DNA-tutkimus

Suomalaista arkeologiaa vanhojen kuvien kertomana

Muistatko taannoisen Kalmistopiirin kuvakoosteen vanhoista kalmistokaivauksista Ruotsissa? Nyt on vuorossa katsaus suomalaiseen arkeologiaan, sillä tiedonhakupalvelu Finnan kautta on pääsy erilaisiin museoiden, arkistojen ja kirjastojen aineistoihin, myös vanhoihin kaivauskuviin. Ja mikä parasta, Finnan sisältö täydentyy jatkuvasti uusilla aineistoilla, joilla voi sivistää itseään. Kannattaa siis käydä tutustumassa hakupalveluun ja selaamassa kuvakokoelmia!

09

Miehiä Lempäälän Päivääniemen röykkiökalmistolla 1890-luvulla. Päivääniemen merovingiaikaiset (600-800 jaa.) röykkiöt on tunnettu jo 1700-luvulta lähtien ja niiden kaivaminen on aloitettu 1864. Vuoden 1896 jälkeen kalmistosta on tutkittu enää vain yhden röykkiön puolikas. Päivääniemessä on noin 130 kiven- ja maansekaista röykkiötä. Suurimmassa osassa on silmäkivi, jollaisella kuvan miehet istuvat. Alue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin muinaisjäännöskohteisiin.

20

Vielä 1800-luvun lopulla arkeologia oli muiden akateemisten alojen lailla hyvin miesvaltainen. Naisia ei nähty kenttätöissä, mutta usein arkeologimiesten puolisot työskentelivät toimistoissa miesten avustajina. Niin myös Arkeologisessa toimistossa, joka oli 1884 perustettu muinaismuistojen säilymistä valvonut valtiollinen toimielin − Museoviraston edeltäjä. Kuvassa Mary Nielsen, Hjalmar Appelgren, Axel Olai Heikel ja Linda Appelgren konservoivat esineitä Historiallisessa museossa Nikolainkatu 5:ssä vuonna 1890. Tuohon mennessä Heikel oli tutkinut mm. Huittisten Hiukkavainion polttokenttäkalmistoa ja Appelgren mm. Paimion Rekottilan pronssikautisia hautaröykkiöitä.

01

Poika seisoo yhdellä Suomen kuuluisimmista muinaisjäännöksistä: Isonkyrön Levänluhdan suonsilmäkkeellä 1894. Paikalta on löytynyt ihmisluita vuosisatojen ajan, mutta kun paikkaa alettiin kuivata 1800-luvun lopulla, kiinnostuivat arkeologit löydöistä. Ensimmäiset kaivaukset järjestettiin 1880-luvulla, jolloin paikalta saatiin talteen ihmisluiden ohella pronssinen kaularengas ja roomalais- tai kansainvaellusajan (200-600 jaa.) pronssikattila. Ihmisluut ajoittuvat merovingiajalle (600-800 jaa.). Varhaiset tulkinnat esittivät paikan olleen rautakaudella lähde tai järvi, jota olisi käytetty orjien, rikollisten, ihmisuhrien, taistelussa surmansa saaneiden tai epidemioihin menehtyneiden hautapaikkana. Vasta äskettäin on esitetty, että paikka on saattanut olla normaalin väestön järvikalmisto (Wessman 2009). Luumateriaalia on tutkittu runsaasti. Tarja Formisto teki ensimmäisen kattavan analyysin väitöskirjaansa (1993) varten. Hän tunnisti materiaalista 32 imeväistä, 6 lasta ja 60 eri-ikäistä aikuista, joista 31 määritettiin mieheksi, 37 naiseksi. Myöhemmin Markku Niskanen (2006) on tutkinut aineistoa uudelleen ja arvioinut naisten määrän suuremmaksi. Levänluhdan aineistoa tutkitaan parhaillaan FT Anna Wessmanin johtamassa monitieteisessä projektissa. Sen yhteydessä on mm. teetetty isotooppitutkimuksia, joilla on selvitetty vainajien ruokavalion koostumusta. Kuva: Alfred Hackman.

02

Ahvenanmaan Jettbölessä kaivetaan noin 5000 vuotta vanhaa kuoppakeraamista asuinpaikkaa vuonna 1911. Paikalta löytyi kaksi hautaan aseteltua miestä sekä tunkioksi tulkitulta alueelta kahdentoista muun ihmisen jäänteitä. Luissa on myöhemmin havaittu lihan irrottamisesta syntyneitä jälkiä, mitä on pidetty merkkinä hautajaisrituaaliin liittyneestä mahdollisesta ihmissyönnistä. Lue Jettbölestä lisää Kalmistopiiristä: Nuo menneisyyden kaameat kannibaalit! Kuva: Björn Cederhvarf.

03

Valkeakosken (ent. Sääksmäen) Huittulan Kiiliän 500-1000-luvulle ajoittuva polttokenttäkalmisto torppari Kalle Rauhalan talon edessä vuonna 1913. Kuvan on ottanut kaivauksia johtanut Alfred Hackman. Hänet tunnetaan pitkään vallalla olleesta teoriasta, ns. Hackmanin paradigmasta, jonka mukaan Suomen asutus on peräisin Virosta. Teoria perustui Lounais-Suomen virolaistyyppisiin tarhakalmistoihin. Sittemmin todistusaineisto asutuksen jatkuvuudesta on kasvanut ja Hackmanin migraatioteoria on hylätty.

08

Kaivausmiehiä Turun Ristimäellä 1914. Ristimäen koulun tontilta on 1900-luvun kuluessa tutkittu useissa kaivauksissa merovingiaikaan (600-800 jaa.) ajoittuvaa polttokenttäkalmistoa, jonka esineistö sisältää mm. 8 miekkaa, 31 veistä, 19 keihäänkärkeä, ja erilaisia solkia. Paikalta on myös 529 laivahautaukseen viittaavaa veneen niittiä. Turun Ristimäkeä ei pidä sekoittaa parhaillaan tutkittavaan, Aurajoen toisella puolella sijaitsevaan Kaarinan Ravattulan Ristimäkeen, joka tunnetaan ”Suomen vanhimman kirkon” sijaintipaikkana. Kuva: A.M. Tallgren.

Yleiskuva Vöyrin Gulldyntistä 1922. Paikalla sijaitsee keskisen rautakauden (500-700-luvun) kalmisto ja asuinpaikka. Paikalta löydettyyn esineistöön kuuluu ns. loistoesineitä: kullattuja, germaanisella eläinornamentiikalla koristettuja miekan kahvaosia, kultasormuksia ja bysanttilainen kultaraha. Gulldynt on yksi Pohjanmaan merkittävimmistä kohteista, mutta se on laajalti vanhojen sorakuoppien rikkoma. Kuva. E. Hägglund.

Vuonna 1922 otettu kuva Vöyrin Gulldyntistä, jossa sijaitsee keskisen rautakauden (500-700-luvun) kalmisto ja asuinpaikka. Paikalta löydettyyn esineistöön kuuluu loistoesineitä: kullattuja, germaanisella eläinornamentiikalla koristeltuja miekan kahvaosia, kultasormuksia ja bysanttilainen kultaraha. Gulldynt on yksi Pohjanmaan merkittävimmistä kohteista, mutta se on laajalti vanhojen sorakuoppien rikkoma. Kuva. E. Hägglund.

Humikkalan kalmistoa kaivetaan vuonna 1925. Kalmisto lötyi samana kesänä Maskun kirkon vieressä olevalta mäeltä soranotossa. Kaivauksessa löytyi 56 runsaasti varustettua ristiretkiaikaista hautaa. Naisten haudassa numero 32 säilyneiden kankaanjäänteiden pohjalta on rekonstruoitu ns. Maskun muinaispuku. Puku sisältää sinisen kaarihunnun, sinisen viitan, sinisen esiliinan, kellanruskean mekon ja vaalea hame. Humikkalan miekkahaudoista voi lukea lisää Kalmistopiiristä. Kuva: Sakari Pälsi.

Lapset seuraavat Humikkalan kalmiston kaivausta vuonna 1925. Kalmisto oli havaittu aiemmin samana kesänä Maskun kirkon viereisellä mäellä soranoton yhteydessä, ja seuranneissa tutkimuksissa löytyi 56 runsaasti varustettua ristiretkiaikaista hautaa. Naisen haudassa numero 32 säilyneiden kankaanjäänteiden pohjalta on rekonstruoitu ns. Maskun muinaispuku. Puku sisältää 1100-luvun muodin mukaisen sinisen hapsullisen viitan, sinisen esiliinan, kellanruskean peplos-mekon ja vaalean alusmekon. Humikkalan miekkahaudoista voi lukea lisää Kalmistopiiristä. Kuva: Sakari Pälsi.

Filosofian maisteri Nils Cleve harjaa pääkalloa Helsingin Vanhankaupungin kirkon kaivauksilla 1930. Tutkimuksissa 1550-luvulla rakennetun kirkon yhteydestä löytyi yli 130 arkkuhautausta ja lisäksi seitsemän tiilimuurattua hautaa. Kirkko on ollut käytössä 1670-luvulle saakka. Perustukset ovat edelleen nähtävissä Helsingissä Vanhankaupungintien varressa. Kuva: Pietinen.

Filosofian maisteri Nils Cleve harjaa pääkalloa Helsingin Vanhankaupungin kirkon kaivauksilla 1930. Tutkimuksissa kirkon yhteydestä löytyi yli 130 arkkuhautausta ja seitsemän tiilimuurattua hautaa. Kirkko on rakennettu 1550-luvulla ja ollut käytössä 1670-luvulle saakka. Perustukset ovat edelleen nähtävissä Helsingissä Vanhankaupungintien varressa. Kuva: Pietinen.

Mikkelin Tuukkalan ristiretkiaikaista/keskiaikaista ruumiskalmistoa kaivetaan vuonna 1934. Tuukkalan kalmisto löytyi jo 1880-luvulla sotilaiden harjoituskenttää tasoitettaessa, minkä jälkeen kalmistoa on tutkittu melko runsaasti. Sakari Pälsi kävi paikalla toukokuussa 1934 ja löysi vain hajallaan olevia luita, joiden arveli olevan peräisin vuoden 1886 tutkimuksista. Lokakuussa sotilaiden jatkaessa tasoitustyötä, löytyi rikkaasti varustettu naisen hauta, joka ehti kuitenkin uhoutua. Pälsi palasi Tuukkalaan, mutta löysi vain neljä vaatimattomasti varustettua ruumishautaa. Myöhemmin alueelta löytyi jälleen rikkaampia hautoja. Vuoden 1938 jälkeen Tuukkalasta ei löytynyt hautoja, mutta 1979 Matti Huurre löysi inventoinnin yhteydessä hiekkakuopan reunalta luita ja arkun puuta. Viimeisimmät kaivaukset Tuukkalassa on tehty 2009 Esa Mikkolan johdolla. Kaivauksten aineistoa on tutkittu runsaasti modernein menetelmin: luista on mm. otettu DNA-näytteitä jo kenttätyövaiheessa.

Mikkelin Tuukkalan ristiretkiaikaista/keskiaikaista ruumiskalmistoa kaivetaan vuonna 1934. Tuukkalan kalmisto löytyi 1880-luvulla sotilaiden harjoituskenttää tasoitettaessa, minkä jälkeen kalmistosta on löytynyt (ja tuhoutunutkin) hautoja useaan otteeseen. Sakari Pälsi kävi paikalla toukokuussa 1934 ja löysi vain hajallaan olevia luita, joiden arveli olevan peräisin vuoden 1886 tutkimuksista. Lokakuussa sotilaiden tasoittaessa kenttää, löytyi rikkaasti varustettu naisen hauta, minkä vuoksi Pälsi palasi Tuukkalaan. Seuranneissa tutkimuksissa löytyi vain neljä vaatimattomasti varustettua ruumishautaa. Myöhemmin alueelta tuli jälleen esiin rikkaampia hautoja. Vuoden 1938 jälkeen Tuukkalasta ei löytynyt hautoja, mutta 1979 Matti Huurre löysi inventoinnin yhteydessä hiekkakuopan reunalta luita ja arkun puuta. Viimeisimmät ja ainoat modernein menetelmin toteutetut kaivaukset Tuukkalassa on tehty 2009 Esa Mikkolan johdolla. Kaivauksen luista on mm. otettu DNA-näytteitä jo kenttätyövaiheessa.

Kaivausmajoitus Laihialla vuonna 1935. Kuvassa on Aarne Äyräpää ja kuvan on ottanut ylioppilas C.F.Meinander, josta sittemmin tuli Helsingin yliopiston arkeologian professori. Taustalla on kuivumassa arkeologien märkiä vaatteita. Äyräpää ja Meinander olivat Laihialla tutkimassa kirkonkylän Kiimakankaan rautakautisia röykkiöitä. Vähäisten varojen ja ajan vuoksi kaivettavaksi oli valittu kaksi pientä röykkiötä. Toisesta löytyi vähäisiä katkelmia kansainvaellusajalle (n.400-600 jaa.) ajoittuvista esineistä, ja 10 grammaa pieniä luunmuruja. Ilmeisesti kaivaustarkkuus on ollut melko hyvä. Toisesta röykkiöstä saatiin taltiin vain vähän palanutta luuta ja keramiikkaa.

Kaivausmajoitus Laihialla kesäkuussa 1935. Kuvassa on Aarne Äyräpää ja kuvan on ottanut ylioppilas C.F.Meinander, josta sittemmin tuli Helsingin yliopiston arkeologian professori. Taustalla on kuivumassa arkeologien märkiä vaatteita. Äyräpää ja Meinander olivat Laihialla tutkimassa kirkonkylän Kiimakankaan rautakautisia röykkiöitä. Vähäisten varojen ja ajan vuoksi kaivettavaksi oli valittu kaksi pientä röykkiötä. Toisesta löytyi katkelmia kansainvaellusajalle (400-600 jaa.) ajoittuvista esineistä ja 10 grammaa pieniä luunmuruja − ilmeisesti kaivaustarkkuus on ollut melko hyvä. Toisesta röykkiöstä saatiin taltiin vähän palanutta luuta ja keramiikkaa.

Imatran Voiman polttokenttäkalmiston kaivaukset käynnissä 1938. Kuvan ottanut Sakari Pälsi tuli tunnetuksi mm. erinomaisena valokuvaajana, ja häntä voi pitää kaivausten valokuvadokumentoinnin edelläkävijänä. Hämeenlinnaan Pälsi oli matkustanut, sillä Vanajan voimalaitoksen rakennustöihin liittyen hiilikentän kuorimistöissä oli paljastunut laaja viikinkiaikainen kalmisto. Kalmisto oli jo osittain tuhoutunut ja monet löydöistä kerättiin kentältä korituista maakasoista. Talletettua esineistöä on satoja, joukossa harvinaisuuksia, kuten leluksi arveltu rautainen mimiatyyrimiekka ja auran terä.

Imatran Voiman polttokenttäkalmiston kaivaukset käynnissä Hämeenlinnassa 1938. Kuvan ottanut Sakari Pälsi tuli tunnetuksi mm. erinomaisena valokuvaajana, ja häntä voi pitää kaivausten valokuvadokumentoinnin edelläkävijänä. Vanajan voimalaitoksen rakennustöihin liittyneissä hiilikentän kuorimistöissä oli paljastunut laaja viikinkiaikainen kalmisto. Kalmisto oli ehtinyt tuhoutua osittain, ja monet löydöistä kerättiin kentältä kuorituista maakasoista. Talletetun esineistön määrä nousi satoihin. Joukossa on harvinaisuuksia, kuten leluksi arveltu rautainen miniatyyrimiekka ja auran terä.

Arkeologisia kaivauksia tehtiin myös sota-aikaan. Ella Kivikoski, josta sittemmin tuli Helsingin yliopiston arkeologian professori (ja samalla myös ensimmäinen naispuolinen professori koko humanistisessa tiedekunnassa), oli kiinnotunut Laatokan itärannikon jokivarsien rautakautisista kurgaaneista. Hän onnistui paikallistamaan Pirdoilasta kaksi hautakumpua, joita V.I.Ravdonikas ei ollut vielä tutkinut, ja kavoi ne kesällä 1943 suomalaisten sotilaiden ja lottien avustamana (Nordqvist & Seitsonen 2008). Kummuista löytyi yhdeksän puukehikkorakenteista hautausta ja 1000-luvun esineistöä. Kuvassa kaivetaan Pirdoilan kurgaania 2 Itä-Karjalassa. Kuva: Ella Kivikoski.

Arkeologisia kaivauksia tehtiin myös sota-aikaan. Ella Kivikoski, josta sittemmin tuli Helsingin yliopiston arkeologian professori (ja samalla myös ensimmäinen naispuolinen professori koko humanistisessa tiedekunnassa), oli kiinnostunut Laatokan itärannikon jokivarsien rautakautisista kurgaaneista. Hän onnistui paikallistamaan Pirdoilasta kaksi hautakumpua, joita V.I.Ravdonikas ei ollut vielä tutkinut, ja kaivoi ne kesällä 1943 suomalaisten sotilaiden ja lottien avustamana. Kummuista löytyi yhdeksän puukehikkorakenteista hautausta ja 1000-luvun esineistöä. Kuvassa kaivetaan Pirdoilan kurgaania 2 Itä-Karjalassa 1943. Kuva: Ella Kivikoski.

Urjalan Kunnalliskodin rautakautisia röykkiöitä tutkitaan vuonna 1953. Kunnalliskodin rakennustöiden yhteydessä maata oli poistettu räjähdyspanoksin, jolloin esiin oli lennähtänyt kaksi 600-700-luvulle ajoitettavaa keihäänkärkeä, väkipuukko, paimensauvaneula ja kilvenkupura. Jorma Leppäaho saapui paikalle ja kaivoi röykkiön, joka kuuluu samaan laajaan kalmistoalueeseen Ali-Uotilan röykkiöiden kanssa. Leppäaho julkaisi tutkimuksista artikkelin vuonna 1954 Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirjassa. Kuva: Pekka Kosonen(?).

Urjalan Kunnalliskodin rautakautisia röykkiöitä tutkitaan vuonna 1953. Kunnalliskodin rakennustöiden yhteydessä maata oli poistettu räjähdyspanoksin, jolloin esiin oli lennähtänyt kaksi 600-700-luvun keihäänkärkeä, väkipuukko, paimensauvaneula ja kilvenkupura. Jorma Leppäaho saapui paikalle kaivamaan polttohautauksia, jotka kuuluvat samaan laajaan kalmistoalueeseen Urjalan Ali-Uotilan röykkiöiden kanssa. Kuva: Pekka Kosonen(?).

Jorma Leppäaho tutkiskelee keihäänkärkeä samaisella Urjalan Kunnalliskodin kaivauksella 1953. Leppäaho oli rautakauden tutkija, joka kaivoi 1950-luvulla mm. Mikkelin Visulahden ja Halikon Rikalan ristiretkiaikaisia/varhaiskeskiaikaisia kalmistoja. Hän oli kiinnostunut raudantyöstöstä ja aseistuksesta, ja hänen muistiinpanoihinsa perustuva aineisto julkaistiin postuumisti vuonna 1964. Teos sisältää kuvauksia yksittäisistä miekoista ja Leppäaholla onkin ollut suuri vaikutus myöhäisempään eurooppalaiseen miekkatutkimukseen. Kuva: Pekka Kosonen (?).

Jorma Leppäaho tutkiskelee keihäänkärkeä samaisella Urjalan Kunnalliskodin kaivauksella 1953. Leppäaho oli rautakauden tutkija, joka kaivoi 1950-luvulla mm. Mikkelin Visulahden ja Halikon Rikalan ristiretkiaikaisia/varhaiskeskiaikaisia kalmistoja. Hän oli erittäin kiinnostunut rautakauden aseista, ja hänen miekoista keräämänsä muistiinpanot julkaistiin postuumisti vuonna 1964. Leppäaholla on ollut suuri vaikutus myöhäisempään eurooppalaiseen miekkatutkimukseen. Kuva: Pekka Kosonen (?).

Kaivajat työn päätyttyä Pälkäneen Hyllissä kesäkuussa 1955. Hyllin muinaisjäännösryhmä käsittää röykkiöitä ja asuinpaikan. Osa röykkiöistä sisältää hatauksia, osa on tulkittu viikinkiaikaisiksi pajanpaikoiksi. Kuva: Esko Sarasmo.

Kaivajat töiden päätyttyä Pälkäneen Hyllissä kesäkuussa 1955. Vielä nykyäänkin kaivausten päätteeksi on tapana ottaa samanlainen yhteiskuva. Hyllin muinaisjäännösryhmä käsittää röykkiöitä ja asuinpaikan. Osa röykkiöistä sisältää hautauksia, osa on tulkittu viikinkiaikaisiksi pajanpaikoiksi. Kuva: Esko Sarasmo.

Pöytyän Yläneen Anivehmaanmäen viikinkiaikaisen ruumiskalmiston hautaa 55 kaivetaan vuonna 1957. Kuvassa näkyy haudan pinnalla oleva kiveys, jonka alla olevaan hautakuoppaan on laskettu vainaja nauloilla kiinnitettyssä arkussa. Koska Anivehmaanmäen haudoissa luuaines on lähes kokonaan maatunutta, perustuvat haudattujen sukupuoliarviot esineistöön. Kuvan haudassa antimena oli yksi keihäänkärki, joten vainaja on mahdollisesti ollut mies. Kuva: Anna-Liisa Hirviluoto.

Pöytyän Yläneen Anivehmaanmäen viikinkiaikaisen ruumiskalmiston hautaa 55 kaivetaan vuonna 1957. Kuvassa näkyy haudan pinnalla oleva kiveys, jonka alla olevaan hautakuoppaan on laskettu vainaja arkussa. Koska Anivehmaanmäen haudoissa luuaines on lähes kokonaan maatunutta, perustuvat haudattujen sukupuoliarviot esineistöön. Kuvan haudassa antimena oli yksi keihäänkärki, joten vainaja on mahdollisesti ollut mies. Kuva: Anna-Liisa Hirviluoto.

Tampereen Messukylän Vilusenharjun viikinki- ja ristiretkiajalle (n. 800-1200 jaa.) ajoittuva poltto- ja ruumiskalmisto löytyi hiekanottoalueelta 1961. Hämeen Museon hoitajana toiminut Esko Sarasmo johti ensimmäisiä paikalla järjestettyjä kaivauksia. Kuvassa Vilusenharjun kaivajat vuoden 1961 kaivauksen päätyttyä. Esko Sarasmo on kuvassa toinen oikealta.

Tampereen Messukylän Vilusenharjun viikinki- ja ristiretkiajalle (n. 800-1200 jaa.) ajoittuva poltto- ja ruumiskalmisto löytyi hiekanottoalueelta 1961. Hämeen Museon hoitajana toiminut Esko Sarasmo johti ensimmäisiä paikalla järjestettyjä kaivauksia. Kuvassa Vilusenharjun kaivajat vuoden 1961 kaivauksen päätyttyä, ja kenen lienee taustalla näkyvä hieno auto! Esko Sarasmo on kuvassa toinen oikealta.

Pekka Sarvas ja Ari Siiriäinen kartoittavat lumista hautakumpua Santahaminassa tammikuussa 1971. Santahaminan itäkärjessä sijaitsee kolme kumpua, jotka muistuttavat ulkomuodoltaan tyypillisiä skandinaavisia viikinkiajan hautakumpuja. Kooltaan vastaavia on mm. Ahvenahmaan Godbyssä. Kummuilla on tehty koetutkimuksia 1957, mutta tuolloin kumpujen kairattaessa päästiin vain noin 60 cm:n syvyyteen, joten niiden sisältö on edelleen arvoitus. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Pekka Sarvas ja Ari Siiriäinen kartoittavat lumista hautakumpua Santahaminassa tammikuussa 1971. Santahaminan itäkärjessä sijaitsee kolme kumpua, jotka muistuttavat ulkomuodoltaan tyypillisiä skandinaavisia viikinkiajan hautakumpuja. Kooltaan vastaavia on mm. Ahvenahmaan Godbyssä. Kummuilla on tehty koetutkimuksia 1957, mutta tuolloin kumpuja kairattaessa päästiin vain noin 60 cm:n syvyyteen, joten niiden sisältö on edelleen arvoitus. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Vilusenharjun rikasta kalmistoa tutkittiin 1960-luvulla useana kesänä, ja vuonna 1971 alueelta poistettua maata käytiin läpi seulomalla irtolöytöjen talteen saamiseksi. Paikalla oli tuolloin useita käsiseuloja ja myös kuvassa näkyvä pieni koneseula, jota käytettiin seuraavasti: yksi lapioi maata seulaan, toinen poimi suurimmat esineet kourusta ja kolmas pienimmät kourun alla olevasta käsiseulasta.

Vilusenharjun rikasta kalmistoa tutkittiin 1960-luvulla useana kesänä, ja vuonna 1971 alueelta poistettua maata käytiin läpi seulomalla irtolöytöjen talteen saamiseksi. Paikalla oli tuolloin useita käsiseuloja ja myös kuvassa näkyvä pieni koneseula, jota käytettiin seuraavasti: yksi lapioi maata seulaan, toinen poimi suurimmat esineet kourusta ja kolmas pienimmät kourun alla olevasta käsiseulasta. Kuva: T.N-L (?)

Käytetyt lähteet:

Formisto, T. 1993. An Osteological Analysis of Human and Animal Bones from Levänluhta. University of Stockholm, Stockholm.

Kiianmies, M. 2012. Museomiehistä museonaisiin. Museoalan naisistuminen Suomessa 1950-1980-luvuilla. Historian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto.

Leppäaho, J. 1954. Urjalan kalmisto ja sen arvokkaat muinaislöydökset. Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirja 23: 127-139.

Leppäaho, J. 1964. Späteisenzeitliche Waffen aus Finnland. SMYA 61. Helsinki.

Museovirasto: Rekisteriportaali – Muinaisjäännösrekisteri

Niskanen, M. 2006. Stature of the Merovingian-period inhabitants from Levänluhta, Finland. Fennoscandia archaeologica 23: 24–36.

Nordqvist, K. & Seitsonen, O. 2008. Finnish archaeological activities in the present-day Karelian Republic until 1944. Fennoscandia archaeologica 25: 27-60.

Wessman, A. 2009. Levänlunta – A place of punishment, sacrifice or just a common cemetery? Fennoscandia archaeologica 26: 81-105.

Kuvat: Finna

3 replies »

  1. Voi kunpa nykyäänkin löytyisi samaa tekemisen meininkiä kuin ennen vanhaan. Nykyään kalmistoja ei enää aukaista.. Rahapula muka, höpöhöpö. Talkoilla ne ennenkin tehtiin. Kylältä miehiä kanget ja lapiot mukana hommiin. Kangilla kivet sivuun ja lapioiden maamassat sihdin läpi. Arkeologi ohjaa ja dokumentoi.

    Tykkää

    • Kyllä kaivaa aina voi, mutta olisi myös tärkeä saada kaivauksella irti mahdollisimman paljon tietoa. Pelkkä kaivaminen ja dokumentointi ei enää nykypäivänä riitä. Jos haudassa on esineitä, maksaa jo pelkkä esineiden konservointi huimasti. Pienistä luujäänteistä, hampaista ja maaperästä voi nykyisin tehdä mitä erilaisempia analyysejä, jotka eivät myöskään ole halpoja. Yhdenkin haudan perusteelliseen tutkimukseen voi saada kulumaan vaikka kymmeniä tuhansia euroja.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s