Australia ja Oseania

Australian varhaisvaiheet: maailman vanhimmat polttohautaukset ja muotoiltuja kalloja

FM Ninni Närväinen

Australia on yksi tärkeimmistä alueista tutkittaessa paleoliittisia ihmispopulaatioita ja niiden migraatioita. Viime vuosikymmenten aikana maailman pienimmältä mantereelta on löydetty useita kiinnostavia asuin- ja hautapaikkoja. Uusia, varhaisia asuinpaikkoja löydetään ja tutkitaan edelleen aktiivisesti. Sen sijaan ihmisjäännösten tieteellinen tutkimus on nykyään rajoitettua, sillä niiden omistusoikeus on lähtökohtaisesti Australian alkuperäisasukkaiden jälkeläisillä.

Australian asuttaminen

Tutkimusmenetelmien kehittyessä Australian asuttamisen ajoitus on siirtynyt varhaisemmaksi. Australian keskiosat ovat olleet aavikkoa ainakin miljoonan vuoden ajan, mutta muualla mantereella ja läheisillä saarilla ilmasto-olot ovat vaihdelleet merkittävästi. Geologisista ja arkeologisista todisteista tiedetään, että ensimmäisten Homo sapiens -ihmisten on täytynyt saapua Pohjois-Australiaan viimeistään 50 000 vuotta sitten. Asutusvaiheita on ollut todennäköisesti useita. Vaikka varhaisten kohteiden ajoitukseen liittyy joitakin ongelmia, tutkijoiden arvion mukaan asutus oli levinnyt lähes koko mantereelle jo noin 30 000 vuotta sitten. Pleistoseeniin ajoittuvia arkeologisia kohteita löydetään koko ajan lisää.

Kartta

Artikkelissa mainittuja kohteita ja löytöpaikkoja.

Ihmisasutuksen siirtymisen Australiaan mahdollistivat jääkauden aikaiset maasillat, jotka yhdistivät Indonesian saariston Australian mantereeseen. Tällaisia maasiltoja esiintyi ainakin kolmena eri aikana, jolloin vettä oli sitoutuneena jäätiköihin. Maasillat eivät ulottuneet täysin kaikkien vesimassojen yli, mutta väliin jääneet salmet olivat niin kapeita, että ne pystyttiin kivikauden teknologisella tietämyksellä ylittämään. Hyvin varhaisia asuinpaikkoja ovat mm. kallionkielekkeen alla sijaitseva Malakunanja II (Madjedbebe), Nawalabila I (jyrkänteen vieressä) sekä Upper Swan (joen tulva-alueella). Kaikissa näissä ihmistoiminnan alkamisen ajoitukset ovat jossain määrin kiistanalaisia, arviot vaihtelevat välillä 60 000-30 000 BP. Varmasti tiedetään se, että paikat olivat satunnaisesti asutettuja pitkälle holoseeniin. Vanhimmat ihmisjäännökset ovat Lake Mungosta, mutta myös niiden ajoituksessa on epävarmuutta. Mungon vanhimman hautauksen uskotaan olevan kuitenkin vähintään 40 000 vuoden ikäinen.

Jääkauden maksimivaiheessa myös Australian mantereella oli suuria lämpötilavaihteluita ja monin paikoin huomattavan viileitä jaksoja. Mantereen kuivimpien alueiden varhaisista asuinpaikoista monet autioituivat noin 23 000-14 000 BP välisenä aikana. Osaan asutus ei enää palannut, mutta toisilla asutus jatkui katkon jälkeen jopa tuhansia vuosia. Ilmastonmuutokset vaikuttivat paitsi vesivarantoihin myös saaliseläinten käyttäytymiseen. Australiasta, kuten muiltakin mantereilta, suurin osa megafaunasta eli jättiläiskokoisista maaeläimistä kuoli sukupuuttoon viimeisen jääkauden loppuvaiheissa. Ei ole yksimielisyyttä siitä, johtuiko sukupuutto ilmaston suuresta vaihtelusta, ihmisen saapumisesta vai molempien yhteisvaikutuksesta. Pleistoseeniajan luulöytöjen perusteella megafauna oli merkittävä ravinnonlähde Australian ensimmäisille asukkaille.

Kaivaukset Madjedbeben asuinpaikalla1989. Kuva: Clarkson et al. 2015, fig. 2.

Kaivaukset Malakunanja II:n asuinpaikalla 1989 (Clarkson et al. 2015, fig. 2).

Australian megafaunaa, joka muodosti merkittävän osan mantereen vanhimman ihmisasutuksen ravinnosta. Kuva: Lazardi & Ringo.

Mallinnos Australian megafaunasta, joka muodosti merkittävän ravinnonlähteen mantereen varhaisimmille asuttajille. Kuva: Lazardi & Ringo.

Australian asuttaneet ihmiset eivät, toisin kuin kaikilla muilla mantereilla, ottaneet koskaan elinkeinokseen maanviljelyä. Myöskään metallien työstämisestä ei ole merkkejä. Länsimaisten siirtolaisten tuloon saakka Australiassa elettiin siis kivikautisissa metsästäjä-keräilijä -yhteisöissä. Koska maanviljelyä ei omaksuttu, myöskään asutuksen tiivistymistä ei tapahtunut, vaan asumisyksikkö oli melko pieni. Joillakin alueilla, kuten Kaakkois-Australiassa, ympäristön suotuisat olosuhteet (runsaasti vettä ja rehevää kasvillisuutta) johtivat osittaiseen paikoilleen asettumiseen ja isompiin ryhmiin. Aboriginaaliyhteisöissä yli 200 vuoden ajan tehdyt antropologiset havainnot osoittavat, että yhteisöillä on ollut tapana kerääntyä yhteen siirtymisriittien ajaksi. Voidaan olettaa, että tällainen tapa on ollut käytössä jo varhaisissa yhteisöissä.

Lake Mungo – Maailman vanhin polttohautaus

Lake Mungo on Australian merkittävimpiä arkeologisia löytöpaikkoja. Se sijaitsee New South Walesissa, muinaisella järvialueella (Willandra Lakes), joka kuivui 16 000 vuotta sitten. Nykyään alue on aavikkoa ja sen maastoa hallitsevat erikoiset kuunsirpin muotoiset hiekkadyynit. Paikalta on löydetty ainakin kolmen yksilön hautaukset (enempää ei ole voitu tutkia, sillä aboriginaaliheimot päättävät paikan kaivauksista), kovettuneet jalanjäljet (ajoitus noin 20 000 BP) sekä runsaasti asuinpaikka-aineistoa, kuten liesiä ja työkaluja. Valtaosa arkeologisista löydöistä on paljastunut eroosion myötä ja hiekkadyynien siirryttyä tuulen mukana paikasta toiseen. Vain osa ihmisjäännöksistä on ollut löydettäessä maanpinnan alla.

Lake Mungon nykyisiä maisemia. Kuva: Robyn Jay/Flickr CC:

Lake Mungon nykyisiä maisemia. Kuva: Robyn Jay/Flickr CC:

Pleistocene human footprints: Willandra Lakes in southeastern Australia.A A series of human prints found on traditional land. Bond university professor Steve Webb believes the prints date back to 19-23 ka from a small wetland surface at the height of the last glacial period. The tracks are of a small child and they possibly extend beyond the current site. Michael Amendolia

Lake Mungo tunnetaan myös 20 000 vuotta vanhoista kivettyneistä jalanjäjistä. Kuva: Michael Amendolia.

Mungon naisen (Lady Mungo, Mungo I) löysi aluetta tutkinut geologi 1960-luvulla. Luita on säilynyt niin paljon, etenkin pään alueelta (noin 25 % koko luurangosta), että vainaja on pystytty määrittämään nuoreksi aikuiseksi naiseksi. Vainajalle on suoritettu useita hautaukseen liittyviä rituaaleja. Ruumis on ensin poltettu, minkä jälkeen luita on murskattu ja mahdollisesti uudelleen poltettu. Luut on laitettu noin 20 cm syvään kuoppaan järven rannalle. Aivan hautauksen välittömässä läheisyydessä on tulisijoja ja ruuanvalmistukseen liittyvää jätettä. Jotkut tutkijat ehdottavat, että Mungon naisen jäänteitä on saatettu käsitellä (esimerkiksi keittää) osana ruokaan ja ravinnonhankintaan liittyviä rituaaleja. Arviot Mungon naisen ajoituksesta ovat vaihdelleet paljon. Jäännösten iäksi pääteltiin heti löytämisen jälkeen noin 15 000-20 000 vuotta, mutta todennäköisesti ne ovat ainakin 40 000 vuotta vanhoja. Myös huomattavasti vanhempaa ajoitusta on esitetty. Mungon nainen onkin yksi maailman vanhimmista, suhteellisen luotettavasti ajoitetuista polttohautauksista. Naisen jäännökset on luovutettu 1990-luvun alussa aboriginaaleille eikä niitä ole mahdollista enää tutkia. Mungon naisen läheltä on löydetty toisenkin vainajan jäännökset (Mungo II), mutta ne olivat niin fragmentoituneita ettei niistä pystytty vielä löytöaikana päättelemään juuri mitään. Myöskään näitä luita ei ole mahdollista enää tutkia.

Mungon miehen (Mungo Man, Mungo III) löysi myös geologi, 1970-luvulla. Mungon miehen ajoitus on nykykäsityksen mukaan suunnilleen sama kuin Mungon naisen (42 000-40 000 BP), mutta kyseessä on iäkkäämmän (noin 50-vuotiaana kuolleen) miehen ruumishautaus. Vainaja on asetettu matalaan hautaan selälleen, jalat hieman koukussa, kädet sylissä. Haudassa oli runsaasti jäänteitä punamullasta, jota on voitu joko ripotella vainajan päälle tai sillä on voitu värjätä käärinliina tai vainajan vaatteet. Koska Mungon mies oli kokonaisena löydetty ruumishautaus, vainajasta pystyttiin saamaan paljon tietoa luiden avulla. Iän ja sukupuolen lisäksi selvisi, että miehen hampaista yksi oli lähtenyt jo hyvin nuorena ja loput hampaat olivat erittäin kuluneita johtuen ruokavaliosta. Puuttuva hammas on saatettu poistaa aikuistumisriitin seurauksen, sillä samaa rituaalia harjoitetaan aboriginaalien keskuudessa edelleen. Mies kärsi viimeisinä elinvuosinaan laajalle levinneestä niveltulehduksesta ja lisäksi hänen toisen kätensä luut olivat vaurioituneet liikuntakykyä haittaavasti ehkä metsästysaseen heittämisen takia. Mungon miestä säilytetään edelleen yliopiston tutkimustiloissa, mutta uutta tutkimuslupaa jäännöksiin ei myönnetä.

Mungon miehen hautaa tutkitaan vuonna 1974. Kuva: Australian Geographic.

Mungon miehen hautaa tutkitaan vuonna 1974. Kuva: Australian Geographic.

Mungon mies.

Mungon miehen haudassa oli jäänteitä punamullasta. Kuva: Bowler & Thorne 1976.

Tietokonerekonstruktio Mungon miehen hautauksesta. Kuva: PBS.

Tietokonerekonstruktio Mungon miehen hautauksesta. Kuva: PBS.

Lake Tandou ja Aru-saaret – erilaisia hautausrituaaleja

Lake Tandou sijaitsee myös New South Walesin järvialueella, Lake Mungosta pohjoiseen. Alueen topografia on samankaltainen Mungon kanssa, sillä asuinpaikka sijaitsee kuivuneen vesialtaan reunoilla. Lake Tandoun alueelta on löydetty yksi kokonainen hautaus (vuonna 1967) ja luumateriaalia useista muista hautauksista, mm. kallojen osia (1970-luvun alussa). Kokonaisen ruumishautauksen kaivausten yhteydessä tehtiin virheitä ja suurin osa luista tuhoutui, mutta joitakin asioita vainajasta ehdittiin saada selville. Kyseessä on ollut n. 20-25 -vuotias mies, joka on haudattu polvistuvaan asentoon. Luiden huonosta kunnosta johtuen hautauksen ajoitus perustuu samassa kontekstissa olleeseen simpukankuorien jätekasaan. Jätekasa on ajoitettu 15 210/+-160 BP. Muusta luumateriaalista on erotettu ainakin yksi polttohautaus, jossa on merkkejä samankaltaisista rituaaleista kuin Mungon naisen hautauksessa. Vainaja on mahdollisesti poltettu useaan kertaan ja luita on paloiteltu tai murskattu. Ajoitus on kuitenkin huomattavasti nuorempi kuin Mungossa, 12 530+-1500 BP.

Darling-joen aluetta, jolla Tim Keegan/Flickr

Darling-joesta alkavaa järvialuetta, jolla kuivunut Lake Tandoun allaskin sijaitsee. Kuva: Tim Keegan/Flickr

Tandoun ruumishautauksen kanssa samaan aikaan, viimeisen jääkauden maksimiin, ajoittuvat Australian pohjoispuolella sijaitsevien Aru-saarten Liang Lemdubun ja Liang Nabulein löydöt. Saariryhmän (yhteensä n. 180 saarta) luonnonympäristö vaihtelee paljon soista kuiviin tasankoihin ja sademetsistä ruohopeitteisiin kukkuloihin. Saarten asutushistoriaa on tutkittu runsaasti ja vaikka Aru-saaret kuuluvat Indonesiaan, tässä esiteltävien ihmisjäännösten osteologiset tutkimukset liittävät saarten varhaisen asutuksen selvästi Australiaan.

Liang Lemdubusta löydettiin 1990-luvun lopun kaivauksissa lähes kokonainen ruumishautaus. Vainaja (noin 30 -vuotias, 166 cm pitkä nainen) oli haudattu 25-30 cm syvään kaivantoon ja aseteltu sinne hyvin tiukasti. Hautakuoppaa peitti laakea kivi. Luuranko oli muuten kokonainen, mutta siltä puuttuivat sormien ja jalkapöydän luut. Luut olivat haudassa niin ahtaasti ja osittain pois paikoiltaan, että tutkijat päättelivät kyseessä olevan sekundaarihautauksen. Vainaja on ensin ollut alkuperäisessä haudassaan niin kauan, että pehmytkudokset ovat alkaneet hajota, minkä jälkeen ruumis on haudattu uudelleen. Koska luuranko oli löydettäessä jokseenkin kokonainen, se on täytynyt siirtää kun jonkin verran pehmytkudoksia on ollut vielä jäljellä. Liang Lemdubun naisen ajoitus on 18000-16000 BP.

Liang Lembudun luola Aru-saarilla. Kuva: O'Connor et al.

Liang Lemdubun luola Indonesian Aru-saarilla. Kuva: O’Connor et al. 2007a, fig. 9.3b.

Liang Nabulein ihmisjäännökset koostuvat ainakin neljästä yksilöstä, joiden luuaineistoa löydettiin yhteensä 12:sta eri kaivausyksiköstä. Osa luista oli palaneita (lähinnä reisiluut ja hampaat), mutta valtaosa oli palamattomia. Ne olivat peräisin varmasti ainakin yhdestä (n. 18-40 -vuotiaasta) naisesta ja kahdesta lapsesta (vain hampaita). Joukossa oli mahdollisesti myös toisen aikuisen hampaita. Luut olivat löydettäessä hajallaan ja saman yksilön luita löytyi eri-ikäisistä kerroksista (16 000-11 000 BP). Koska jokaisen yksilön luista suurin osa puuttui, niistä vain jotkut oli poltettu ja vaikutti siltä, että ne oli laitettu maahan eri aikoina, tutkijat päättelivät, että kyseessä on täytynyt olla rituaali, jossa vainajat on kaivettu ylös ja jäännöksiä on käsitelty mm. polttamalla, minkä jälkeen ne on haudattu uudelleen ainakin kerran.

Liang Nabulein luolan sisäänkäynti. Kuva: O'Connor et al. 2007 Figure 7.4

Liang Nabulein luolan sisäänkäynti. Kuva: O’Connor et al. 2007b, Figure 7.4.

Kow Swamp, Coobool Creek, Nacurrie ja Cohuna – kalmistoja ja muotoiltuja kalloja

Australian mantereen kaakkoisosissa sijaitsee useita merkittäviä ihmisjäännösten löytöpaikkoja. Melko pienellä alueella New South Walesin keskiosissa oli pleistoseenikauden lopulla hyvin suotuisat olosuhteet asutukselle. Suurin osa Australian vanhimmista ihmisjäännöksistä on pienten yhteisöjen hautapaikkoja, mutta Coobool Creekin ja Kow Swampin löytöpaikkojen yhteydessä voidaan puhua laajoista kalmistoista. Kow Swampista kaivettiin vuosien 1968-1972 välisenä aikana noin 40 yksilön jäännökset, mutta alueella on todennäköisesti huomattavasti enemmän hautauksia. Coobool Creekista ja lähialueilta löydettiin vuonna 1950 yhteensä 126 yksilön jäännökset. Molemmat kalmistot ovat olleet käytössä myöhäiseltä pleistoseenilta varhaiseen holoseeniin. Kow Swampin hautauksista suurin osa on ns. Spark Sitelta (nimetty paikallisen löytäjän mukaan) ja niiden C-14 -ajoitukset vaihtelevat 15 000-9 000 BP välillä. Tätä arvellaan kuitenkin liian nuoreksi ajoitukseksi ja muilla menetelmillä on saatu todennäköiseksi ajoitukseksi noin 20 000-19 000 BP. Jotkut tutkijat pitävät Kow Swampin hautauksia yhden homogeenisen, melko lyhytikäisen, myöhäispleistoseenin yhteisön tekeminä. Toiset, tukeutuen laveampaan ajoitukseen, ehdottavat, että paikalle ovat haudanneet eri aikoina useat yhteisöt, joilla on ollut toisistaan poikkeavat traditiot. Varmaa on se, että Kow Swampin aineistossa esiintyy monenlaisia hautaustapoja. Osassa hautakuoppia on käytetty värjäävää maa-ainesta, monissa ruumishaudoissa on hauta-antimia (mm. simpukankuorista ja hampaista tehtyjä esineitä) ja hautausten joukossa on ainakin yksi polttohautaus.

Hautaus Kow Swampissa. Kuva:

Hautaus Kow Swampissa. (A. Thorne)

Coobool Creekissa ei ole koskaan tehty arkeologisia kaivauksia, vaan löydöt ovat yksittäisen ihmisen keräilyn tulos. Edes kalmiston tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Koska stratigrafiaa ei ole käytettävissä, ajoitus on saatu vain yhdestä kallosta (14 300+-1 000 BP). Kaikki jäännökset ovat peräisin ruumishautauksista ja niitä ehdittiin analysoida jonkin verran ennen palauttamista aboriginaaliheimolle. Coobool Creekin yksilöt olivat vankkarakenteisempia ja kookkampia kuin samalla alueella tuhansia vuosia myöhemmin asuneet aboriginaalit. Lähes kaikissa Coobool Creekin kalloissa on jykevä leuka ja isot hampaat. Myös kallot itsessään ovat isokokoisempia verrattuna Australian myöhempiin asukkaisiin. Suurempi koko saattaa olla osittain seurausta ympäristötekijöistä, sillä Murray-joen laaksossa asuneet myöhäispleistoseenin ihmiset erottuvat selvästi muiden alueiden samanaikaisista yksilöistä. Monissa Coobool Creekin ja Kow Swampin kalloissa huomattavin piirre on otsaluun ja kallon takaosan erikoinen muoto. Nämä ja muutamat muut Australiasta löydetyt (kuten lähialueen Nacurrie, löydetty 1949, ajoitus 11440+-160 BP ja Cohuna, löydetty 1925, ajoitus n. 12 000 BP), samoja piirteitä omaavat kallot ovat herättäneet vuosikymmenten aikana keskustelua Australian varhaisten asukkaiden alkuperästä.

Miesten kalloja eri löytöpaikoista. Cohunan kallon otsaa on luultavasti tarkoituksella muovattu.

Miesten kalloja eri löytöpaikoista. Cohunan kallon otsaa on luultavasti tarkoituksella litistetty.

Homo Erectus vai Homo Sapiens?

Australian varhaisimpien asukkaiden hautauksissa on huomattavaa variaatiota. Erilaisia hautaustapoja ja kuolemaan liittyviä rituaaleja on käytetty vaihtelevasti. Ilmeisesti eri yhteisöillä oli omat uskomusmaailmansa ja jopa saman yhteisön sisällä vainajia käsiteltiin eri tavoin. Myös tutkittujen yksilöiden ulkomuoto eroaa suuresti toisistaan. Kallonmuodon perusteella Mungon, Lake Tandoun ja Keilorin (kallo, joka löydettiin vuonna 1940 läheltä Melbournea, ajoitus n. 13 000 BP) vainajat ovat olleet hienopiirteisiä ja hyvin paljon nykyisiä aboriginaaleja muistuttavia. Kun taas valtaosalla Kow Swampin ja Coobool Creekin vainajista on arkaaisia piirteitä ja ne eroavat mm. otsan ja hampaiden osalta suuresti nykyihmisestä.

Koska monet Australian vanhimmista ihmisjäännöksistä on löydetty vuosikymmeniä sitten tai jopa 1800-luvun puolella, niiden alkuperäisillä tutkijoilla oli erilaiset käsitykset varhaisista ihmisroduista ja ihmisen historiasta kuin mitä nykyään ajatellaan. Esimerkiksi vuonna 1886 löydetty Talgain kallo, joka kuuluu noin 15-vuotiaana väkivaltaisesti kuolleelle pojalle, julistettiin hautauksen muiden jäännösten kanssa ”puuttuvaksi linkiksi” ihmisen evoluutiossa. Myöhemmin löydettiin lisää samankaltaisia, ”robusteja” jäännöksiä (mm. Kow Swamp) ja Talgain ajoitus osottautui huomattavasti nuoremmaksi kuin mitä aluksi arveltiin (n. 11000 BP). Aiempina vuosikymmeninä aboriginaalien asema yhteiskunnassa oli aivan toinen kuin nykyään, mikä vaikutti tutkijoiden ”rotutulkintoihin”.

Talgain kallo. Kuva: Gordon Williams/Shellshear Museum Collection.

Vuonna 1886 löytynyt Talgain kallo herätti aikanaan vilkasta evoluutiokeskustelua. Kuva: Gordon Williams/Shellshear Museum Collection.

Kow Swampin ja Lake Mungon löytymisten aikaan vallalla oli kaksi teoriaa. Toisen mukaan ”robustit” piirteet omaavat yksilöt edustivat kokonaan eri ihmislajia, homo erectusta, joka olisi tullut Australiaan Jaavan kautta. Toisen mukaan ne todistivat useasta eri muuttoaallosta Australiaan. Suuri leuka ja hampaat sekä voimakkaat kulmat olisivat kuuluneet ensimmäisille asukkaille ja myöhemmin saapuneilla olisi ollut enemmän nykyihmistä muistuttavat piirteet. Homo erectus -teoriaa kannattaa yhä osa tutkijoista, jotka myös ovat pääosin ”Out of Africa” -teorian vastustajia. Teoria siitä, että ”robustit” kallot olisivat vanhimman asutusvaiheen jälkiä, on murentunut uusien ajoitustulosten myötä. Koska Mungon vainajien ikä on selkeästi vanhempi (jopa virhemarginaalit huomioiden) kuin kookkaiden kallojen, eivät varhaisimmat asukkaat ole ainakaan olleet jykeväpiirteisempiä. Uusin ja laajan hyväksynnän saanut teoria esitettiin ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla. Siinä kallojen erikoinen muoto selitetään käytännöllä, joka tunnetaan monista kulttuureista: vastasyntyneen kallon tarkoituksellisella muovaamisella. Syitä, miksi juuri osa Kow Swampin ja lähialueiden yhteisöistä käytti tätä menetelmää, ei tiedetä. On esitetty, että vain poikavauvojen kalloja muovattiin, jotta heille saatiin miehekkäämmät piirteet tai, että yhteisöt olisivat halunneet luoda jälkeläisiinsä Homo erectuksen ulkonäön. Tämä vaikuttaa hieman kaukaa haetulta, sillä se olisi edellyttänyt sitä, että erectuksella ja nykyihmisellä olisi ollut yhteys Australiassa 15 000-13 000 vuotta sitten.

Vasemmalta oikealle: Kow Swamp 5, Coobool Creek 65 ja Nacurrie 1 -kalloissa on nähty merkkejä kallon muotoilusta varhaislapsuudessa. Kuvat: Peter Brown 1981-83.

Vasemmalta oikealle: Kow Swamp 5, Coobool Creek 65 ja Nacurrie 1 -kalloissa on nähty merkkejä kallon muotoilusta varhaislapsuudessa. Kuvat: Peter Brown 1981-83.

Australian ihmisjäännösten tutkimus nykyään

Suurin osa edellä esitellyistä ihmisjäännöksistä on löydetty 1960- ja 1970-luvuilla. Löydöt osoittautuivat erittäin tärkeiksi, jopa sensaatiomaisen merkittäviksi arkeologialle ja antropologialle. Samaan aikaan 1970-luvun loppupuolelta alkaen Australian alkuperäisväestö ryhtyi vaatimaan oikeuksia omaan kulttuuriperintöönsä. Asenteet ja myöhemmin lainsäädäntö alkoivat 1980-luvulla muuttua kielteisiksi ihmisjäännösten tieteellistä tutkimusta kohtaan. Aru-saarten luita lukuunottamatta mitään tässä artikkelissa esiteltyjä ihmisjäännöksiä ei ole voitu tutkia 1990-luvun jälkeen.

Alkuperäiskansojen omistusoikeus esi-isinään pitämiensä yksilöiden jäännöksiin on poliittisesti erittäin sensitiivinen asia. Lähes kaikkialla maapallolla alkuperäisväestöt ovat joutuneet kohtaamaan vähintään syrjintää, pahimmillaan myös pakkokäännyttämistä, sulauttamista, hyväksikäyttöä ja painostamista omasta kulttuurista luopumiseen. Tällaista taustaa vastaan on ymmärrettävää, että ihmisoikeuksia ei enää nykyaikana haluta polkea. Käytännöt siitä, miten asioista päätetään tai kenelle hyvin vanhat ihmisjäännökset kuuluvat, vaihtelevat eri maissa. Australiassa ja paikallisin eroin myös Pohjois-Amerikassa alkuperäisasukkaiden jälkeläisillä on laajat oikeudet. Australiassa aboriginaaliheimoilla on päätäntävalta alueiltaan löytyneisiin hautauksiin. Ihmisjäännökset ja mahdolliset hauta-antimet luovutetaan heimolle, joka joko hautaa ne tai (kuten Mungon naisen tapauksessa) huolehtii niiden sijoituksesta. Paikalliset heimot voivat myös osittain estää alueillaan tehtävät arkeologiset kaivaukset ja muut tutkimukset. Vaikka alkuperäisheimojen oikeudet tunnustetaan laajasti myös tiedeyhteisöissä, on tilanne Australian varhaisen asutuksen tutkijoiden kannalta hankala etenkin silloin, jos haluaisi esimerkiksi selvittää eroja myöhäispleistoseenin yhteisöjen ja yksilöiden välillä. Nykyiset menetelmät tarjoaisivat huikeita mahdollisuuksia mm. Coobool Creekin ja Kow Swampin materiaalien tutkimiseen. Vaikka kuumin keskustelu, tieteen oikeudet vastaan alkuperäisväestön oikeudet, käytiin 1980- ja 1990-luvuilla, on tilanne vieläkin jossain määrin tulehtunut. Edelleen esitetään argumentteja sen puolesta, kuinka nykyisessä tilanteessa hukataan mahdollisuus löytää vastauksia arkeologian ja antropologian merkittäviin kysymyksiin, kuten kuinka nykyihmisen levittäytyminen Afrikasta koko maapallolle tapahtui.

Käytetyt lähteet:

Bowler, J. M. & Thorne, A.G. 1976. The Origin of the Australians. Australian Institute of Aboriginal Studies.

Brown, P. 2010: Nacurrie 1: Mark of Ancient Java, or a caring mother’s hands in terminal Pleistocene Australia? Journal of Human Evolution 59,2: 168-187.

Bulbeck, D. 2007a: Human Remains from Liang Nabulei Lisa, Aru Islands. The Archaeology of the Aru Islands, Eastern Indonesia. Terra Australis 22. (toim. O’Connor, Spriggs & Veth): 163-170.

Bulbeck, D. 2007b: The Last Glacial Maximum Human Burial from Liang Lemdubu in Northern Sahulland. The Archaeology of the Aru Islands, Eastern Indonesia. Terra Australis 22. (toim. O’Connor, Spriggs & Veth): 255-294.

Chippindale, C. 1985: Skeletons rattle down under. New Scientist 1447: 10-11.

Clarkson C., Smith M., Marwick B., Fullagar R., Wallis L.A., Faulkner P., Manne T., Hayes E., Roberts R.G., Jacobs Z., Carah X., Lowe K.M., Matthews J. & Florin S.A.. 2015. The archaeology, chronology and stratigraphy of Madjedbebe (Malakunanja II): A site in northern Australia with early occupation. Journal of Human Evolution 83,6: 46-64.

Davidson, I. 2014: It’s the Thought that Counts. Unpacking the Package of Behaviour of the First People of Australia and Its Adjacent Islands. Southern Asia, Australia, and the Search for Human Origins. (toim. Dennell & Porr): 243-257. Cambridge University Press.

Davies, C. 2004: Property Rights in Human Remains and Artefacts and the Question of Repatriation. The Newcastle Law Review 8,1: 53-61.

Durband, A. C. 2008: Artificial cranial deformation in Pleistocene Australians: the Coobool Creek sample. Journal of Human Evolution 54,6: 795-813.

Ffrode; C. 2013: In Search of Others. The History and Legacy of ‘Race’ Collections. The Oxford Handbook of the Archaeology of Death and Burial (toim. Tarlow & Stutz). 709-732. Oxford University Press.

Freedman, L. & Lofgren, M. 1983: Human skeletal remains from Lake Tandou, New South Wales. Archaeology in Oceania 18,2: 98-105.

Hiscock, P. 2006: Blunt and to the Point: Changing Technological Strategies in Holocene Australia. Archaeology of Oceania, Australia and the Pacific Islands. (toim. Lilley): 69-95. Blackwell Publishing

Hovers, E. & Belfer-Cohen, A. 2013: Insights into Early Mortuary Practices of Homo. Oxford Handbook of the Archaeology of Death and Burial (toim. Tarlow & Stutz): 631-642. Oxford University Press.

Lourandos, H. 1987: Pleistocene Australia: Peopling a Continent. The Pleistocene Old World. Regional Perspectives. (toim. Soffer): 147-165. Springer.

Mithen, S. 2004: After the Ice. A Global Human History 20000-5000 BC. Harvard University Press.

Menotti, F. 2012: Wetland Archaeology and Beyond. Theory and Practice. Oxford University Press.

O’Connor, S. & Veth, P. 2006: Revisiting the Past: Changing Interpretations of Pleistocene Settlement Subsistence and Demography in Northern Australia. Archaeology of Oceania, Australia and the Pacific Islands. (toim. Lilley): 31-47. Blackwell Publishing.

O’Connor, S., Aplin, K., Szabo, K., Pasveer, J., Veth, P. & Spriggs, M. 2007a: Liang Lemdubu: A Pleistocene Cave Site in the Aru Islands. The Archaeology of the Aru Islands, Eastern Indonesia. Terra Australis 22. (toim. O’Connor, Spriggs & Veth): 171-204. Archaeology of Oceania, Australia and the Pacific Islands. (toim. Lilley): 125-161. Blackwell Publishing.

O’Connor, S., Ken Aplin, K., Pasveer, J. & Hope, G. 2007b. Liang Nabulei Lisa: A Late Pleistocene and Holocene Sequence from the Aru Islands.

Pardoe, C. 2013: Repatriation, Reburial, and Biological Research in Australia. Rhetoric and Practice in Australia. The Oxford Handbook of the Archaeology of Death and Burial (toim. Tarlow & Stutz): 733-761. Oxford University Press.

Pearce, R. H. & Barbetti, M. 1981: A 38,000-year-old archaeological site at Upper Swan, Western Australia. Archaeology in Oceania 16,3: 173-178.

Pettitt, P. 2011: The Paleolithic Origins of Human Burial. Routledge.

Rabett, R. J. 2012: Human Adaptation in the Asian Paleolithic. Hominin Dispersal and Behaviour during the Late Quaternary. Cambridge University Press.

Thorne, A., Grün, R., Mortimer, G., Spooner, N. A., Simpson, J. J., McCulloch, M., Taylor, L. & Curnoe, D. 1999: Australia’s oldest human remains: age of the Lake Mungo 3 skeleton. Journal of Human Evolution 36: 591-612.

Watkins, J. 2013: How Ancients Became Ammunition? Politics and Ethics of the Human Skeleton. The Oxford Handbook of the Archaeology of Death and Burial (toim. Tarlow & Stutz): 695-708. Oxford University Press.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s