Geokemialliset analyysit

Elohopeaa keskiaikaisten hautojen maaperässä

Keväällä 2012 Kalmistopiirissä kerrottiin Kielin yliopiston kolmivuotisesta Bones4Culture -projektista, jossa tutkitaan Saksan ja Tanskan rajamaiden keskiaikaisen väestön elämää ja terveydentilaa (Lue tutkimuksesta tästä).

Yksi tutkimusryhmän tähän mennessä julkaisemista artikkeleista käsittelee hautojen maaperän elohopeapitoisuuksia (Rasmussen et al. 2013). Tutkimuksessa otettiin maanäytteitä yhteensä seitsemästä keskiaikaisesta tanskalaisesta hautauksesta vainajien sisäelinten (munuaisten, maksan ja keuhkojen) kohdalta sekä reisiluiden lähistoltä. Analyysien perusteella näyttää siltä, että vainajan elimistöön elinaikana kertynyt elohopea ei säily vain luissa vaan myös maaperässä pehmytkudosten maaduttua.

Koska elohopea näyttää säilyvän hyvin maaperässä vielä kudosten maaduttua, voisi maanäytteestä tehtävää raskasmetallianalyysiä käyttää mahdollisesti myös Suomen keskiaikaisten hautojen tutkimuksessa. Suomen happamassa maaperässä pehmytkudokset ja luut maatuvat nopeasti, eikä keskiaikaisistakaan luurangoista ole aina välttämättä jäljellä hammaskiillettä enempää. Haudoista otetut maanäytteet ovat aikaisemmin tuoneet lisätietoa mm. vainajien mahalaukkujen sisällöstä ja arkkujen sisälle laitetuista kasveista. Tulevaisuudessa maanäytteistä tehtävät geokemialliset analyysit saattavat valottaa entistä enemmän henkilöiden elintapoja. Esimerkiksi epätavallisen korkeat elohopeajäämät voivat kertoa lääkitsemis- ja hoitotavoista. Erittäin myrkyllistä elohopeaa tiedetään käytetyn lääkeaineena jo antiikin Roomassa, ja keskiajalla sillä on hoidettu mm. kuppaa ja häädetty täitä. Myös Rasmussenin et al. aineistossa havaittiin muutamien luurankojen yhteydessä selvästi kohonneita elohopeapitoisuuksia, mitä pidettiin merkinä elohopean kulttuurisesta käytöstä.

Lue lisää elohopean tutkimisesta maanäytteistä:

Rasmussen, K.L. et al. (2013). Mercury in soil surrounding medieval human skeleton. Heritage Science 2013, 1: 16.

Rasmussen_et_al2013

A: Maanäytteet otettiin ruostumattomasta teräksestä valmistetulla poralla ja siirrettiin lasipurkkiin. B: Reisiluun vierestä näytteitä otettiin yhden senttimetrin välein, jotta elohopean määrää pystyttiin vertailemaan sekä pehmytkudoksen kohdalla että sen ulkopuolella (Rasmussen et al. 2013, fig. 1).

 (FM Ulla Moilanen, Turun yliopisto)

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s