Keskiaika

Kuinka kauan luut säilyvät maassa ennen kuin maatuvat?

Suomen happamassa maaperässä palamaton luu maatuu keskimäärin noin tuhannessa vuodessa, mutta maaperän paikallisista ominaisuuksista tai muista syistä johtuen maatuminen voi olla tätä hitaampaa tai nopeampaa. Kosteat ja vetiset olosuhteet edesauttavat säilymistä, mutta vaikka palamaton luu säilyy esimerkiksi suossa hyvin, eivät suo-olosuhteet ole hyvät DNA:n säilymisen kannalta. Kuivassa ja viileässä – esimerkiksi kirkkojen lattioiden alla – olosuhteet ovat sopivia jopa vainajan muumioitumiselle.

Pronssikoruista liukenevat kuparisuolat säilyttävät orgaanista ainesta. Sen vuoksi pronssisten rannerenkaiden tai sormusten sisällä on saattanut säilyä luuta, vaikka luuranko olisi muilta osin maatunut. Joskus hyvä säilyvyys voi yllättää: Hollolan Kirkailanmäestä löydettiin 1978 ristiretkiaikainen naisen hauta, jossa hiukset olivat säilyneet niin hyvin, että kampaus oli erotettavissa. Ilmeisesti pääkallon alla ollut paarien poikkipuu on valmistettu lehtipuusta, jolla on ollut konservoivia ominaisuuksia.

Poltettaessa luiden sisältämä vesi ja orgaaninen aines häviää, ja samalla luiden kemiallinen koostumus muuttuu. Siitä syystä palanut luu säilyy palamatonta paremmin. Suomen kivikautinen luumateriaali on pääasiassa palanutta, mutta ihmisruumiin kovin osa – hammaskiille – saattaa säilyä jopa kivikaudelta palamattomana. (UM)

Janakkalan miekkamies

Rautakautisissa haudoissa suurin osa luurangosta on yleensä kokonaan maatunut, tai luista on maassa jäljellä kellertävää töhnää. Kuvassa Janakkalan miekkahauta, jossa oli jäljellä enää vähän luita. Hauras kallo nostettiin hiekkapaakun suojaamana tarkempia tutkimuksia varten. Kuva: Museovirasto.

Levänluhta

Levänluhdan lähteestä löytyneitä keskisen rautakauden luita. Kosteissa olosuhteissa luut säilyvät paremmin kuin maahan haudattuina.

Kaameat kannibaalit!

Ahvenanmaan kalkkipitoisessa maaperässä luut säilyvät kauan. Kuvassa Jettbölen kivikautinen luuranko.

Hirviluoto1986_3

Leena Tomanterän piirros Hollolan Kirkailanmäen haudan 1 kampauksesta (Hirviluoto 1986, kuva 3).

Vuonna 1629 kuollut kirkkoherra Nikolaus Rungiuksen haudattiin Keminmaan kirkon lattian alle. Kirkkojen lattioiden alla vallitsevat kuivat ja viileät olosuhteet edesauttavat muumioitumista. Rungiuksen muumio on edelleen näytteillä Keminmaan vanhassa kirkossa. Kuva: Wikimedia Commons.

Vuonna 1629 kuollut kirkkoherra Nikolaus Rungius haudattiin Keminmaan kirkon lattian alle. Kirkkojen lattioiden alla olosuhteet edesauttavat muumioitumista. Rungiuksen muumio on edelleen näytteillä Keminmaan vanhassa kirkossa. Kuva: Wikimedia Commons.

Kirjallisuutta:

Hirviluoto, A-L. 1986. Uutta tietoa rautakauden hiusmuodista. Iskos 6: 37-44.

Lahti, E. 2004. Murusia pöydällä: Palanut ihmisluu osteologisen tutkimuksen kohteena. Arkeologipäivät 2003: 27-34.

Taavitsainen, J-P. 1997. Suomen esihistorialliset palamattomat luuaineistot. Vuorinen, H.S. & Vala, U. (toim.) Vanhojen luiden kertomaa: 52-61 Helsinki University Press, Helsinki.

 

 

 

1 reply »

  1. Päivitysilmoitus: Palanut luu | TURSIANNOTKO

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s