Muumiot

Hautatutkimusta elokuvissa? Arkeologista kauhua Halloweenin kunniaksi

Indiana Jones ja Lara Croft ovat luultavasti elokuvamaailman tunnetuimmat arkeologit, mutta heitä ei tässä kirjoituksessa käsitellä. Populaarikulttuurin arkeologiakuvasta on kirjoitettu useita tieteellisiä julkaisuja (katso kirjallisuusluettelo lopusta). Esimerkiksi Kevin McGeoughin (2006) artikkelissa Mummies, and Treasure: Near Eastern Archaeology in the Movies elokuvien arkeologiakuvaa on ruodittu perusteellisti. McGeough kirjoittaa, kuinka viihdemaailmassa arkeologiaa ei mielletä jäsentyneenä tieteenalana. Elokuvantekijöiden ja yleisön silmissä arkeologien suhde museoihin, yliopistoihin ja valtionhallintoon ovat sekaisin. Myös tutkimusten – sikäli kun elokuvissa arkeologisesta tutkimuksesta voidaan puhua – rahoittaminen on epäselvää. Tutkimuskysymyksiin vastaamisen sijaan elokuva-arkeologin tavoitteena on usein maailman pelastaminen jonkinlaiselta katastrofilta, vaikka toisinaan arkeologi voi olla myös itse pelastettavana. Muutamia pahisarkeologejakin elokuvissa on esiintynyt. Tiina Äikäs (2009) on jakanut suomalaisen populaarikulttuurin arkeologihahmot seitsemään ryhmään: sankariarkeologit, pahojen voimien vapauttajat, nojatuoliarkeologit, kenttäarkeologit, arkeologit herrana; omituiset persoonat ja elämäntapa-arkeologit. Ryhmät voivat Äikkään mukaan toisinaan olla päällekkäisiä.

The Body (2001) /TriStar Pictures

The Body (2001) /TriStar Pictures

Ihmisjäännösten ja hautojen arkeologinen tutkimus näyttäytyy elokuvissa usein muodossa, jossa hautakaivaukselta vapautuu pahoja voimia. Yleisesti ottaen ihmisjäännökset ja luurangot herättävät ihmisissä kiinnostusta, mutta elokuvissa niiden kautta välittyy kuva menneisyydestä tuntemattomana ja siten mystisenä ja pelottavana.

Pahan vapautuminen on tuttua lukuisista egyptiläisistä muumioista kertovista elokuvista, joissa voi nähdä varhaisten egyptologisten retkikuntien vaikutuksen. Tutankhamonin haudan löytyminen 1922 oli yksi aikansa suurimmista mediatapahtumista, ja se luonnollisesti vaikutti myös viihdemaailmaan. Egyptiläisten muumioiden lisäksi elokuvissa on käsitelty myös suoruumiita ja luurankoja, mutta yleensä arkeologinen tutkimus nähdään aarteenmetsästyksenä, jossa  kysymyksenasettelulla, tutkimuksella, teorialla ja metodiikalla ei ole merkitystä.

Viihdemaailman arkeologit voivat työskennellä missä pain maailmaa tahansa, sillä heidän asiantuntemuksensa kattaa kaikki muinaiset kielet, kulttuurit ja ajanjaksot. Elokuva-arkeologeissa ei liene ketään, joka olisi spesialisoitunut vain luiden tai hautojen tutkimiseen, ellei The Bodyn (2001) tohtori Sharon Galbania voi pitää sellaisena.

tartu

Populaarikulttuurin arkeologiakuvaa on selitetty muun muassa sillä, että suurimmalla osalla väestöstä ei ole minkäänlaista kontaktia todelliseen arkeologiaan, minkä vuoksi raja fiktion ja todellisuuden välillä voi muodostua häilyväksi. Kun ihmiset eivät tunne tieteenalaa, he muodostavat siitä omanlaisensa käsityksen (Russell 2002: 53). Arkeologin on helppo arvostella historiallisia elokuvia tapahtumien, paikkojen, esineiden ja ihmisten väärästä kuvauksesta, tai aikakausien sekoittamisesta, mutta millä silmällä esimerkiksi fyysikot tai tähtitieteilijät katsovat scifi-elokuvia? Osa elokuvantekijöistä konsultoi arkeologeja tai historioitsijoita elokuvaa suunnitellessa tai tehdessä: ainakin osa asioista halutaan kuvata autenttisesti. Pienen budjetin fantasia- tai kauhuelokuvissa, joissa todenmukaisuudesta ei voi puhua edes yleisellä tasolla, ei arkeologisilla seikoillakaan ole välttämättä suurta merkitystä.

Halloween-viikonlopun ratoksi seuraavassa esitellään kymmenen esimerkkiä elokuvista, joissa mukana on hautauksia tai ihmisjäännöksiä tutkiva arkeologi. HUOM! Osa pätkistä ei sovellu herkille!

Noita palaa elämään (1952). Suomalainen elokuva, joka perustuu Mika Waltarin samannimiseen näytelmään. Elokuvassa talon pihapiiriin ilmestyy alaston nainen, jota aletaan epäillä noidaksi, sillä läheiseltä suolta on löydetty satoja vuosia aikaisemmin surmatun noidan ruumis. Arkeologi Hannu on valmis toimimaan sankarina ja noidan surmaajana. Waltari sai innoituksen näytelmään luettuaan uutisen tanskalaisesta suosta löytyneestä, hyvin säilyneestä naisen ruumiista. Nainen olisi tuomittu noitana keskiajalla ja upotettu suohon. Waltarin kuulema uutinen on voinut käsitellä 1942 tanskalaisesta suosta löytynyttä ns. Bredmosen naista, joka tosin on ajoitettu pronssikaudelle (1400 eaa.).

Death Curse of Tartu (1966). Nimestään huolimatta elokuvassa ei ole kyse Viron Tarton kaupungista. Ryhmä arkeologian opiskelijoita sattuu kenttätyöprojektin ohessa häpäisemään intiaanien shamaanin hautapaikkaa. Opiskelijat, jotka ovat unohtaneet tavanomaiset eettiset toimintaperiaatteet alkuperäiskansan haudan kanssa tekemissä ollessaan, saavat rangaistuksen kun Tartu-niminen poppamies palaa kuolleista kurittamaan haudalla rietastelleita opiskelijoita.

The Awakening (1980). Charlton Hestonin esittämä kuuluisa arkeologi saapuu Egyptiin raskaana olevan vaimonsa kanssa. Arkeologin tarkoituksena on etsiä muinaisen egyptiläisen kuningattaren hautaa. Samalla hetkellä, kun hauta löytyy ja sen sinetti murretaan, syntyy arkeologin tytär. Vuosia myöhemmin arkeologi huomaa, että pahan kuningattaren sielu karkasi syntymän hetkellä haudasta ja asettui hänen tyttärensä ruumiiseen. Arkeologin on tuhottava tyttärensä seremoniallisessa rituaalissa, ennen kuin koko ihmiskunta on vaarassa.

Demonia (1990). Hyvin graafinen italialainen elokuva. Vuonna 1498 viisi nunnaa surmataan sisilialaisessa kylässä. Noin 500 vuotta myöhemmin nuori kanadalainen arkeologi Liza näkee näyn ristiinnaulituista nunnista. Lohduttamassa on arkeologian professorina toimiva poikaystävä. Myöhemmin pariskunta työskentelee Sisiliassa muinaiskreikkalaisella kohteella, mutta läheinen keskiaikainen luostari vetää Lizaa puoleensa. Luostarissa on aikoinaan vietetty orgioita ja saatananpalvontarituaaleja, joten kun Liza vapauttaa teloitettujen nunnien henget, ei hyvä seuraa…

1283Demonia

The Lair of the White Worm (1988). Tässä kauhukomediassa skotlantilainen arkeologi Angus Flint löytää luostarin raunioita kaivaessaan erikoisen kallon. Myöhemmin hän kuulee tarinan, jonka mukaan paikallinen lordi on aikoinaan surmannut lohikäärmemäisen eläimen halkaisemalla sen kahtia. Seuraavina päivinä ihmisiä katoaa, ja erään kadonneen kello löytyy luolasta, jossa tarujen käärme on elänyt. Pian paljastuu, että muinainen kultti on palvonut käärmettä jumalana, ja eläin onkin säilynyt elossa. Sen vapautuminen on estettävä. Alle on linkitettynä koko elokuva. Kolmen minuutin kohdalla Hugh Grantin esittämä arkeologi kertoo varsin mielenkiintoisen havainnon kaivausalueen stratigrafiasta: ”Yksi piikerros edustaa tuhatta vuotta”.

Werewolf (1995). Suoraan videolle päätynyt elokuva kertoo arkeologeista, jotka löytävät Arizonan aavikolla tekemissä kaivauksissaan ihmissuden luurangon. Löytöä seuraa lykantropiaepidemia, jonka keskellä arkeologit toisaalta varustautuvat hopealuodein ja toisaalta luovat uutta ihmissutta laboratoriossa.

The Body (2001). Vatikaani lähettää jesuiittapapin tutkimaan uutta hautalöytöä, jossa erinäisten todisteiden perusteella näyttäisi olevan Jeesuksen maalliset jäännökset. Koska kristinusko perustuu pitkälti uskoon ylösnousemuksesta, uusi löydös meinaa horjuttaa uskonnon perusteita. Elokuvan arkeologi, tohtori Sharon Galban, löytää Jerusalemista rikkaan miehen haudan. Ranteen ja nilkan luiden värjäymien perusteella Galban päättelee miehen joutuneen ristiinnaulituksi. Haudasta löytyy myös Pontius Pilateksen kultaraha ja astia, joka termoluminesenssiajoitetaan (!) vuoteen 32 AD. Vainajan kallosta löytyy orjantappurakruunun jättämiä jälkiä, luiden merkit sopivat siihen, että vainaja on työskennellyt puuseppänä, ja kylkiluussa on keihään jättämä jälki. Elokuvassa kuvataan, minkälaisia reaktioita löytö herättää poliitikkojen, virkamiesten ja ääriuskonnollisten liikkeiden keskuudessa.

Legend of the Bog (2009). Irlantilaisessa elokuvassa suoruumiisiin erikoistunut professori kertoo opiskelijoilleen soilla tapahtuneista muinaisista uhrimenoista. Kun professori opiskelijoineen eksyy matkalla kaivaukselle, he joutuvat keskelle tapahtumia, joissa mukana on myös yksi suosta nousseista ruumiista.

As Above, So Below (2014). Monet arkeologia-aiheiset elokuvat ovat korostetun esinekeskeisiä. Niissä on etsittävänä jokin myyttinen, mystinen tai yliluonnollinen artefakti, joka tässä tapauksessa on epäjalot metallit kullaksi ja hopeaksi muuttava viisasten kivi. Etsinnän aikana arkeologian opiskelija Scarlett Marlowe johdattaa ryhmän ystäviään Pariisin katakombeihin, joissa seikkaillessaan ryhmä tulee yhä enenevässä määrin paranoidiseksi ja klaustrofobiseksi. Ryhmä löytää katakombeista muun muassa hyvin säilyneen temppeliritarin haudan ja joutuu kohtaamaan oman henkilökohtaisen menneisyytensä.

The X Species (2015). Loppuvuodesta 2015 julkaistuksi aiotussa elokuvassa työskennellään pohjoisamerikkalaisella kaivauksella, jossa tutkitaan hominidin jäännöksiä. Yllättäen tutkimusryhmän kimppuun hyökätään, ja ryhmä joutuu pakenemaan kartoittamattomaan luolaan. Muinainen saalistaja nitistää tutkijoita yksi toisensa jälkeen. Dokumentinomaisesti kuvatussa elokuvassa ”muinainen peto” näyttää kovin paljon amerikkalaiselta taruolennolta Isojalalta. Siihenkö elokuvan hominidilla viitataan?

 

Kirjallisuutta arkeologeista ja arkeologiasta elokuvissa:

Downs, M. 1995. Archaeology on Film. Kendall/Hunt Publishing Company. (Catalogue/List of Films)

Hall, M. A. 2004. Romancing the Stones: Archaeology in Popular Cinema. European Journal of Archaeology, 7(2): 159–176.

Holtorf, C. 2007. Archaeology is a brand. Oxford, Archaeopress.

Lehtola, M. 2012. Katsaus: Arkeologi viihdemaailmassa. Hybris 2/2012.

Lowenkopf, S. 1996. Archaeology in Fiction. Fagan, B. (ed.) The Oxford Companion to Archaeology: 575–576. Oxford, Oxford University Press.

McGeough, K. 2006. Heroes, Mummies, and Treasure: Near Eastern Archaeology in the Movies. Near Eastern Archaeology 3-4, no. 69 (2006): 174–185.

Pohl, J. 1996. Archaeology in Film and Television. Fagan, B. (ed.) The Oxford Companion to Archaeology: 574–572. Oxford, Oxford University Press.

Russell, M. 2002. ‘No more heroes any more’: the dangerous world of the pop culture archaeologist. Russell, M. (ed.) Digging Holes in Popular Culture: Archaeology and Science Fiction: 38–56. Oxford, Oxbow Books.

Schablitsky, J. M. 2007. Box Office Archaeology. Refining Hollywood’s Portrayals of the Past. Walnut Creek, Left Coast Press.

Äikäs, T. 2009: Sankari vai huijari – Arkeologi suomalaisessa populaarikulttuurissa. Muinaistutkija 4/2009: 2–9.

 

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s