Elektronimikroskopia

Viikinkien uurretut hampaat: Merkki orjuudesta tai huulilävistyksestä?

Anna Kjellström kirjoittaa European Journal of Archaeology 17 (1) 2014 –julkaisussa ilmestyneessä artikkelissaan viikinkiaikaisista hammasmuokkauksista Ruotsissa. Hampaiden muokkaamista on harjoitettu ympäri maailmaa, ja modifikaatioihin voi laskea sekä tarkoituksella tehdyt että tahattomasti syntyneet jäljet hampaissa. Viikinkiajan (800-1050 jaa.) Tanskasta, Skoonesta, Gotlannista ja Öölannista tunnetaan nykyisin yhteensä yli 70 miestä, joiden etuhampaita on tarkoituksella viilattu. Lisäksi yksi tapaus tunnetaan Englannista Weymouthin viikinkiaikaisesta joukkohaudasta, johon on isotooppianalyysien perusteella haudattu teloitettuja skandinaaveja.

Kjellströmin tutkimuksessa selvitettiin, onko hampaiden muokkaamiseen liittynyt traditio ulottunut myös Mälarin laaksoon, ja millä tavalla hampaissa havaittavat jäljet ovat saattaneet syntyä. Tutkimuksessa löydettiin neljä uutta viikinkiaikaista tapausta: kolme Birkasta, yksi Bollstanäsistä. Lisäksi vertaileva tutkimus paljasti hieman nuoremmasta Sigtunasta neljä yksilöä, joilla oli samanlaisia hammasmodifikaatioita. Kaikki tutkimuksessa havaitut muokkaukset löytyivät aikuisilta miehiltä, joilla horisontaalisia viilausjälkiä esiintyi 1-4:ssä hampaassa.

Kuva: Oxford Archaeology.

Skandinavian viikinkiaikaiset hammasmuokkaukset koostuvat viilatuista tai viilautuneista horisontaalisista uurteista, joihin on saattanut liittyä kiillotusta. Kuva: Oxford Archaeology.

Birkan hauta A129 ajoittuu varhaiseen viikinkiaikaan. Kyseessä on vuonna 1988 tutkittu kaksoishauta, johon on laskettu kaksi miestä. Miehistä vanhempi on asetettu selinmakuulle ja varustettu kilvellä, keihäällä ja nuolilla. Osittain miehen päällä oli nuorempi mies, jolla ei ollut mukana lainkaan hauta-antimia. Arkeologien mukaan nuoremman vainajan pää on irrotettu, joten haudatut on tulkittu soturiksi ja tämän orjaksi. Osteologinen analyysi ei pystynyt vahvistamaan nuoremman vainajan dekapitaatiota, mutta miehen hampaissa havaittiin horisontaalisia viilausjälkiä. Birkan hauta Bj886 ajoittuu puolestaan 900-luvulle, ja se on sisältänyt yhden aikuisen, ilmeisen varakkaan, miehen jäännökset. Haudan esineistöön kuuluu tavallisesti korkean statuksen merkkeinä pidettyjä pelimerkkejä, miekka, kilpi ja koristeellinen pronssisolki. Kjellström havaitsi vainajan kahdessa etuhampaassa merkkejä viilaamisesta ja kiillottamisesta.

Birkan hauta Bj138C ja Bollstanäsin hauta A29 ovat polttohautausten yhteyteen tehtyjä ruumishautauksia. Molemmissa tapauksissa ruumis- ja polttohautauksia on pidetty yhtäaikaisina. Birkan ruumishautaan Bj138C on laskettu mies ilman arkkua ja antimia. Vainajan kallosta ja reisiluusta on tunnistettu kuoleman aikaisia teräviä iskujälkiä. Bollstanäsin ruumishauta A29 on kahden miehen kaksoishauta, ja molemmat vainajat on haudattu päättöminä. Bollstanäsin polttohautaus sisältää vuonna 1979 tehdyn luuanalyysin mukaan mm. hevosen, koiran ja linnun luita sekä ilveksen kynnen, ja se on tulkittu varakkaan miehen haudaksi. Polttohaudan päälle tehdyt ruumishautaukset on tulkittu hautajaisuhreina surmatuiksi orjiksi, joista toinen on ollut kuollessaan noin 20-vuotias, toinen 20-40 –vuotias. Molempien kaularangassa on terävän aseen jättämiä iskujälkiä, minkä lisäksi yhtä vanhemman miehen etuhampaista on viilattu ja kiillotettu.

Birka1

Birka oli vilkas kaupan ja käsityön keskus 700-luvun puolivälistä 900-luvulle. Hautaan Bj886 on 900-luvulla haudattu esineistön perusteella varakas mies. Haudasta löytyneessä pronssisoljessa (SHM nr 34000) on koristeellista eläinornamentiikkaa. Kuva: Christer Åhlin/SHMM.

Sigtunan hammasmodifikaatioita sisältäneistä haudoista ei ole löytynyt esineistöä, mutta haudat on ajoitettu C14-menetelmällä 900-1100-luvulle. Sigtunan löydöt osoittavat hampaiden muokkauksen olleen pitkäaikaisempaa ja laajemmalle levinnyttä kuin aiemmin on luultu.

SEM-elektronimikroskopian avulla Kjellström haki lisätietoa siitä, onko hampaiden muokkaus ollut tarkoituksellista vai ovatko uurteet syntyneet jonkin tietyn työskentelytavan seurauksena. Aikaisemmin on ehdotettu, että uurteita olisi voitu värjätä, jolloin modifikaatiolla olisi ollut visuaalista merkitystä. Kokeellisissa tutkimuksissa uurteiden värjääminen ei ole onnistunut, joten jälkien on ehdotettu syntyneen esimerkiksi metallisen hammastikun käyttämisestä. SEM-analyysi paljasti osassa hampaita heikosti erottuvia vertikaalisia raaputusjälkiä. Kaikissa hampaissa vertikaalisia jälkiä ei ollut, joten uurteet saattavat olla erilaisten aktiviteettien seurausta.

Osa uurteista on niin heikosti erottuvia, että ne eivät ole aikoinaan olleet silmämääräisesti havaittavissa. Jos uurteet eivät ole näkyneet ympäristöön, onko kyseessä sittenkään ollut tarkoituksellinen muokkaus? Kenties jäljet ovat syntyneet metallista tai kivistä instrumenttia hampaita vasten hierottaessa. Kjellströmin mukaan kyseessä voisi myös olla sekundaarinen, esimerkiksi huulilävistyksen aiheuttama jälki, sillä samantapaisia uurteita esiintyy mm. lävistyksiä käyttävien inuiittien ja nykynuorison hampaissa. Kjellströmin mukaan uurretut hampaat eivät liity sosiaaliseen asemaan, sillä niitä on löytynyt niin orjilta kuin rikkaasti varustetuilta henkilöiltä. On tosin mahdollista, että jälkiä on joissakin tapauksissa tarkoituksella syvennetty: näitä henkilöitä on voitu pelätä, kunnioittaa tai jopa merkitä omaisuudeksi.

lävistys2

Ovatko viikinkimiesten etuhampaissa esiintyvät uurteet syntyneet tämäntapaisista huulilävistyksistä? Kuva: Jean-Rene Vauzelle/Wikimedia Commons.

lävistys

Lävistyksiä esiintyy monilla luonnonkansoilla. Kuvassa inuitien huulilävistyksiä.

Kjellströmin tutkimus on mielenkiintoinen katsaus skandinaaviseen hampaiden uurtamisen traditioon, joka on jatkunut viikinkiajalta varhaiselle keskiajalle. Mikroanalyysin perusteella uurteet ovat todennäköisesti syntyneet samantapaisesti, mutta toisaalta löytökontekstien erilaisuus ja modifikaatioiden erityispiirteet viittaavat siihen, että uurtamisessa on voinut olla ajallista ja alueellista vartiaatiota. Tämä puolestaan saattaa merkitä eroja muokkausten sosiaalisissa merkityksissä. Hampaiden muokkaus on ylittänyt kulttuurisia rajoja esihistoriallisen ja historiallisen ajan yhtymäkohdassa, sillä sitä on esiintynyt niin esikristillisissä kuin kristinuskon omaksuneissa yhteisöissä. Kjellströmin tutkimus herättääkin ajatuksia. Jos kyseessä on jonkin erikoisen työskentelytavan aiheuttama jälki, tavan on täytynyt jäädä vähitellen käytöstä viikinkiajan jälkeen. Mikä työskentelytapa olisi voinut liittyä vain viikinkiaikaisiin miehiin ja jäädä käytöstä keskiajalle tultaessa? Tai jos osa viikinkiajan miehistä käytti huulilävistyksiä, minkälaisia lävistykset ovat olleet ja miksi niistä ei ole löytynyt merkkejä haudoista, vai ovatko ne mahdollisesti jääneet tunnistamatta ja tulkittu suun lähelle asetetuiksi löydöiksi? Monilla luonnonkansoilla lävistyksiä esiintyy, mutta mikä niiden merkitys olisi ollut viikinkiakaisessa yhteisössä?

Lisää aiheesta ja viitteitä viikinkiaikaisia hammasmodifikaatioita käsitteleviin lähteisiin:

Kjellström, A. 2014. Spatial and Temporal Trends in New Cases of Men with Modified Teeth from Sweden (AD 750–1100). European Journal of Archaeology vol. 17 (nr. 1) 2014: 45-49.

(UM)

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s