Baltia

Hautausarkeologisia aiheita Pilsenin EAA-konferenssissa

Ulla Moilanen, FM

Osallistuin syyskuun alussa EAA:n (European Association of Archaeologists) konferenssiin. Vuonna 2013 pääjärjestäjänä oli Länsi-Böömin yliopisto yhdessä EAA:n kattojärjestön kanssa, ja 19. konferenssin pitopaikaksi oli valikoitunut Tshekin Pilsen. Rekisteröityneitä osallistujia oli peräti 1397 kpl, yhteensä 48:stä eri maasta, ja esitelmiä konferenssin neljään päivään mahtui 977 kappaletta. Kiirettä ja päällekkäisyyksiä siis riitti, mutta mukaan mahtui useita mielenkiintoisia esitelmiä, jotka kiinnostanevat myös Kalmistopiirin lukijoita. Esittelen tässä artikkelissa lyhyesti muutamia aihepiiriin liittyviä kuulemiani esitelmiä eri sessioista.

Osteologisia esitelmiä oli runsaasti ja niistä satuin kuulemaan muutamia. Puolalainen Tadeusz Baranowski (Institute of Archaeology and Ethnology PAN, Poland) esitelmöi Puolasta Kalisz-Zawodzien linnoituksen hautausmaalle 1200-luvun alussa haudatun vanhan miehen jäänteistä, joihin liittyi useita patologisia muutoksia. Miehellä havaittiin pahan skolioosin lisäksi Ectromelia Brachialis, joka tässä tapauksessa tarkoittaa oikean olkaluun, kyynärvarren ja käden osittaista puuttumista. Vaivaa esiintyy nykylääketieteessä harvoin ja esitelmöitsijän mukaan vamma tarkoittaakin sitä, että mies on ollut täysin riippuvainen muiden ihmisten huolenpidosta. Mies näyttää kuitenkin olleen hyvin ravittu ja eläneen normaalia elämää vammasta huolimatta. Baranowskin mukaan miehen putoamisen sosiaaliseen marginaaliin esti todennäköisesti hänen korkea yhteiskunnallinen asemansa, mihin viittaisi haudan sijainti hautausmaalla lähellä kirkon seinää. Samasta tapauksesta on ilmestynyt vuonna 2006 Alina Wierciñskan artikkeli The unique find of male skeleton from Kalisz-Zawodzie with multiple pathological changes (Studies in Historical Anthropology, vol. 4:2004[2006]), joten jos tapaus kiinnostaa, artikkelin voi käydä lukaisemassa netissä.

Kalisz-Zawodziesta löydetyllä keskiaikaisella vanhuksella on paha skolioosi ja synnynnäinen käsivarren ja käden epämuodostuma.

Magdalena Matczakin (Adam Mickiewicz University, Poland) esitelmä oli otsikoitu Emotions and illness in the Middle Ages. Otsikon mukaisesti Matczak puhui tunteista bioarkelogisesta näkökulmasta ja esitteli 900-1200-luvulle ajoittuvia puolalaisia luulöytöjä. Hänen tutkimuksensa haki vastausta kysymyksiin siitä voiko luista löytää merkkejä tunteista kuten sairauksien pelosta, empatiasta, myötätunnosta, paranemisen toiveesta tai surusta, ja miten terveiden ja sairaiden välisiä sosiaalisia suhteita voi tutkia.

Vastauksia kysymyksiin haettiin mm. epätyypillisistä hautauksista, etenkin ns. vampyyrihaudoista, joissa vainajaa kohtaan on saatettu tuntea pelkoa, tai kaksoishautauksista, joissa taustatunteena on voinut olla rakkaus (ks. Kalmistopiirin artikkeli Rakkautta haudan takaa?) sekä luissa näkyvistä muutoksista, joita ei voi selittää lääketieteellisesti. Viimeksi mainittuihin voidaan liittää mm. pään katkaisu tai trepanaatio. Pään katkaisu kuoleman jälkeen saattaisi Matczakin mukaan viitata esimerkiksi yhteisöstä poistamiseen pelon tai vihan vuoksi. Trepanaatiot tai amputaatiot puolestaan voisi liittää myötätuntoon, toivoon, sekä sairaista välittämiseen, sillä näiden toimenpiteiden suorittamisen takana on yleensä täytynyt olla halu parantamisesta ja parantumisesta.

Trepanaation voi tulkita myös välittämisen ja parantamisen symboliksi. Kuva: Wikimedia Commons. Kuva ei suoraan liity tekstissä kerrottuun esitelmään.

Alison Atkin (The University of Sheffield, UK) etsi mustan surman uhreja Englannista esitelmällään Identifying the ‘Lost’ Plague Victims in Medieval England. Kirjallisten lähteiden perusteella tiedetään ruton surmanneen satojatuhansia ihmisiä Englannissa vuosien 1348-49 välillä sekä myöhempien epidemioiden aikana, mutta arkeologisesta aineistosta tunnetaan vain muutamia varmoja mustan surman uhreiksi tunnistettuja vainajia. Kuolleiden suurella määrällä voisi lisäksi kuvitella olleen vaikutusta hautaustapoihin, ja eri-ikäisten ruttoepidemioiden aikaisia suuria joukkohautoja onkin löydetty mm. Lontoosta. Esitelmässä ehdotettiin, että kaikkia ruttoon kuolleita ei välttämättä haudattu poikkeavalla tavalla, ja normaalien hautauskäytäntöjen mukaan haudatut vainajat saattavat vääristää arkeologisen aineiston välittämää kuvaa katastrofaalisista kuolleisuusluvuista. Saattaa olla, että joukkohautoja on tehty vain suuremmissa kaupungeissa kun taas maaseudulla ruttoon kuolleet on voitu haudata samalla tavalla kuin kuka tahansa muu vainaja. Kaikkia normaalisti haudattuja vainajia ei tietenkään ole mahdollista testata ruton varalta, joten hypoteesi saattaa hyvinkin olla oikeilla jäljillä.

Miroslav Kocic (University of Pittsburgh, USA) kertoi esitelmässään Trauma in the Iron Gates – Perspectives of violent interaction väkivallan esiintymisestä mesoliittisessa Euroopassa sekä väkivallan eri muodoista ja syistä. Esitelmässä väkivallasta puhuttiin performatiivisena viestintänä ja luurangoista oli pyritty erottelemaan mm. organisoitu ja rituaalinen väkivalta. Lopputuloksena todettiin, että mesoliittisissa yhteisössä väkivalta on ollut jollakin tavalla strukturoitua, sillä luulöytöjen perusteella kaikki eivät ole olleet sen kohteena.

Lasten hautauksia käsiteltiin useassakin esitelmässä, mutta mielenkiintoisin näistä oli kenties Aija Vilkan (University of Latvia, Latvia) esitelmä otsikolla Short grave pits as child burials’ indicator? Case studies from Middle and Late Iron Age in the territory of Latvia. Vilka oli kerännyt Latviasta useita tapaustutkimuksia siitä kuinka vainajan koko ja hautakuopan (tai hautaläikän) koko korreloivat keskenään. Esimerkkitapaukset ajoittuivat rautakauden loppupuolelle 900-luvulta 1200-luvulle. Latviassa, kuten myös Suomessa, pienikokoisia hautaläikkiä on tavallisesti pidetty lasten hautauksina, etenkin jos antropologinen materiaali on huonosti säilynyttä tai hautaus on ollut esineetön.

Vilkan tutkimuksen perusteella hautakuopan suuren koon perusteella ei kuitenkaan voi tehdä päätelmiä vainajan koosta tai iästä, sillä useissa kalmistoissa pieniä lapsia on saatettu haudata 180-230 cm pitkiin hautakuoppiin. Lyhin hautakuoppa, johon täysikasvuinen aikuinen oli haudattu, oli puolestaan vain 130 cm pitkä. Vainajien ikämääritykset tutkimuksessa perustuivat säilyneeseen luuainestoon. Kun toisissa esitelmissä pohdittiin sitä, miksi lasten hautoja löytyy vähän suhteessa suureen lapsikuolleisuuteen, voisi tämä esitelmä antaa kysymykseen yhden vastauksen: jos pitkät hautakuopat määritellään automaattisesti aikuisten haudoiksi, se saattaa virheellisesti pienentää lasten lukumäärää kalmistossa. Toki muitakin syitä lasten pieniin lukumääriin kalmistoissa todennäköisesti on. Huomautuksena voin vielä lisätä, että esimerkiksi Suomessa Luistarin rautakautisesta kalmistosta tunnetaan myös suuriin hautakuoppiin tehtyjä lasten hautauksia.

Harmillisesti sessio Social archaeology of death in the Roman world peruuntui paneelin järjestäjien ja suuren osan esitelmöitsijöitä jättäessä saapumatta konferenssiin. Näin ollen mm. mielenkiintoisilta vaikuttaneet esitelmät roomalaisten sotilaiden kuolleisuudesta ja Pompejin kipsivalosten vainajien tutkimuksista jäivät pitämättä.

Osa esitelmistä lähestyi tutkimuskohteita hyvin teoreettisesti. Joseph Gonzalez (California State University, Fullerton, USA) puhui Kustaa Vaasan hautamuistomerkkiin liittyvistä muistoista ja merkityksistä otsikolla Reassembling the King: Memory, History, and the Tomb of Gustav Vasa. Vuonna 1551 kuningas Kustaa Vaasan toinen vaimo Margareta Leijonhufvud kuoli. Kuningattaren kuolema näyttää vaikuttaneen kuninkaaseen syvästi ja hautajaisjärjestelyt sekä kuningattaren hautamuistomerkin laatiminen nousivatkin valtakunnassa tärkeiksi kysymyksiksi. Kuningattaren hautapaikaksi valikoitui Uppsalan katedraali ja hautamuistomerkki tilattiin taitavilta ruotsalaistaiteilijoilta. Kustaa Vaasan kuollessa vuonna 1560 muistomerkki oli kuitenkin vielä kesken. Kun muistomerkki lopulta pystytettiin, lopputulos poikkesi suuresti kuninkaan alkuperäisestä visiosta. Myös myöhemmät hautakappelin remontit, sekä vaihtelevat näkökannat monarkiaan ovat entisestään muovanneet radikaalisti monumentteihin kohdistettuja merkityksiä. Gonzalezin mukaan jokainen muutos hautakappelissa merkitseekin samalla muutoksia kuninkaan muistamisessa ja merkityksessä, sekä mahdollistaa näiden uudelleentulkintoja.

Seminaari oli kuitenkin hyvin antoisa ja herätti runsaasti ajatuksia. Erilaisten tutkimusten ja vaihtelevien näkökulmien kuuleminen on aina virkistävää ja vahvistaa vain ajatustani siitä, että arkeologia on hieno ala! Kiitokset EU-hankkeelle, joka mahdollisti osallistumiseni seminaariin!

Kustaa Vaasan ja Margareta Leijonhufvudin hautamuistomerkki Uppsalan katedraalissa. Kuva: Wikimedia Commons.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s