Kuusisto Marisa

Suutarinniemen kalmiston ihmisjäänteiden laboratoriokaivaus

HuK Marisa Kuusisto – Oulun yliopisto

Vuonna 2011 metallinilmaisinharrastaja löysi Iin Illinsaaren Suutarinniemestä kaksi metalliesinettä: pronssisen soljen ja ketjunjakajan. Näiden irtolöytöjen kontekstin selvittämiseksi Oulun yliopiston arkeologian oppiaine päätyi suorittamaan vuoden 2013 opetuskaivaukset Suutarinniemeen. Kaivauksissa alueelta paikallistettiin ruumis- ja polttohautauksia sisältävä, rautakauden ja keskiajan vaiheeseen ajoittuva kalmisto.

Suutarinniemen kalmisto sijaitsee Illinsaaren itäosassa, jossa deltatasangot ovat muotoutuneet jyrkäksi törmäksi eroosiosta johtuen. Tutkittavan kohteen ja alueen monivivahteisuuden vuoksi osa haudoista päätettiin tutkia laboratiivisen arkeologian keinoin. Hautakaivauksilla etenkin pientä ja haurasta materiaalia sisältävä osa haudasta voidaan nostaa kipsivaloksena laboratorioon kaivettavaksi. Laboratiivinen kaivaus on hidasta, mutta sen avulla on mahdollista saada talteen esimerkiksi pitkälle maatunutta eloperäistä ainesta tai sellaisia metalliesineiden kappaleita, jotka muulla tavalla kaivettaessa helposti rikkoutuisivat.

Maisemaa Iin Suutarinniemen kaivauksilta 2013. Kuva: M. Kuusisto.

Maisemaa Iin Suutarinniemen kaivauksilta 2013. Kuva: M. Kuusisto.

Suutarinniemestä otettiin kipsattuna talteen kolme erillistä ihmisjäännöksiksi tulkittua kohdetta, jotka nimettiin seuraavasti: ”Pää”, ”Vauva” ja ”Sikiö”. Tämä artikkeli perustuu näiden kohteiden laboratoriotutkimusta käsittelevään opinnäytetyöhön Iin Illinsaaren Suutarinniemen kalmiston ihmisjäänteiden laboratoriokaivaus (Marisa Kuusisto 2014).

Tutkittavista kohteista Pää oli ensimmäinen, joka koettiin tarpeelliseksi tutkia tarkemmin laboratorion suomassa rauhassa. Pää oli myös kaikista tutkittavista kohteista suurin ja sen tutkiminen laboratoriossa oli myös kaikista monimuotoisinta. Tämä artikkeli keskittyy selvittämään nimenomaan Pään tutkimusprosessia laboratoriossa.

Tutkittava Pää otettiin talteen haudasta 1, joka sijaitsi vain noin 40 cm:n päässä toisesta hautauksesta, Iijokeen viettävän rinteen yläpäässä. Vuonna 2011 löydetyistä irtolöydöistä toisen, pronssisen kupurasoljen, on todettu suurella todennäköisyydellä kuuluvan samaan hautaan. Opetuskaivausten aikana haudasta 1 löydettiin pari kappaletta ihmisen hampaan kiillettä, kaksi lasihelmen puolikasta, palamatonta luuta sekä 2×2 cm:n kokoinen tekstiilinkappale. Hammaskiilteiden perusteella hautauksen arvioitiin kuuluneen noin 12–20 vuoden iässä kuolleelle yksilölle. Hautauksen todettiin olevan osittain tuhoutunut, sillä siitä oli enää jäljellä pääksi tulkittu kokonaisuus. Muuta ruumista ei siis tavattu lähettyviltä. (Lue lisää haudan 1 tutkimuksesta artikkelista Polttohauta 1 Iin Illinsaaren Suutarinniemessä.)

Artikkelin kirjoittaja kaivauksilla. Vieressä tuoreeltaan kipsattu ”Pää”. Kuva: arkeologian laboratorio/Oulun yliopisto.

Artikkelin kirjoittaja kaivauksilla. Vieressä tuoreeltaan kipsattu ”Pää”. Kuva: Arkeologian laboratorio/Oulun yliopisto.

Laboratoriokaivauksen havaintoja ja tuloksia

Pää otettiin talteen myöhempää laboratoriotutkimusta varten kipsaamalla. Kipsattu Pää oli kooltaan 30 x 30 cm ja painoa sillä oli noin 20 kg. Kohteen varsinainen tutkimus aloitettiin vajaa puoli vuotta myöhemmin ja vaikka avatun paketin pinnalla havaittiin hieman hometta, oli kunto muutoin säilynyt varsin hyvänä. Laboratoriokaivauksen aikana tutkittava kohde kuvattiin useampaan kertaan 3D-skannausta käyttäen. Kaivaminen eteni laboratoriossa suhteellisen hyvään tahtiin, vaikka skannaus välillä keskeytti prosessin. Kaivauksen aikana kohteesta tavattiin lisää hammaskiillettä, josta osa oli erityisen hyvin säilynyttä ja osa lähestulkoon tuhoutunutta. Kaikki laboratoriossa havaittu kiille sijaitsi maassa keskenään kutakuinkin samassa tasossa ja niiden syvyysero oli luultavasti korkeimmillaankin vain muutamia senttejä.

Haudan kipsattu pääosa laboratoriossa ennen kaivamista. Kuva: M.Kuusisto

Haudasta kipsauksen avulla nostettu maapaakku laboratoriossa ennen kaivamista. Kuva: M. Kuusisto.

Laboratoriossa kaivettiin esiin yhteensä kahdeksan erillistä hammaskiilteen palaa tai sirua. Yhteensä Pään alueelta näitä havaittiin siis 10 kappaletta. Huomattavaa oli myös se, kuinka osa tavatusta hammaskiilteestä oli maassa kaartuvassa rivissä, ikään kuin samassa asennossa, jossa ne olisivat ihmisen suussakin. Kaivausten aikana löytyi myös yksi isompi palanen palamatonta luuta, joka sijaitsi noin 9 cm:n päässä lähimmästä hammaskiilteestä.

Kohdetta Pää kaivettiin laboratoriossa siihen asti, että maa-aines muuttui kauttaaltaan ns. puhtaaksi eikä ruumisnesteiden kyllästämää, tummaa ja kiinteää maa-ainesta enää havaittu. Tumma maa-aines ei kuitenkaan ollut syvyyden suhteen tasaista. Kohdassa, jossa palamaton luunkappale sijaitsi, kiinteä maa-aines jatkui huomattavasti (kymmeniä senttejä) syvemmälle kuin kohta, jossa hammaskiilteet sijaitsivat.

Laboratoriossa saadut tulokset kohteesta Pää eivät lopulta olleet niin runsaita kuin moni oli toivonut. Löydöt jäivät vähäisiksi ja kohteen luonteesta ei saatu merkittävästi lisätietoa. Tulokset puhuivat lähinnä sen puolesta, että kohteesta maastokaivauksen aikana tehty tulkinta päänä oli ollut osuva ja validi.

kuva 3D-skannauksesta

Kipsipaakun 3D-skannausta laboratoriossa. Kuva: M. Kuusisto.

Laboratoriokaivauksen tarpeellisuus?

Maastossa kaivauksilla voidaan joutua tilanteeseen, jossa päätös laboratoriokaivauksesta tulee tehdä hyvin nopeasti, yleensä jo ennen kuin tutkittavaa kohdetta on saatu edes kunnolla näkyviin. Näin ollen on mahdollista joutua tilanteeseen, jossa jälkikäteen voidaan kyseenalaistaa se, onko laboratoriokaivaus lopulta ollut tarpeellinen tietylle kohteelle. Suutarinniemen tapauksessa voidaan todeta se, että vaikka lopulliset tutkimustulokset eivät kenties olleet kovinkaan monipuolisia, oli päätös laboratoriokaivauksesta perusteltua, etenkin koska maastossa Pään kohdalta kaivettaessa alkoi tulla esiin hyvin pientä aineistoa, kuten savihelmiä ja kankaanpalanen. Ajan ja resurssien puutteessa näiden löytöjen pelastaminen esimerkiksi luonnon uhkatekijöiltä oli ensiarvoisen tärkeää. Osaa löydöistä ei olisi millään pystytty kaivamaan esiin maastossa yhden työpäivän aikana. On hyvä muistaa, että Suutarinniemen vuoden 2013 kaivaukset alkoivat opetuskaivauksina ja kenttäolosuhteissa alkoi hyvin pian näyttää siltä, etteivät saatavilla olleet resurssit riittäneet kohteen riittävään tutkimiseen maastossa.

Pään kohdalta havaittu kankaanpalanen. Kuva: Arkeologian laboratorio/Oulun yliopisto.

Pään kohdalta havaittu kankaanpalanen. Kuva: Arkeologian laboratorio/Oulun yliopisto.

Yleisellä tasolla voidaan myös pohtia itse laboratoriokaivausten hyviä ja huonoja puolia. Omalla kohdallani huomasin, kuinka työskentely laboratoriossa tarjosi eräällä tavalla kiireettömämpää työilmapiiriä, joka osaltaan antoi tilaa tehdä työn huolellisesti ja pieniä yksityiskohtia miettien. Toisaalta ajatus kiireettömyydestä voi olla myös niin sanotusti kaksiteräinen miekka, sillä kiireettömyyden tunteeseen on helppo unohtaa itsensä, lopulta huomaten sen, ettei oikeastaan ole saavuttanut minkäänlaista edistymistä työssään. Maastossa kipsattuja kohteita päästäisiin toki ideaalitapauksessa tutkimaan mahdollisimman nopeasti kipsauksen jälkeen, niin etteivät kaivausten muut jälkityöt ja raportointi pitkittyisi laboratoriossa tapahtuvista viivästyksistä johtuen.

Oliko laboratoriokaivaus sitten ainoa oikea tapa tutkia Suutarinniemestä kipsatut kohteet? Ainakin sen voidaan todeta olleen erittäin hyvä keino. Vaikka laboratoriossa ei lopulta saatu mullistavia tuloksia, voitiin tulosten yksinkertaisuus kuitenkin turvallisesti todeta. Tutkijalla ei ole käytössään kristallipalloa, joka kertoisi sen tulevatko tulokset lopulta olemaan ”rikkaat” vai hieman ”köyhemmät”. Eikä arkeologiassa toki olekaan kyse aarteenetsinnästä, jossa löydösten vähyys nähtäisiin epäonnistumisena!

Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön:

Kuusisto, M.2014: Iin Illinsaaren Suutarinniemen kalmiston ihmisjäänteiden laboratoriokaivaus. Kandidaatintutkielma. Arkeologian laboratorio, Oulun yliopisto: Oulu.

Muut käytetyt lähteet

Painamattomat lähteet

Heinonen, J. 2014: Konservaattorin haastattelu 14.4.2014.

Kuusela, J.-M. 2013: Iin Illinsaari 2 (Suutarinniemi). Myöhäisrautakautisen kalmiston kaivaus 21.5.- 6.6.2013 & 19.8.- 6.9.2013. Kaivauskertomus. Oulun yliopisto, Taideaineiden ja antropologian laitos, arkeologia: Oulu.

Oulun yliopisto 2014: Arkeologian laboratorion tutkimusmateriaali. Oulun yliopisto, Taideaineiden ja antropologian laitos, arkeologia: Oulu.

Patteri, A. 2012: Kipsipaketteja mikroskoopin alla. Laboratorioarkeologia Suomessa ja Mikkelin Tuukkalan haudan 7 mikrokaivausprojekti. Opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Konservointi: Vantaa.

Tutkimuskirjallisuus

Hakamäki, V., Sarkkinen, M. & Kuusela, J.-M. 2013: Myöhäisrautakautisia ”irtolöytöjä” Pohjanmaalta. Muinaistutkija 2013/1: 17–25.

Kinnunen, I. 2014: Iin Illinsaaren myöhäisrautakautinen tekstiililöytö. Kandidaatintutkielma. Oulun yliopisto, Taideaineiden ja antropologian laitos, arkeologia: Oulu.

Kuusela, J.-M., Ikäheimo, J., Hakamäki, V., Vilkama, R. & Salmi, A.-K. 2014: Suutarinniemi: The Late Iron Age/ Early Medieval Cemetery of Ii (Northern Osthrobothnia, Finland). Fennoscandia Archaelogica 2013: 126-132.

Riikonen, J. 2011: Kokemuksia laboratiivisesta kaivauksesta. Salo, K. & Niukkanen, M. (toim.) Arkeologisten hautakaivausten tutkimusmenetelmät. Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 22: 75-79.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s