Kalmistokohteita

”Kaikkihan Ristinpellon tietävät!” – vai tietävätkö sittenkään?

Helga Lähdemäki – Turun yliopisto/Nautelankosken museo

Kirjoitus on Kalmistopiirin tekemä lyhennelmä Arkeologia NYT! –lehden numerossa 1/2012 julkaistusta artikkelista, jonka kirjoittaja lähetti blogiin. Artikkeli perustuu kirjoittajan tekemään museologian teemaseminaaritutkielmaan.

Turun yliopiston museologian oppiaineen teemaseminaarin tarkoituksena oli saattaa esinetutkimuksen tekeminen tutuksi museologian opiskelijoille ja samalla tuottaa uutta tutkimusta erilaisista esinetyypeistä. Tätä tarkoitusta varten jokainen seminaarilainen valitsi haluamansa esineen, jota tarkasteltiin etenkin esineen ja sen ympäristön suhteiden kautta. Omaksi aiheekseni valikoitui Liedon Ristinpellon ristiretkiaikaisessa kalmistossa sijaitseva muistoristi, jota päätin tarkastella kahdesta eri näkökulmasta: esineellisen elinkaaren ja ympäristön kokemusten kautta. Ristin merkitystä selvittävän aineiston keräsin sekä haastattelemalla Ristinpellon parissa toimineita lietolaisia että kirjoituspyynnön avulla. Koska työskentelin tutkielman tekohetkellä lietolaisessa Nautelankosken museossa, saatoin myös suorittaa jatkuvaa kyselytutkimusta, jossa selvitin kuinka hyvin lietolaiset tuntevat Ristinpellon. Lähtökohtaisena oletuksenamme museolla oli ollut, että Ristinpelto olisi varsin hyvin tunnettu kohde. Tutkimuksen tulos oli kuitenkin yllättävä – huolimatta muinaisjäännöksen luonteesta, seurakunnan aktiivisesta toiminnasta ja Nautelankosken museon julkaisutoiminnasta, Ristinpelto vaikutti olevan suurimmalle osalle lietolaisia täysin tuntematon kohde.

Ristinpellon kalmistoalueesta ja tutkimushistoriasta lyhyesti

Liedon Ristinpellon kalmistoalue sijaitsee Sauvolan kylässä, entisen Laurilan talon mailla. Alue löydettiin alkujaan Laurilan ja Ylilonttisen talojen yhteisen sementtivalimon perustamisen vuoksi, sillä siltä alettiin nostaa soraa valimon tarpeisiin. Tässä yhteydessä esille tuli ristiretkiajalla haudattujen vainajien jäännöksiä ja näitä tutkimaan saapui silloinen muinaistieteellinen toimikunta. Ensimmäiset arkeologiset kaivaukset alueella suoritti Hjalmar Appelgren vuonna 1905, jonka jälkeen alueetta on tutkittu laajemmin Nils Cleven toimesta vuosina 1949-50 ja Maarit Lönnbergin tutkimuksissa vuonna 1973. Kalmistoalue lunastettiin valtion omistukseen vuonna 1950, josta lähtien se on ollut Museoviraston hallinnassa. Alueelta on hautojen lisäksi löydetty neliönmallinen, kooltaan noin 7×7 metrin kokoinen rakennuksen jäännös, jota on varhaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa kutsuttu nimellä ”nunnain kirkko”. Pienikokoisen rakennuksen funktioksi on arkeologisten tutkimusten perusteella ehdotettu kellotapulia tai kappelia, mutta nykytutkijat suhtautuvat tulkintaan varauksella. Kalmisto on kaikkiaan 35×25 metriä laaja ja se rajoittuu toiselta puoleltaan viljapeltoon ja toiselta 1900-luvun alussa käyttöön otettuun sorakuoppaan. Sen ulkoreunassa on säilynyt jäänteitä kiviaidasta, jonka toisinaan on tulkittu rajanneen kalmistoaluetta sen käytössä ollessa, mutta jota toisaalta on myös epäilty silloista aitaa seuranneeksi myöhemmäksi rakenteeksi.

Ainakin 124 vuotta kerupääpoikien torjuntaa

Ristinpellon ruumiskalmisto tunnetaan kenties parhaiten siihen liittyvästä legendasta. Perimätarinan mukaan kalmistossa on aina oltava pystytettynä risti, sillä ilman sitä nousevat ”kerupääpojat” haudoistaan ja käyvät häiritsemään eläviä. Tarina on mielenkiintoinen lisä alueen historiaan ja siinä kerrottuja hahmoja on eri tutkijoiden pohdinnoissa epäilty niin katolisen ajan munkeiksi kuin arkeologisilta kaivauksilta paljastuneiksi pääkalloiksikin. Olivatpa nämä hahmot mitä tahansa, on niiden torjumiseksi ylläpidetty ristiä Ristinpellolla jo ainakin 124 vuoden ajan. Vuoden 1905 arkeologisten kaivausten yhteydessä Hjalmar Appelgren dokumentoi piirtämällä kalmistoon vuonna 1888 pystytetyn ristin. Useat lähteet mainitsevat ristin tulleen tuona vuonna uusituksi, joten paikalla on mahdollisesti sijainnut vastaava esine jo aiemminkin. Viimeistään 1800-luvulla näyttää siis lietolaistenkin keskuudessa heränneen aikakaudelle tyypillinen antikvaarinen ajattelu, jonka yhtenä ilmenemismuotona oli muistomerkkien pystyttäminen.

Koska Ristinpellon risti on tiettävästi aina valmistettu puusta ja se on ollut kalmistossa sään vaihteluille alttiina, on se jouduttu aika ajoin uusimaan. Vuonna 1888 pystytetyn ristin mainitaan kaatuneen vuonna 1905. Sen tilalle pystytettiin uusi liimapuusta valmistettu risti vuonna 1964 ja samalla ristin ulkoasua muutettiin nykyaikaisemmaksi. Tämä liimapuuristi kesti paikoillaan aina vuoteen 1999, jolloin se huonokuntoisena poistettiin ja korvattiin haavasta veistetyllä ristillä, joka nykyäänkin sijaitsee Ristinpellon kalmistoalueella. Vaikka haapapuinen risti onkin jo sään vaikutuksesta halkeillut ja sammaloitunut, kestänee vielä jonkin aikaa, ennen kuin se tarvitsee vaihtaa uuteen.

Aktiivisesti käytetty kalmistoalue ja merkityksellinen muistoristi

Haastattelututkimuksen mukaan Liedon Ristinpelto on vähän tunnettu, mutta sitäkin arvostetumpi muinaisjäännöskohde. Ne kyselytutkimukseen vastanneista, jotka kohteen tunsivat, pitivät sekä kalmistoa että sillä sijaitsevaa ristiä erittäin tärkeänä ja säilyttämisen arvoisena. Alueeseen kohdistuu myös odotettua monipuolisempaa käyttöä, sillä Liedon seurakunnan vuosittain järjestämän sanajumalanpalveluksen lisäksi kalmistolla vierailevat niin arkeologiasta kiinnostuneet muinaisjäännösretkeilijät kuin seikkailunhaluiset geokätköilijätkin. Arkeologian ystävien kauhun lievittämiseksi mainittakoon, että itse geokätkö sijaitsee kalmistoalueen ulkopuolella, vaikka kulkeekin Ristinpellon nimellä.

Haastattelututkimuksen perusteella muistoristillä vaikuttaa olevan merkittävä rooli kalmiston määrittäjänä, sillä useat vastaajat kokivat sen tuovan lisää ”kristillistä arvokkuutta” alueelle. Ristin äärellä oli käyty rukoilemassa helpotusta vaikeisiin elämäntilanteisiin, mutta myös hiljentymässä muuten vain. Alueeseen liittyvässä muistitiedossa korostuivat 1950-luvun taitteessa järjestetyt kaivaukset, sillä useat vastaajat olivat olleet tuohon aikaan lapsia, joiden mielestä arkeologien esille ottamat luurangot olivat hyvin mielenkiintoisia. Kaikki haastatellut olivat ehdottoman yksimielisiä siitä, että ristin kunnossapidosta ja sen uusimisesta tulee huolehtia jatkossakin.

"Kaikkihan Ristinpellon tietävät!" - Vai tietävätkö?

Liedon Ristinpellon ristiretkiaikaisella kalmistolla on pidetty ristiä jo ainakin 124 vuotta. Ristiin liittyy mielenkiintoista perimätietoa ”kerupääpojista”. Kuva: Helga Lähdemäki, Nautelankosken museon kokoelmat

"Kaikkihan Ristinpellon tietävät!"

Haastattelututkimuksen mukaan Ristinpelto on vähän tunnettu, mutta sitäkin arvostetumpi muinaisjäännöskohde. Puuristillä näyttää olevan merkittävä rooli kalmiston määrittäjänä.

Käytetyt lähteet:

Appelgren, Hjalmar 1905: LIETO. Sauvala, Ristinpelto. Kaivauskertomus. Turun yliopisto, arkeologian oppiaineen arkisto.

Cleve, Nils 1949-50: LIETO. Sauvala, Ristinpelto. Kaivauskertomus. Turun yliopisto, arkeologian oppiaineen arkisto.

Edgren, Torsten 1992: Finlands historia 1. Toimittaneet Torsten Edgren ja Lena Törnblom. Schildts. Ekenäs Tryckeri Ab.

Geocaching.com: Ristinpelto. A cache by frandiender, adopted by Meset. Hidden: 3/26/2008

Hiekkanen, Markus 2010a: Esitelmä Liedon kirkosta ja seurakunnan varhaisvaiheista Liedon kirkossa 13.10.2010. Muistiinpanot tekijän hallussa.

Hiekkanen, Markus 2010b: Burial practices in Finland from Bronze Age to the Early Middle Ages. Teoksessa Från hedniskt till kristet. Förändringar I begravningsbruk och gravskick I Skandinavien c:a 800-1200. Toimittanut Bertil Nilsson. Sällskapet Runica et Mediævalia, Stockholm.

Hietala, Elsa et. al. 2008: Esihistorian jäljillä Liedossa. Nautelankoski-säätiö.

Kirkkojärjestys 2012: Kirkko ja kappeli sekä niiden käyttö (16.5.2002/1202)

Lehtonen, Matti 10.6.2010: Sanaa muinaismuistoalueella. Artikkeli lehdessä Turun Tienoo.

Lempa, Nina (toim.) 2009: Arvoesineistön hoito seurakunnassa. Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:4. Kirkkohallitus, Helsinki.

Lindgren, Liisa 2003a: Hautausmaa ja muistojen vaaliminen. Artikkeli teoksessa Suomen kulttuurihistoria 3, osa IV. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu. s. 52-53.

Lindgren, Liisa 2003b: Muistomerkkien Suomi. Artikkeli teoksessa Suomen kulttuurihistoria 3, osa IV. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu. s. 385-394.

Lindgren, Liisa 2010: Monumentum. Muistomerkkien aatteita ja aikaa. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.

Luoto, Jukka 1988: 8. Sauvala, Ristinpelto. Esihistoria. Liedon historia 1. Kirjapaino Grafia Oy, Turku. s. 124-129.

Lönnberg, Maarit 1973: Lieto Sauvala Ristinpelto. Rautakauden kalmistoalueen koetutkimukset. Kaivauskertomus. Turun yliopisto, arkeologian oppiaineen arkisto.

Martling, Carl Henrik 1993: Puhuva hiljaisuus liturgisessa symboliikassa. SLEY-kirjat. Raamattutalo, Pieksämäki.

Museovirasto 2011: Ristinpelto. Rekisteriportaali, muinaisjäännösrekisteri ja muinaisjäännösten hoitorekisteri.

Purhonen, Paula 2001: Ristinpellon myöhäisrautakautinen ruumiskalmisto. Kohde nro 24 kirjassa Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Museovirasto. s. 53-54.

Tallgren, A.M. 1931: Liedon Esihistoria. Teoksessa Liedon historia. Toimittanut Einar W. Juvelius. Uuden Auran Osakeyhtiön Kirjapaino, Turku. s. 1-16.

Turun Tienoo 17.6.1999: Haapa korvasi liimapuun. Artikkeli Liedon Ristinpellon ristin vaihtamisesta.

Ylönen, Raija 1998: Ristiretkiaikaiset haudat lasten aseman kuvastajina. Pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto, arkeologian oppiaineen arkisto.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s