Kokeellinen arkeologia

Polttokenttäkalmistojen tulkintamahdollisuuksia – Lyhyt katsaus

Polttokenttäkalmisto on ongelmallinen ja osittain vanhentunut nimitys kalmistotyypille, joka on ajoitettu tavallisesti pitkälle aikavälille, joskus jopa nuoremmalta roomalaisajalta ristiretkiajalle. Elsa Hietala ja Miikka Haimila ovat pro gradu –töissään tarkastelleet polttokenttäkalmistojen tutkimushistoriaa ja nimityksen syntymistä sekä vakiintumista. Pääasiassa nimitys polttokalmisto voi tarkoittaa mitä tahansa kalmistoa, johon on haudattu poltettuja vainajia. Polttokenttäkalmisto-nimitys puolestaan on muotoutunut pitkän ajan kuluessa, vaikka eri nimityksiä käytetään edelleen jossain määrin rinnakkain.

Vaikka polttokenttäkalmisto-nimitys ei vieläkään ole kokonaan vakiintunut tarkoittamaan tiettyyn määritelmään sopivaa kohdetta, polttokenttäkalmistoista on esitetty erilaisia näkökulmia ja teorioita. Yhden tutkimusnäkökulman käyttö saattaa olla yksipuolista, ja eri näkökulmat saattavat antaa samasta aiheesta hyvin erilaisia, jopa ristiriitaisia tutkimustuloksia. Kenties parhaimmat tulokset saisikin erilaisia näkökulmia monipuolisesti yhdistelemällä.

Erilaisia tutkimusvaihtoehtoja on kuitenkin olemassa perinteisten kysymysten lisäksi. Tutkimus vaatii kuitenkin taakseen tarkasti kaivetun ja dokumentoidun aineiston, mitä ei ainakaan 1800-1900-lukujen vaihteessa kaivettujen kalmistojen kohdalta ole aina saatavilla.

Kronologiaan liittyviä tulkintoja

Polttokenttäkalmistojen tarkka ajoitus olisi olennainen osa hautamuodon tutkimusta. Kalmiston ajoitusta voidaan tutkia esimerkiksi typologioiden tai luonnontieteellisten menetelmien avulla. Paitsi kalmiston ajoitusta, voidaan esineistön avulla tutkia myös kalmiston sisäistä kronologiaa löytöjen horisontaalisen levinnän avulla.

Typologia on vanhin ajoitusmenetelmä, mutta ei suinkaan aina luotettava tai ongelmaton. Esineen käyttöikä ja ajoittamiseen vaikuttavat formaatioprosessit tekevät typologisesta ajoittamisesta joskus hankalaa. Myös polttokenttäkalmistoihin itsessään liittyvät määrittelykysymykset vaikeuttavat ajoittamista.

Luonnontieteelliset menetelmät yhdessä typologisen ajoituksen kanssa saattaisivat antaa parhaimmat vastaukset kalmiston iästä. Nykyisin mahdollisuus ajoittaa pieniä luumääriä on myös aikaisempaa hiiliajoitusta helpompaa.

Rituaaliarkeologisia tulkintoja

Rituaaliarkeologia voi tutkia hautausrituaaleja tai vainajakulttia. Rituaaliarkeologiaa voidaan lähestyä mm. uskontotieteen näkökulmasta, vaikka rituaalien takana on myös muita kuin uskonnollisia, esim. poliittisia ja yhteisöllisiä, syitä. Paitsi symboliset ja kognitiiviset, myös kysymykset kuolleen roolista tai hautausrituaaleista eräänlaisina siirtymäriitteinä ovat kuuluneet erityisesti 1980-90-luvun postprosessualistiseen hautausarkeologiaan. Rautakautisen yhteisön ideologiaan ja rakenteisiin ei olla paneuduttu Suomessa tarpeeksi, jotta kalmiston syntyprosessia ja symboliikkaa pystyisi tarkastelemaan syvemmin. Suomessa on kuitenkin viime aikoina tehty muutamia tutkimuksia, joissa on tarkasteltu polttohautaukseen liittyviä rituaaleja.

Esimerkiksi Taina Pietikäinen on gradussaan tarkastellut hautausrituaaleissa viikinki- ja ristiretkiajan vaihteessa tapahtuneita muutoksia kognitiivisen uskontotieteen näkökulmasta. Janne Hymylä on tulkinnut Piikkiön Rungon Koskenhaan löytömateriaalia ja rakenteita mm. käyttämällä takymetriä dokumentoinnin apuna. Tutkimustuloksissaan hän käsittelee kuolemanrituaaleja ja vainajakulttia. Sekä polttokenttäkalmiston kivirakenteita että miesten ja naisten esineryhmiä Hymylä on tulkinnut eräänlaisina rituaalisina investointeina yhteisöltä vainajille. Myös esineiden fragmentaarisuus on antanut aihetta rituaaleihin liittyviin tulkintoihin. Esineiden rikkomisen taustaksi on esitetty mm. esineen rituaalista ”tappamista” tuonpuoleiseen sopivaksi tai elävien suojauskeinoksi vainajaa vastaan.

Funktionaalisia tulkintoja

Funktionaalisiin tulkintoihin voidaan sisällyttää kalmiston konkreettiseen syntyprosessiin ja käyttöön liittyvät tutkimuskysymykset. Esimerkiksi kalmiston kollektiivisuutta on pyritty selittämään näennäisenä ja luonnollisista syistä kuten pitkäaikaisesta käytöstä, eläimistä ja ryöstelystä johtuvana ”harhana”. Joillekin rituaalisilla syillä selitetyille ilmiöille, esimerkiksi esineiden vääntelylle, on esitetty myös funktionaalisia selityksiä aina maakuoppaan paremmin sopimisesta esineen käytön estämiseen. Fragmentaarisuus itsessään voi myös johtua tulessa vaurioitumisesta.

Funktionaalisiin näkökulmiin voidaan liittää myös kokeellinen tai kokeileva arkeologia, jonka avulla pystytään tarkastelemaan mm. luiden fragmentoitumiseen ja määrään vaikuttavia seikkoja sekä palamislämpötilaa ja –aikaa. Samoin rovion kuumuuden vaikutusta eri materiaaleihin voi tarkastella parhaiten konkreettisen kokeen kautta. Kokeelliselle arkeologialle on paljon määritelmiä, jotka eroavat toisistaan riippuen tutkijasta. Yleisesti ottaen kokeellinen arkeologia tarkoittaa menneisyyden ihmisen teknologian tai käyttäytymisen tutkimista kokeiden kautta.

Polttokokeita on tehty mm. Englannissa, Virossa, Tanskassa ja Ruotsissa, missä kokeita ovat tehneet mm. Anders Kaliff ja Berit Sigvallius. Yksi yleisesti esitetty arvelu polttokenttäkalmistojen luiden vähäiseen määrään on, että vain suurimmat säilyneet luut on kerätty talteen polton jälkeen, eikä kaikkia luita ole kyetty löytämään. Ruotsalaisessa kokeessa nautaeläimen teurasjätteiden roviolla polttaminen jätti jälkeensä vain vähän tuhkaa ja hiiliä, ja jopa pienten luunmurujen löytäminen rovion jäänteistä on todettu helppoksi ja suhteellisen nopeaksi. Konkreettisilla kokeilla on myös tutkittu mm. rovion mahdollista muotoa ja luiden kutistumista. Suomalaisista polttokenttäkalmistoista löytyy usein myös palamatonta ihmisluuta, mikä yleensä selitetään tuhoutuneena ruumishautauksena tai muunlaisena sekundaarisena ilmiönä.

Muita tulkintamahdollisuuksia

Tulkintamahdollisuuksia on useita riippuen tutkijan teoreettisesta viitekehyksestä. Mahdollisuuksia ovat mm. postprosessualismiin liittyvät kysymykset yhteisön stratifikaatiosta tai sosiaalisista suhteista sekä yksilön statuksesta ja rituaalien taustalla vaikuttavista tekijöistä.

Yksilöitä on polttokenttäkalmistosta tavallisesti vaikea erottaa, koska esineet vaikuttavat olevan hajallaan kalmistossa. Yksilöitä on yritetty löytää esimerkiksi merovingiaikaisista löytösikermistä. On myös pyrkitty näkemään naisten, miesten tai vaikkapa lasten esinekombinaatioita ja arvelemaan kalmistoon haudattujen lukumäärää tai yhteisön kokoa. Esinetutkimuksella on ajoituksen lisäksi saatettu eri aikoina hakea viitteitä etnisyydestä, kauppakontakteista ja kulttuurivaikutteista. Prestiisiesineiden avulla on pyritty tutkimaan yhteisön rakennetta. Yksilöiden erottuminen polttokenttäkalmistoista asesikermien muodossa on saatettu tulkita eliitin olemassaoloksi.

Kalmistoon ja vainajakulttiin liittyvä muisti, maisemaan ja kalmiston paikan valintaan, ja mikseivät myös genderarkeologiaan liittyvät kysymykset, voivat antaa mahdollisuuksia erilaisiin tutkimuskysymyksiin myös polttokenttäkalmistojen osalta. Luuanalyysejä on Suomen polttokenttäkalmistoista tehty harmillisen vähän. Osteologiset analyysit antaisivat lisätietoa mm. demografiasta, kalmistoon haudattujen vainajien ikäryhmistä ja eläinten osuudesta yhteisöissä tai hautausrituaaleissa. – Ulla Moilanen, Turun yliopisto

Maskun Mäksmäen polttokenttäkalmisto sijaitsee tyypilliseen tapaan matalalla kumpareella. Kuva: Ulla Moilanen

Kirjallisuutta:

Painamattomia:

Haimila, Miikka (2002). Polttokenttäkalmisto. Erään tilan analyysi esimerkkeinä Hämeenlinnan Riihimäki ja Hämeenlinnan Imatran Voima 9. Pro gradu-tutkielma. Turun yliopiston arkeologian oppiaine.

Hietala, Elsa (2003). Lieto, Sauvala, Ylipää. Polttokenttäkalmiston tutkimushistoriasta uusiin tulkintoihin. Pro gradu-tutkielma. Turun yliopiston arkeologian oppiaine.

Hymylä, Janne (2004). Piikkiön Rungon Koskenhaan löytömateriaalin ja rakenteiden rituaaliarkeologinen tulkinta. Pro gradu-tutkielma. Turun yliopiston arkeologian oppiaine.

Pietikäinen, Taina (2006). Muutos ja pysyvyys. Hautausrituaali nuoremmalla rautakaudella Raision Mahittulan Tuomalan kalmistossa. Pro gradu-tutkielma. Turun yliopiston arkeologian oppiaine.

Painettuja:

Karvonen, Johannes (1998). Deliberately damaged objects in iron age cremation cemeteries. With reference to the objects from the cremation cemeteries of Ylipää in Lieto and Päivääniemi in Lempäälä. Fennoscandia archaeologica XV: 3-13.

Kivikoski, Ella (1961). Suomen historia I. Suomen esihistoria. Porvoo.

Nordman, Carl Axel (1968). Archaeology in Finland before 1920. Helsinki.

Rinne, Juhani (1905). Polttokalmisto Saramäen kylän Marttilan talon maalta Räntämäellä. SM XII: 1-23.

Sigvallius, Berit (1994). Funeral pyres. Iron Age cremation in North Spånga. Theses and Papers in Osteology 1. Edsbruk.

Taavitsainen, J-P. (1992). Cemeteries or refuse heaps? SM 1991: 5-14.

Tallgren, A.M. (1918). Suomen esihistorialliset ja ajaltaan epämääräiset kiinteät muinaisjäännökset. Helsinki.

Wickholm, Anna & Raninen, Sami (2003). Rautakautinen riesa. Polttokenttäkalmistojen problematiikkaa. Muinaistutkija 2/2003: 2-14.

Wickholm, Anna & Raninen, Sami (2006). The Broken People: Deconstruction of Personhood in Iron Age Finland. Estonian Journal of Archaeology 10/2: 150-166.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s