistossa.

Hindmarsh, J.T. & Savory, J. 2008. The Death of Napoleon, Cancer or Arsenic? Clinical Chemistry, December 2008 vol. 54 no. 12: 2092-2093.

Ikäheimo, J. 2011. Arkeologisten esinelöytöjen alkuaineanalytiikka Suomessa. Suomen Museo 2011: 31-49.

Itkonen, K. 1962. Kertomus Jämsänkosken Patalan kylässä olevan Linnasenmäen muinaislinnan tutkimisesta 17.-28.7.1962. Julkaisematon kaivauskertomus Museoviraston arkistossa.

Koivisto, Leena (tutkija, arkeologi, Satakunnan museo). Sähköposti kirjoittajalle 2.5.2016

Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaali

Salo, U. 1962. Luvia, Niemenkylä Rajakalliot. Kertomus 12.6.1962 tehdystä tarkastusmatkasta. Julkaisematon tarkastuskertomus Museoviraston arkistossa.

Satakunnan Kansa 1962: numerot 108-201

Talvio, T. 2002. Coins and Coin Finds in Finland AD 800-1200. Iskos 12. Helsinki.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s